keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Wuutisia / heinäkuu




Pitkästä aikaa Wupen "wuutisia". Tosin ei ole mitään merkillistä tapahtunut, tavallisia, arkisia asioita vain. Niistähän se elämä parhaimmillaan muodostuu.

Jokin aika sitten kerroin tilanneeni netistä varatiikerin Wupelle, tarkoituksenani laittaa se kaappiin odottelemaan aikaansa. Ensinnäkin tiikeri oli todella edullinen hinnaltaan, vain 5 euroa + postikulut, puhdas ja uudenveroinen. Neliviikkoisen postinkantajien lakon takia tiikeripaketti virui postissa monta viikkoa. Tiedättehän, odottavan aika on pitkä.
Luulin sen olevan samaa kokoa kuin Wupen toinen tiikeri, molemmathan ovat IKEAn tiikereitä. Myyjä oli laittanut ilmoitukseen mitaksi 30cm ja yllätys yllätys, häntä ei ollut laskuissa mukana, joten uusi tiikeri on kivan iso. Ja huisin pehmeä.




Tarkoitus oli vain näyttää Wupelle tätä uutta tulokasta, mutta toisin kävi. Wuppe ihastui heti ensi tapaamisella tähän kaunottareen. Vanha, se pienempi tiikeri sai jäädä. Lojui raasu lattialla hylättynä, Wuppe käveli ohi eikä luonut enää silmäystäkään tiikeriinsä, siihen exään.

Yhteiselo tämän uuden kanssa alkoi heti siitä ensihetkestä. Emme raaskineet ottaa sitä Wupelta pois, vaan entinen tiikeri joutui pesulle ja kaappiin varatiikeriksi.
Tämän uuden tiikerin kanssa Wuppe nukkuu ja se haetaan ruokakupillekin, kunhan oma massu on täynnä, ei ennen. Tiikerin isompi koko on verrattavissa Wuppea pienempään lajitoveriin, ehkä se tuo tunteen, että vieressä köllii toinen chihuahua. Sellaiseen Wuppehan oli jo tottunut aikaisemmassa elämässään. Petikaveriin. Vanha tiikeri oli pienen rotan kokoinen eikä tietenkään tuntunut samalta.




Vaikka olenkin viime aikoina sivistänyt itseäni (isännän sivistäminen onkin sitten ihan toinen juttu...) koirakirjoja lukemalla, niin silti tuntuu jotenkin vaikealta toteuttaa tiettyjä ideoita. Wupella on alun alkaen ollut vaikea saada aikaiseksi katsekontaktia muuhun kuin ruokaan. Ilmeisesti ei sitä ole aikaisemmassa kodissa ehditty harjoittelemaan. Huvikseen katselee kyllä silmiin, mutta jos on luvassa jotain ruokaan viittaavaa, niin tuijottaa joko käsiä tai ruokakippoa.

Nyt näin pitkän ajan kuluttua on se asia alkanut harmittamaan. Olisi pitänyt heti alussa aloittaa harjoitukset, mutta puolustuksekseni sanon, että silloin oli niin moni muu asia enemmän tärkeämmän oloinen. Lisäksi aikaisemmilla koirillani ei tätä ongelmaa ollut, pennusta lähtien kun olivat meillä. Toivottavasti harjoitus tekee mestarin, meistä jommasta kummasta...



Milloinkahan tuo puremajälki häipyy?
Sattui joulukuussa ja edelleenkin se näkyy noin selvästi.
Eläinlääkäri tiesi heti, että se on puremajälki,
tavalliset ihmiset olettavat sen olevan karvankasvuhäiriön tms.

Kiitti, mulle riitti, tarpeeksi on jo kuvia otettu!

Wupella on toisinaan käytössä aitaus. Tämä aita on jäänne marsujeni aitauksesta ja on sangen hyödyllinen. Jos meille tulee esim. asentaja tms, niin Wuppe jää aidan taa ja käy yleensä ottamaan nokoset. Ei jää jalkoihin eikä asentajan tarvitse pelätä. Meillä kävi jokin aika sitten postinkantaja tuomassa paketin ja olimme molemmat Wupen kanssa ovella vastassa. Tämä postimies oli hyvin varustautunut kohtaamaan koiria, sillä hänellä oli taskussaan namiaski, josta antoi Wupelle namin. Fiksu postinkantaja.




Nyt kun saimme vieraita kotoSuomesta, joita Wuppe ei ollut tavannut aiemmin, laitettiin Wuppe aidan taa ja ohjeeksi tulijoille sanottiin, että olkaa kuin ette koiraa huomaisikaan. Homma toimi hienosti. Wuppe sai tarkkailla aidan takaa tulijoita ja kun olivat asettuneet istumaan, niin Wuppe sai tulla tutustumaan. Ohjeena oli edelleenkin tuo sama, että ei olla näkevinään eikä puhutella koiraa eikä silitetä. Wuppe tutki jokaisen ja sitten saivat luvan myös he ihmiset tutustua Wuppeen.

Olin niin hyvilläni siitä, että kaikki toimi kuin unelma. Wupen ei tarvinnut kantaa vastuuta tulijoista, vaan sai aivan rauhassa seurata tilannetta ja antaa meidän ihmisten hoitaa tervetuliaiskuviot. Iso vastuu pois pienen koiran hennoilta hartioilta. :) Wuppe toi jopa uuden tiikerinsä näytille ja ihan ilman mahtipontisuutta. Tosin tiikeri sai olla ihan rauhassa, kukaan ei yrittänyt sitä tavoitella, vaikka Wuppe kantoi sen sohvalle asti, oikein tyrkylle.


JEP.


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Telttakylän pakolaiset - osa I


Tähän asti olen tiennyt pakolaisista vain sen, mitä olen teeveessä nähnyt ja lehdistä lukenut. Nyt avautuu elämäni ensimmäinen konkreettinen kokemus pakolaisuudesta.
Tosin omat vanhempani ja myös appivanhempani olivat aikoinaan myös pakolaisia, molemmat Neuvostoliitolle eli Venäjälle menetetyiltä kotiseuduiltaan paenneita, Karjalasta Turkuun ja Itä-Preussista Saksaan. Me jälkikasvu emme silloin vielä olleet edes syntyneet.


Telttakylää rakennetaan.

Muutama päivä sitten pystytettiin telttakylä tuohon kahden korttelin päähän, puistoon, jossa Wuppe tähän asti kuittaili maamyyrien kasoja ja jossa on pieni järvi sekä pikkuinen lampi. Wuppe ihmetteli käydessään viimeksi puistossa, ajatteli varmaan, että nyt tulee taas sirkus tai mitä lie ajatellut.
Telttakylä on tarkoitettu 800 pakolaiselle väliaikaiseksi majoitukseksi. Telttoja on 50 kpl ja jokaiseen tulee 18 asukasta. Nyt heitä on noin 180, ensi viikolla tulee lisää. Tila vaikuttaa pieneltä, jos sinne tosiaan 800 ihmistä ahdetaan.


Kerrossänkyjä tuleville asukkaille.

Lähistön asukkaat olivat sangen pöyristyneitä, kun aivan yllättäen Punainen Risti aloitti telttojen pystyttämisen. Asukkaille ei oltu informoitu mitään etukäteen, vaikka lähimmät talot ovat vajaan sadan metrin päässä.
Tästä johtuen meillekin tuli lappu, jossa ilmoitettiin keskustelutilaisuus heti jo seuraavaksi päiväksi. Osa ihmisistä oli kovasti vastaan tätä telttakylää ja sen pakolaisasukkaita, suurempi osa sen sijaan suhtautui hyväksyen. "Ajatelkaa näitä ihmisiä, kun ilalla istutte omalla sohvallanne omassa kodissanne" sanoi joku.


Wupen puistoa...

Ensimmäisten pakolaisten saapuessa istui nurmella iso joukko talojen asukkaita, jotka musisoivat ja toivottivat tulijat tervetulleiksi. Illalla kuulemma jo muutama pakolainen istui asukkaiden kanssa teetä juoden.

Telttakylässä on ympärivuorokautinen valvonta. On syytä pelätä aggressiivisuutta, jota on jo koettu muissa pakolaisten asuinpaikoissa. Jopa Facebookiin on perustettu ryhmä tätä telttakylää vastaan. Yleinen suhtautuminen pakolaisiin täällä on positiivinen. Mutta nuo toisinajattelevat... Huoh.



Täällä tapahtui roiston ampuminen.

Pari-kolme viikkoa sitten tapahtui tuossa vastapäätä puistoa valitettava tapaus, kun kaksi roistoa tunkeutui yöllä omakotitaloon, jossa asui eläkeläismies ja hänen vanha isänsä. Tämä talonomistaja ampui toisen tunkeilijoista, joka kuoli kadulle. Hän oli pakolainen Nigeriasta, vankilakundi, jolla oli pitkä rikostausta. Ryöstön kohteeksi joutunutta taloa valvotaan ainakin vielä vuorokauden ympäri peläten rikollisen omaisten kostoa.Tämä tapaus varmasti lisää täkäläisten ihmisten pelkoja.


Ensimmäiset pakolaiset saapuvat.

Hampuri hukkuu pakolaisiinsa. Saksa jakaa heitä kaikkiin osavaltioihin. Tänä vuonna on tänne ensimmäisten 6 kuukauden aikana saapunut lähes 12500 pakolaista, sama määrä kuin viime vuonna koko vuoden aikana. Päivittäin saapuu 200-300 uutta pakolaista Hampuriin.
Saapuneista pakolaisista lähes puolet käännytetään takaisin, koska ovat ns. elintasopakolaisia, kuten esim. Albaniasta tai Kroatiasta saapuvat. Kuitenkin nämäkin ihmiset tarvitsevat katon päälleen siksi aikaa, kun heidän asiaansa käsitellään. Se aika saattaa olla pitkäkin, tosin nyt yritetään prosessia nopeuttaa.
Hampurin ongelma on rajallinen tila, tämä Hampurin osavaltio on vain kaupunki ja käyttöön on otettava puistot ja viheralueet. Myös ns. arvokkaimpiin kaupunginosiin, kuten Blankenese, Rotherbaum ja yliopiston alue otetaan käyttöön.
Hampuri on tarjonnut osaa pakolaisista naapureille eli Schleswig-Holsteinin ja Mecklenburg-Vorpommernin osavaltioille, mutta toistaiseksi eivät ole suostuneet.

Meidän pienen ja vaatimattoman kaupunginosamme etu ehkä on, että tämä on multikulti-aluetta (monikulttuurisuus), mitä asukkaisiin tulee. Yli puolet asukkaista ovat juuriltaan muun maalaisia. Tänne on pakolaisen helpompi samaistua. Toista se on kaiketi jossain hienossa kaupunginosassa, jossa ihmiset pukeutuvat tyylillä ja joka talon edessä seisoo mersu. Saavat täysin väärän kuvan saksalaisista, luulevat kaikkien olevan yhtä rikkaita.


Ensimmäinen ryhmä asettuu aloilleen.

Aika näyttää, miten kaikki tulee sujumaan!


pun = sota
ruskea = erittäin väkivaltaisia konflikteja
vaal.punainen = poliittisia konflikteja
harmaa = rauha


perjantai 17. heinäkuuta 2015

Eläinuutisia


Tiertafel, samassa paikassa,
jossa kävimme Wupen kanssa päivystyksessä.

Täällä Saksassa on monilla paikkakunnilla ja myös Hampurissa Tiertafel eli ns. "ruokakassi" vähävaraisten ihmisten koirille ja kissoille. Lahjoituksina saatu ruoka jaetaan parin viikon välein varattomille eläinten omistajille. Ei suinkaan kelle tahansa, vaan henkilön on rekisteröitävä itsensä ja näytettävä todistukset varattomuudestaan.

Muitakin ehtoja on, mm.
- lemmikki on oltava hankittuna jo paremman varallisuuden aikana paitsi joissakin tietyissä tapauksissa, esim. jos lemmikin on saanut löytökoirahoitolasta jo vähävaraisuuden aikana, riittää koirahoitolan todistus, samoin, jos jollekin vähävaraiselle on psyykkisistä tai inhimillisistä syistä tärkeää elää lemmikin kanssa, sellainen henkilö saa hankkia uudenkin lemmikin itselleen, siitäkin pitää olla esim. sos.viraston tai muun tahon todistus.
- koira täytyy ottaa mukaan ruuan hakemiseen, ei ihan aina, mutta aina silloin tällöin, kissoja ei tarvitse tuoda näytille kuin kerran
- jos eläimellä on joku sairaus, joka rajoittaa ruuan laatua, on siitä tuotava eläinlääkärintodistus
- jakopaikalla on aina läsnä myös eläinlääkäri, joka verottaa 15e käteisellä koiran tarkastuksesta ja lääkkeistä. Eläinlääkäri ei saa olla ottamatta palkkiota, mutta hän lahjoittaa sen samantien tälle järjestölle.




Jotenkin pidän tätä ruoka-apua kissoille ja koirille lievästi kummallisena. Saksassa on ihmisten perustoimeentulo taattu. Ihmiset vetävät tupakkia jonossa eikä sitten riitä raha koiranruokaan, joka täällä Saksassa on ainakin kolmanneksen halvempaa kuin Suomessa. Ja lähes jokaisella näyttää olevan rotukoirakin. Monille yksinäisille ihmisille tämä ruuanhaku on yksi harvoista kontakteista muihin ihmisiin, joten sillä tavalla kuitenkin hyvin terapeuttinen tilaisuus kohdata muita ihmisiä ja myös "kohtalotovereita".

Lienee kuitenkin tarpeellinen tämäkin toiminta ja ehkä voisin olla kummastelematta, jos tietäisin asiasta ja olosuhteista enemmän.

Nykyaikana "hyysätään" yhtä ja toista, en tiedä, onko rajaton hyysääminen aina tarpeellista ja oikeinkaan. Kodittomia, vapaaehtoisesti kadulla eläviä ihmisiäkin hyysätään täällä ihan merkillisen paljon. On ilmaisia ruokaloita, parturissa käyntiä, lääkäriambulanssi hoitaa haavat, uusia vaatteita saa enemmän kuin tarpeeksi. No, jäähän rahaa sitten johonkin muuhun. Tietenkin ihmisiä(kin) pitää auttaa, mutta onko nimenomaan liika auttaminen yksinkertaisesti liikaa? En tiedä. Toisaalta koen asian hyväksi, mutta sitten tulee muunkinlaisia ajatuksia mieleen.

*****************


Löytöeläinkodin uutisia!


Eläkeläisrouva lukee kissoille.

Löytöeläinkodeissa on luettu koirille jo kauan, mutta nyt on aloitettu lukeminen myös kissoille. Varsinkin kissat, jotka ovat vieraantuneet tai joilla on huonoja kokemuksia ihmisistä, kokevat nämä lukuhetket terapeuttisina. Vähitellen rohkenevat aratkin kissat tulla luo ja antavat koskettaa. Ilman näitä ominaisuuksia on kauniinkin kissan hyvin vaikea, lähes mahdotonta löytää uutta kotia.



Ranjid kävi kylässä!


Ranjidin ja omahoitajan jälleentapaaminen.

Ranjid, katukoira, joka elo-syyskuussa 2013 eksyi intialaisessa satamassa rahtilaivaan ja matkusti 5 viikkoa "jäniksenä", ruuatta ja vedettä, Hampurin satamaan. Löytyi sattumalta muun rahtitavaran takaa, puolikuolleena, reagoimatta enää mihinkään.
Tästä linkistä löytyy lisää tietoa Ranjid

Nyt Ranjid kävi uuden perheensä kanssa eläinhoitolassa kyläilemässä. Käynnin syy oli eläinlääkärin tapaaminen, koska Ranjidilla on jonkinlaisia vatsavaivoja. Se on pikkujuttu kaiken sen rinnalla, mitä Ranjid on elämässään aiemmin kokenut. Nyt Ranjid elää onnellista koiranelämää, kaikki tuota vatsavaivaa lukuunottamatta on mitä parhaiten.
Ranjid kävi samalla reissulla tervehtimässä omaa hoitajaansa, jonka hän tunnisti heti. Tuossa kuvassa on tunnetta ja tunnelmaa, niin kaunis kuva. ♥


**********

Cosmitan uutisia


Cosmita vuonna 2013, koirahoitolassa

Cosmitan aikaisempaa tarinaa

Cosmita- koiran kohtalosta kerroin aikaisemmin täällä ja tänään siitä kertoo ilouutisen MoPo eli paikallinen aamulehti. Vanha, löytöhetkellä jo 9 vuotias Cosmita eli neljä vuotta kenenkään aavistamatta Hampurin satama-alueella. Se oli poisjuossut omistajaltaan eikä sitä etsinnöistä huolimatta löydetty. Entinen perhe oli tällä välin hankkinut itselleen kaksi koiraa eivätkä olleet heti halukkaita ottamaan Cosmitaa takaisin, epäilivät omaa kykyään tulla kolmen koiran kanssa toimeen.
Perhe kertoo, että pohtivat yötäpäivää Cosmitan kohtaloa, eivät saaneet rauhaa ajatuksiltaan ja valvoivat öitä. Loppujen lopuksi he päättivät sittenkin ottaa Cosmitan takaisin. Jälleennäkeminen oli iloinen hetki, Cosmita kohtasi entisen perheensä hurjasti häntää heiluttaen ja juoksi perheen pojan luo (nyt 18v), kuin sanoakseen, että "vihdoinkin olemme taas yhdessä".


Perhe taas koossa vuonna 2013

Nyt perhe kertoi uutisia Cosmitan uudesta elämästä. Cosmita on hyvin sopeutunut elämään perheen kahden muun koiran kanssa. On perusterve ja ihan sama koira kuin ennenkin. Nyt perhe oli Itämeren rannalla lomailemassa ja sieltä tämä allaoleva kuva Cosmitasta, joka nyt on siis 11 vuotias.




Loppu hyvin, kaikki hyvin. ♥


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Koirakirjoja osa II


Koirakirjoja osa I

Aikaisemmin en ollut lukenut ainuttakaan Cesar Millanin koirakirjaa, en nähnyt videota enkä muutenkaan ottanut hänestä selvää. Olen suhtautunut häneen hyvin ennakkoluuloisesti ja torjuvasti. Syynä on ollut se, että monet mielestäni mainiot, erityyppiset koirajärjestöt ympäri maailmaa ovat ottaneet kantaa ja boikotoineet Millanin oppeja ja menetelmiä. Siksi en ole halunnut tietää mitään koko miehestä. Kuitenkin toisaalta tunnen fiksuja koiraihmisiä, jotka taas puolestaan kannattavat tätä koirankuiskaajaa.

Nyt otin härkää sarvista ja melkeinpä pelkästä uteliaisuudesta ostin pari hänen kirjoittamaansa kirjaa. Videoita en silti ole katsonut, en halua nähdä mitään menetelmiä, joita en voi hyväksyä ja myös siksi, että en halua nähdä näitä stressaantuneita, väärinkohdeltuja ongelmakoiraparkoja, joita yritetään "korjata".

Niin viisaita ja valistuneita (?) kuin nykyajan koiranomistajat ovatkin, niin yhtä vieraantuneita he ovat myös luonnosta ja eläimistä. Vai ovatko?

Arvioni ja mielipiteeni näistä Millanin kirjoista perustuu siis ainoastaan lukemiseen. Ei julkaistuihin mielipiteisiin hänestä eikä sympatiaan/antipatiaan häntä kohtaan.






Luen kirjoja saksankielisinä, sillä niiden saaminen on hurjasti nopeampaa ja edullisempaa kuin tilata Suomesta. Huomasin, että suomentaja on edesmenneen Vilini luontaishoitaja. Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Nämä molemmat kirjat on siis suomentanut Anna Multanen 





Kirjan ensimmäinen puolisko oli vähemmän kiinnostavaa kuin se jälkimmäinen puolisko, sitä luin oikein innolla. Monisivuinen esittely kasvattamisen apuvälineistä oli vastenmielistä, joskin luultavasti tarpeellista. Juuri noiden kaulapantojen esittelyn ohessa Millan mainitsi usein, oikeastaan vähän väliä, että niiden käyttö on ammatti-ihmisen tehtävä, ei tavallisen koiranomistajan. Se on ihan aiheellinen huomautus, mutta se ei valitettavasti estä ihmisiä hankkimasta esim. kuristuspantaa tai sähköpantaa, siitäkin huolimatta, että joissakin maissa niiden käyttö/myynti on kiellettyä.  Jos ymmärsin oikein, niin jatkuvasti niitä ei pidä koiralla käyttää milloinkaan.

Jossain vaiheessa hyppäsin näiden sivujen yli ja jatkoin lukemista.

Millan korostaa tiuhaan koirien liikunnantarvetta ja siitä huolehtimista. Se olisi terve perusta ongelmakoiran, usein turhautuneen, ylienergisen kaupunkikoiran uudelleen kasvattamiseen.
Tosiaan, kun ajattelee koiranpitoa entisajan, miksei nykyisenkin, maaseudulla. maalaistalossa ja kerrostalossa kaupungissa. Valtava ero! Maalaistalossa on väki koko vuorokauden paikalla, koirat juoksentelevat pihalla koko päivän talonväen askareita seuraillen, kaupungissa koira sen sijaan joutuu olemaan paljon yksin ja hyvin vähäisen liikunnan varassa. Ihmeellistä, että koirat yleensä kykenevät olemaan niin usein ja kauan yksin.

Mieleen jäi se, että Millan mielellään ruokkii koiransa itse, valmistaa annokset käsillään, jotta hänen käsiensä tuoksu päätyy hänen koirilleen. Tosiaan, noin se sujuu meilläkin. Käsin käsittelen lihat ja kasvikset alkuvaiheessa, mahtaako pakastaminen kuitenkin tuhota tuoksut...
Ainakin Wupelle maistuu.

Kirjan loppuosan neuvot olivat mielestäni hyviä, mm. eläinlääkäriin totuttelu, koirapuistossa käyminen.


**************


Koirakuiskaaja

* Tämä Koirakuiskaaja on Millanin ensimmäinen kirja ja todella hyvä! *

Tykkäsin ensinnäkin Millanin omaelämäkertaosuudesta, pidän yleensäkin sellaisten lukemisesta. Millanin kertomasta sai hyvän käsityksen, miten hänen kiinnostuksensa koiriin on alkanut ja kuinka hän on määrätietoisesti ja rohkeasti edennyt kutsumustaan toteuttaen. Mielestäni hänellä on ollut todellakin kutsumus tähän työhönsä koirien kanssa.
Muistui mieleeni, kuinka minäkin, kaupunkilaislapsi, jo ihan pienestä lastentarhaikäisestä lähtien halusin kiihkeästi koiraa. Lyöttäydyin koiranomistajien seuraan, ulkoilutin muitten koiria jne kunnes 9-10 vuotiaana vihdoin sain ihan oman koiran. Tosin haaveeni oli paljon vaatimattomampi kuin Cesar-pojan, halusin vain oman koiran.
Hän kertoo esimerkkejä laumaeläimistä, joihin ihminenkin kuuluu. Lauman jäsenten sopeutumisesta toisiinsa ja lauman ehtoihin. Hän kertoo tavalla, joka todellakin avaa tavallisen ihmisen silmät näkemään lauman merkityksen. Myös meille ihmisille, meillekin on lauma tärkeä.






Pidin tästä kirjasta alusta loppuun asti. Sitä oli mukava lukea eikä oikeastaan mikään tympinyt minua. Erityisesti pidin vertauksista, joiden avulla oli helppo/helpompi ymmärtää, mitä Millan milloinkin tarkoittaa. Ne vertaukset tavallaan avaavat silmät näkemään, mistä on kyse.

Kirjan loppupuolella on runsaasti eri aiheisiin liittyviä vinkkejä, miten voi koiraansa etukäteen valmentaa eri tilanteisiin. Aiheina oli mm. koira ja lapsi, vieraat, lomamatkat, muutto, eläinlääkäri, koirapuistot jne. Ihan lopuksi vielä kappale koiran kuolemasta, sekin oli mielestäni hyvin kirjoitettu.
Pidin tästä kirjasta ainakin tuplasti enemmän kuin tuosta ensinmainitusta, tämä oli minulle yksi parhaista, ellei jopa paras lukemani koirakirja. Ainakin tähän astisista. Oikeastaan olisin voinut jättää tuon edellisen, Laumanjohtaja-nimisen kokonaan lukematta.






En ole vieläkään nähnyt Cesar Millania televisiossa enkä videolla, puhumattakaan, että olisin ihan livenä tavannut. Mielipiteeni hänestä koskee vain ja ainoastaan lukemiani kirjoja. Muuhun en osaa sanoa juuta enkä jaata.


lauantai 11. heinäkuuta 2015

A kuin... jatkoa

Jatko-osa edelliseen.

Tiistaina 7.7. suunnistin Wupen kanssa täkäläiselle lähieläinlääkärille, siellä, missä Vilin kanssa kävimme ja jossa Vili myös kuoli. Sinne meno oli jonkinlainen kynnys minulle ja lisäksi mies ei halunnut tulla mukaan. Oletan hänen kokeneen Wupen anaalirauhasten tyhjentämisen aika rajusti, ehkä hyvä näin, että minä jouduin astumaan tuon "kynnykseni" yli.


Ellin-kellin

Heti jo vastaanottoapulainen/ pieneläinhoitaja otti minut mankeliin Wupen rokotusten takia. Hänen sävynsä oli sangen kiivas ja äänensä kuuluva ja tyhmyyttäni otin saman asenteen. Hän suositteli Wupelle rokotuksia, joista myös kasvattajakin useaan otteeseen varoitti. Oletan Wupen saaneen aikoinaan rokotusreaktion, ei tullut tarkennettua sitä silloin.
En ollut samaa mieltä tämän nuoren tytön kanssa, hän kinasi kovasti argumenttejani vastaan ja minua harmitti, että lähdin mukaan siihen. Raivotautirokotuksesta sanoi mm. että "kaupungissa voi orava hyökätä kimppuun ja tartuttaa taudin...", hän sanoi (huusi) monta muutakin seikkaa eli olimme eri mieltä.
Sitten kokosin itseni ja sanoin, että tämä on minun asiani, minun mielipiteeni ja minun koirani. Piste. Tytöstä tuli siinä hetkessä se ystävällinen ja hymyilevä, joka kohteliaasti vastaanottaa asiakkaita. Luulen, että hänkin oli helpottunut, että kiistalle tuli loppu. Harmittaa vain, että yleensäkin ryhdyin kinaamaan asiasta, joka minulle oli selvä.






Pääsimme Wupen kanssa aika nopeasti ell´in käsittelyyn. tarkoitus oli tehdä jälkitarkastus. Nyt anaalirauhasista oli toinen tyhjä ja toisessa hiukan. Wuppe irvisteli käsittelyn aikana, mutta oli muuten ihan rauhallinen. Sovimme ell´in kanssa, että kolmen kuukauden kuluttua tehdään uusi tarkastus, aikaisemminkin, jos ilmenee aihetta.


Droppeja

En ole mitenkään vakuuttunut siitä, että Wupen anaalivaivat tähän loppuvat. Jotenkin on sellainen olo. Kaikki mahdollinen tehdään kuitenkin sen eteen, että "oloni" osoittautuu vääräksi.
Meillä on nyt kattava valikoima droppeja, useammanlaisia yrttejä, mukaan lukien myös voikukka ja homeopaattinen Sulfur. Annan niitä kaikkia tietyn suunnitelman mukaan, piti kirjoittaa oikein lista, mitä milloinkin ja kuinka kauan. Jos Wupella on kyseessä joku anatominen vika anaalirauhasissa, mahdollinen arpimuodostelma tms, niin ei kai siinä tapauksessa löydy apua mistään yrteistä.


Eläinlääkärin odotushuoneessa on tunnelmaa...


torstai 2. heinäkuuta 2015

A kuin...


Tämänvuotiset parvekekukat.
Keväällä ne olivat todella onnettoman näköisiä,
tarkoitus oli ostaa niiden tilalle uudet.
Kukat ilmeisesti 
kuulivat  aikeeni ja 
niinpä niistä rumista ankanpoikasista kasvoi joutsenia.

Kuinka ollakaan, vuosi vierähti ja taas se yllätti ihan puskan takaa. Wupen anaalirauhaset. Vuosi sitten oletin Wupen silloisen ylipainon olleen ainakin osasyy, mutta nyt Wuppe on normaalipainoinen, joten oletus lienee ollut väärä.
Lauantaiaamuna Wuppe oli outo, lenkkeily ei oikein maistunut, ruoka kylläkin. Takatassujaan nuoleskeli, mitä tekee aika usein lenkin jälkeen. Putsaa niitä kuin kissa konsanaan. Huuhtelin tassut, ajatuksena, että ehkä joku roska oli anturoitten välissä.
Peppupuoli eli anaalirauhaset näyttivät ihan normaaleilta eikä koskettaminenkaan aiheuttanut mitään reaktiota Wupen käytöksessä.


Maamyyrien kasat ovat kaikkien koirien suosima viestipaikka.


Emme osanneet arvata, mikä vaivaa, päätimme seurata tilannetta. Wuppe oli kärttyisä, mikä on hänen kohdallaan on merkki kivusta. Vatsavaivoja? Närästystä? Tassu kipeä? Polvilumpio vaivaa? Tällaisia mietimme.
Yöksi annoin elliltä saatua kipulääkettä, jotta nukkuu edes rauhallisesti. Aamulla oli virkeä, kuin mitään ei olisikaan, heti aamutuimaan lenkkeili useamman kilometrin lenkin. Sitten illan tullen huomasin Wupen tuijottelevan peppuaan eikä antanut koskettaa alaselkää eikä peppua, joka oli kuitenkin  ihan normaalin näköinen ja tuntuinen.


Maistuu!

Siltä istumalta lähdimme päivystävälle eläinlääkärille, olihan sunnuntai-ilta. Soitettiin sinne etukäteen ja sitten matkaan. Kun näin isossa kaupungissa asutaan eikä täällä laitakaupungilla ole päivystystä, niin kilometrejä tuli 16. Taxi oli ainoa mahdollinen vaihtoehto, matka sillä kesti puolisen tuntia ja yleisillä kulkuneuvoilla olisi kestänyt tunnin.
Käsittelyyn pääsimme melko pian, minä jäin odotushuoneeseen. Vilin jälkeen en enää ole ollut toimenpiteissä mukana. Wupelle laitettiin taas oma kauluri, ettei pääse näykkäisemään. Avuksi pitelemään vastahakoista 2,5 kilon koiraa tarvittiin vielä yksi henkilö ellin ja isännän lisäksi. 

Wupella oli oikeanpuoleinen rauhanen ihan täynnä tönkköä tavaraa. Ja mitään ei näkynyt ulospäin!
Wuppe elämöi kuin leijona siellä, oli kurjaa kuunneltavaa. Varmaan oli kivuliasta, Suomessa olisi luultavasti nukutettu? Tuntui, että toimenpidekin kesti ikuisuuden....
Ohjeeksi saatiin, että joidenkin päivien kuluttua pitää käydä omalla ellillä näyttämässä, jos siltä tuntuu. Vielä ei ole tuntunut siltä, onneksi oma ell.asema on nykyään sunnuntaisinkin päiväsaikaan muutaman tunnin auki.


Lohdutukseksi Wuppe sai lihaisen luun,
joka tässä kuvassa on jo enempivähempi haisevassa vaiheessa.
Tänään, 4 päivän "hautomisen" jälkeen luu maistuu jo. 

Lie kypsynyt tarpeeksi. Yäk. 

Lasku oli noin 9 euroa, päivystyslisää ei tarvinnut maksaa, koska oma ell kuuluu samaan ketjuun. Sen sijaan taximatka maksoi maltaita, mennen tullen pyöristettynä ylöspäin 70e, täällä kun pitää antaa tippiä. Paluumatka Wupen kanssa oli hermoja rassaavaa. Riehui ja ärisi takapenkillä isännän hoivissa, ei löytänyt sopivaa asentoa, vaikka sai olla kantokassissaan. Taxikuskikin huolestuneena katsoi vähän väliä taakse. Onneksi ei ollut sentään "dobermanni" riehumassa. Rauhottui sitten jossain puolivälissä.



Lasku

Nyt on sitten viisaat neuvot kullan arvoisia. Miten estän vastaavat tapaukset? Yrttijauhetta Wuppe on saanut koko ajan viime heinäkuusta lähtien, ensin joka päivä ja nyt jo pidemmän aikaa vain kaksi kertaa viikossa, ns. ylläpitoannoksena. Nyt tietenkin siirryn taas antamaan joka päivä! Tilasin netistä hirmukalliita, luonnonmukaisia "aineita", joiden pitäisi auttaa. Saas nähdä.
Edellinen Wupen anaalirauhastapaus löytyy täältä.

Samalla reissulla, kun olimme sunnuntaina ell.asemalla, niin siinä taxia odotellessamme  huomasin lemmikkitarvikekaupan pihalla koiranpesuautomaatin. En ehtinyt sitä sen enempää katsella enkä kuvaa ottamaan, kun se taxi jo saapuikin. Netistä löysin lisätietoja.
Näitä pesupaikkoja on ollut muutamia vuosia jo siellä täällä Saksaa, osa niistä sisätiloissa esim. lemmikkialan liikkeessä, osa ulkona, kuten tämä näkemäni. Lenkiltä palaavan kuraisen koiran pesu ainakin käy kätevästi, jos sattuu pesupaikka olevan lähellä. Liekö Suomessakin jo tällaisia?













Ja näin loppukaneetiksi vielä teeveekuva Englannin kuningattaresta
sekä sokeritoppakuusista (Picea glauca var. albertiana 'Conica'),
joista olikin jo juttua täällä ja täällä.