Germany-spesiaali Nr.14

Minä olen kuin koira, että haluan olla kotona siellä, missä asun. Haluan tietää paljon paikkakunnasta, tavoista, erikoisuuksista, ympäristöstä ja historiasta. Sopeutua. Tuntea reviirini.
Niinpä tässä esittelen Hampurin vaakunan postimerkin muodossa. Hampurin vaakunan synnyintarina on niin pitkä, etten jaksanut sitä edes kokonaisuudessaan lukea. Tuota vaakunaa näkee kaikkialla, se tulee tahtomattakin tutuksi.

Toinen vaakuna onkin hauskanen, lierihattu, vaeltajan sauva ja olkalaukku, kulmassa vielä joutsen. En osaa sanoa, mitä kokonaisuus kuvaa. Se on meidän asuinalueemme "aluehallinnon" vaakuna. Tarina alkaa jo 1400 luvulla, silloin alue kuului vielä Tanskaan, sittemmin Preussiin, sen jälkeen se oli itsenäinen kaupunki vuodesta 1870 lähtien. Vasta silloin on tämä vaakuna lopulliseen muotoonsa päätynyt. Sitten vuonna 1951 tämä pieni kaupunki liitettiin Hampuriin.

Uudet liikennevalot

Alkupuolella tätä vuotta sai Hampurikin sitten ensimmäiset ja ainoat homoliikennevalonsa (se on ihan virallinen nimi eli Homo-Ampel) St.Georgin kaupunginosaan. Tietääkseni Euroopan ensimmäiset ilmestyivät Itävallan Wieniin.
En oikein ymmärrä, että liikennevaloissa pitää näkyä se homous. Ihmisiähän me kaikki olemme. Liikennevalot ovat ihmisiä varten, riippumatta sukupuolisesta suuntauksesta.
Pitäisikö nyt tasapuolisuuden nimissä ilmestyä risteyksiin heteroliikennevaloja sydämineen? Vai ovatko heterot "syrjäytettyjä"?

"Kelakortti"

Täällä Saksassa ovat kaikkien sairausvakuutuslaitosten kortit kaksipuolisia.
Toisella puolella on eurooppalainen "kelakortti". Kätevää.
Ainakin aikaisemmin Suomessa piti erikseen tilata EU-kortti, jos tarvetta oli.

Roska-astiat

"Syön myös hampurilaisia."

Täällä Hampurissa on "hauskoja" roska-astioita. Hauskoja lainausmerkeissä, sillä ei niiden ihan kaikkien tekstit oikein hauskoja ole, osa vähän väkinäisesti väännettyjä. Tietenkin hauskuus on riippuvainen lukijan huumorintajusta. Lisää näitä iskulauseita löytyy täältä.

"Paperinne, olkaa hyvä!"

Saksan ensimmäinen!

Kuinka sattuikaan, juuri meidän kulmille on perustettu
vuonna 2005 Saksan ensimmäinen drive-in apteekki.
Enpä olisi osannut aavistaa, että tähän meidän "käpykyläämme"
on jotain uutta saatu aikaan, jota ei muualla päin Saksaa vielä ollut.

Vastapainoksi edelliselle, tässä on jotain viimeistä. Syksy on auttamattomasti tullut
ja parvekekukat saavat viikonlopun jälkeen lähteä mananmajoille,
jos ei kesäiset lämpötilat yllätä.  Nykyäänhän ei säästä voi olla kovinkaan varma.
Nuput eivät enää aukene, päivät ovat lyhyitä ja
kovin kitukasvuista on meininki parvekelaatikossa.

Ajankohtaan sopivasti, onhan sunnuntaina pyhäinpäivä ja se aika vuodesta, jolloin haudat laitetaan talvikuntoon. En meinannut ällistyksestä silmiäni uskoa, kun edelläni kassajonossa oli pari itseäni reilusti iäkkäämpää rouvaa, joilla oli kummallakin kuvan mukaiset "hautaseppeleet" maksettavinaan. Näissä hautakukissa oli lappunen "100% luonnonmukaista" ja se totta tosiaan piti paikkansa.

Muistaako teistä vanhemman ikäpolven edustajista edes enää kukaan, millaisia pesusieniä aikoinaan käytettiin?

Olen nähnyt kaupoissa myös hautakoristeita,
 joissa tuo pesusieni on värjätty punaiseksi.
Sellainen  näyttää minun silmissäni jo ihan erilaiselta
kuin tuo muistojeni vaalea pesusieni.

Luffa pesusieni-linkki

Minäkin ostin jokin aika sitten apteekista yhdellä eurolla nostalgisen pesusienen pätkän.
Halkaisin sen, kuten lapsuudessani äitini teki. Sisäpuoli on karhea ja ulkopuoli pehmeä.
Mieheni, joka on samaa vuosikertaa kuin minä, ei muista tuollaista sientä omasta lapsuudestaan, ilmeisesti eivät myöskään ne rouvat, jotka moisen hautakoristeen ostivat.

Missä pyhäinpäivä on virallinen juhlapäivä?
Yliviivatuissa se ei ole.

Kurioseettina kerron, että pari suomalaista kirkollista juhlapäivää ovat omaksi yllätyksekseni taustoiltaan katolisia juhlia, loppiainen ja pyhäinpäivä, muita en tiedäkään. Saksassa niitä vietetään virallisesti ainoastaan niissä liittovaltioissa, joissa suurin osa asukkaista ovat katolisia.

Nyt on sitten se aika vuodesta, jolloin vietetään tännekin rantautunutta juhlaa nimeltä halloween. Juhla, josta en tykkää ollenkaan! Keskenkasvuiset pojat soittelevat ulko-ovella olevia ovikelloja ja jos joku talon asukas avaa oven, niin sitten juoksentelevat porraskäytävissä ovikelloja rimputellen ja huudellen.
Heittelevät rakennusten ulkoseiniin ja kaduille raakoja kananmunia, vuosi sitten oli tämä meidän talommekin saanut osumia sinne tänne seiniin. Jäljet häipyivät vasta sateiden myötä sopivasti täksi halloweeniksi.

Alakouluikäiset lapset luokkineen  marssivat syksyisin iltojen pimetessä kynttilälyhtyinensä soittokunnan perässä ja lastentarhalaiset laulaen vanhempineen ja hoitajineen. Nämä lasten lyhtykulkueet eivät ole halloweeniin liittyviä, vaan niitä pidetään loka-marraskuun aikana.

PS. Germany-spesiaalit 1-5 löytyvät Vilin blogista.

Kolmas vuosi

Kolmas vuosi on alkanut. Wuppe on ollut ilonamme nyt reilut kaksi vuotta! 

Tosin sen muisteleminen, kuinka Wuppe meille päätyi, tuo auttamattomasti mieleen myös Vilin menettämisen, ne ajankohdat olivat vain tasan päivälleen 3 kuukauden päässä toisistaan. Ehkä se tulevina vuosina vähän helpottaa.

Tällainen Wuppe-palleroinen oli lapsena.
Jos olisi tullut jo pentuna meidän koiraksemme, olisi näyttänyt juuri tällaiselta,
korvat kuin lentoon lähdössä ja viisas katse silmissä.

Ja tällaisena hän sitten saapui meille. Tämä on tulopäivän jälkeisenä päivänä otettu kuva. Valjaat saatiin myötäjäisiksi. Wuppe sai uuden nimen entisen Fuchur´in tilalle, koska ei meidän suuvärkki oikein taipunut Fuchuriin... 

Wuppe oli heti olevinaan kuin kotonaan, sen tajusimme vasta myöhemmin. Olimme niin naiiveja, että ensi alkuun tosiaan kuvittelimme hänen kotiutuneen ihan hetkessä. Olihan Wuppe ensimmäinen aikuinen koiratulija meille. Wupella oli menneisyyttä takanaan, jota pentukoiralla ei ole. Se oli se suuri ero.

Lenkeillä Wuppe pyrki oikaisemaan jokaisen omakotitalon pihalle, sitä kesti vähän yli kuukauden. Wuppe oli sellaisesta talosta kotoisin. Samaan aikaa hän kuitenkin osasi kääntyä meidän pihallemme, koki kaiketi olevansa kylässä meillä.

Koirathan (ja sudetkin) tekevät kaikkensa sopeutuakseen uuteen laumaansa. Niinhän oikeastaan myös ihmiset tekevät joutuessaan uuteen ihmisryhmään, olkoonkin se vaikka uusi koululuokka tai työporukka. Jo pentukoirasta huomaa sen tullessa, että se ei suinkaan istu ulko-ovella ja pyri pois, vaan hakeutuu uuden laumansa pariin ja tekee kaikkensa sopeutuakseen uuteen kotiinsa. Pentu, joka itkee öisin, kaipaa lähinnä pentukavereitaan, joiden kanssa se on tottunut nukkumaan.

Wupen isäpappa Aramis, komea venäläinen

Wupen äitimamma Julie Rose

Nyt ei enää tänä vuonna ole ilmennyt mitään sopeutumisen vaiheita. Wuppe on sulautunut täysin meidän perheeseemme. Olen ollut huomaavinani, että usea aikuisen koiran ottanut ei milloinkaan mainitse näistä aikuisen koiran sopeutumisen vaiheista mitään, päinvastoin kivenkovaan väittävät kysyessäni, että heidän koiransa on heti sopeutunut. Tosiaan, kyse ei olekaan sopeutumisen vaikeuksista, vaan vain vaiheista, pienistä asioista, hienosäädöstä.
Voi ehkä johtua siitä, että minulla on ns. silmää pienillekin käyttäytymisen muutoksille, jota olen joutunut omassa ammatissani käyttämään nimenomaan ihmisten suhteen. Ehkä muun ammatin edustaja ei uhraa ajatustakaan sellaiselle, saati sitten, että seuraisi aktiivisesti uuden koiransa sopeutumisprosessin hienouksia. Eikä tosiaan ole tarpeellistakaan, pääasia, että koira ja omistaja ovat toisensa löytäneet.

Tämän näköinen on meidän Wuppemme tänään. ♥

Ja tämän oloinen. ♥

Joskus tällainenkin. ♥

Ja aurinkoa ottaessaan tämännäköinen. ♥

Tämänpäiväinen Wuppe ♥

Ja nyt, hop hop, kelloja siirtämään...

Wuutisia / lokakuu

Syksy on tullut, sanoo Wuppekin.

Heipparallaa!
Lempiteemani eli ruoka on taas aiheellinen. Jo jonkin aikaa olen kokeillut Wupelle tölkkiruokaa, jota myös märkäruuaksi kutsutaan.
Ikinä en ole koirilleni syöttänyt tölkkisapuskaa, muistan liiankin hyvin, kuinka ällöttävän pilantuneelle ja yököttävälle ne ovat aina haisseet. Siis vuosikymmeniä sitten. Purkin kyljessä ollut seloste on ollut vähän sinne päin, mutta ei mitään todenperäistä. Vielä Vilin aikanakin eli vuonna 2011 löytyi *tuoteselosteista* yllätyksiä, iso kiitos kuitenkin silloiseen tarkennuskyselyyni ( linkki edellä)vastanneelle henkilölle, olin todella yllättynyt rehellisyydestä ja myös neuvoista.

Olen alkanut kokemaan turhan työlääksi nykyisen Wupen ruokkimisen lihoineen ja kasviksineen, johon pitää vielä ravinteitakin lisätä. Olen päätynyt ajattelemaan, että tällä iällä pitää tehdä asioita helpoimman kautta, mikäli mahdollista. Ja jos reissuun lähdetään, vaikkapa käymään Suomessa tms, niin silloin tölkkien  ottaminen mukaan on paljon helpompaa kuin pakasteiden kuljettaminen.
Näitä tölkkejä tuli silloin Wupen saapuessa tilattuakin, mutta käyttämättä ovat laatikossa lojuneet.

Kyselin chihufoorumilta hiukan mielipiteitä, minulla kun on takaraivossa aina mielessäni se, että tölkkiruoka - huono ruoka. Mutta ajat ovat muuttuneet ja halusin vahvistusta oletukselleni, että tölkkiruoka voisi nykypäivänä olla hyvääkin ruokaa.
Sain tukea oletuksilleni ja myös Itävallassa asuva Wupen pentuesisko "Blümchen" (= pieni kukkanen) omistajineen kirjoitti, että "Gudrun hat zu mir gesagt, ihre Hunde vertragen alles" eli Gudrun, joka on Wupen kasvattaja, oli  sanonut, että kaikki hänen koiransa sietävät kaikkia ruokia. Blümchen on syönyt koko ikänsä eli 5 vuotta Terra Canis-märkäruokia eikä ole koskaan oksentanut eikä ripuloinut, kuten ei myöskään Wuppe meillä asumisen aikana. Myös eräs luotettavana tunnettu chihuravintoasiantuntija näytti vihreää valoa TC-ruualle.

Wuppe ja siskonsa Blümchen 5 vuotta sitten ♥

Nyt meillä on siis vinopino *TerraCanis-tölkkejä*, joita saa mm. Suomestakin. Pienen koiran ruokkiminen ei käy kalliiksi, vaikka hinta ei ihan halpa olekaan. Ne tuoksuvat avaamisen jälkeen ah, niin ihanalle, ettei ole tosikaan! Wuppe on tosiaan kaikkiruokainen, ei yhtään nirsoile ruokakupin sisältöä, vaan kaikki maistuu. Ja toisesta päästä on ihan mallitavaraa tullut ulos.
Nyt  toistaiseksi vielä Wuppe saa tuorelihaa (kypsennettyä) lisäksi, koska sitä on pakkasessa. Nyt sitten seurataan, onko tämä tölkkeily hyvä valinta vai pitääkö miettiä asia uusiksi.

TerraCanis-ruuan raaka-aineita

Sitten ihan muita uutisaiheita.

Löysimme jokin aika sitten tämmöisen ihanan puusta veistetyn mummon. 
Voisin laittaa vaikkapa profiilikuvakseni. Aivan ihana ja taidolla veistetty. 
Mummeli oli jo kauan "asunut" jossain, joten pesin sen tiskiharjalla ja kuivasin hellästi. 
Hyvin kesti mummeli pesut ja nyt on puhtoisena löytänyt paikkansa meiltä.

Jokin aika sitten käväisin keskustassa ja siellä eliittialueella oli 

erään vanhan huvilan edessä muutama iso keltaruusupensas, 

oikeammin puu, korkea, ehkä parimetrinen, ainakin itseäni pidempi eli  >174cm. 

Keltaiset ruusut ovat harvinaisia katukuvassa 

ja noinkin isot pensaat/puut olivat minulle ihan uutta. 

Yhden kuvan nappasin.

Samalta reissulta otin tämän toisen kuvan suomalaisesta 

uutuudesta "Finlandaise Jardin" eli täytetystä patongista. 

Mainos löytyi erään U-baanan kuppilan edustalta. 

Liekö tuttu tämä Jardin myös Suomessa?

Näin kauniisti kukkii luonto vielä lokakuussa.

Mikä pensas lieneekään, kaunis on.

Ja kukkii luonto meillä kotonakin. 

Kaikki kesänsä parvekkeella viettäneet kaktukset aloittivat heti sisälle pääsytään kukinnan. 

Kuvan kaktuksessa on kymmenkunta nuppua, muissa kahdessa vähemmän.

Kiinanruusulle sanoin hyvästit. 

Se kukki kaikki 29 nuppuaan kauniisti, 

mutta oli kyllä aivan liian stressaava kukka pidettäväksi.

Koirakirjoja osa III - edit

Tämä Tuire Kaimion kirja "Koirien käyttäytyminen" on kyllä suosittelemisen arvoinen! Olen lukenut paljon koirakirjoja ja tämä poikkeaa erilaisuudellaan kaikista edellisistä. Mielestäni on hyvä asia, että koirakirjat ovat erityyppisiä, näin koira-asioita käsitellään eri näkökulmista ja se on kokonaisuuden kannalta tärkeää.
Kirja on isokokoinen ja painava ja tosiaan lukemisen arvoinen. Oikea tietokirja. Kaimio kirjoittaa mukavaa kieltä, käyttää nykyaikaisia puhekielen sanontoja ja sanoja, kuten esim. kailottaa, höseltämättä, sorsiminen, patsastelu, nyhjöttää, hassua jne. Kirja on erittäin mielenkiintoinen ja selkeä, alusta loppuun asti.

Sisällys pääteemoineen

Sisältö käsittelee koiraa koirana. Siis mikä koira oikeastaan on. Millainen on sen luontainen olemus, vietit, käyttäytyminen, tarpeet. Miksi koirat ovat niin erilaisia? Koska ne ovat yksilöitä, aivan kuten me ihmisetkin, kaikki omalla tavallamme erilaisia ja silti samanlaisia.
Kirjan takana on monisivuinen hakuluettelo eri asioille, lukija löytää varmasti etsimänsä, joten kirja on hakuteoksena todella kätevä!

Kuvat kirjassa ovat sillä tavalla hauskoja, että ne kuvaavat koiraa koirina, ei näyttelyasentoon asetettuina eikä roduittain. Se kirjassa on myös hyvää, että viitataan sivunumeroon, jossa asiaa myös käsitellään, joten lukija löytää helposti kaikki kyseistä asiaa koskevat kohdat kirjasta.

Mielestäni kaikkein parhaat kaksi osiota olivat kirjan lopussa, Ongelmakäytöstä? ja Oppiminen. Niitä ei kuitenkaan kannata ryhtyä ensimmäiseksi lukemaan, vaan paras tapa on lukea kirja alusta loppuun. En pui osioita sen enempää, jokainen lukekoon itse.

Yhtä asiaa kritisoin hiukan. Monessa kohtaa kirjaa mainitaan eri asioitten yhteydessä, että sejase on koiralle ei-sopivaa kohtelua ihmisen taholta. Siihen ei kuitenkaan puututa sen enempää, ei mainita heti perään, että se on eläinsuojelulain vastaista, koiran pahoinpitelyä. Vasta kirjan viimeisissä kappaleissa asia otetaan oikeasti esille, mikä on sallittua ja mikä ei. Minun mielestäni se pitäisi edes lyhyesti lukea siellä, missä huonosta kohtelusta/rankaisemisesta/ hakkaamisesta tms. on maininta. Joku, joka ei lue kirjaa loppuun asti, voi saada sen käsityksen, että toiminta on tosin ei-toivottua, mutta ei silti kiellettyä taikka koiralle muuten haitallista.

Erittäin koskettavaa oli lukea kappale "Opittu avuttomuus" osiossa Ongelmakäytöstä? Se kolahti, oli minulle tavallaan uutta tietoa. Ihan meinasi sydän särkyä.

*******

Tilasin itselleni kolme uutta koirakirjaa. Ensimmäinen niistä on nyt luettu. Heti ensi alkuun tuli mieleeni se käynti eläinlääkärillä, jolloin vastaanotossa istunut eläintenhoitaja suhtautui sangen aggressiivisesti mielipiteeseeni Wupen lisärokottamisesta.

vas. "Koiran rokottaminen - kriittinen käsikirja"
kesk. "Koirat eläisivät kauemmin, jos..."
Kuoliaaksi rokotetut
Väärin ravitut
Lääkkeillä myrkytetyt
oik. "Eläinlääkärit voivat vaarantaa lemmikkisi terveyden"

Luin kirjan "Hunde würden länger leben, wenn...". Sen on kirjoittanut kauan alalla työskennellyt ja edelleen ammatissaan toimiva itävaltalainen eläinlääkäri Jutta Ziegler, jonka omat silmät ovat vuosikymmenien aikana ns. avautuneet. Kirja on julkaistu myös englannin ja ranskan kielisinä.
Toinen Zieglerin kirja "Tierärzte können die Gesundheit Ihres Tieres gefährden" odottaa vielä yöpöydälläni lukemista, en tiedä, onko sitä käännetty muille kielille. Kuten myös tuo rokottamista käsittelevä opas.

englanniksi

ranskaksi

Kirjan sisältö on pitkälti juuri sitä, mitä mieltä minäkin olen. Jutta Ziegler on jakanut eläinlääkärit kolmeen ryhmään:

1. ryhmä on kyyninen, korruptoitunut ja tietää tarkalleen, miten vetää rahat eläintenomistajien taskuista. He tietävät tasan tarkkaan, että heidän toimintansa on moraalitonta ja kyseenalaista. He ovat ahneita ja usein myös omien taloudellisten vaikeuksiensa kahleissa ja heille on samantekevää, miten heidän potilaansa voivat. Pääperiaate "Monetik statt Ethik" eli vapaasti suomennettuna "monetiikkaa (rahastuksen maksimointia), mutta ei etiikkaa"

2. ryhmän eläinlääkäri ei mieti sen enempää ammattietiikkaa, vaan toimii, kuten on aikoinaan oppinut ja siten, miten muutkin kollegat työtänsä tekevät. Hän ei perehdy asioihin, hän kulkee silmäläppien kanssa massan mukana.

Juuri tämä ryhmä ei tee kysymyksiä eläinruokien eikä eläinlääkinnän suhteen, vaan toimii. kuten nämä teollisuushaarat suosittelevat. He kokevat tekevänsä työtä potilaittensa hyväksi ja määräävät ruokia ruokateollisuuden suositusten mukaisesti kuten myös lääkitsevät potilaitaan sen enempiä ajattelematta, omasta mielestään hyvää tarkoittaen. He eivät tajua itse sitä ristiriitaa, mitä he toiminnallaan edistävät.
He ottavat mielellään osaa seminaareihin ja jatkokoulutuksiin, valitettavasti juuri ne ovat yleensä eläin/lääketeollisuuden järjestämiä tilaisuuksia. He eivät ihmettele sitä, että nykyään on niin runsaasti sairaita eläimiä, he eivät mieti, mistä se saattaisi johtua.

Tämän ryhmän eläinlääkäri ei rohkene sanoa omistajalle, että "teidän mopsinne on täysin terve". Mieluummin hän antaa pari vitamiinipistosta ja määrää ehkä kortisoni- tai antibioottikuurin. Hän haluaa olla hyvä lääkäri ja pitää asiakkaansa, ansaitseehan hän siten euroja tililleen. Muuten asiakas ehkä menee toiselle eläinlääkärille, joka osaa paremmin hoitaa "sairaan" mopsin.
Hän ei pohdi eläimen sairauden ehkäisemistä, mistä se saattaisi johtua, hän vain hoitaa seurauksia ja sitäkin hyvässä uskossa. Ja usein näistä hoidoista seuraa jonkin ajan kuluttua uusia sairauksia tai entisen jatkumista ja sama toistuu.

3. ryhmä on vielä valitettavan pieni, mutta onneksi kasvamaan päin. Aivan kuten ihmistenkään lääkäreistä osa ei kulje lääketeollisuuden tms. talutushihnassa, ei ole "myynyt sieluaan paholaiselle", on myös osa eläinlääkäreistä itseajattelevia eivätkä anna eläinruokateollisuuden määritellä omaa toimintaansa. He tekevät sen, mikä on parasta heidän potilailleen ja vasta sen jälkeen tulee toiminnan taloudellinen puoli. He työskentelevät oman omatuntonsa eikä eläinlääkintä- ja eläinruokateollisuuden velvoittamina.

Yksi monista tapauksista oli esimerkki eläinlääkäristä, joka suositteli sisäkissalle ehdottomasti kaikkia rokotuksia ja niitä vuoden välein. Sisäkissan omistaja tietenkin luotti eläinlääkäriin ja ikänsä sisällä asuva kissa sai kaikki rokotukset vuoden välein, mitä kissoille oli olemassa, myös raivotautia vastaan. Ehkä jonkun kissanomistajan mielestä ihan tarpeellista, vai? Eläinlääkärin kukkaro ainakin sai täytettä. Entä kissa?

EDIT
Tässä kirjasta kopsattuna muutama vinkki, jotka voivat  auttaa sinua tunnistamaan, mitä tyyppiä eläinlääkärisi on. Näistä seikoista voi tehdä edes jonkinlaisia johtopäätöksiä.
Eläinlääkäri, joka

• ihan ensimmäiseksi haluaa nähdä rokotuspassin ja syyllistää sinua siitä, ettei yli 10 vuotias koirasi ole saanut viime vuonna vuosirokotustaan...
• ei kuuntele sinun sanottavaasi ja saa sinut tuntemaan itsesi vähintäänkin tyhmäksi...
• yrittää ilman mitään syytä saada sinut siitä vakuuttuneeksi siitä, että koirasi tarvitsee säännöllisesti matokuurin ja punkkikarkoitteen ja täimyrkyn...
• määrää vaivaan kuin vaivaan antibioottikuurin...
• koittaa saada sinut vakuuttuneeksi siitä, että koirasi tarvitsee aivan välttämättä borrelioosirokotuksen...
• saa omatuntosi soimaamaan itseäsi, jos et tee, kuten hän haluaa...
• ei esitä muita vaihtoehtoja koirasi nivelvaivoihin kuin särkylääkkeet...
• jne...

Seuraa eläinlääkärin toimintaa, kun koirasi on nostettu tutkimuspöydälle. Siinä on erinomainen mahdollisuus tutustua häneen.

• kyseleekö hän sinulta tarkkaan koirasi voinnista?
• haluaako hän tietää, mitä koira syö ja syökö mielellään, miten ruuansulatus toimii jne?
• kiinnostaako häntä koirasi aikaisemmin saatu hoito ja sen tulos?
• kyseleekö hän aikaisemmin käytetyistä lääkkeistä ja niiden vaikutuksista?
• vai eikö kysele juuri mitään, vaan toimii itsekseen?

Itse olen sitä mieltä, että eläinlääkärille pitää rohjeta tehdä vastakysymyksiä! Miksi näin, onko muita vaihtoehtoja, mistä tämä johtuu yms. Jos jotain ei ole ymmärtänyt, täytyy pyytää tarkennusta!

Sen enempää en kirjaa kommentoikaan. Kaikki sivut lukemisen arvoisia. Harmi, ettei ole ilmestynyt suomenkielellä.

Jutta Ziegler