tiistai 20. toukokuuta 2014

Kummastuttaa, hämmästyttää...

ihmetyttää ja toisinaan myös harmistuttaa. Kaikenlaiset pikkuasiat, isommatkin, joihin törmään tahtomattanikin. Suuren mittaluokan asioista en nyt välitä kirjoittaa, ne ovat liian isoja paloja purtaviksi eikä niitä voi harmituksiksi kutsuakaan.

Yksi harmituksen aiheista on yletön mainostaminen. Mainoksia on mielestäni aivan liikaa, radiossa, teeveessä, postiluukusta tulee tulvien, katujen varsilla jne.
Silloin kun olin lapsi, mainostaminen oli vähäistä verrattuna tähän päivään. Päivän lehdissä ja aikakausijulkaisuissa oli jonkin verran mainoksia, lentolehtisiä tiputeltiin taivaalta mainostaen milloin mitäkin. Tosin sillä tavalla mainostettiin aika harvoin. Minä olin silloin innokas mainosten kerääjä, harvinaisia kun olivat. Huonekaluliikkeissä oli esitteitä, hienolle paperille painettuja monisivuisia, niitä kävin niiaten pyytämässä, muuta niiattavaa ei sitten ollutkaan paitsi tuo satunnaisten lentolehtisten perässä juokseminen. Olen vieläkin kaikenlaisten prospektien ja esitteiden ottaja, mielessä kyllä käy, tarvitsenko vai otanko mukaan vieläkin vain sillä lapsenmielelläni.




Nykyään mainoksia ovat linja-autot täynnä, ulkoa ja sisältä. Ei mitään sitä vastaan, jos bussi on kauniisti maalattu, mutta jos luettavaa tekstiä on, niin se jotenkin ärsyttää, vie huomion. Toisaalta myös bussipysäkillä autoa odottaessa on toisinaan vaikea erottaa, mikä on se oikea bussi, kun väri voi olla toinen kuin liikennöitsijällä yleensä. Ainakin Turussa täytyy linja-auto pysäyttää kättä heiluttamalla, muuten se ajaa ohi. Siis tuo oikean auton tunnistaminen on siellä hyvin tärkeä asia.




Eräs rasittava mainostamisen tapa on urheilukenttien laidat. Niissä mainokset kulkevat suuntaan jos toiseen, ylös, alas ja sitten ne vaihtuvatkin vielä. Niitä saattaa olla päällekkäin ja kaikilla kaiteilla. Ah, kuinka rentouttavaa oli ennen vanhaan, kun kenttien laidat olivat yksivärisiä, silloin oli mahdollisuus keskittyä peliin eikä mikään vienyt huomiota muualle.
Olen nimittäin sitä mieltä, että jatkuva mainosten näkeminen on todella rasittavaa. Ihmisen silmät ja aivot reagoivat automaattisesti niihin, huomaamatta, vaikka ei niitä tarkoituksella katsoisikaan. Samoin jatkuva taustamusiikki, kuten tavarataloissa, on rasite. Ihminen tietenkin ns. tottuu kaikkeen, mutta onko se hyväksi?




Yksi esimerkki, jonka tarkoitusta en tajua ollenkaan, on uutisten sekä muutamien muittenkin tv-ohjelmien aikana kuvaruudun alareunassa juokseva teksti. Ymmärtäisin, jos se olisi tekstinä kuulovammaisille samasta aiheesta kuin mistä ohjelma tai uutistenlukija juuri kertoo, mutta tekstissä onkin aina joku muu asia kyseessä. Yritän olla lukematta tekstiä ja kuunnella lukijaa. Vaikeaa on. Jos päädyn lukemaan, en osaa kuunnella samanaikaisesti puhetta. Onkohan minussa joku vika?


Schilderwald (merkkienmetsä)

Taajamissa on katujen varsilla tietyin paikoin todellisia metsiä, joissa kasvaa liikennemerkkejä. Kuva on Hampurista, mutta se voisi yhtä hyvin olla mistä tahansa. Jos autoilija ehtisi mieltää jokaisen liikennemerkin merkityksen itselleen, ei hän olisi enää kykenevä ajamaan autoaan turvallisesti. Joten hän noteeraa vain joitakin merkkejä, toiset jäävät huomiotta ja ovat siksi lähes turhia.




Hämmästynyt olen muotovaahtopullostani! Se on Sokoksen X-tra Muotovaahtoa, 150 ml. Olen ostanut sen kesä-heinäkuussa vuonna 2012. Minulla on lyhyt tukka, pesen hiukseni 5-6 kertaa kuukaudessa ja käytän joka kerta tätä muotovaahtoa. En ole koskaan pihdannut sen määrän kanssa, usein ottanut liikaakin. Siitä huolimatta puteli ei tyhjene, ei sitten millään. Toisinaan olen ollut varma, että nyt se on loppu, ehkä siitä riittää vielä hyvä jos edes yhteen kertaan tai sitten ei sitäkään, mutta se ei vaan lopu. Siitä tulee aina vaan vaahtoa. En ymmärrä. Kohta putelini täyttää 2 vuotta.

Kummastuttaa myös sellainen asia kuin tietyt koirablogit tai oikeastaan niiden vähyys. Jo Vilin aikana oli vaikea löytää tiibetinspanieliblogeja, muutamia löysin, pikkutyttöjen kirjoittamia, joissa yritin kannustamismielessä olla lukijana, mutta useat niistä lopahtivat nopeasti. Tyttösillä kun sen ikäisenä on muitakin interessejä runsaasti.
Tiibetinspanieli on kuitenkin yksi yleisimmistä koiraroduista Suomessa. Yhden käden sormilla saattoi laskea päivittyvät tipsublogit.

Nyt Wupen myötä olisin ollut kiinnostunut chihuahua-blogeista. Löytämistäni blogeista huusin ensin hurraata, kunnes huomasin, että niiden päivittäminen oli lopetettu jo vuosi pari sitten. Blogit, joita päivitettiin edelleenkin, olivat lähinnä lifestyle-blogeja, sisustamista, muotia ja chihuahua vain sivulauseessa. Näitä chihukoirablogeja on vieläkin vähemmän kuin tipsublogeja. Jotenkin tuo lifestyle ei jaksa kiinnostaa tällaista kuin minua, vaikka oma chihuni sopiikin hyvin meidän sisustukseemme. :)





Nyt joku saattaa ihmetellä, että seuraan niin monia mäykkyblogeja. No, koskaan en ole omistanut mäyräkoiraa. Olen aina tykännyt niistä hyvin paljon, mutta en ole koskaan halunnut ottaa itselleni metsästysviettistä lemmikkiä, joten mäyräkoira on jäänyt vain haaveeksi, unelmaksi. Huvittavaa oli, että se ainoa mäyräkoira, jonka olen oikeasti tuntenut, ei omannut lainkaan metsästysviettiä, sen voi päästää metsässä vapaaksi ja pysyi aina kiltisti luona.
Nyt näiden ahkerien mäykkybloggaajien kautta koen "omistavani" edes mielikuvituksessani hiukan mäyräkoiraa. Ja olihan Vili sentään malliltaan samankaltainen kuin mäykky. Tuon metsästysvietin takia on muutama muukin lempirotu jäänyt ottamatta.

Ihmettelen myös sellaista ilmiötä, kuin tyhmät kansanedustajat. Niin Suomessa kuin täälläkin. Esimerkkejä sellaisista ei tarvitse kauan hakea. Miten on mahdollista, että sellaisia valitaan, mikä on heidän suosionsa salaisuus? Luulisi, että kansan asioista olisi päättämässä joukko viisaita ihmisiä. Sellaisia me tarvitsemme, itseämme viisaampia.





Lopuksi sokeri pohjalla. Ihmettelen, kuinka ihmisen elämässä, vuosien kuluessa, moni pala loksahtaa paikoilleen, ympyrät sulkeutuvat, kuinka pieni onkaan maailma, kuinka lyhyt ihmisen elämä.


Juhannusruusu kukkii taas ♥


Me olemme yksin, ypöyksin tällä satunnaisella planeetalla; eikä koiraa lukuun ottamatta mikään muu kaikista meitä ympäröivistä elävistä olennoista ole liittoutunut meidän kanssamme.

- Maurice Maeterlinck -




10 kommenttia:

Párek ja Palvelijatar kirjoitti...

Jälleen kerran tämä blogi tarjoaa paljon ajateltavaa.
Tunnustamme pihistäneemme tuon mietelauseen omaan blogiimme. Kerromme siellä kyllä, että se on näpistetty teiltä.
Kesäisen lämpimät terveiset Wuppelaan.

Hanne kirjoitti...

Itse olen tuon mietelauseen bongannut Facebookista, joten ihan vapaasti saa pihistää. Maailmalle sen on antanut Maurice Maeterlinck, hänellä tuskin olisi mitään sen levittämistä vastaan.
Nyt voi jo todella sanoa, että lämpöiset terveiset!

Maria, mäyräkoirien ihminen kirjoitti...

Tuo viimeinen sitaatti on niin naulan kantaan, ettei tosikaan. Siinä on samaan aikaan jotakin hyvin lohdutonta ja jotakin hyvin lohdullista <3

Marja-Leena kirjoitti...

Wuhhahhaa. Nyt tartun vain muutamaan kohtaan, oikeastaan. Tyhmä kansanedustaja. Onkohan noita viisaita olemassakaan?? Siis eihän maita johtamaan montaa viisasta tarvittaisikaan. Paljon pienempi ryhmä kuin meidän kansanedustuslaitos riittäisi. Vaan eipä taitaisi mennä läpi ajatus eduskunnassa... Juu mainoksista, autsch, Minä olen ihan mainosallerginen ja kuluttaja viime kädessä maksaa kaikki mainoskustannukset, huoks.

Jos ihmisen lyhyessä elämässä palat eivät kerkiä loksahtaa paikoilleen, niin silloin vaan jokin jää kesken. Sillekään ei voi mitään. Hieno tuo koiran mietelause. Saksaan terveisii, M-L ja Ossi.

Mai kirjoitti...

Enpä osaa oikein kommentoida, koska olen monesta kohdasta sujuvaa tekstiäsi samaa mieltä. Sitä paitsi, sitä oli hauska lukea, koska huolimatta aihepiirin vaikeasti hallittavasta kirjosta, kuljetit tekstin mukavasti muotovaahdon kautta kohti loppuhuipentumaa :) Kiva lukukokemus.

Hanne kirjoitti...

Tuosta tekstin kuljettamisesta ym. lainaan Nalle Puhin sanoja:

"Kun on Hyvin Pieniälyinen Karhu,
saattaa joskus käydä niin,
että kun Ajattelee Asioita,
sitä saattaa Ajatella sellaisia Asioita,
jotka ovat aivan Asiallisia silloin,
kun ne ovat vielä päässä, mutta muuttuvat kokonaan,
kun ne tulevat esiin kaikkien nähtäviin."

Tältä minusta tuntuu, kun kirjoittelen. :)

Hanne kirjoitti...

Ajattelen nuoria ihmisiä, he ovat syntyneet tähän mainosten ja muutenkin kiihkeän elämänrytmin aikakauteen, eivät tunne edes muunlaista, paitsi jos onnekseen asuvat jossain kaukana, maaseudulla, luonnonhelmassa. Tosin sinnekin yltää nykytekniikka, mutta edes melu on vähäisempää.
Minkälaisia heistä kaikista tuleekaan, kun vanhenevat?
Luulen, että osa ihmisistä ei edes hoksaa palojen loksahtamista paikoilleen. En tiedä, miksi näin luulen, mutta luulenpa silti.
Ossilaan terveiset meiltä!

Hanne kirjoitti...

Tuon sitaatin koin minäkin samalla surulliseksi sekä rohkaisevaksi. Ettei edes yksinäisenkään ihmisen tarvitse olla yksin. Ja kuinka se kaikista eläimistä on tosiaankin vain ja ainoastaan koira, joka oma-aloitteisesti hakeutuu ihmisen luo.

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Kih hih, kyä näin komeita mäyriä kannattaa seuratakin.

Merja Hannele kirjoitti...

Kirjoitanpa nyt tähän, että olen tänään sulkenut Pörröpöksyni ja Siirin blogit; yritän jollain ilveellä saada niistä yhden blogin.
Muuttokin kolkuttelee oven takana, joten ihan varmaan en valmistumisaikataulua nyt tiedä. Mutta lueskella aion edelleen, vaikka nyt en julkaistavaa tekstiä kirjoitakaan. :)

Tämä ihan vaan sinulle tiedoksi. :)

Rakkauden lämpöistä kesää :)