tiistai 30. joulukuuta 2014

Viimeistä viedään


Vuosi viettää viimeisiä hetkiään. 
On aika taas kerran vaihtaa vanha uuteen. 


Päivälevolla

Me vietämme vuodenvaihteen lumettomassa Hampurissa. Keskellä kauheita paukkupommeja vai miksi niitä nyt nimitelläänkään. Kun hämärä vallitsee, alkaa paukuttelu. Mihin tahansa hämärän tai pimeän aikaan. Myöhäiset kotiinpalajat heittelevät niitä puolenyön jälkeenkin, Sitäkin myöhäisemmät sopivasti aamuhämärään. Huoh.




Muutama viikko oli kovin myrskyävää, myrskyaallot heittivät jopa meren tai oikeammin joen (Elbe) keskelle Hampuria, siellä kahlattiin kuin Venetsiassa. Sadettakin piisasi viikon verran ympäri vuorokauden, aurinko oli ihan tuntematon käsite sinä aikana. Nyt on tuuli tyyntynyt, vihdoin ja on aurinkoisia päiviä. Kylmä viima silti uhoo.
Meidän parvekkeen oviverho oli pakko laittaa palmikolle ja hihnasta vielä oven väliin kiinni, ettei se lähtenyt myrskytuulen matkaan. Eikä tuohon palmikkoon sadekaan enää yltänyt. Ennen palmikointia verhon loimet paiskoivat kovalla voimalla märkinä ikkunoihin ja oli aika hurjan näköistä. Pelkäsin jo, että se päätyy pihapuun oksille. Nyt verho on taas vapautettu kahleistaan.



Wupen yökortteeri

Wuppe kärsii tuosta paukuttelusta. Ulos ei halua ollenkaan, väkisin viedään. Vapisee kuin haavanlehti sylissäkin. Siellä kulkee vastentahtoisesti, häntä koipien välissä, kuten moni muukin täkäläinen koira. On se vaan niin surkeaa.

Lähtisivät nuo kaksilahkeiset, siis miespuoliset, vapaaehtoisina sotiville alueille, niitä kun riittää, saisivat tarpeeksi kuunnella paukkuja, pommeja ja laukauksia. En osaa kuvitellakaan, että kukaan tyttö tai nainen niitä paukkuja heittelee, pidän sitä vain tuon miespuolisen ihmisen kummallisena hupina.

Wuppe saa 26.12 alkaen Serene-Um tabletteja, puolikkaan päivässä ja nyt 29.12 lähtien 2 puolikasta päivässä. Muutama vuorokausi vielä, sitten ollaa pahimmasta selvitty. Viime vuonna vuodenvaihde sujui suht hyvin, saapas nähdä, miten tänä vuonna.




Uusi vuosi, täältä tullaan!

Elämän ohjeet uudelle vuodelle, 
tällä kertaa ei Turun murteella!

1. Anna kaekkee, vua elä periks.
2. Joka ihteensä luottaa, se kykynsä tuploo.
3. Naara itelles enneku muut kerkijää.
4. Murheen kantaa yksinnii,
vuan illoon pitää olla kaks.
5. Leoka pystyyn, ku tulloo kova paekka, pyssyypähä aenakkii suu kiinni.
Eiköhän näellä evväellä pärjee.
Koeta selvitä!



maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulunviettoon!






Tumma taivas jouluyönä,
Ilmassa on ripaus taikaa.
Rauhallista joulunaikaa!

toivottaa Wuppe
kotijoukkoineen



perjantai 19. joulukuuta 2014

Bolonka Zwetna

Bolonka Zwetna, suomalaisittain venäjänbolonka tai tuttavallisemmin vain Bolonka. Tämän suloisen koiran tapasin ensimmäisen kerran reilut 2 vuotta sitten, juuri Saksaan tultuamme. Aivan ihana tuttavuus! Suomessa näitä herttaisia koiria lienee rekisteröity vasta noin tusinan verran.

Toivottavasti tästä rodusta ei tule muotikoiraa!
Kaikki edellytykset siihen ovat olemassa, valitettavasti.

Nyt jokin aika sitten tutustuin virtuaalimaailmassa eli netissä toiseen ihmiseen, jolla on useita bolonkia. Hän antoi ystävällisesti minulle luvan julkaista koiriensa kuvia täällä Wupen blogissa.

Hän kertoi koiristaan, joita on yhteensä neljä (kolme urosta ja yksi narttu), että ovat luonnostaan pitkäkarvaisia, mutta koska he asuvat maaseudun tuntumassa ja koirat juoksevat metsien halki ja peltojen poikki, niin pysyäkseen jotakuinkin puhtoisina, hän leikkaa turkit lyhyemmiksi.
Ainoastaan musta bolonka-uros saa pitää turkkinsa toistaiseksi luonnonpituisena, koska on menossa näyttelyyn. Casperin "erityisala" on suvunjatkaminen ja siksi täytyy aika ajoin osallistua näyttelyihin. 

Bolonka on siis alkuperäiseltä nimeltään Bolonka Zwetna, joka tarkoittaa kirjavaa sylikoiraa (Bolonka = sylikoira ja zwetnaja = kirjava). Venäjäksi Русская цветная болонка eli Tsvetnaya Bolonka





Bolonka Zwetna on yksi maailman harvinaisimmista koiraroduista. Alunperin rotu on peräisin Venäjältä ja entisen Neuvostoliiton alueilta. 1980-luvulta lähtien on bolonkakoiria ollut myös Saksassa. Tähän mennessä FCI ei ole virallisesti hyväksynyt bolonkarotua, mutta sen sijaan useiden maiden kennelyhdistykset kyllä, joten koirat voivat osallistua näyttelyihin kyseisissä maissa.




Bolonka Zwetna on pienikokoinen, korkeuttaan pidempi, sopusuhtainen koira. Aikuisena sen paino on 3-4 kiloa ja säkäkorkeus on 20 - 26 cm. Silmät ovat keskikokoiset, pyöreät ja katse syvällinen. Luppakorvat ovat jonkinverran koholla ja ehkä juuri ne antavat vaikutelman isopäisestä koirasta. Keskipituinen häntä kiinnittyy korkealle ja koira kantaa sitä iloisesti selän päällä, Bolonka Zwetna vaikuttaa kauniin, runsaan karvapeitteensä ansiosta hyvin elegantilta.Turkki on samettisen pehmeä, laineikas tai kihara. Selkään ei saisi muodostua jakausta.




Kaikki värit ovat sallittuja paitsi puhtaan valkoinen, joka on puolestaan ranskalaisen bolonkan (Bolonka Franzuska) tunnusmerkki. Bolonkan turkin väreinä on mm. musta, mustavalkoinen, ruskea, kellanruskea, harmaa, hopea ja lisäksi kermanvaalea. Pentujen turkin väri saattaa muuttua kasvaessa, esim. tummanruskeasta vaaleanruskeaksi.




Bolonka on rauhallinen, miellyttävä, charmikas ja uskollinen luonteeltaan. Bolonka rakastaa niin lapsia kuin kaikenikäisiä aikuisiakin. Ne ovat syvästi kiintyviä, myötäeläviä sekä myös oppivaisia eivätkä ole taipuvaisia herkkähaukkuisuuteen. Bolonkat sopivat hyvin myös kerrostaloihin vain vähän karvaavan turkkinsa takia. Terve bolonka on pitkäikäinen koira, saavuttaa keskiarvoisesti 15 vuoden iän.




"Jalostustyö alkoi 1950-luvun alussa Leningradissa ja ensimmäinen rotumääritelmä kirjoitettiin vuonna 1962. Neuvostoliiton maatalousministeriö hyväksyi kyseisen rotumääritelmän vasta vuonna 1966.
1980-luvulla rotu levisi Itä-Saksan alueelle. Vuonna 1997 Venäjän Kennelfederaatio tunnusti rodun ja vuoden 2012 lopulla myös Pohjoismainen Kennelunioni hyväksyi sen virallisesti. Tämän myötä se on voinut osallistua virallisiin näyttelyihin myös Suomessa tunnustettuna rotuna vuoden 2013 alusta alkaen. Lisäksi muun muassa Saksan, Tšekin, Slovakian ja Luxemburgin kennelliitot ovat tunnustaneet sen."




Suomen ensimmäiset rekisteröidyt bolonkat tuotiin Venäjältä Nevskaja Uslada, Vladisvet ja Tsvet Hibin -kenneleistä, Saksasta Russian Pearl -kennelistä ja Tsekistä. 
Suomen Kennelliittoon rekisteröityjen yksilöiden lisäksi arvioidaan olevan jonkin verran myös rekisteröimättömiä bolonkoja. 
Ensimmäinen suomalainen pentue - kaksi fawn-väristä urosta ja yksi harmaa narttu - syntyi 25. helmikuuta 2014 Tallitontun kenneliin. Kyseisen pentueen vanhemmat olivat Venäjältä tuodut Pohjoismaiden Voittaja 2013 Tsvet Hibin Salut sekä Vladisvet Uralochka."

Viistoitetun tekstin lähde Wikipedia/Venäjänbolonka.




Virallinen suomalainen rotujärjestö on Suomen Kääpiökoirayhdistys.

Kennelliiton rotumääritelmä


Hyvää joulunaikaa!

Huom. Ethän kopioi kuvia ilman lupaa.


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Wupperiepu osa II




Mikäs tässä on kelliessä. Mennyt riepottelu terrierin hampaissa on ollutta ja mennyttä, nyt on kaikki hyvin. Henkiset haavat ovat parantuneet, elämä jatkuu niin kuin ennenkin, paitsi että varotaan ihan kaikkia irtokoiria, kokoon katsomatta.




Silloin 10 päivää sitten ei puremajälkiä löydetty, mutta Wuppea silitettäessä oli yksi paikka, jota koskiessa säpsähti. Wupen turkki on hyvin tiheä, joten oli vaikeaa käydä sitä läpi. Sitä kohtaa, jonka koskettelua karttoi, ei tutkittu lainkaan.




Eilen illalla Wupen ollessa sylissäni ja häntä siinä silitellessäni huomasin tuon vaalean karvatupon Wupen selässä, juuri siinä arastelualueella. Ja kas vain, sieltä löytyi kaksi puremareikää! Niistä oli rupi lähtenyt ja siinä nuo vaaleat pohjavillat kiinni. Illalla näkyi toisessa oikein hampaan mentävä syvä reikä, tänään kuvatessa se oli jo umpeutumaan päin. Toinen jälki oli "siivompi". Kammatessa löytyi vielä 4 pientä rupea, jotka irtosivat pienen pohjavillatupon kera. Kai niitä hampaanpuremia reikiä on muutama jäänyt kokonaan huomoimattakin. Ei ihme, että Wuppe oli poissa tolaltaan silloin tapahtumapäivänä!


Mitäs menneistä, pääasia, että henkiriepu on tallessa. 




maanantai 15. joulukuuta 2014

Vaatteita ja valjaita

Toivon, että tämä on viimeinen kirjoitus vaatteista ja valjaista. Ainakin vähään aikaan. Viimeinen tänä vuonna...


Poikaparka.

Jokin aika sitten oli peräti pakkasasteita ja silloin Wuppe sai ensi kertaa Hurtan fleecehaalarin ylleen ja lähdettiin talsimaan. Olin itse leikannut haalarin lahkeista piukat resorit pois, niin olivat piukat ja peräänantamattomat, eihän niistä mahtuneet edes Wupen ohuet koivet läpi. Selässä oli kiinnitys tarranauhalla ja se oli siten ihan helppo pukea päälle.

Wuppea piti kantaa aika matka, sitten maahan. Siinä sitten seisoa tökötti. Ei askeltakaan ottanut.
Ohitse kulki koira, jonka perään Wuppe halusi. Ottikohan kaksi askelta, sitten alkoi parkuminen, ihan sydäntäsärkevä valitus. Ensimmäinen kerta, jolloin kuulen Wupen ääneen valittavan!
Voi, kuinka Wuppe minua säälitti. Repäisin tarrakiinnityksen auki ja vapautin Wupen. Haalari päätyi seuraavaan roskikseen. Onneksi ei ollut maksanut paljon mitään, sain sen edullisesti.
Toivotaan leutoa talvea.

Jussipaidan kanssa kävi myös köpelösti. Sitä päälle pukiessa Wuppe murisi hiljakseen. Päälle se puettiin silti, kokeilin vain sopivaa valjasta siihen päälle, ei sen enempää. Saapas nähdä, miten jatko sujuu jussin kanssa... Edelleenkin leutoa talvea toivoen.


Rukka MiniComfort

No niin. Valjaista puheenollen, olemme nyt päätyneet parhaisiin valjaisiin ja kaikki muut saavat etsiä itselleen uuden kodin. Ne limen väriset Fiona-valjaat, joita Wuppe ansiokkaasti mainosti TopCanis-firmalle, eivät painonpudotuksen jälkeen sovi enää ollenkaan niin hyvin Wupelle kuin kesällä. Harmin paikka.


Rukka MiniComfort (vanhempi malli)

Jatkossa käytetään vain ja ainoastaan Rukka MiniComfort ja Puppian valjaita. Molemmissa on sama malli ja koko (s), materiaali on erilaista. Sain erittäin edullisesti ostettua parit mustat MiniComfortit, tykkään niistä kovasti paljon. Meillä on isännän kanssa eri suosikit, hän käyttää Wupella Puppiaa ja minä Rukkaa. Molemmat valjaat, Rukan ja Puppian, istuvat Wupelle kuin tilaustyönä tehdyt. Etujaloille on ihan luonnollista liikkumatilaa eivätkä hankaa kainaloista, ei kurista kurkusta.
10 pistettä ja papuikaijamerkki. Enää ei tarvitse valjaita etsiä. Wau.


Puppia


Sitten tapahtui jotain yllättävää, koukuttavaa... Tuskin olin kirjoittanut tämän valmiiksi, kun löysin ihan sattumalta, etsimättä (uskokoon, ken tahtoo) valjaan, jonka halusin välttämättä Wupelle. Tilaus lähti sen kummempia pohtimatta ja "ylihuomenna" oli valjas jo saapunut.




Se on Curli-merkkinen, sveitsiläinen, koko xs, malli pitkälti saman kaltainen kuin Puppiassa ja Rukan MiniComfortissa. Suurin ero on siinä, ettei sitä pueta pään yli vetäen, vaan kuin liivi. Etutassut hiha-aukkoihin jne.
Wuppe ei pidä pään yli vetämisestä ollenkaan, vaikka luulisi koiran vähitellen siihenkin tottuvan. Ei tosin yhtään hanttiin pistä noita valjaita laitettaessa, onhan niitten pukemisella aina palkinto tiedossa: lenkille!


Curli

Wuppe vierasti uutta valjasta pukiessa, luuli kai joksikin vaatteeksi, Vähän matkaa piti ulkona kantaa, sitten juoksenteli jo ihan normaalisti. Tämä valjas on ns. talvimalli, se on lämpöisempi kuin sama kesämallina, on niin kuin jakku/liivi, jossa on vuoraus. Lämmittää mukavasti rintakehää, se on kuulemma se tärkein paikka koiralla, minkä pitää pysyä lämpöisenä.
Ehkä hankin sellaisen kesämallin sitten aikanaan. Hintaa näillä on noin 20-30e.











sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Wupperiepu osa I


Maailma mallillaan

Tuossa kuvassa on Wupen (ja meidänkin) maailma vielä mallillaan. Perjantaina tuli muutos meidän maailmanrauhaamme. Wuppe joutui toisen koiran hyökkäyksen kohteeksi. Tapahtui perjantaina aamupäivällä.
Wuppe oli isännän kanssa pidemmällä lenkillä, olihan melko leuto sää, vaihteeksi. Kävelivät sellaista 5 kilometrin matkaa, läpi siirtolapuutarha-alueen. Sinne johtavalla suoralla hiekkatiellä tuli vastaan entuudestaan tuntematon, vapaana kulkeva kettuterrierimix isäntänsä kanssa. Koira kakki ensin tienposkeen ja siltä "istumalta" lähti Wuppea kohti. Kuonot vastakkain ja Wuppe murisi.




Siinä samassa silmänräpäyksessä terrieri kävi Wupen kimppuun, tarrasi niin, että onnistui tovin ravistelemaan Wuppea. Isäntä on onneksi nopea reagoimaan, kävi kiinni terrierin niskavilloihin ja nosti otuksen ilmaan, pitäen sitä olkapäällään selällään, koivet taivaaseen osoittaen, ettei vaan pääse häntä puraisemaan. Siinä samassa ehti koiran omistajakin paikalle.
Hän, vanhempi mieshenkilö, oli aidosti pahoillaan, pyyteli kovasti anteeksi ja sanoi, ettei koskaan aiemmin ole moista tapahtunut. sanoi vielä, että olisi kyllä laittanut oman koiransa kiinni, mutta kaukaa katsoen luuli, että myös Wuppe on vapaana.
Yhdessä tutkivat Wuppea päällisin puolin eikä verta ainakaan näkynyt. Wuppe liikkui normaalisti eikä osoittanut minkäänlaisia ruumiillisia oireita. Terrieri makasi maassa selällään "antautuneena" ja uikutti, kun omistaja moitti häntä, vain sanallisesti, tietenkin.




Sitten suunta kotia kohti, Wuppe käveli nopsaan, ei haistellut matkalla ollenkaan, oli kiire kotiin. Kotona sitten vastahakoisesti antoi ottaa valjaat pois. Ei sallinut itseään kosketeltavan, murisi.
Isäntä soitti hädissään minulle, joka olin kaupassa ja minä kiireen vilkkaa kotiin.

Wuppe oli jotenkin shokissa, traumatisoitunut. Liikkui normaalisti, hyppäsi sohvalle ilman ongelmia. Ei todellakaan antanut koskettaa itseään, ulos ei halunnut vapaaehtoisesti lähteä, valjaiden pukeminen ja riisuminen olivat tarkkaa hommaa, ettei syntynyt konfliktia. Ruoka maistui hyvin, sekoitin siihen joukkoon kotoa löytynyttä kipulääkettä (kesältä, anaalipaiseen jäjliltä). Ajattelin, että ehkä murisee, koska on kivulias.
Iltaa kohden Wupen mieliala hieman koheni, mutta ei edelleenkään sallinut turkkiaan tutkittavan.
Lauantaipäivä oli hieman parempi ja iltaa kohti alkoi vähitellen olla oma itsensä. En katsonut enää aiheelliseksi antaa kiputippoja. Sunnuntaina oli sitten jo henkisesti toipunut ja tutkin läpikotaisin, tosin huomasin, että Wuppe aristaa hiukan selän koskemista. Mitään vamman jälkiä en löytänyt. Oli terrieri vissiin valjaista ottanut kiinni. Hyvä niin!




Meillä ihmisillä meni myös maailma sekaisin. Isäntä oli ihan poissa tolaltaan, ei maistunut edes ruokakaan. Nyt tätä on jo helppo kirjoittaa, kun selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Mieli on kepeä ja tapahtunut käyty "miljoonakertaa" läpi. Perjantaina ja vielä lauantainakin oli fiilis toisenlainen. Olemme ylen kiitollisia, ettei mitenkään käynyt.
Nyt olemme molemmat saaneet oppitunnin, ehkä hyvinkin tarpeellisen. Minä sen puudelin kanssa joitakin viikkoja sitten ja nyt isäntä tämän kettuterrierin kanssa. Molemmat koirat olivat keskikokoa tai jopa pienempiä, joten kohtaamiset olivat kuin opiksi tarkoitettuja.
Tästä eteenpäin ei Wuppea enää lähesty yksikään irtokoira, joka on Wuppea isompi. Jos tulee, niin vaikka potkimalla ajetaan pois!
Vapaana kulkeva koira, joka ei pysy tilanteen niin vaatiessa taluttajansa vierellä, ei saisi liikkua ilman talutushihnaa. Koiran tulee olla taluttajan hallinnassa, vaikka muita koiria tuleekin vastaan.








lauantai 6. joulukuuta 2014

Joulukuun 6.


Tasavallan presidentin tervehdys ulkosuomalaisille yhteisöille 6.12.2014

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Joka vuosi joulukuun kuudentena meillä suomalaisilla on etuoikeus juhlia maamme itsenäisyyttä. Silloin meillä on mahdollisuus pysähtyä myös miettimään, mitä itsenäisyys ja isänmaamme meille merkitsevät. Joulukuun kuudes on omistettu myös itsenäisyytemme puolustajille ja sen vaalijoille. Heidän työnsä korvaamaton ansio näkyy meidän jokaisessa arjen päivässämme.
Suomen itsenäisyys on käynyt läpi monia vaiheita, joista vaikeimmista on kulunut jo aikaa. Itsenäisyys on voinutkin tuntua jo itsestäänselvyydeltä. Menneen vuoden tapahtumat Ukrainassa ovat järkyttävällä tavalla palauttaneet mieliimme, että rauhan ja vapauden puolesta on tehtävä kovasti töitä vielä tänäänkin. Suomen on yhdessä muiden maiden kanssa toimittava tilanteen rauhoittamiseksi. Luottamusta on rakennettava, jotta rauha olisi mahdollinen.
Meitä suomalaisia asuu joka puolella maailmaa. Ulkosuomalaisten ikkunoista ja kotiovista aukeaa tuhansia erilaisia näkymiä ja todellisuuksia. Eikä olo ole kaikkialla suinkaan niin rauhaisaa kuin koto-Suomessa. Isänmaamme ja kansamme ainutlaatuisuus vaatii tänäänkin puolustajiaan ja vaalijoitaan. Sitä me kaikki voimme tehdä yhdessä. Meistä kuinkin voi tehdä voitavansa sen eteen, että hyvä lisääntyisi myös ympärillämme.
Toivotan teille kaikille hyvää Suomen 97. itsenäisyyspäivää sekä rauhallista joulun odotusta. 
Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti


perjantai 28. marraskuuta 2014

Joulunalusaikaa

Viikonloppuna on ensimmäinen adventti ja siitä alkaa aina minun jouluni. Joulua en erityisemmin valmistele enää nykyään. Annan  sen tulla ja mennä. Siinä välillä nautin joulutunnelmasta, musiikista, muistoista, hiljaisuudesta. On ollut toki useita erilaisiakin jouluja. Silloin, kun itse olin lapsi, silloin, kun omat lapset olivat vielä kotosalla ja nyt. Kolme erilaista joulun aikakautta.
Ja kaikki yhtä ihania.




Silloin kun äitini tuli iäkkääksi, lähennellessä 90. vuottansa, halusi hän viettää jouluaattonsa yksin kotonaan. Aikaisemmin hän oli viettänyt sitä vuosikausia meidän kanssamme. Aattona kävin hänen luonaan joulukahvilla ja vein lahjat, sitten alkoi hänen aattoiltansa ja meidän, kukin kotonaan.
Nyt ymmärrän häntä paremmin kuin silloin.




Täällä Hampurissa ovat joulumarkkinat viimeistään nyt avoinna. Niitä on lukuisia suuria ja yhtä paljon myös pienempiä. Meidän kaupunginosassamme ei ole omia joulumarkkinoita, mutta muutaman kilometrin päästä löytyy.
Yleensä joulumarkkinat ovat perinteisiä, idyllisiä, kuten Suomessakin. Poiketen perinteistä on Reeperbahnilla St. Paulin omat, vähän toisenlaiset, osittain K-18 joulumarkkinat. Glögiä sieltä saa varmaankin, mutta ei kai muuta perinteistä joulumieltä. En oikein tajua moista. Irvokasta joulua.
No, meitä on moneen junaan ja vielä sitäkin useampaan junavaunuun.




Me emme ole täällä asuessamme käyneet kertaakaan missään markkinoilla (terästettyä) glögiä juomassa. Erään adventtiajan muistan etelä-Saksasta, jolloin menimme autollamme markkinoille. Juotiin yksi glögi ja sitten piti kävellä kipakassa pakkasessa niin kauan, kuin oletettavasti alkoholi oli kuskin verestä haihtunut. Silloin saimme yltäkyllin liikuntaa ja raitista ilmaa.



Hampurin Joulumarkkinat 2014


Pikkujoulun koira Vili




Meidän Vilimme oli syntynyt kolme päivää ennen ensimmäistä adventtia vuonna 2008. Nyt Vili olisi täyttänyt jo 6 vuotta. Koko marraskuun on Vili ollut mielessä, Vili liittyi niin voimakkaasti alkavaan joulun aikaan. Tulee varmaankin kestämään kauan, kunnes en enää yhdistä Viliä pikkujouluun. Ehkä tuo kuvio tulee säilymään ikuisesti, mutta toivottavasti tulevaisuudessa siihen ei sitten enää liity niin paljon ikävää.




Teetin Vilin kuoleman jälkeen tällaisen jouluisen lumisadepallon. Sen myötä Vili tulee tietenkin aina kuulumaan jouluumme. Tuo Vili joulukauluksessaan olikin erittäin haasteellinen kuvattava! Kaikissa mahdollisissa olosuhteissa yritin, mutta aina siihen tuli runsaasti heijasteita. Parhaani tein, mutta tähänkin tuli salamasta tuo piste. Päivänvalossa kuvaaminen ei onnistunut ollenkaan.





sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Syksystä talvi


Syksy on ohi, talvi on tullut. Ensimmäinen pakkasyö koettu, juuri ja juuri alle nollan, mutta autoilijat saivat jo skrapata autojaan ja varoa liikenteessä. On ollut erittäin sumuista ja kostea sumu jäätyy laskeutuessaan teiden pinnoille. Muutama raju onnettomuus on liukkauden ja sumun yhdistelmästä seurannut. Lunta ei ole vielä (onneksi) satanut.
Nyt aloitimme lämmittämisen (keskuslämmitys), kylpyhuonetta olemme pitäneet lämpimänä jo kauemmin. Saksalaisittain säästämme niin lämmityskuluissa kuin veden ja sähkön käytössä. Se on niin tyypillistä Saksassa ja saksalaisille, maksut ovat korkeampia kuin Suomessa. Ei kukaan halua turhasta maksaa eli liiallisesta lämmöstä ja hukkaan tuhlatusta vedestä. 


Katse eteenpäin!

Yksi talventulon merkeistä on Hampurin Alster-järven joutsenten muutto talvenviettoon. Viime viikolla tämä muutto taas tapahtui, jaettuna usempiin päiviin. Vanha perinne, jo yli 400 vuoden takaa.


Matkalla talvenviettoon.

Talvitelakka on noin 5-6 km päässä Alsterilta, Eppendorfer Mühlenteich, lämpöpumpun avulla talven läpi sulana pysyvä, aidattu lampi keskellä luonnonsuojelualuetta. Takaisin Hampurin keskustaan joutsenet muuttavat sitten maaliskuun lopulla.
Uusi tieto minulle oli, että "Joutsenyhdistyksellä" on kaksi koiraa, pieni ja isompi, joiden tehtävänä on etsiä karanneet/eksyneet/loukkaantuneet joutsenet.


Talvilampi

Omalta osaltamme on meidän molempien influenssat taltutettu. Kylläpä se taas oli pitkän potemisen aikakautta, Vasta 10. päivänä alkoi näkymään valoa tunnelin päässä ja nyt tuntuvat voimat hiljalleen palaavan. Jospa nyt seuraisi taas 6-7 vuotta ennenkuin tapaamme toisemme seuraavan kerran, siis influenssa ja me. Eikä niin väliä, vaikka emme tapaisi enää ikinä.
Onneksi influenssat ja flunssat eivät tartu koiraan!




Talvista silmäniloa tuovat nuo kukat tähän pimeään vuodenaikaan. Porraskäytävillä meidän talossamme on paljon kukkia ikkunalaudoilla. Käytävät ovat valoisia, kiitos isojen ikkunoiden ja kukkien pito on helppoa (ja sallittua) ikkunalaudoilla.
Jo viime vuonna kukki tuo erään naapurin komea joulukaktus? superkauniilla kukilla. Tuon värisiä en ole ikinä ennen nähnyt! Viime vuonna jäi kuvaaminen väliin, mutta nyt olen käynyt näpsimässä muutaman kuvan, ennen kuin koko kaktus putoaa lattialle. Se on niin täynnä nuppuja, että siitä tulee vielä mahtavan näköinen komistus. Jos ei tipu, se on nimittäin toispuolinen ja pahoin pelkään, että kurja kohtalo odottaa sitä...




Ratkaisu löytyy, jos sitä etsii. Niinpä syklaamini muutti takaisin porraskäytävään nyt lämmittämisen alkamisen takia. Ratkaisuna on uusi paikka ylhäällä seinällä. Sinne ei meidän herttainen, mutta onneksi pienikokoinen naapurintäti yletä sitä kastelemaan.
Kaktukset ja rahapuu sen sijaan saivat jäädä olohuoneeseen talvea viettämään.


"Hukkumiselta" pelastettu syklaami...

Ensimmäisestä pakkasyöstä selvisivät parvekkeen pelarkuunit hengissä. Siellä ne vielä ovat, saa nähdä, kauanko. "Oma " vaahteramme on yksi niitä ainoita puita, joissa vielä on lehtiä. Muuten on luonto jo kovin ankean näköistä. Pimeää tulee heti klo 16 jälkeen ja aamu valkenee vasta klo 8 aikoihin. Ankeeta on.




Pii paa puu, terve marraskuu!
Kohta menee järvet jäähän,
Saappaat jalkaan, myssy päähän.
Nenä punehtuu, onhan marraskuu.



keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kohtaamisia


Selfie

Syksyinen kohtaaminen.


Tiedostosta löytyi yksi kuvasarja viime elokuulta. 
Kuvatapahtumat ovat kaikki yhden ja saman minuutin aikana kuvattu eli nopeaa toimintaa pojilta. Kuvat videomuotoisina, laatu hyvin kyseenalainen, silti, olkaa hyvä:


video




tiistai 11. marraskuuta 2014

Sunnuntaina lenkillä




Ostin netin kautta Suomesta sovittamisen verran käytetyt, siis täysin uudenveroiset Rukka Mini Comfort -valjaat jo kesällä, taisivat maksaa kympin verran. Koko S. Olivat harmikseni aavistuksen verran piukat Wupelle, juuri sen verran, että niitä ei voitu ottaa käyttöön. 




Nyt kokeiltiin näitä valjaita uudestaan ja ne ovat nyt juuri sopivan kokoiset Wupelle. Laihdutus siis kannatti! Nämä valjaat ovat malliltaan samantapaiset kuin Puppian valjaat. Materiaali näissä on erilaista, tosin yhtä pehmeää ja joustavaa, mutta jotenkin napakampaa sekä sileämpää. Se sileys ehkäisee irtokarvojen tarttumista valjaisiin, kuten Puppian valjaissa käy. Kovasti ovat samannäköisiä malliltaan tuo Puppia ja tämä Rukan Mini Comfort, kumpikohan on kopioinut kumpaa...

Puppia



Tällä kuvausreissulla meillä oli onnea matkassa. Olisi voinut käydä todella huonosti.
Erään puskan takaa ilmestyi hiukan keskikokoista villakoiraa isompi harmaa puudeli vapaana. Kohta ilmestyi noin 4-kymppinen miespuolinen omistajakin, sytytellen savukettaan. Puudeli pysähtyi ja koirat lähentyivät ystävällisen näköisesti toisiaan. Wuppe nousi takajaloilleen voidakseen haistella puudelin kuonoa ja silloin tämä villakoira pillastui. Wuppea vietiin ja parhaansa yritti Wuppekin puolustautua.
Minä hädissäni roikotin Wuppea ilmassa ! onneksi oli hyvin istuvat valjaat päällä. Puudelin omistaja tarrasi koiransa niskavilloihin ja nosti sen pois tilanteesta, kytki hihnaan ja poistui paikalta mitään sanomatta. Siinä samalla tarkastin varmuuden vuoksi Wupenkin, mitään puremajälkeä ei näkynyt ja sanoin sille miehellekin, että kaikki on hyvin. Ei mokoma vastannut mitään, ei edes katsonut päin, ehkä ei ymmärtänyt tai oli muuten vaan outo tyyppi.

Taas tuli muistutus siitä, että Wuppe on otettava syliin (ja käännyttävä selin) aina, kun irrallaan oleva iso koira on näköpiirissä! Joitakin ison koiran omistajia ärsyttää se, että pikkukoira otetaan syliin. "Eihän tämä mitään tee, meidän koira on kiltti". Niinpä, mistä minä sen tiedän, onko irtokoira kiltti? Kerta se on ensimmäinenkin. En ainakaan aio sitä testaamalla todeta, onko kiltti vai ei.

Suurin osa isojen irtokoirien omistajista kytkee koiransa heti hihnaan, kun ollaan näköetäisyydellä. Taluttavat koiriaan rauhallisesti ohi. Ohituksen jälkeen päästävät taas vapaaksi. Sen tavan olen kokenut hyväksi myös Wupen kannalta. Hienosti Wuppekin aina silloin kävelee leuhkan näköisesti ohi.