keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Tiptap tiptap...




Kylläpä taas on aikaa vierähtänyt. Joulukin jo lähestyy.
Tuntumus oli, että lokakuussa olen jotain kirjoitellut, mutta en sentään niin pitkää taukoa ole pitänyt, vaan yllätyksekseni olen marraskuussakin blogannut. Kummallista tämä ajan kulku.

Kirjoitusvireessä en ole ollut, en ole jaksanut keskittyä oikein mihinkään. Nyt onneksi on hiukan parempi fiilis. Tuntuu tuo elämä koettelevan. Kun yhdestä vaivasta luulee selvinneensä, niin jopa ilmestyy toinen. Ja aina joku uusi, itselleni entuudestaan tuntematon vaiva. Vaan en valita, elämässä voi olla pahempaakin. Ja onkin.
Sen verran olen varustautunut pahimman varalle, että hankittuna on keppi, rollaattori ja tarttumapihti.  Suurennuslaseja yms. onkin jo aiemmin tullut hommattua.




Tuli syksymmällä testattua Tre Pontin valjaita Wupelle. Valjaat ovat aivan parhaasta päästä, Wuppe ei testailusta tykännyt, kuten kuvistakin huomaa. Ne ovat niin helpot pukea päälle, ettei tuo meidän isäntä edes tajua. Kun on liian helppoa, niin siitä tulee vaikeaa. Miehet ovat kummallisia.
Näissä on hyvät heijastinnauhat. Malleja on monenlaisia, ei niinkään malleja, vaan kovia, pehmeitä, eritavoin pehmustettuja, hengittäviä ja lämpimiä jne. Joten näitäkin tuli tilattua useampia, onneksi kaikki koon (2,5) puolesta Wupelle sopivia. Koko valitaan rinnanympäryksen mukaan ja vaikka paino on mainittu, niin se on kaiketi vain suuntaa antava.






Wuppe on voinut hyvin. Painoa on taas kertynyt jonkin verran lisää, en viitsi edes punnita Wuppea, tulisin vain huonolle tuulelle. Se on taas tuo isäntä, joka antaa aina välipaloja. Pienelle koiralle pienetkin välipalat näkyvät painossa ja päällepäinkin. Huoh.

Pikkulasten  (3,5v ja 10kk) käydessä vierailulla Wuppe odottaa heidän tuloaan kovasti ja alku sujuukin aina hyvin. Sitten tuntien kuluttua alkaa stressi ja komentelu. 


Olen huomaavinani, että Wuppe ei löydä keinoja tulla toimeen leikkivien ja juoksevien lasten kanssa. Niin kauan kun ovat vauva-asteella, sujuu kaikki tosi hienosti, mutta sitten on vaikeaa. Ressukka ei ole tavannut pikkulapsia kuin vasta 3,5 vuotiaana, siihen asti on saanut nahistella kaltaistensa kanssa ja niitä samoja tapoja osaa edelleenkin käyttää, mutta kun ne eivät sovellu lasten kanssa leikkiessä.






Pulusia



Meillä on nyt "oma" pululauma. Näitä kahdeksaa käymme joka päivä hiukan ruokkimassa, ihka oikealla kyyhkysruualla. Jyviä siis, maissia, herneitä ja monenlaisia jyviä, joita en edes tunne.

Jyvämylly
Tässä pulun sapuskaa, jos jota kuta sattuu kiinnostamaan.
Konekäännetty suomeksi.


Meidän asuinalueemme puluilla on hyvät oltavat verrattuna noihin keskustan puluihin. 
Siellä on paljon kaltoinkohdeltuja lintuja, ihmisten potkimia, lasten ja koirien takaa-ajamia, pyrstösulat revittyinä, koirien puremia, naruihin ja lankoihin sotkeutuneita jalkoja ja vaikka mitä. 
Niille on olemassa hätänumero, myös minun puhelimessani, johon voi soittaa ja pyytää jotakuta hakemaan kyseinen loukkaantunut tai nälkiintynyt pulu. Tässä yksi esimerkki.



Tämä pulu "Glenn" löydettiin viime sunnuntaina. 
Eläinlääkäri amputoi sairaat varpaat ja nyt Glenn odottelee parantumistaan, 
mutta ei joudu enää kadulle.


Vasemmalla ennen leikkausta, oikealla jälkeen.
Glenn muuttaa sitten turvallisiin oloihin muitten invalidipulujen joukkoon.

Olen kerran vieraillut kyyhkyslakassa. Olin silloin noin 17v ja Tukholmassa kaverini vuokraisännällä oli 8 kissaa (huh) ja kyyhkyslakka katolla. Pääsimme sinne katsomaan puluja. Oli ihan mielenkiintoista. 

Pulut ovat tunteellisia parilintuja, uskollisia puolisolleen läpi elämänsä ja ihmisiin kiintyneitä, kuten koiratkin. Liekö olemassa muita eläimiä, jotka ovat luonnostaan ihmisläheisiä?



* Hyvää adventin aikaa! *

video


PS. Taaskaan en tiedä, miten tämä teksti näkyy kuvaruuduillanne, isona, pienenä, molempina... Kirjoitan isoa tekstiä, mutta sitten pienennän sitä. Tuloksesta en tiedä.