Koirakirjoja osa III - edit

Tämä Tuire Kaimion kirja "Koirien käyttäytyminen" on kyllä suosittelemisen arvoinen! Olen lukenut paljon koirakirjoja ja tämä poikkeaa erilaisuudellaan kaikista edellisistä. Mielestäni on hyvä asia, että koirakirjat ovat erityyppisiä, näin koira-asioita käsitellään eri näkökulmista ja se on kokonaisuuden kannalta tärkeää.
Kirja on isokokoinen ja painava ja tosiaan lukemisen arvoinen. Oikea tietokirja. Kaimio kirjoittaa mukavaa kieltä, käyttää nykyaikaisia puhekielen sanontoja ja sanoja, kuten esim. kailottaa, höseltämättä, sorsiminen, patsastelu, nyhjöttää, hassua jne. Kirja on erittäin mielenkiintoinen ja selkeä, alusta loppuun asti.

Sisällys pääteemoineen

Sisältö käsittelee koiraa koirana. Siis mikä koira oikeastaan on. Millainen on sen luontainen olemus, vietit, käyttäytyminen, tarpeet. Miksi koirat ovat niin erilaisia? Koska ne ovat yksilöitä, aivan kuten me ihmisetkin, kaikki omalla tavallamme erilaisia ja silti samanlaisia.
Kirjan takana on monisivuinen hakuluettelo eri asioille, lukija löytää varmasti etsimänsä, joten kirja on hakuteoksena todella kätevä!

Kuvat kirjassa ovat sillä tavalla hauskoja, että ne kuvaavat koiraa koirina, ei näyttelyasentoon asetettuina eikä roduittain. Se kirjassa on myös hyvää, että viitataan sivunumeroon, jossa asiaa myös käsitellään, joten lukija löytää helposti kaikki kyseistä asiaa koskevat kohdat kirjasta.

Mielestäni kaikkein parhaat kaksi osiota olivat kirjan lopussa, Ongelmakäytöstä? ja Oppiminen. Niitä ei kuitenkaan kannata ryhtyä ensimmäiseksi lukemaan, vaan paras tapa on lukea kirja alusta loppuun. En pui osioita sen enempää, jokainen lukekoon itse.

Yhtä asiaa kritisoin hiukan. Monessa kohtaa kirjaa mainitaan eri asioitten yhteydessä, että sejase on koiralle ei-sopivaa kohtelua ihmisen taholta. Siihen ei kuitenkaan puututa sen enempää, ei mainita heti perään, että se on eläinsuojelulain vastaista, koiran pahoinpitelyä. Vasta kirjan viimeisissä kappaleissa asia otetaan oikeasti esille, mikä on sallittua ja mikä ei. Minun mielestäni se pitäisi edes lyhyesti lukea siellä, missä huonosta kohtelusta/rankaisemisesta/ hakkaamisesta tms. on maininta. Joku, joka ei lue kirjaa loppuun asti, voi saada sen käsityksen, että toiminta on tosin ei-toivottua, mutta ei silti kiellettyä taikka koiralle muuten haitallista.

Erittäin koskettavaa oli lukea kappale "Opittu avuttomuus" osiossa Ongelmakäytöstä? Se kolahti, oli minulle tavallaan uutta tietoa. Ihan meinasi sydän särkyä.

*******

Tilasin itselleni kolme uutta koirakirjaa. Ensimmäinen niistä on nyt luettu. Heti ensi alkuun tuli mieleeni se käynti eläinlääkärillä, jolloin vastaanotossa istunut eläintenhoitaja suhtautui sangen aggressiivisesti mielipiteeseeni Wupen lisärokottamisesta.

vas. "Koiran rokottaminen - kriittinen käsikirja"
kesk. "Koirat eläisivät kauemmin, jos..."
Kuoliaaksi rokotetut
Väärin ravitut
Lääkkeillä myrkytetyt
oik. "Eläinlääkärit voivat vaarantaa lemmikkisi terveyden"

Luin kirjan "Hunde würden länger leben, wenn...". Sen on kirjoittanut kauan alalla työskennellyt ja edelleen ammatissaan toimiva itävaltalainen eläinlääkäri Jutta Ziegler, jonka omat silmät ovat vuosikymmenien aikana ns. avautuneet. Kirja on julkaistu myös englannin ja ranskan kielisinä.
Toinen Zieglerin kirja "Tierärzte können die Gesundheit Ihres Tieres gefährden" odottaa vielä yöpöydälläni lukemista, en tiedä, onko sitä käännetty muille kielille. Kuten myös tuo rokottamista käsittelevä opas.

englanniksi

ranskaksi

Kirjan sisältö on pitkälti juuri sitä, mitä mieltä minäkin olen. Jutta Ziegler on jakanut eläinlääkärit kolmeen ryhmään:

1. ryhmä on kyyninen, korruptoitunut ja tietää tarkalleen, miten vetää rahat eläintenomistajien taskuista. He tietävät tasan tarkkaan, että heidän toimintansa on moraalitonta ja kyseenalaista. He ovat ahneita ja usein myös omien taloudellisten vaikeuksiensa kahleissa ja heille on samantekevää, miten heidän potilaansa voivat. Pääperiaate "Monetik statt Ethik" eli vapaasti suomennettuna "monetiikkaa (rahastuksen maksimointia), mutta ei etiikkaa"

2. ryhmän eläinlääkäri ei mieti sen enempää ammattietiikkaa, vaan toimii, kuten on aikoinaan oppinut ja siten, miten muutkin kollegat työtänsä tekevät. Hän ei perehdy asioihin, hän kulkee silmäläppien kanssa massan mukana.

Juuri tämä ryhmä ei tee kysymyksiä eläinruokien eikä eläinlääkinnän suhteen, vaan toimii. kuten nämä teollisuushaarat suosittelevat. He kokevat tekevänsä työtä potilaittensa hyväksi ja määräävät ruokia ruokateollisuuden suositusten mukaisesti kuten myös lääkitsevät potilaitaan sen enempiä ajattelematta, omasta mielestään hyvää tarkoittaen. He eivät tajua itse sitä ristiriitaa, mitä he toiminnallaan edistävät.
He ottavat mielellään osaa seminaareihin ja jatkokoulutuksiin, valitettavasti juuri ne ovat yleensä eläin/lääketeollisuuden järjestämiä tilaisuuksia. He eivät ihmettele sitä, että nykyään on niin runsaasti sairaita eläimiä, he eivät mieti, mistä se saattaisi johtua.

Tämän ryhmän eläinlääkäri ei rohkene sanoa omistajalle, että "teidän mopsinne on täysin terve". Mieluummin hän antaa pari vitamiinipistosta ja määrää ehkä kortisoni- tai antibioottikuurin. Hän haluaa olla hyvä lääkäri ja pitää asiakkaansa, ansaitseehan hän siten euroja tililleen. Muuten asiakas ehkä menee toiselle eläinlääkärille, joka osaa paremmin hoitaa "sairaan" mopsin.
Hän ei pohdi eläimen sairauden ehkäisemistä, mistä se saattaisi johtua, hän vain hoitaa seurauksia ja sitäkin hyvässä uskossa. Ja usein näistä hoidoista seuraa jonkin ajan kuluttua uusia sairauksia tai entisen jatkumista ja sama toistuu.

3. ryhmä on vielä valitettavan pieni, mutta onneksi kasvamaan päin. Aivan kuten ihmistenkään lääkäreistä osa ei kulje lääketeollisuuden tms. talutushihnassa, ei ole "myynyt sieluaan paholaiselle", on myös osa eläinlääkäreistä itseajattelevia eivätkä anna eläinruokateollisuuden määritellä omaa toimintaansa. He tekevät sen, mikä on parasta heidän potilailleen ja vasta sen jälkeen tulee toiminnan taloudellinen puoli. He työskentelevät oman omatuntonsa eikä eläinlääkintä- ja eläinruokateollisuuden velvoittamina.

Yksi monista tapauksista oli esimerkki eläinlääkäristä, joka suositteli sisäkissalle ehdottomasti kaikkia rokotuksia ja niitä vuoden välein. Sisäkissan omistaja tietenkin luotti eläinlääkäriin ja ikänsä sisällä asuva kissa sai kaikki rokotukset vuoden välein, mitä kissoille oli olemassa, myös raivotautia vastaan. Ehkä jonkun kissanomistajan mielestä ihan tarpeellista, vai? Eläinlääkärin kukkaro ainakin sai täytettä. Entä kissa?

EDIT
Tässä kirjasta kopsattuna muutama vinkki, jotka voivat  auttaa sinua tunnistamaan, mitä tyyppiä eläinlääkärisi on. Näistä seikoista voi tehdä edes jonkinlaisia johtopäätöksiä.
Eläinlääkäri, joka

• ihan ensimmäiseksi haluaa nähdä rokotuspassin ja syyllistää sinua siitä, ettei yli 10 vuotias koirasi ole saanut viime vuonna vuosirokotustaan...
• ei kuuntele sinun sanottavaasi ja saa sinut tuntemaan itsesi vähintäänkin tyhmäksi...
• yrittää ilman mitään syytä saada sinut siitä vakuuttuneeksi siitä, että koirasi tarvitsee säännöllisesti matokuurin ja punkkikarkoitteen ja täimyrkyn...
• määrää vaivaan kuin vaivaan antibioottikuurin...
• koittaa saada sinut vakuuttuneeksi siitä, että koirasi tarvitsee aivan välttämättä borrelioosirokotuksen...
• saa omatuntosi soimaamaan itseäsi, jos et tee, kuten hän haluaa...
• ei esitä muita vaihtoehtoja koirasi nivelvaivoihin kuin särkylääkkeet...
• jne...

Seuraa eläinlääkärin toimintaa, kun koirasi on nostettu tutkimuspöydälle. Siinä on erinomainen mahdollisuus tutustua häneen.

• kyseleekö hän sinulta tarkkaan koirasi voinnista?
• haluaako hän tietää, mitä koira syö ja syökö mielellään, miten ruuansulatus toimii jne?
• kiinnostaako häntä koirasi aikaisemmin saatu hoito ja sen tulos?
• kyseleekö hän aikaisemmin käytetyistä lääkkeistä ja niiden vaikutuksista?
• vai eikö kysele juuri mitään, vaan toimii itsekseen?

Itse olen sitä mieltä, että eläinlääkärille pitää rohjeta tehdä vastakysymyksiä! Miksi näin, onko muita vaihtoehtoja, mistä tämä johtuu yms. Jos jotain ei ole ymmärtänyt, täytyy pyytää tarkennusta!

Sen enempää en kirjaa kommentoikaan. Kaikki sivut lukemisen arvoisia. Harmi, ettei ole ilmestynyt suomenkielellä.

Jutta Ziegler

Koirakirjoja osa II

Koirakirjoja osa I

Aikaisemmin en ollut lukenut ainuttakaan Cesar Millanin koirakirjaa, en nähnyt videota enkä muutenkaan ottanut hänestä selvää. Olen suhtautunut häneen hyvin ennakkoluuloisesti ja torjuvasti. Syynä on ollut se, että monet mielestäni mainiot, erityyppiset koirajärjestöt ympäri maailmaa ovat ottaneet kantaa ja boikotoineet Millanin oppeja ja menetelmiä. Siksi en ole halunnut tietää mitään koko miehestä. Kuitenkin toisaalta tunnen fiksuja koiraihmisiä, jotka taas puolestaan kannattavat tätä koirankuiskaajaa.

Nyt otin härkää sarvista ja melkeinpä pelkästä uteliaisuudesta ostin pari hänen kirjoittamaansa kirjaa. Videoita en silti ole katsonut, en halua nähdä mitään menetelmiä, joita en voi hyväksyä ja myös siksi, että en halua nähdä näitä stressaantuneita, väärinkohdeltuja ongelmakoiraparkoja, joita yritetään "korjata".

Niin viisaita ja valistuneita (?) kuin nykyajan koiranomistajat ovatkin, niin yhtä vieraantuneita he ovat myös luonnosta ja eläimistä. Vai ovatko?

Arvioni ja mielipiteeni näistä Millanin kirjoista perustuu siis ainoastaan lukemiseen. Ei julkaistuihin mielipiteisiin hänestä eikä sympatiaan/antipatiaan häntä kohtaan.

Laumanjohtaja

Luen kirjoja saksankielisinä, sillä niiden saaminen on hurjasti nopeampaa ja edullisempaa kuin tilata Suomesta. Huomasin, että suomentaja on edesmenneen Vilini luontaishoitaja. Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Nämä molemmat kirjat on siis suomentanut Anna Multanen 

Kirjan ensimmäinen puolisko oli vähemmän kiinnostavaa kuin se jälkimmäinen puolisko, sitä luin oikein innolla. Monisivuinen esittely kasvattamisen apuvälineistä oli vastenmielistä, joskin luultavasti tarpeellista. Juuri noiden kaulapantojen esittelyn ohessa Millan mainitsi usein, oikeastaan vähän väliä, että niiden käyttö on ammatti-ihmisen tehtävä, ei tavallisen koiranomistajan. Se on ihan aiheellinen huomautus, mutta se ei valitettavasti estä ihmisiä hankkimasta esim. kuristuspantaa tai sähköpantaa, siitäkin huolimatta, että joissakin maissa niiden käyttö/myynti on kiellettyä.  Jos ymmärsin oikein, niin jatkuvasti niitä ei pidä koiralla käyttää milloinkaan.

Jossain vaiheessa hyppäsin näiden sivujen yli ja jatkoin lukemista.

Millan korostaa tiuhaan koirien liikunnantarvetta ja siitä huolehtimista. Se olisi terve perusta ongelmakoiran, usein turhautuneen, ylienergisen kaupunkikoiran uudelleen kasvattamiseen.
Tosiaan, kun ajattelee koiranpitoa entisajan, miksei nykyisenkin, maaseudulla. maalaistalossa ja kerrostalossa kaupungissa. Valtava ero! Maalaistalossa on väki koko vuorokauden paikalla, koirat juoksentelevat pihalla koko päivän talonväen askareita seuraillen, kaupungissa koira sen sijaan joutuu olemaan paljon yksin ja hyvin vähäisen liikunnan varassa. Ihmeellistä, että koirat yleensä kykenevät olemaan niin usein ja kauan yksin.

Mieleen jäi se, että Millan mielellään ruokkii koiransa itse, valmistaa annokset käsillään, jotta hänen käsiensä tuoksu päätyy hänen koirilleen. Tosiaan, noin se sujuu meilläkin. Käsin käsittelen lihat ja kasvikset alkuvaiheessa, mahtaako pakastaminen kuitenkin tuhota tuoksut...
Ainakin Wupelle maistuu.

Kirjan loppuosan neuvot olivat mielestäni hyviä, mm. eläinlääkäriin totuttelu, koirapuistossa käyminen.

**************

Koirakuiskaaja

* Tämä Koirakuiskaaja on Millanin ensimmäinen kirja ja todella hyvä! *

Tykkäsin ensinnäkin Millanin omaelämäkertaosuudesta, pidän yleensäkin sellaisten lukemisesta. Millanin kertomasta sai hyvän käsityksen, miten hänen kiinnostuksensa koiriin on alkanut ja kuinka hän on määrätietoisesti ja rohkeasti edennyt kutsumustaan toteuttaen. Mielestäni hänellä on ollut todellakin kutsumus tähän työhönsä koirien kanssa.
Muistui mieleeni, kuinka minäkin, kaupunkilaislapsi, jo ihan pienestä lastentarhaikäisestä lähtien halusin kiihkeästi koiraa. Lyöttäydyin koiranomistajien seuraan, ulkoilutin muitten koiria jne kunnes 9-10 vuotiaana vihdoin sain ihan oman koiran. Tosin haaveeni oli paljon vaatimattomampi kuin Cesar-pojan, halusin vain oman koiran.
Hän kertoo esimerkkejä laumaeläimistä, joihin ihminenkin kuuluu. Lauman jäsenten sopeutumisesta toisiinsa ja lauman ehtoihin. Hän kertoo tavalla, joka todellakin avaa tavallisen ihmisen silmät näkemään lauman merkityksen. Myös meille ihmisille, meillekin on lauma tärkeä.

Pidin tästä kirjasta alusta loppuun asti. Sitä oli mukava lukea eikä oikeastaan mikään tympinyt minua. Erityisesti pidin vertauksista, joiden avulla oli helppo/helpompi ymmärtää, mitä Millan milloinkin tarkoittaa. Ne vertaukset tavallaan avaavat silmät näkemään, mistä on kyse.

Kirjan loppupuolella on runsaasti eri aiheisiin liittyviä vinkkejä, miten voi koiraansa etukäteen valmentaa eri tilanteisiin. Aiheina oli mm. koira ja lapsi, vieraat, lomamatkat, muutto, eläinlääkäri, koirapuistot jne. Ihan lopuksi vielä kappale koiran kuolemasta, sekin oli mielestäni hyvin kirjoitettu.
Pidin tästä kirjasta ainakin tuplasti enemmän kuin tuosta ensinmainitusta, tämä oli minulle yksi parhaista, ellei jopa paras lukemani koirakirja. Ainakin tähän astisista. Oikeastaan olisin voinut jättää tuon edellisen, Laumanjohtaja-nimisen kokonaan lukematta.

En ole vieläkään nähnyt Cesar Millania televisiossa enkä videolla, puhumattakaan, että olisin ihan livenä tavannut. Mielipiteeni hänestä koskee vain ja ainoastaan lukemiani kirjoja. Muuhun en osaa sanoa juuta enkä jaata.

Wuutisia / kesäkuu

On taas aika julkaista "wuutiset" eli Wupen kuulumisia. Wuppe täytti juuri 5 vuotta ja on asunut meidän koiranamme päivälleen 20 kk. Tosin tuntuu kuin olisi jo "aina" ollut meidän koiramme.
Ihmettelen sitä, että eräät/monet aikuisen kodinvaihtajakoiran ottaneet ovat jo ensimmäisen yhteisen viikon jälkeen sitä mieltä, että koira on heti kotiutunut. Viikon jälkeen se tuntuukin siltä, mutta nämä em. isännät ja emännät ovat jatkuvasti samaa mieltä, vielä vuodenkin kuluttua, että heidän koiransa oli tosi nopea kotiutuja.

Wupen alkuaikoina olin minäkin sitä mieltä kuin nuo edellä mainitut, puolen vuoden kuluttua olin jo useampaan otteeseen tarkentanut mielipidettäni ja nyt se tapahtuu taas kerran. Tosin tällä kertaa tuntuu siltä, että Wuppe on ihan oikeasti ja 100% tullut perille, on oman pienen laumansa jäsen, saapunut kotiin.

Kuva siirtolapuutarha-alueelta.
Onkohan tämä puu leikattu malliin vai onko se luonnonluomaa?

Toistan tässä jo aikaisemmin kerrottua eli että Wupella oli takanaan 3,5 vuotta elämää toisessa, syntymäkodissaan. Olo siellä oli turvattua, mutta Wuppe uroskoirana ei saanut kokea sitä aitoa perhe-elämää, joka on normaalia esim. luovutusikäisenä uuteen kotiin muuttavalle pennulle, se oppii heti elämään perheessä, leikkimään ihmisten(kin) kanssa.
Aiemmin kerroin Wupen "ongelmista", joista sitten päättelin Wupen eläneen kasvattajallaan yhtenä ns. peräkammarin pojista. Kennel, joka kasvattaa koko ajan nartuillaan uusia pentueita, ei voi sallia, että uroskoirat oleilevat samoissa tiloissa. Vaara ei-toivottuun astumiseen on ilmiselvä. Toki Wupella on ollut ihmiskontakteja, sille on annettu ruokaa, käyty näyttelyssä ja eläinlääkärillä, lenkeillä, on saanut telmiä isolla pihalla pentujen ja muiden urosten kanssa, mutta lähikontaktit ihmisiin ovat rajoittuneet kyllä ihan minimiin.

Metsäpolkua Saksanmaalla (Wuppe)

Metsäpolkua Suomenmaassa (Vili)

Wuppe ei ollut tottunut olemaan sylissä, ei tajunnut, että vatsastakin voi antaa mukavasti rapsuttaa, ei tuntenut sanomalehtiä eikä mitään rapisevaa paperia, ei ollut tottunut hyväilyihin eikä lääppiviin ihmisiin. Hätkähti ja murahti kosketuksiin, ehkä muut koirat siellä entisessä kodissa olivat syypäitä tähän herkkään reaktioon, jos joku kosketti niin, ettei Wuppe katseellaan huomannut.
Wuppe ei myöskään osannut leikkiä, peuhata ihmisen kanssa, siihen on tullut hiukan petraamista, mutta ehkä aikuinen koira ei opi enää leikkimistä samoin kuin nuori.

Nämä kaikki seikat tulivat täällä meillä ilmi. Olin tyytyväinen siihen, että sentään oivalsin, mikä mistäkin johtuu. Wuppehan tuli meille hyvistä olosuhteista, ei ollut huonosti kohdeltu koira, joten alkuun en lainkaan pohtinut Wupen menneisyyttä. Vasta kun noita, toisaalta vähäisiä, outoja käyttäytymisiä alkoi ilmaantua (ihan aluksihan Wuppe oli vieraskorea eikä osoittanut mitään merkillisyyksiä), niin muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuin pohtia Wupen ensimmäistä elämää.

Wupen paras ja ainoa leikkikaveri on Tiikeri. 
Uusi pitäisi saada, mutta ikea ei myy enää tiikereitä.
Löysin netistä sivun, jossa tarjotaan ja etsitään leluja
ja sieltäpä löytyi tiikeri kohtuuhintaan eli 5e!

Nyt meillä eletään auvoisia aikoja. Wuppe on uudistanut ominaisuuksiaan. Tunkee syliin ja hyväksyy syliinottamisen myös aina, antaa jo vähän rapsuttaa mahasta, sietää kaikenlaista krahnuttamista, silittämistä, hyväilyjä. Jos tulee vieraita, vaikkapa postinkantaja ovelle, niin osaa hiljaa ja kauniisti odottaa tulijaa kynnyksellä.
Tukea joillekin asennemuutoksille itsessämme suhteessa Wuppeen saimme kommenteista, kiitos niistä sekä koirakirjoista.

Meidän pikkumies on Wupen mielestä myös jo aika siedettävä kaveri, mutta jos kauan viipyy, niin silloin kyllä yrittää komentaa poikaa. Olen huomannut myös, että Wuppe on jotenkin mustasukkainen pojastani eli pikkupojan isästä, olisi itse mielellään hänen sylissään, mutta jos pikkupoika syliin pääsee, niin siitä ei oikein tykkää.

Wuppe on todettu viisaaksi, kaiketi on laumamme älykkäin. Kuten Vilikin oli aikoinaan. Oppii hyvin nopeasti kaikenlaista. Ymmärtää hyvin, mitä hälle sanotaan. Ja kaikki kahdella kielellä, melkein laudaturin paikka, eikö!
Isäntä on sitä mieltä, ettei Wupesta saa tehdä sirkuskoiraa (!), kun opetin istahtamaan aina, kun saa ruokaa. Se nyt oli nopeasti omaksuttu taito, ajattelin nyt seuraavaksi opettaa tassun antamista. Se voi olla haasteellisempaa aikuiselle koiralle, jolla ei ole taipumusta tassun ojentamiseen. Harjoitellaan sitä sitten Wupen kanssa salaa, kun isäntä on muualla.

Tässä Wuppe esittelee talvivaljaitaan. Sain ne (2 kpl) edullisesti alemyynnistä,
koska ovat mallistoa vuodelta 2011.
On se vaan niin hienoa nykyään, kun koirillekin on oikein vuosimallistot,
kuin Pariisissa konsanaan. Oi aikoja, oi tapoja.

Wuppe on tähän asti nukkunut makuuhuoneessa jommassa kummassa luolassaan, kantoboxissa tai kantolaukussa. Nyt muutamana viimeviikkona on osoittanut kiinnostusta sängyssä nukkumiseen, Wupelle ihan uusi asia, ei ollut sellaista vaihtoehtoa entisessä kodissaan saanut kokea. siellähän nukkuivat kaikki narttukoirat isäntäväen makkarissa.
Alkuyöllä Wuppe makaa kerälle kiertyneenä isännän jalkopäässä, testaa ehkä, että ajetaanko pois vai olisiko luvallista tunkea isännän viekkuun. Jossain vaiheessa yötä menee kuitenkin omaan boxiinsa nukkumaan. Saa nähdä, miten tilanne tulee kehittymään.

Wupen pakastemössöt.

Wupen painonhallinnassa ollaan pysyvästi vihreällä alueella. Paino on ~ 2,5 kg. Punnitsen silloin tällöin Wupen, ruoka-annokset punnitsen joka päivä, ettei tule annettua liikaa. Määrä on 70g kypsää lihaseosta + 30g kasviksia, usein keitettyä kukka- tai parsakaalia ja/tai raakapakastettua porkkanasosetta.. Näin lämpimänä (?) vuodenaikana Wuppe lenkkeilee päivittäin noin 8-10 km, uskomaton määrä noinkin pienelle koiralle.

Tämä rumankaunis olio löytyi puutarhasta.
Se kuulemma varaa aurinkoenergiaa ja sitten hämärän tullen loistaa. 

Kaiken kaikkiaan on Wupesta kehittynyt todella mallikelpoinen koira. Alun alkaenkin Wuppe on ollut miellyttävä koirakumppani, mutta jotenkin nyt ollaan kasvettu tiiviisti yhteen ja tunnetaan toisemme perinpohjin. Usein vaikuttaa siltä, että Wuppe osaa lukea ajatuksiammekin tai sitten olemme niin kaavamaisia elämässämme, että Wuppe jo etukäteen tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu?

Aika on ollut siinäkin suhteessa armelias, että on tullut etäisyyttä Vilin kuolemaan, ensi kuussa on siitä kulunut 2 vuotta ja ne kaksi vuotta ovat jälkeenjääneille se vaikein aika niin läheisen ihmisen kuin lemmikinkin kuoleman jälkeen. Wuppe on hienosti ottanut Vilin paikan haltuunsa. 

Tämä meidän pikkuruinen "matalajalkainen ja saparohäntäinen" koira, kuten eräs lenkillä tavattu pikkuinen koulupoika sanoi.

Näin on 2 vuotta sitten syntyneestä vauvastakin ehtinyt 

kasvaa reipas pikkupoika. ♥

Koirakirjoja osa I

Tämä on toinen kerta aikuisiälläni, että on pakko myöntää itselle uusien koirakirjojen lukemisen tarpeellisuus. Aikaisempi kerta oli silloin, kun meille kotiutui kaksi lapinkoiraa ja aloin aktiivisesti ottamaan osaa koirakoulutuksiin ja olin jonkin aikaa jopa erään koirayhdistyksen sihteerikkönä. 

Silloin olin aluksi sitä mieltä, että tiedän kaiken oleellisen koirista, olen lukenut ja kokenut tarpeeksi, enää en tarvitse kirjatietoa. Piste. No, huomasin, etten olekaan kaikkitietävä. Se oli suuri yllätys. 

Nyt oli helpompi myöntää ja todeta, että vuosikymmenet kuluvat, kertaus ei ole pahitteeksi ja uusia tuuliakin voi olla. Nyt olin valmiimpi tutkimaan, mitä koirakirjat tarjoavat. Tilasin itselleni neljä kirjaa ja luin yhden toisensa perään.

Oletan, että suurin osa koirankouluttajista on miehiä, voin olla täysin väärässäkin. Minua miellyttää enemmän naisen kirjoittama koirakirja kuin miehen. Naisten ajattelumaailman monimutkaisuus ja lähestymistapa asioihin on lähempänä omaani kuin miehenköriläitten luotisuora aivotoiminta. Siksi luin ensimmäiseksi nämä naisen kirjoittamat oppaat.

Olen ollut vuosituhannen vaihteessa eräässä  Kiva-teamin  tilaisuudessa kokemassa ihan livenä muutaman naispuolisen koirankouluttajan (Karen Pryor sekä Turid Rugaas) ja heistä jäi pysyvä, erittäin positiivinen vaikutelma.

Kuuntelen koiraani

Tämä kirja on mielestäni se kirja, joka pitäisi luovuttaa ihan jokaiselle ensimmäistä koiraansa havittelevalle. Sen pitäisi kuulua koiran hintaan automaattisesti. En toki ole lukenut kaikkia maailman koirakirjoja, saattaa olla jopa parempiakin, mutta tämä on mielestäni erittäin hyvä. Oikeastaan tässä on kaikki olennainen, mikä on tärkeää ymmärtää koiran psyykestä ja ajattelumaailmasta.

Kirjassa korostetaan ihan syystäkin johtajuutta, jonka koen käsitteenä kaksipiippuisena. Se johtaja luo herkästi mielikuvan määräilevästä, kovaäänisestä, tylystä, ilkeästä, rankaisevasta johtajasta. Ja sitähän se ei ole eikä saa olla. Minulle johtaja on tässä tapauksessa perheenpää, vastuunkantaja, nämä nimitykset kuvaavat paremmin sitä, minkälaisen johtajan tulee olla. Viisas, johdonmukainen, huolehtiva, perheensä eli laumansa parasta ajatteleva, myönteinen, vastuullinen.

Muutama kirjan kappale kosketti enemmän kuin jotkut muut, kaikki kuitenkin lukemisen arvoisia.

"Miten puhut parhaalle ystävällesi, huudatko, karjutko, lyötkö ja tuupit? Vai puhutko hänelle ystävällisesti, rauhallisesti? Muista, että koira on ihmisen paras ystävä!" 

Tuo lause yksinkertaisuudessaan kuvaa, millainen suhde ihmisen ja koiran välillä tulee olla.
Suosittelen siis tätä kirjaa ihan kaikille, myös heille, joilla ei ole omaa koiraa, mutta koirallisia ystäviä.

Koulutan koirani

Tässä kirjassa oli runsaasti laumakäyttäytymiseen liittyviä tekstejä. Ihan hyviä sikseen, mutta yhden koiran omistajan on niitä jonkin verran sovellettava. Ei kannata hypätä näiden kappaleiden yli ajatellen, että ne eivät itseä koske, sillä niistä löytyy oivia vinkkejä ihan jokaiselle, omien koirien lukumäärästä huolimatta.

Kun ajattelin kaikkia omia koiriani kautta vuosien, niin suoraan en osannut soveltaa ohjeita omilleni. Omat koirani ovat pääasiassa olleet helppoja tapauksia, joskin muutamien kohdalla minä olisin voinut käyttäytyä toisin, jos vaan olisin osannut. Mielestäni monet kirjassa olevat ohjeet soveltuvat paremmin riistaviettisille ja vartioiville koirille, mutta useimmat ihan pienillekin koirille.
Koirathan ovat kovin erilaisia kooltaan ja perusluonteiltaan, on pehmeäluonteisia ja sitten niitä "kovanaamoja". Pitää osata tunnistaa oma koira, mikä se on luonteeltaan. Eikä saa unohtaa, että pienikin koira on koira.

Kirjassa mainittiin useamman kerran se, joka on luettavissa muistakin koira-artikkeleista kautta aikojen, että koiralla ei olisi ajantajua. Koiralle on mukamas samantekevää, onko omistaja poissa yhden päivän vai kaksi viikkoa tai kaksi vuotta..
Toki koira ei tunnista kelloa eikä tiedä onko tänään tiistai vai keskiviikko. Sen sijaan olen itse sitä mieltä, että koiralla on ajantaju. Mistä koira muuten tietäisi, milloin omistaja palaa töistä kotiin (olettaen, että käy normityössä säännöllisine työaikoineen)? Koira yleensä valmistautuu juuri oikeaan aikaan ikkunaan kyttäämään auton paluuta. Koira tietää, milloin normaalisti lähdetään lenkille, ilmestyy eteiseen jo kytikselle. Koira tietää, milloin on päiväkahvin aika (ainakin meillä) ja käy siitä omalla tavallaan ilmoittamassa.
Kyllä meidän Vili kovasti kaipasi isäntää, joka oli sairaalassa. Joka aamu heti herättyään meni ovelle odottelemaan ja sama toistui monta kertaa päivän mittaan. Vili tajusi, että liikaa aikaa kuluu.
Eikö se juuri ole ajantajua? Jos ei, niin olen ymmärtänyt jotain väärin.

Tämä on mielestäni kyllä hyvä kirja luettavaksi. Menetelmät ovat lempeitä, vaativat omistajalta kuitenkin reilun annoksen määrätietoisuutta ja todellista halua auttaa koiraansa.
Kirjassa viitataan monasti edelliseen kirjaan ja siellä kerrottuun tapahtumaan. En oikein tiedä, onko se tarpeen, ehkä.

Pohdintaa

Molemmat kirjat ovat hyviä oppaita, jos ne laitan järjestykseen, niin ensimmäinen "Kuuntelen koiraani" on minun mielestäni, jos ei suorastaan parempi, niin ainakin näistä kahdesta se tärkeämpi kirja. Ja se on ensin luettava, sitten vasta se "Koulutan koiraani".
Kirjoissa mainitaan usein (ainakin saksankielisinä), että koira ajattelee, koira miettii. Mielestäni se on tavallaan väärin sanottu. Kuvaannollisesti se on ehkä hyvä sanoa noin, mutta koiran ajatteleminen ei silti ole verrattavissa ihmsten ajatteluun.
Koira tekee, toimii ja reagoi koiralle luonnostaan ominaisen vaistonvaraisuuden, sisäisen perimänsä sekä oppimansa mukaan. Kaikilla eläimillä, ihmisilläkin, on sisäsyntyinen käyttäytymisvaisto ja luontaiset tarpeet.

Osaa kirjan neuvoista en sellaisenaan noudattaisi, vaan soveltaen oman koirani tarpeeseen. Tunnenhan oman haukkuni parhaiten. Tietämättäni olen monta asiaa tehnyt ihan oikeinkin, varsinkin, mitä ruokailuun tulee sekä myös kotiinpaluun kuviot. Ja koska en ole varsinaisia ongelmakoiria omistanut, niin olen selvinnyt aika vähällä.

Jos minulla olisi tilaisuus keskustella näistä kirjoista muiden ihmisten kanssa, niin voisin monestakin asiasta olla eri mieltä kuin nyt ja ehkä saisin myös vahvistusta omille mielipiteillenikin. Keskustelu ja mielipiteitten vaihtaminen olisi avartavaa ja antoisaa.

Minulla on ollut onni matkassa koirieni kanssa. Jo pikkutyttönä olen jotenkin vaistomaisesti osannut olla kiltti koiralleni, en ole koskaan lyönyt enkä käyttänyt väkivaltaa. Neuvoja en ole saanut eli jotenkin se on kaikki tapahtunut luonnollisesti. Hyvä niin.
Muistan, kuinka pikkuserkkuni, samanikäinen eli 10v poika, tuli meille kylään ja halusi taluttaa koiraani. Hän talutti sitä nykimällä jatkuvasti hihnasta ja kohta jo otin hihnan ja koiran taas omaan haltuuni. Oli kai nähnyt muiden koiranomistajien tekevän niin.

Nyt jäin miettimään, että onko meillä johtajuus jotenkin väärin päin, sillä Wuppe makaa mielellään ihan pyytämättä jalkojeni päällä, kun löhöän sohvalla...

Jatkoa seuraa!

Wuppe, mammanpoika

Aikaisemmissa kahdessa tekstissäni olen käsitellyt Wupen ns. "ongelmia", ja nyt voin kertoa jotain tosi mukavaa.
Olin eräässä päivänmittaisessa operaatiossa eli aamuvarhaisesta myöhäisiltapäivään asti poissa. Sellaista ei Wuppe ollut aiemmin joutunut kokemaan. Siihenastiset poissaoloni olivat kestäneet korkeintaan muutaman tunnin. Tällä kertaa joutui Wuppe tulemaan peräti kolme kertaa lenkiltä tyhjään kotiin, pettymään, ettei se mamma olekaan vastaanottamassa.

Mihin tämän luun veisi? Ihan on jäässäkin vielä...

Sitten kun vihdoin saavuin kotiin, ei Wupen riemulla ollut rajoja. Syliin ja pussaamaan, aina vaan, uudestaan. Ja sitten vielä taas ja taas. Koko illan. Häntä viuhui ja silmät loistivat onnea.

♥ Mammanpoika ♥

Siitä päivästä lähtien Wuppe kiehnaa, tulee usein luo, pyrkii jopa ihan itse syliin, tykkää hyväilyistä ja rapsutuksesta. On kulunut sentään jo pari viikkoa ja Wupen muodonmuutos vaikuttaa kestävältä. On vissiin tajunnut, että tuo naispuolinen ihminen huushollissa ei ole mikään itsestäänselvyys eikä ikuinen, vaan se voi häipyä, kadota. Tähän asti olen soittanut ns. toista viulua, kuulunut irtaimistoon ja nyt olen päässyt eturiviin minäkin.

Nuo Wupen aiheettomat murinat ja ärähdykset ovat jääneet kokonaan pois käytöstä. Olemme kai Wupen kanssa selvittäneet keskinäiset käytössääntömme, Wuppe lie ymmärtänyt viestini ja minä olen ymmärtänyt, mitä Wuppe "sanoi", ilmeisesti osaan sen verran hyvin koirankieltä. 

Wuppe on nyt sitten ihka oikea mammanpoika, olen todella iloinen siitä, että huomioi minua oma-aloitteisesti enemmän kuin ennen. Hiukan harmitti tuo ainainen, vain isännän palvominen.

Suurkiitos kuuluu myös ongelmakoiratekstieni kommentoijille, niistä oli minulle paljon tukea ja apua. 

Tässä koiranulkoiluttaja koiriensa kanssa. Osa niistä juoksee vapaana ja tässä nämä hihnassa olevat. Täällä on runsaasti näitä taluttajia, ihmisillä on pitkät työpäivät sekä -matkat eikä mitään mahdollisuutta ulkoiluttaa koiriaan päivällistunnilla ja sitten palkataan tällainen ulkoiluttajalla. Hieno asia! "Meidän" puistossamme ulkoilee pari tällaista henkilöä koiralaumoineen.

Usvainen päivä "meidän" lammellamme.

Wuppe - ongelmakoira? osa II

Wuppe - ongelmakoira? osa I

Wupen lempi-istuma-asento

Tuota ongelmaa koirassa olen miettinyt ja yrittänyt asettua Wupen asemaan. Eihän oppi ojaan kaada, joten ostin koirakirjan, jossa käsitellään nimenomaan ongelmia ja koiran ymmärtämistä. Vaikka olenkin noihin teemoihin aikaisemminkin jo perehtynyt, niin miten sanotaankaan, kertaus on opin äiti. Enpä olisi pitänyt mahdollisena, että vielä tällä iällä alan lukemaan koirakirjoja, luulin, että kiintiöni olisi jo ollut täynnä ja kaikki tarpeellinen jo luettu. Vaan kuten jo monasti aiemmin, jouduin huomaamaan, etten sittenkään ole ihan niin fiksu kuin luulin.

"Aurinkorannalla"

Kuinka ollakaan, jo nyt minulla on tunne, että ymmärrän Wuppea paremmin. Hoksaan olleeni liian usein itse "pentu" suhteessa Wuppeen, liehitellyt ja tunkenut luo, kun Wuppe on ihan omissa oloissaan. Kuka aikuinen koira semmoisesta tykkää? Häirintäähän se on!
Parempi asetelma on, että Wuppe tulee luo, että Wuppe on aloitteen tekijä, että Wuppe liehittelee minua eikä toisin päin.
Kaikki aikaisemmat koirani ovat muuttaneet meille pikkupentuina ja niiden on ollut helppo sopeutua kaikenlaiseen meillä vallitsevaan, koska niillä ei ollut mitään vanhaa painolastia kokemuksinaan. Wupella on reppu täynnä aiemmin koettua ja sinne täytyy nyt saada mahtumaan kaikki uusikin, mitä meillä on hänelle tarjota.

Kerjuulla

Nyt olen kasannut muutamia sanomalehtiä tuolle sohvan osuudelle, joka kuuluu Wupelle. Aina välillä otan niistä jonkun "luettavaksi". Olen tullut siihen tulokseen, että Wupen aikaisemmassa kodissa ei ole uhkailtu eikä läiskitty sanomalehdellä, vaan yksinkertaisesti se on Wupelle vain uusi kokemus, että joku lukee rapisevia lehtiä. Eihän siellä urosten huoneessa kukaan ole lehtiä lukenut...
Nyt Wupen suhtautuminen on jo muuttunut, ei hyökkää kimppuun, vaikka lehteä rapistelenkin tai jos kirjoitan jotain sohvalla. Katselee vain kohti.

Tässä syödään vanhaa ydinluuta,
joka on täytetty keitetyllä parsakaalilla.
Huom. sanomalehtiä!

Viime viikolla olimme lapsenvahtina yhden illan. Tilanne aina jännittää, kun on vahdittava lasta ja koiraa, molempia erikseen ja yhdessä. Lisäksi saimme parin tunnin ajaksi yllättäen  hoitokoiran, joka oli meidän Vilille tuttu koira. Tuon koiran isäntä joutui yllättäen viemään vaimonsa sairaalaan ja siksi toi koiran hoitoon, ettei metelöi yksinään.
Wuppe oli sylissä ja nosti ensimmäiseksi kovan metelin, kun näki ventovieraan koiran astelevan ovesta sisään. Lattialle päästyään haistelivat toisiaan ja taisivat tykätä, kun mitään rähinää ei tullut. Tuo on kastroitu uros, noin 5-6 vuotias. Peuhaamaan eivät ryhtyneet, onneksi, lattiat olivat niin liukkaat, että olisi voinut käydä Wupelle huonosti. Molempia houkutteli keittiöstä kantautuva tuoksu...

Mittelspitz (?) ja chihuahua

Lapsenvahti-ilta sujui mukavasti Wupenkin taholta. Mukana meillä oli Wupen "luola", joka yleensä on kotona sohvalla. Sinne Wuppe vetäytyikin pariin kertaan, sitten kun se toinen koira oli haettu pois. Kahinoita lapsen kanssa ei tullut ja olen muutenkin aina huomannut, että meillä kotona  Wuppe käyttäytyy hallitsevasti ja määräillen, mutta kylässä tajuaa olevansa vieraalla maaperällä.
Kun lapsi saatiin nukkumaan, valitsi Wuppe makuupaikakseen oman luolansa sijaan lapsen säkkituolin.

Hyvää yötä! ☺

Wuppe - ongelmakoira? osa I

Hellantelttu

Tämä meidän suloinen hellantelttu Wuppe omaa muitakin luonteenpiirteitä kuin olla hellantelttuna. On tilanteita, joissa emme ymmärrä toisiamme, aaltopituudet menevät jotenkin toistensa ohi tai sitten ne törmäävät toisiinsa. Olen miettinyt pääni puhki, mistä mikäkin johtuu.

Wuppe on perusiloinen koira, sillä on hyvin vakiintuneet tavat toimia, mikä on mukava piirre koirassa. Lisäksi Wuppe on perusterve. Se ei ole kertaakaan tämän puolentoista vuoden aikana meillä asuessaan oksentanut, ripuloinut, tehnyt sisälle, jättänyt ruokaa syömättä, herättänyt öiseen aikaan. Ainoa oli se viime kesäinen anaalirauhasen tulehdus, jolloin jätti yhden kerran aterian kuppiin.
Kun menemme nukkumaan, Wuppe häipyy yöluolaansa ja on siellä niin kauan, että aamulla kuulee isännän osoittavan elonmerkkejä. Silloin Wuppe kömpii luolastaan ja hyppää isäntää tervehtimään ja jää sinne peittojen alle huppeluksiin odottamaan, että lähdetään aamulenkille.

Peljätkää - suden silmät!

Yksin kotiin Wuppe jää ongelmitta. Lie jo tottunut ensimmäisen elämänsä aikana siihen, että ihminen häipyy ja ovi suljetaan, vieläpä pitkäksi aikaa. Wupen ruoka-ajat ovat samoja kuin meidän kahdet päiväkahvit. Niihin aikoihin Wuppe huolehtii siitä, että kaikki tapahtuu ajallaan eli käy pyynnöstäni "hakemassa" isännän tietokoneensa äärestä. :) Mielellään makailee sitten jommankumman polvien päällä. Nämä ovat kaikki mukavia asioita.
Ovelle tulevia vieraita ihmisiäkin vastaanottaa nykyään haukkumatta, kunhan eivät tule sisälle asti.

Meillä hyppii koira pöydillä!

Wupelta löytyy myös ärhäkkä puoli, jota on vaikea ymmärtää. Olemme huomanneet, että Wuppe ei pidä paljosta hyväilystä, silittelystä, rapsuttamisesta, vaan alkaa hyvin pian hiljaa murisemaan, joka kuulostaa siltä, kuin kissa kehräisi. Jos sitä ei huomioi, niin viimeistään silloin Wuppe ärähtää grhh pahemman kerran ja juoksee vauhdilla pois.
Minulle ei ole aikaisemmin ainutkaan oma koira murissut, saati ärähtänyt. Jos Wuppe olisi rottis, niin...

Vasta tänään oivalsin yhden erikoisuuden Wupesta, joka kertonee lapsuudenkodin voimakkaasta vaikutuksesta Wuppeen.
Normaalistihan koira käy selälleen siinä toivossa, että "rapsuta nyt vähän". Wuppekin käy selälleen tilanteissa, joissa esim. Wuppe makaa sängyllä ja ohikulkiessani vähän silitän. Wuppe avaa massunsa aivan kuten kuka tahansa koira rapsutukseen. Niin luulin. Jos alan hyvässä uskossa ja koirakokemukseeni luottaen rapsuttamaan Wuppea mahasta, niin Wuppepa ärähtää. Olen miettinyt, miksi?
Tänä aamuna minulle tuli "valaistus"!
Vatsansa paljastaminen on koirien kielellä antautumista! Sillä tavalla koiralaumassa jätetään kahnauksissa se vatsansapaljastanut rauhaan. Wuppe on kasvanut usean uroksen koiralaumassa, joten sieltä Wuppe on ominut tuon koiralle ihan luonnollisen eleen. Sitä Wuppe on toteuttanut yli 3 vuotta eikä sinä aikana ole oppinut yhdistämään sitä rapsutuksiin, koska kukaan ei ole häntä rapsutellut. Tulkitsenko oikein?

Toinen kummallisuus on se, että Wuppe jostain syystä ei siedä sitä, että luen sanomalehteä tai teen jotain papereihin liittyvää tekemistä. Jos luen tai käsittelen papereita vaikkapa sohvapöydän päällä, siihen Wuppe ei reagoi, mutta jos sohvalla, niin jo ilmestyy huolestunut Wuppe paikalle.
Tuttua minulle oli entuudestaan se, että koira tulee ja käy levitetyn sanoman päälle makaamaan, mutta Wuppe tulee siihen rähjäämään. On jotenkin poissa tolaltaan suhteessa papereihin.
Tähän asti olen katsonut parhaaksi jättää lukemiset yms. sikseen, jos Wuppe on samassa huoneessa.
Tämä kuva tässä alapuolella on tilanteesta, jolloin levittäydyin sohvalle kirjaamaan kalenteriini Formula 1:n kilpailupäiviä. Sitäkään en voinut rauhassa tehdä, vaan Wuppe pyrähti siihen ja häiriköi energisesti ja jäi siihen sitten vahtimaan näitä vähäisiä papereita.

Kirjuri?

Mietimme sitä, että onko Wupen ensimmäisessä elämässä käytetty sanomalehtiä komentamiseen. Kuten ihan ensikuukausina meillä, Wuppe pelkäsi, jos keskustelimme tavallista kovemmalla äänellä, joka meillä on ihan tavallista, korotamme molemmat ääntä, jos vaikkapa olemme erimieltä, oli aihe sitten mikä banaalisuus tahansa. Siis kyse ei ole mistään huutamisesta. Nykyään Wuppe ei enää hätkähdä ollenkaan.
Sen tiedän, että siellä entisessä kodissa huudettiin. Silloin kun olimme Wuppea hakemassa, niin kasvattaja karjui useampaan otteeseen ihan pelottavasti niille uroskoirille, jotka haukkuivat toisessa huoneessa, että "HILJAA SIELLÄ!" Mekin vieraat ihan hätkähdimme ja katsoimme toisiimme hämmästyneinä, mukana oli sentään silloin vajaa puolivuotias pojanpoikammekin.

Tuon lapsen suhteen Wuppe on sentään edistynyt hieman. Odottaa innokkaana, kun kuulee puhelun perusteella, että poika on tulossa. Jää ovelle odottamaan. Wupen kaikki omat tavarat korjataan vierailun ajaksi pois.
Sitten nämä kaksi syövät yhdessä jotain, poika antaa Wupelle pieniä keksimuruja ja Wuppe ottaa ne hyvin varovaisesti pikkuisen sormista.  Liam-poika antaa Wupen aina olla ihan rauhassa, ei jahtaa eikä koskettele edes. Mutta mitä pidemmälle aika kuluu, niin sitä enemmän Wuppe "taantuu" eli alkaa vahtimaan kaikkea, mihin pikkumies koskee, komentaa ja vahtii.
Usein siinä vaiheessa Wuppe siirretään jäähylle toiseen huoneeseen, on siellä ihan hissukseen. Sitten kun lapsi on lähdössä kotiinsa, niin siinä vaiheessa Wuppe on taas ihan rento ja seuraa rauhallisena pukemista ja vilkutuksia. Huoh. Hitaastiko hyvää tulee?

Kun Wuppe ärähtää, olen ärähtänyt takaisin. Ihan samalla mitalla ja ihan heti. Wuppe poistuu heti "takavasemmalle", pysähtyy, katsoo minuun, taas vähän ajan päästä pysähtyy ja katsoo taas minua, sitten se jossain vaiheessa tulee takaisin, lähestyy, verkalleen tulee lähemmäs ja lähemmäs. Sitten päättelee olemuksestani, että sallin tulla ja niin Wuppe hyppää nuolemaan kasvot eikä loppua meinaa tulla. Sitten tilanne on ohi.

En tiedä, onko tuo oikea tapa toimia. Yritän kovasti ymmärtää Wuppea ja estää sen, että menemme ojasta allikkoon toimimalla väärin.

Jossain vaiheessa Wuppe tarrasi muristen tossuun kiinni, jos nostin jalkani sohvalle, jossa Wuppe makasi leivänkannikkansa kanssa. Nykyään tekee vaistomaisesti vielä sen hyökkäysliikkeen tossuun, mutta se jää siihen, ei enää reagoi muuten, on vain tuo laukaiseva hyökkäysrefleksi vielä, joka toimii ilmeisen automaattisesti. On ilmeisesti koko aikaisemman elämänsä ajan joutunut puolustautumaan ja vahtimaan kaikkea niiltä toisilta uroksilta. Siis ihan normaalia uroksen käyttäytymistä. 

Parhaani teen, uskokko?

Olen paljon miettinyt Wupen ensimmäistä elämää ja sitä, että Wuppe on tietenkin omaksunut sen talon tavat kaikkien 3,5 vuoden ajalta, muuta kokemusta Wupella ei elämästä ole ollut tullessaan meille. Ei Wuppea ole pentuajan jälkeen pidelty sylissä, ei Wuppe ole ollut osana arkista perhe-elämää. Wuppe on asunut suuren osan ajasta urosten huoneessa, jota en ole nähnyt. Todennäköisesti se on ollut ihan asianmukaisesti sisustettu, näin uskon. Mutta ihmiskontaktit ovat olleet minimaalisia. Ulkoilukin on hoitunut enimmäkseen pihalla. 

Wuppe ei ole oppinut leikkimään ihmisen kanssa. Onhan ollut koirakavereita tarpeeksi. Saman huomasin aikoinani Hessu-koirastani, joka kasvoi pennusta aikuiseksi Niilo-koiran kanssa. Hessu osasi leikkiä vain toisen koiran kanssa, ei ollenkaan ihmisen. Wupelle on käynyt samoin. Jos Wupen kanssa yrittää "peuhata", se ymmärtää sen taisteluksi. Lelujen heittäminen Wupelle päätyy siihen, että Wuppe alkaa puolustamaan niitä leluja.

Kasvattajapariskunnan elämä on pyörinyt pennutuksen, narttujen ja pentujen ympärillä ja ne ovat olleet perheessä pääasia, onhan pennut täytynyt sosiaalistaa ihmisiin. Ja näitä pentueita oli viime vuonna vähän väliä, lähes joka kuukausi syntyi uusi pentue. Noin lienee ollut aina.

Onneksi Wuppea ei ole koskaan kohdeltu fyysisesti kaltoin, mutta sellainen peräkammarin poika-syndrooma on hänelle tullut. 

Nyt menen piiloon, kun taas vaan haukutaan...

Koirankieli
(Cynoglossum officinale)

Koirankielen oppimiseksi:

Turid Rugaas: Rauhoittavat signaalit  Kotisivu

Jan Fennell: Koulutan koiraani

Barbara Handelman: Koirien kieli ja käyttäytyminen

Arden Moore:  Koirien elekieli
KivaTeam

Huhtikuun kuulumisia

 ”Virvon varvon tuoreeks
terveeks tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle, palkka mulle.”

*******

Poseerausta lammella.

Harvoin, jos koskaan, katson television koirankasvatusohjelmia. Nyt sattumalta tuli katsottua täällä yksi juuri aiheeseen sopiva pätkä, jossa oli mukana mm. myös yksi chihuahua. Ihan hyvä ohjelma oli ja tarpeellinen.

Wuppe räyskii toisinaan joillekin koirille, toisille taas ei ollenkaan. Porraskäytävässä Wuppe antaa nykyään satunnaisen naapurin silittää itseään, mutta kun sitten erotaan ja mennään kukin tahoilleen, aloittaa Wuppe kovan räyhäämisen naapurin perään.
Tässä ohjelmassa oli sellainen chihuahua, joka oli todellinen "kävelykadun kauhu" haukkuessaan koko ajan joka suuntaan ja kaikille. Ongelma ratkaistiin sillä, että omistaja astui koiran eteen eli koira jäi omistajan jalkojen taakse. Siihen loppui räyhääminen! Siis koiran ei tarvinnut enää olla omiensa suojelija, vaan ihminen astui eturiviin ja otti vastuun pieneltä koiralta pois.
Kokeilin samaa Wupen kohdalla ja se toimi. Isäntäkin kokeili ja sama juttu. Pienestä se on kiinni, näköjään.

Tässä linkit ko. videoihin. Ovat saksankielisiä, kuva kertoo paljon, joten kielitaito on toisarvoinen asia.
Video
Videoarkisto

Mansikkakin maistuu.

Wupen painonpudotus ei tunnu mitenkään onnistuvan. Nyt on kolmisen viikkoa mennyt, ruoka-annoksen kokoa on vähennetty, maku/välipalat poistettu, saa aikaisempaa enemmän kasviksia eikä mitään ole silti painon suhteen tapahtunut. Onneksi ei ole sentäään lihonut...
Ostin Wupelle omat ruokakupit Zooplussasta, pienet ja sievät. Tuo pienin koko maksoi täällä 3,49e ja Suomessa sen hinta on 4,99e. Aivan ihanat, laadukaat kupit! Paksuhkoa terästä, kiinteä kumirengas pohjalla, hintansa väärttejä todella, suosittelen! Nyt on helpompi arvioida ruuan oikea määrä, kun käyttää aina samoja ruoka-astioita. Olen jopa punninnutkin annoksia, etten vaan anna liikaa.

Hunter-ruokakupit 

Nuo ruokakipot tuli tilattua samalla, kun oli pakko hankkia uusi Flexi edellisen lopetettua kelaamisen. Tämä rikkimennyt flexi oli Vilin vanha ja jo Vilillä meni yksi flexi rikki. Muistelen niiden olleen aikaisemmin kestävämpiä, koko koiraniän pysyivät ehjinä ja nyt on Vilin (8kg) kokoisen koiran flexi meillä hajonnut jo kahdesti. Olivat ehkä liian kestäviä, kauppa ei käynyt, joten alettiin valmistamaan huonompia?

Kiviaita tai -muuri.

Niin, ja kun tilaamaan alettiin, niin tilasin yhdet Puppia-valjaat lisää, siniset  mustalla reunuksella. Ihastuin niihin, ne näyttävät todella kivoilta minun silmissäni, kauniimmilta kuin nuo ergonomisemmat ohuet valjaat. Kesällä Puppiat ovat ehkä liian lämpöiset, jos niin käy, niin sitten otetaan "kesävaljaat" käyttöön.

Aurinkokaistalla.

Sää täällä on ollut hyvin epävakainen, välillä jokunen lämmin päivä, sitten monta kylmänkoleaa päivää. Sadetta on ollut melko vähän, liian vähän, jos ajattelee luonnon tarpeita.
Parveketta ei ole vielä voinut ottaa muuhun kuin ihan satunnaiseen käyttöön, kärsimättömästi odotan sitä aikaa, että kukat kukoistavat ja voi nauttia kupposen kuumaa parvekkeella istuen.
Kukat parvekelaatikoihin voi laittaa vasta vapun jälkeen yöpakkasten pelossa. Tänäkin vuonna pelargoniaa, ei muuta. Wuppe on innostunut parvekkeilija jo nyt, aina haluamassa sinne, jos suinkin aurinko vähänkin paistaa.

Kato, heppa!

Voikukei.

Viime vuonna kevättä ei oikeastaan ollut ollenkaan, sitten tuli kesä, joka tuli ja meni, syksy samaan malliin, jouluna alkoi toivo taas heräämään. Sairaudet ja Vilin äkillinen kuolema varjostivat koko viime vuotta. 

Tämä vuosi on alkanut lupaavasti. Eikö sanotakin, että synkän sään jälkeen paistaa taas aurinko, sitä soveltamalla odotan kovasti kesää. Viime vuosi ja etenkin kesä oli yhtä selviytymistä ja stressiä ja sitä sitten kuukausitolkulla. 

Täysin alastomana "wupen" kanssa lenkillä?
Tapahtui viikko sitten Düsseldorfissa.
Minäkö? En tunnusta.