keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vähiin käy


Laittomia puolalaisia räjähteitä.
Tuossahan tuo on lähellä, Puola.

Vuoden viimeinen julkaisu meitin blogissa. Lähinnä kuvakertomus. Vuoden toiseksi viimeinen päivä. Eilen alkoi ilotulitteiden ja muun vastaavan krääsän luvallinen myynti ja siitä sitten suora seuraus eli jatkuvaa räjähteiden pauketta. Ilotulitteita nähdään vasta huomenna illan suussa, mutta räjähteitä, niitä heitellään taas jo jatkuvasti.
Koirat ovat kauhuissaan, Wuppekaan ei iltalenkillä toimittanut asioitaan, vaan halusi kiireesti takaisin kotiin. Valoisaan aikaan Wuppe on uskaliaampi, mutta pimeässä pelkää. Ja sitä riittää, valitettavasti.
Toiveena esitettiin kansalaisille, että eivät tänä vuonna näitä räjähteitä heittelisi, vaan ottaisivat pakolaiset huomioon. Useimmat heistä ovat sodan traumatisoimia, varsinkin lapset. Kattia kanssa, meteliä on kuin sotarintamalla..


Toisinaan on pakko vahtia näin päin,
ettei kukaan pääse ryöstämään leivänkannikkaani,
jonka olen piilottanut nukkuluolani perälle!

On kyllä kova homma lukea kaikki viestit,
jotka olen saanut "sähköpostiini" maamyyrien kekojen päällä.
Ja sitten pitää vielä vastata niihin ihan jokaiseen viestiin.
On se kyllä kivaa, että on näitä kus- eiku kirjekavereita.


Mitähän tästäkin sylvesteristä tulee?
Onkohan yhtä kauhea kuin vuosi sitten?
Täytyykö taas pissiä rappukäytävään tai jopa olkkariin?
Koskahan tää sylvesterinsota on ohi?
Tappavatko ne vai ampuvatko ohi?

Parempi vissiin pysyä piilossa ja pitää silmät kii?


Kiitos kuluneesta vuodesta!
Onnea vuodelle 2016!


11 kommenttia:

Iivari kirjoitti...

Voe kurjuus nuita possaattelijjoeta! Suapi sitä monj nelj´jalakanen olla tuas syön kintaampeokalossa niihen tähen.
Ja ne pakolaeset kansa.
Toevottavasti männöö päevä ja ilta kuitennii sielä suhtkoht vähemmällä metelillä.
Kiitos teelle mukavasta plokikaveruuvvesta,hyvistä jutuista ja männeestä vuuesta!:) Ja eeku ilosesti Uutta Vuotta kohen...

Sari kirjoitti...

Kurja kuulla, että sinullekin on tuleva ilta on pelottava niin kuin monelle muullekin kaverille. Mullehan se on pelkkää hauskuutta. Vien äipän ulkoilemaan heti kun pauke alkaa ja sitten mennään koko ilta ja katsellaan miten hienoja kuvia taivaalle tulee, haistellaan ruutia ja etsitään saalista. Tuo viimeinen tosin ei yleensä toteudu. Mitään ei löydy. Kaikki aina ihmettelevät mua kun kuljen koko illan kylillä enkä pelkää yhtään. Koetahan kestää! Se on vain kova ääni. Joku juuri kirjoitti, että kotona verhot kiinni ja musiikki kovalle, ettei pauke kuulu niin on vähän helpompaa koiralla.
Oikein iloista uutta vuotta Sulle kaveri! t. Eka

Hanne kirjoitti...

Voih, olisikin kyse ilotulituksesta, sitä mä en pelkää ollenkaan. Vaan nämä paukkupommit, jotka vapisuttavat pahimmillaan maata ja osa on jopa oikeasti vaarallisia, nimittäin nuo laittomat. Mukulat heittelevät niitä ikkunoistakin kadulle...
Tiedän monien koirien pelkäävän myös ilotulitusta, mun emäntäni on omistanut sellaisia ja myös sun Eka kaltaisiasi, vahvahermoisia, paukkuvarmoja koiria. Täällä on aika monta kertaa vuodessa ilotulitus, milloin mistäkin syystä ja niistä ei ole mitään ongelmaa ainakaan mulle. Onneksi.
Kivaa vuodenvaihdetta ja hyvää uutta vuotta sulle Eka ja sun äipälles kans!
T. Wuppe

Hanne kirjoitti...

Täällä on pakolaisille jaettu lappuja viidellä kielellä, että millaista on vuodenvaihde täällä Hampurissa, jotta eivät luulisi sodan alkaneen.
Kuule, kiitos ittelles ja kirjuriäiteelles koko vuoden ajalta kaikista saaduista hyväntuulisista päivistä, kiitos Iivarin blogin! Ja eiku kuono kohti uutta vuotta ja uusia seikkailuja!

Párek kirjoitti...

Wuppe, minä niin ymmärrän sinua. En minäkään ole viime vuosina erityisen urheana ollut aattona. Kerran nuoruudessa tipahti sähisevä raketti ihan kuonon eteen ja siitä alkaen olen yhdistänyt paukkeet niihin sähiseviin ja paukkuviin papaatteihin. Taitaa taas mennä tämäkin aatto sohvan alla täristen. Mutta onneksi minä ja sinäkin Wuppe tiedetään, että tämäkin aatto ja pauke loppuu ja päästään takaisin arkeen. Minä ja Palvelijatar toivotaan teille hauskaa vuoden vaihdetta ja oikein onnekasta vuotta 2016.

Arttu kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta Wuppen väelle. Mahdollisimman pelotonta vuodenvaihdetta ja sen jälkeen viimeistään leppoisaa uutta vuotta.
Arttu on evakossa, mahdollisimman kaukana raketeista, "velipojan" hoivissa ;)

Tuisku ja Wiima kirjoitti...

Puuhakkaan onnelista uutta vuotta teille kaikille!

Marja-Leena kirjoitti...

En tiedä olisivatko nämä metsästyskoirat sitten vähempi paukkuarkoja? Ossi ei paukuista piittaa. Yleensä onneksi kaikki koirat selviävät ahdistuksella, tai vähintäänkin vähän rauhoitettuina uudesta vuodesta. Täällä ei onneksi kauheasti pauku, vähän tietenkin jopa täällä maalla. Unohdin kysyä miten naapurin hevoset selvisivät, vaikka justiinsa käytiin. Hevosethan kanssa ovat monasti paukkuarkoja.

Mahdottoman mukavaa alkanutta uutta vuotta teille sinne Saksan maalle ja terveiset Ossilasta.

Lukukoira Sylvi kirjoitti...

Toivottavasti vuodenvaihde ei ollut liian pelottava. Oikein hyvää nykyistä vuotta teille!

Terhi kirjoitti...

Suomessahan räjähteitä ja ilotulitteita saa paukutella uudenvuoden yönä vasta illalla klo 18.00 lähtien johonkin aamuyön kellonlukemaan asti. Onko teillä Saksassa jotan vastaavaa sallittua ajankohtaa paukkeelle?

Tarkoitan, että vaikka täälläkin moni ampuu raketteja sallitun ajan ulkopuolella (tänä vuonna sitä oli onneksi vähemmän), niin pyrkimys on kuitenkin tuohon yhtenäiseen ajankohtaan. Ja jos ampuu sen ulkopuolella, niin se on rikos.
Lakiin kirjattu aika varmasti vähentää sitä ylenpalttista paukuttelua, jota varmasti täälläkin olisi heti siitä asti kun räjähteitä on kaupan.

Onkin varmaan totta, että pakolaisille myös uudenvuodenmelske voikin olla hyvin traumaattista. En ollutkaan sitä tullut ajatelleeksi, kun täällä omilla kylilläni en heitä näe ja he eivät siten vielä kuulu arkielämääni.

Hanne kirjoitti...

Kommentoin yhteisesti:
Meillä täällä on samat aikarajoitukset ilotulitusten suhteen kuin Suomessa. Ilotulitusraketteja alkoi näkymään vasta klo 23 jälkeen ja olikin todella kaunista katseltavaa aina klo 2 asti. Niistä en koe ongelmaa, vaikka en niistäkään erityisesti tykkää.
Sen sijaan nuo räjähteet, niitä heitellään harvakseltaan jo ennen uutta vuotta ja uudenvuodenaattona jo iltapäivästä alkaen jatkuvasti, ihan koko ajan.
Ne eivät siis ole ilotuitusraketteja eikä mitään "pikkupieruja", vaan dynamiittipötkön kaltaisia räjähteitä. Toiset kovempiäänisiä kuin toiset. Ne räjähtävät ihan yllättäen, siinä pelästyy ihminenkin todenteolla, ovat osittain jopa vaarallisia. Nämä ovat se vuodenvaihteen ongelma. Kuin sotaelokuvassa rintamalla tai peräti oikeassa elämässä.
Poliiseja ei riitä niitä valvomaan eikä niiden "dynamiittipötköjen" heittäjiä kiinni saa, ohimennen heittävät kauas sellaisen ja jatkavat matkaa muina miehinä.
Pienillä paikkakunnilla ei tätä ongelmaa ole, kaikki halukkaat metelintekijät hakeutuvat suuriin asutuskeskuksiin heittelemään "böllereitä". Huoh.
Kunpa noiden böllereitten valmistaminen ja myynti kiellettäisiin kokonaan, ulkomailta ja netistä niitä sitten kuitenkin saisi, mutta ehkä vähenisi kuitenkin niiden käyttö.