keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Wupen vuosijuhla


Huomasin juuri, että nyt 17. lokakuuta on kulunut 3 vuotta siitä päivästä vuonna 2013, jolloin Wuppe muutti meille. Silloin Wuppe oli 3,5 vuotias, vain vähän tavallista perhe-elämää kokenut nuorimies. Vili-koiramme oli juuri tasan kolme kuukautta aiemmin yllättäen menehtynyt ja Wuppe sai suuren kunnian hypätä Vilin jättämiin saappaisiin. Ja me saimme tilaisuuden tutustua tähän omapäiseen ja voimakastahtoiseen pieneen koiraan.

Tällainen pallero Wuppe oli ensimmäisenä kesänään.

Wuppe on saapunut uuteen kotiin, ensimmäisellä lenkillä.
Maalaispoika ensimmäistä kertaa suurkaupungissa.

Nyt v. 2016 katselee Wuppe maailmaa iloisin silmin
ja on onnellinen koirapoika!


Tämän vuoden aikana on huimasti lisääntynyt Wupen into olla sylissäni.
Aina, kun se vain on mahdollista, niin Wuppe tulee syliini.
Mitään rapsutuksia ei kaipaa, ei tykkää sellaisesta ollenkaan,
on tyytyväinen, kun saa olla vaan. 





8 kommenttia:

Iivari kirjoitti...

Kyllä näkköö etton siinä onnellinen koera jollon hyvä ja turvallinen olo! :)

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Kyä on Wuppe onnenpoika, joka jakaa onnee kotiväelleen. Joo.

Sari kirjoitti...

Ihanat on Wupen oltavat teillä. Kyllä kelpaa. t. Eka

Lukukoira Sylvi kirjoitti...

Onnea onnekkaille ja pitkää yhteistä taivalta!

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Wuppe on iso persoona pienessä paketissa. On hauskaa, että koiralla on oma tahto ja huumorintajua pitää oma päänsä laumassa. Wuppe on onnenpoika, kun sai ymmärtäväisen ja rakastavan kodin.

Terhi kirjoitti...

Paljon onnea Wupele ja hyvää syksyä!

Marja-Leena kirjoitti...

Myöhästyneet onniteelut teidän kolmivuotisesta yhteiselosta! Miten ihmeessä Wuppe ei pidä rapsuttelusta. Terkut Ossilasta.

Hanne +W kirjoitti...

Marja-Leena, Wuppe on elänyt 3 vuotta urosten kanssa omassa huoneessa ja oletan heillä olleen paljon nahinaa keskenänsä. Wuppe on alusta alkaen reagoinut kosketuksiin ärähtämällä,nykyään ei enää, mutta jollain tavalla ahdistuu, jos pitemmän aikaa rapsuttelee.
Selälleen menee aniharvoin, paitsi nukkuessaan, sehän on koiralle antautumisele eikä ole tottunut, että siinä tilanteessa rapsutellaan. Ihan harvoin on sallinut hetkellisen rapsutuksen, mutta sekin tuntuu jotenkin ahdistavan. Olen tullut siihen tulokseen, että on sisäistänyt urosten keskeisen käyttäytymismallin, koska ei ole muuta oppinut eikä kokenut.Ja nuorena opittu ei helpolla mihinkään häviä.

Ja suuret kiitokset kaikille kommentoijille mukavista tervehdyksistä! ❤