tiistai 21. maaliskuuta 2017

Maaliskuun tarinoita




Lapsuudenystäväni maalasi Wupen pentuaikaisen kuvan tauluksi. 
On nyt seinällä tässä "sekretäärin" yläpuolella.




Tässä tämä kullanmuru on juuri herännyt päivänokosiltaan,
on aivan kuin höppänä, kieli lerpattaa ja katse on hämmästynyt.
Vaan eihän Wuppe ole höppänä, eihän... 




Wupen auringonpalvontapaikka. 
Se paikka on Wupen löydettävä jostain, 
kun me ihmiset vetelemme verhoja kiinni, 
ettei vaan liikaa aurinkoa pääse tulemaan. 
Wupen auringonläikkä löytyy usein sohvan selustalta.




Tämän näköistä on puiston nurmikko aamuisin, 
kun maamyyrät ovat myllänneet. 
Joka aamu.



Tässä sitten pari lenkkikuvaa, molemmat samalta lenkiltä.


Närästys

Sitten ihan oikea asiakin. Wuppehan (nyt melkein 7v) on ollut koko 3,5 vuotta meillä vietttämänsä elämän ajan ollut terve kuin pukki. Aina on kaikki ruoka kelvannyt, nenäänsä ei ole kertaakaan nyrpistänyt, ei ole oksennellut, ei ripuloinut eikä anaalirauhasetkaan ole lähes pariin vuoteen ilmoittaneet mitään itsestään. 
Nyt sitten useita viikkoja päästeli paukkuja tiuhaan tahtiin ja vatsakin murisi kummallisesti ja se kaikki alkoi huolestuttaa. Osoitti iltaisin pahoinvoinnin tapaista oloa, yökkäili, ei kuitenkaan sen enempää.

Kauhea huoli, muistui mieleen kaikki Vilin kanssa koettu. 

Sitten alkoi öinen oksentelu, kai kolmena neljänä yönä peräkkäin. Otin esille eli jouduin etsimään, missä on chihun ravinto-opas ja löytyihän se vihdoin ja viimein. Sieltäpä löytyi apu! 
Wuppe sai aina iltaisin yhden siivun omenaa, jonka söi aina ja jo usean kuukauden ajan. Kuulemma tuore omena aiheuttaa joillekin koirille vatsavaivoja ja jos haluaa antaa omenaa, niin siivujen pitää olla huoneenlämmössä niin kauan, kunnes ne ovat jo ruskeita. No siitä asia selvisi. 


Kuinka ollakaan, sen jälkeen ei ole paukkuja kuultu eikä oksentelujakaan! Eli todellakin arvaus osui heti oikeaan, siitä olen oikeasti kiitollinen.


5 kommenttia:

Aatu Hauva kirjoitti...

Kivaa, kun Wuppe antaa kuulua itsestään :) Ja hyvä, että vatsavaivat helpottivat. Mekin saamme omenaa vain vähän kerrallaan juuri samasta syystä.

Hauskaa ja vähäkuraista kevättä sinne Saksanmaalle. Meillä kurakelit ovat juuri alkamassa.

Sari kirjoitti...

Hauskoja kuvia Wupen elämästä.
Onneksi löytyi vaivaan syy ja apu. Minulla on vähän tuota samaa ongelmaa, että helposti paukuttelen ja vatsa murisee. Oksentelen myös usein, mutta emme ole selvittäneet mistä vaivani johtuu. Luultavasti jokin liha tai luu, jota minulle syötetään, ei vaan sovi. Omenoita en ole koskaan edes saanut. Mitä ne ovat? t. Eka

Párek kirjoitti...

Ihana maalaus Wupesta! Eikä Wuppe ole yhtään höppänä. Valloittava pikkumies.
Omena ja raaka luu ovat usein syynä vatsavaivoihin terveilläkin koirilla. Meidänkin elli kysyi onko ollut vatsavaivoja BARF-ruokinnan aikana. Raakaravinto on hyväksi, mutta raakaa luuta ei kannata liikaa syödä. Minulla on ollut pari kertaa kovalla vatsa, kun olen turhan ison luun syönyt. Broilerinkaulat eivät minulle aiheuta mitään vaivoja. Nehän ovatkin enemmän rustoja kuin luita.
Täällä on nyt hyvin epävakainen sää, aamulla räntää, päivällä vähän vesisadetta ja iltapäivällä pientä auringonvälkettä. Kevättä se on sellainenkin :)
Terveiset Wupelle ja palveluskunnalle!

Iivari kirjoitti...

Mukava kuulla teestä! :) Wuppe on topakka poeka eekä mikkää höppänä. Mualaas on tosj hieno.
Mullae välillä maha tinkii reestoomaan. Varsinnii ku saen ruakoo jaahelihhoo. Sempä taatta en sitä nyt sittä suakkaa. Vuan joku muu suapi joskus lorinat aekaan. Hyvä ku Wupen vaevaan lööty apu :)
Teellä on sielä melekeen kesä. Ja myö tiälä hyyhmässä ja lumessa puarataan. Ja kohta kurassa. Että sulloo ja kuivoo muata ootellessa.

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Onneks oli tommosesta korjattavasta vaivasta kysymys. Huh huh. Onpas puistossa paljon myyriä. Älä vaan putoo myyränkoloon, Wuppe.