Eräs nuorimies, joka asuu naapuritalossa, oli aikaisemmin itse chihuahuan omistaja, kunnes tyttöystävä lähti ja vei koiran mennessään. Nyt hänellä on uusi, oma chihuahua koiratarhalta.
Hän on aina tykännyt meidän Wupesta ja ottanut valokuviakin, kerran kertoi, että hänellä on Wupen kuva raameissa.
Nyt kun tavattiin hänet uuden koiransa kanssa, hän sanoi, että meidän Wupella on kaikkein kauneimmat chihuahuan kasvot, kauneimpia hän ei ole nähnyt koskaan.
Wuppehan ei ole kovin ilmeikäs, mutta että jonkun mielestä kuitenkin kauniskasvoinen? Ja sen sanoo nuori mieshenkilö!
Pieni katsaus ihan omaan elämään.
Kaikki alkoi muutosta tänne Saksaan. Aikansa suoraan sanoen hel....tillisiä särkyjä noin puolisen vuotta, kunnes sitten syy selvisi. Suunnittelin jo parvekkeelta hyppäämistä, en ihan tosissani, koska sellainen ei kuulu luonteelleni, mutta silti. Asumme kuitenkin sen verran matalalla, ettei sitä ajatusta kannattanut sen enempiä pohtiakaan.
Sitten löytyi syy ja apua sain jo heti ensimmäisestä tabletista. Yön yli häipyivät kaikki kivut. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut parantumista, ainoastaan kivuttomuutta.
Samaan syssyyn mieheni joutui syöpäleikkauksiin, sai avanteen, joka aikanaan poistettiin, onneksi. Samaan aikaan Vili-koiramme kuoli yllättäen. Oli rankka kesä ja syksy. Syksyllä tuli Wuppe meille. Se oli vuosi 2013.
Kolme vuotta on nyt näitä tabletteja syöty, monenlaista vaihetta käyty läpi siinä ohessa. Molemmat silmät on operoitu kaihin takia ja jälkikaihitkin laaseroitu. Polvien artroosit ilmoittelevat itsestään vuoronperään, onneksi ovat niin fiksuja polvia, että eivät yhtäaikaa päätä aktivoitua.
Vuosi sitten vasen silmä oireili, lasiaisensamentuma oli ilmaantunut, vaikka ensin luulin, että kotimme on täynnä banaanikärpäsiä.
Jossain vaiheessa elopainoa tuli 10 kiloa lisää, kiitos lääkkeen, ihan tuosta vaan ja naama oli kuin täysikuu. Sitten ne kilot aikanaan hävisivät, onneksi. Nyt olen siinä vaiheessa, että tauti on parantunut ja lääkkeestä olen juuri nyt päässyt eroon.
Kuinka ollakaan, kun yhdestä eroon pääsee, tulee toinen tilalle.
Pari viikkoa sitten oikea eli se paremman näkökyvyn omaava silmäni päätti luovuttaa ihan yhtäkkiä asemansa sille vasemmalle, huonommalle silmälleni.
En kyennyt lukemaan mitään kunnolla, en nähnyt enää hyvin! Menin optikolle, luulin tarvitsevani uudet silmälasit.
En nähnyt oikealla silmälläni niitä kirjaimia ja numeroita ollenkaan! Ne olivat kaikki niin rikkinäisiä, etten tunnistanut ainuttakaan!
Tämä muuttaa minun koko elämäni. Tietokoneeseen piti laittaa ns. helppokäyttötoiminnat käyttöön, taustoja tummentaa, kirjainkokoa muuttaa "kissankokoisiksi". Silti lukeminen koneelta ja muutenkin on työlästä.
Ensimmäinen lääkäriasema täällä, jossa on kello seinällä! Ja iso kello, onhan kyseessä silmälääkäri.
Olin juuri tilannut pari uutta kirjaa ja nyt kiireesti, niin kauan kuin näen, haluan lukea ne. Onneksi meillä on siihen tarkoitukseen sopiva suurennuslasi, jonka aikoinamme ostimme mieheni isoäidille, hänen kuolemansa jälkeen se palautui meille, nyt se on tarpeen.
E-kirja minulla on entuudestaan, siinä voi kirjainkokoa muuttaa mieleiseksi eli on ihan hyvä hankinta ollut. Tykkään kuitenkin enemmän lukea oikeaa, perinteistä kirjaa.
Televisiomme on onnekseni HD kuvalaadultaan, joten nyt vielä pystyn hyvin katsomaan ja näkemään. Jos katson pelkästään oikealla silmälläni, näen koko kuvan ihan sumuisena, epätarkkana enkä näe ihmisten kasvoja lähes ollenkaan.
Hanhenlapsia
Häilyn erilaisten mielialojen välillä. Ikävää on tietää, että jossain vaiheessa voin olla ns. sokea eli erittäin näkövammainen, vaikka näkökykyä olisikin jonkin verran jäljellä. Minusta on jo kauhea ajatus sekin, että jossain vaiheessa ei voi nähdä omia kasvojakaan peilistä, ei tunnistaa vastaantulevia ihmisiä, en nähdä omia lapsenlapsianikaan, minkä näköisiä ovat jne.
Toisaalta olen onnellinen, että nyt ainakin vielä näen, vaikkakaan en niin, kuin vielä pari viikkoa sitten. Olen vasemman silmäni varassa, sitten kun se luovuttaa, niin sitten on asiat todella huonosti.
Ja miksikö vaivaudun kertomaan kaiken tämän?
Siksi, että lukeminen ja kirjoittaminen on nyt jo rasittavan vaikeaa ja siksi ehkä postailen vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia. Siis ihan vaan tiedoksi.
Kunpa homeopatian keinot selättäisivät kaikki vaivat...
Amslerin kartta -testiä käytetään silmänpohjan rappeuman havaitsemiseen.
Huom! Näyttösi resoluutio, kirkkaus, koko ym. seikat voivat vaikuttaa testitulokseen, joten tulos on suuntaa-antava. Suosittelemme kuitenkin silmälääkärin vastaanottoa aina, mikäli toteat tuloksessa poikkeavuutta.
Mitä ny? Huamaaks, mul on hauska saparo pään pääl.
Pian kukkivat lumpeet sun muut vesikukat.
Täsä on yks mun hyvä kaveri, se on 2v ja ihan kiva ja kiltti. Sen nuari isäntä on Liattuast kotoisi.
Toho meiän pakolaisten puistoon rakennettii uudet aidat, tämmöiset. Heidän turvaks ilmeisesti, ettei kaikki voi katella heidän pihoillens. Ihan hyvä näin.
Hauskanen kärry. Oli pakko ottaa kuva.
Nämä keltaiset ruusupuut ovat todella kauniita, ei ole tarpeeksi hyvää kameraa niiden kuvaamiseen. Ne tuoksuvat huumaavan hyvälle ja kauas, korttelin päähän. En ole näitä muualla nähnytkään. Jo viime vuonna kuvasin näitä. Nämä kasvavat erään kauneusklinikan parkkipaikalla. En ole klinikan asiakas, vaikka tarvetta olisi kyllä.
Tie on pitkä ja koira pieni. Maailma on niin lavea, pikku pikku Lauri Wuppe... ♫♫
Sitten palaan samaan vanhaan asiaan, josta olen monet kerrat jo ehtinyt kirjoittaa. Siis siihen, miten vahvasti leimaavaa voi olla kodinvaihtajakoiran menneisyys.
Täysin kodittoman koiran aikaisempi elämä on arvailujen varassa ja sitä voi ehkä tulkita joidenkin koiran käyttäytymiseen liittyvien seikkojen perusteella. Jos vaikka pelkää miehiä tai kättä, niin voi olettaa, että koiraa on lyöty, pahoinpidelty jne.
Kai tämäki penger täytyy kastella tai ainaski nuuskii, ties vaik löytyis uusii viästei...
Isännän kans samast kahvikupist olis kiva juada...
Wuppe ei ole kadulla kasvanut eikä ole kaltoin kohdeltu, vaan on ensimmäiset 3,5 vuotta asunut kasvattajansa luona kauniissa omakotitalossa, iso piha, maaseutumiljöö. Huolta on pidetty, jopa kaksi kertaa käynyt pentunäyttelyissäkin. Jalostukseen ei ole kelvannut pienen kokonsa sekä patellaluksaation takia. Kasvattaja on ihan parhaasta päästä ja hänen kaikki periaatteensa ovat todella hyviä, mm. se, että pennut luovutetaan aikaisintaan 12 viikkoisina, pienikokoisimmat sitäkin vanhempina.
Kuitenkin aikuisen uroskoiran kohtalo tuotteliaassa kennelissä (pentueaakkoset käyty 3x läpi) on olla poissa narttujen läheltä, ettei vaan tapahdu vahinkoastumista. Ensimmäiset elämänsä puoli vuotta Wuppe on saanut olla perheen (60v aviopari/ 25 vuotta kasvattajana) ja kaikkien koirien kanssa yhdessä. Kun sukupuolikypsyys on saavutettu, niin näitä muutamaa urosta pidetään erillään omassa kammarissaan. Ja tätä "koppihoitoa" oli siis Wupen kohdalla jatkunut noin 3 vuotta. Oletan, että uroksilla on kiva huone, jossa asustavat, mutta se erillään olo ihmisistä...
Kaikki kasvattajan narttukoirat, (6-8 narttua + kulloisetkin pennut) pentuineen asuvat vuorokaudet ympäri kasvattajapariskunnan kanssa, pennut kaikki olohuoneessa ja nartut saivat yöpyä myös makuuhuoneessa, nukkua sängyssä ja elää siis ihan normia perhekoiran elämää vuodesta toiseen.
Wupen sosiaaliset kontaktit ihmisiin jäivät vähäisiksi verrattuna siihen, että olisi pentuna muuttanut tavalliseen perheeseen. Ruokaa sai ja perushoitoa. Kotona asuvia lapsia ei kasvattajaperheellä ollut. Wuppe oppi leikkimään ja nahistelemaan vain urosten kanssa, heitä oli 3-5 tällä kasvattajalla.
He asuivat jatkuvasti kammarissaan keskenään, mitä nyt omalla vuorollaan tai pentujen kanssa pääsivät pihalle asioimaan ja leikkimään, nartuilla sen sijaan oli muuten lähes koko ajan vapaa pääsy pihalle. Ruuasta nahistelivat aivan varmasti, kuten uroksilla on tapana ja jatkuvasti oli juoksunarttuja huushollissa, joka myös aiheutti uroksille paineita. Wuppe oli sen hetkisistä uroksista pienin ja nuorin.
Eli kokonaisuutena katsottuna Wupen menneisyys oli puoli vuotta pentuaikaa perheen keskellä kaikkien narttujen ja pentujen kanssa. Sen jälkeen 3 vuotta "koppihoitoa" peräkammarissa.
Sitten 3v5kk ikäisenä Wuppe muutti meille.
Wuppe on tarvinnut paljon aikaa oppiakseen tavalliseksi perhekoiraksi. Olihan hän tottunut ärähtämään jokaista kosketusta, joka tuli toiselta urokselta. Oli oppinut puolustamaan omaansa, oli se sitten mitä tahansa. Selälleen heittäytyminen ei meillä onnistunut alkuunkaan, olihan se koiran antautumisele. Wuppea ei voinut krapsuttaa mahasta kuin vasta nyt, lähes 3 vuotta kului, ennen kuin Wuppe hiukan salli rapsutuksen ja tarjosi vatsan aluetta.
Nyt on tottunut lapsiin aivan eri tavalla kuin silloin meille tullessaan. Tämä meidän toinen täkäläinen jälkeläinen on ihan jees Wupelle, sen ensimmäisen kanssa oli Wuppe ihan sekaisin, kun ei tiennyt, miten siihen tulisi suhtautua.. Pitikö sitä komentaa, oliko se uhka vai mikä se pieni poika oikein oli miehiään? Ehkä myös Wupen lisääntyvät ikävuodet tuovat tietynlaista mielenrauhaa ja seesteyttä tullessaan?
Myös sylissä olo on lisääntynyt viime vuoden aikana ihan huimaa vauhtia. Alkuun se oli vain aamulla hetki ja nyt tulee syliin aina kun sohvalla istun. Sängyssä ei nuku vieläkään, vaan kömpii aina omaan luolaansa nukkumaan.
Ruokaansakaan ei enää vahdi vainoharhaisin silmin, kuten silloin ihan alussa. Edelleen kuitenkin esimerkiksi äkkinäinen jalan liike voi saada Wupen ärähtämään, kuten automaattisesti tekisi tunkeilevalle koirakaverilleen. Tuollaisen virhe-ärähdyksen jälkeen Wuppe on yleensä hämillään ja tulee "pyytelemään anteeksi".
Jos Wuppe olisi tullut meille pentuna, niin hän olisi oppinut tavalliset perheen tavat, kuten kuka tahansa pentu. Sen ikäisenä koira on vielä kirjoittamaton paperi ja omaksuu kaiken, mitä opetetaan. No, Wuppe oppi sen ikäisenä ihan eri asioita kuin olisi meillä oppinut. Oppi pitämään puolensa urosporukassa, mutta paljon ei muuta oppinutkaan.
Ei oppinut leikkimään ihmisten kanssa eikä tutustunut lapsiin. Ne ovat mielestäni olleet ne suurimmat puutteet. Ihan kuin lapsi lastenkodissa, hoidetaan hyvin, mutta tärkeät kontaktit jäävät vähäisiksi.
Wuppe on kiltti ja viisas koira, lisäksi terve. Oppii nopeasti asiayhteydet.
Antaa sujuvasti tehdä kaikki hoitotoimenpiteet, sen on jo kasvatuskodissaan oppinut.
Wuppe on hyvin itsetietoinen ja valpas. Reipas lenkkeilijä.
Ei tykkää ventovieraista ihmisistä eikä anna vieraiden koskettaa.
Wuppe tulee vuosi vuodelta aina "paremmaksi", jos nyt niin voi sanoa.
Mitä muuta voi koiraltaan vaatiakaan? Kysyn vaan...
