tiistai 13. toukokuuta 2014

Touko-mix




Wupen suhde tiikeriin on edelleenkin läheinen. Wupella on muutenkin tapana omia tavaroita itselleen. Liekö syynä se, että on laumassa elänyt ja joutunut jakamaan kaiken?
Meillä oli muutaman tunnin jälkikasvumme lapsi (11kk) hoidossa, ja Wuppe ryöväsi pikkuisen leluja ja vahti niitä aarteitaan sitten silmät pullollaan. Olimme muutenkin epävarmoja, miten Wupi suhtautuu koko ajan liikkuvaan ja konttaavaan lapseen, kun ei ole siitä aikaisempaa tietoa olemassa. Sen verran kuitenkin, että Wupen aikaisemmassa kodissa asui vain aikuisia. Niin, ja koiria.
Koko ajan hyöri kintereillä ja oli varottava, ettei lapsi tarraa Wuppeen kiinni. Hiukan tiukka paikka tuli, kun lapsi kiipesi Wupen peiton päälle, siitä meinasi tulla nokkapokka. Heitä oli kumpaakin suojeltava toisiltaan. Ehkä lapsen varttuessa tilanne rauhoittuu.




Ahkerasti olen opiskellut chihuahuan ravinto-oppaasta tietoa. Sen mukaan chihu syö kokoonsa nähden enemmän kuin iso koira. Chihun aineenvaihdunta on vilkas ja kuluttaa paljon. Chihulla on myös taipumusta syödä liikaa ja sehän on meillä jo nähty. Ehkä taas taustalla on syypäänä Wupen kohdalla se entinen koiralauma. Silloin piti pitää puolensa ja syödä niin nopeaan ja paljon kuin ehti.
Oppaassa luki mm. että voikukan- ja ratamonlehdet ovat terveeellistä ravintoa. No, minähän heti noukin muutaman lenkkeilyn lomassa ja laitoin tarjolle. Epäillen seurailimme tilannetta ja ensin näyttikin siltä, että eivät tee kauppaansa. Sitten Wupi, joka muutenkin tykkää kasviksista, päätti maistaa ja niin ne menivät kaikki Wupi massuun. Olen ehkä aiemmin jo maininnutkin, että myös tavallinen vihreä kurkku ohuina siivuina on yksi Wupen herkuista. Kun sitä syö, ei tarvi vesikupilla käydä.



Tämmöinen söpö tyttökoira tuli luo ja ihastui Wuppeen puistossa. Mitä tekikään Wuppe? Ei ollut huomaavinaankaan. Tyttö lähti pois ja tuli peräti kaksi kertaa vielä takaisin. Ei auttanut mikään, Wuppe ei ollut näkevinäänkään, haisteli muina miehinä maita ja mantuja, ei katsonut päinkään. Antoi tytön haistella itseään, pysyi täysin välinpitämättömänä. Tyttö sai rukkaset. Kummallista käytöstä.



Wuppe  niskavillat pystyssä.,
taitaa tulla ei-toivottu koira vastaan.

Sitten näppärä vinkki. Tässä kuvassa on useiden vuosikymmenien takaisen koulutoverini koira, jolla on kauluri. Eikös ole hyvä idea! Pienelle koiralle sopiva, tämäkin kauluri oli jo yön yli kestänyt. Leikataan sopiva kaulankokoinen reikä kertakäyttölautaseen ja halkio kiinni teipillä tai niittaamalla.


Tyhjää lautasta katsellen...

Vesilintujen jälkikasvun aikaa.


12 kommenttia:

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Onhan se pikkuinen ihminen Wupelle ihmetyksen paikka. Meillä vauvaan tutustuminen kävi näppärästi, kun koiralla ja vauvalla ei ollut ikäeroa kuin 9 kuukautta, pikkueukko Ebba on sen verran vanhempi kuin Párek. Ovat toistensa ylimmät ystävät ja ymmärtävät toisiaan ilman mustasukkaisuuksia. Ebba saa ottaa Párekilta vaikka lelun tai luun suusta ilman kärhämöintejä. Tosin Ebballe on opetettu, että aina täytyy ensin Párekille sanoa "Ebba katsoo, näytä!" tai "Ebba heittää!" jolloin koira tietää, että nyt leikitään.
Ajatella, että voikukan ja ratamonlehdet kelpaavat Wupelle. On selvästi kasvissyöjä ; )

Iivari kirjoitti...

Minen oo millonkaa nähnnä pikkuimmeestä ja äet eppäel että suattasin pelätä. Empä usko että purasisin. Totutella varmaan pittää Wupennii.
Kaekki tytöt ee oo kiinnostavija, jostae syystä :) Jospa ne on ne veromoonit jotka tytteliltä puuttu... :)
Mulle ee maestu mitkää vihreet. Suap äet syyvvä iteksee. Se koetti männä kesänä tehä semmosta voekukallehtimössöö mulle ku kuul etton hyvvee koerille mahavaevoehin. Syömätä jäe.

niNni kirjoitti...

Voi kuinka söpönen Wuppe olet :)

Jimi on hassu syöjä, välillä menee pitkiä aikoja, kun kaikki ruoka maistuu hienosti, mutta sitten ihan yhtäkkiä alkaa nirsoilu/paastoilu. Ihan kuin se itse säätelisi, että paino pysyy koko ajan samassa ja sehän pysyy :) Minusta Jimi saisi painaa vähän enemmänkin, mutta ei paino nouse millään. Ja tietysti hyvä niin, ehkä se iän myötä muuttuu..

Raakaruokaa Jimi syö normaalisti 2*50g ja lisäksi saa jotain välipaloja varsinkin, jos tehdään erityisen pitkiä lenkkejä. Terkkuja :)

Mari kirjoitti...

Oi, pieniä lintuvauvoja ♥
Täytyypäs käydä joku päivä Hämeenlinnan Aulangolla katselemassa, joko siellä näkyisi pieniä höyhenpylljä :)

Emmi kirjoitti...

http://onnentassunartturi.blogspot.fi/2014/05/11-kysymysta.html sinut on haastettu!

Hanne kirjoitti...

Wupella on ilmeisesti tuo vaikeus, että ei ole aiemmin pikkulapsia tavannut ja luonnekin on sellainen, että on hyvin epäluuloinen uusia, vieraita ihmisiä kohtaan, varsinkin jos harvakseltaan tapaa. Eiköhän aika paranna tätä suhtautumista.

Hanne kirjoitti...

Kuule Iivar, pikkulapsosia kannattaakin hiukan pelätä, ne ovat niin vikkeliä ja kovaäänisiä ja eloisia. ihan toista kuin meidän hitaat mammamme.
Ja mulle kun ei kans kaikki tytöt kelpaa, ja on parempi olla antamatta turhaa toivoa niille elikkä koitan olla kuin en huomaisikaan. :)
Kuule Iivari, maista nyt ihan uteliaisuuttas vaikka voikukanlehteä, jos äitees kuivattais vaikka yhen ja murentais sun ruuan joukkoon...
Kaunista aurinkoista aikaa toivottelee Wuppe

Hanne kirjoitti...

Jimi on kai ruokailutavoiltaan aito KOIRA, kun osaa itse säädellä syömisiään. Meidän lapinkoirilla oli joka viikko yksi itse valittu paastopäivä, mutta muilla koirillani en ole sellaista huomannut.
Älä sure Jimin hoikkuutta, se on pelkästään etu. Kunhan ei nyt laihaksi rupea, niin että kylkiluut törröttävät.
Lisäätkö raakaruokaan jotain muita mössöjä vai syökö jotain valmista sekoitusta?
Terveiset meiltä!

Hanne kirjoitti...

Nyt kävimme lammella ja jopa olivat kasvaneet isoiksi nuo "pikkuiset". Nopeasti jää niillä lapsuus taakse, kiire on kasvaa, jotta hengissä selviävät.

Hanne kirjoitti...

Kiitos!

Maria, mäyräkoirien ihminen kirjoitti...

Täältä taas pitkästä aikaa tulevat terveiset pohjolan koirakamuilta :) Teillä on varmasti kesä jo tosi pitkällä, täällä mystiset helteet tänään, mutta veikaanpa, että taas saadaan kohta maksaa siitä, että on hetken lämmintä. Suomen sää on kyllä niin ailahtelevaista sortimenttia, ettei tosikaan! :)

Hanne kirjoitti...

Kiitos ja tervetuloa! Tänne on myös nyt pari päivää hellettä luvassa ja sitten tietenkin ukkostaa. Ailahtelevaista on ollut sää täälläkin, jokaiselle jotakin periaatteella. Toisaalta on kyllä rikkaus, että on vuodenajat ja vaihtelevat säät, vai mitä?