lauantai 18. lokakuuta 2014

Aika kuluu

Kuinka se aika rientääkään! Aina kai nopeampaan. Muistan lapsena, kuinka aika suorastaan mateli. Joulun odotus oli piinaa, se jos mikä kasvatti lapsen kärsivällisyyttä. Ainakin vähän.





Tämä Wupen blogi täyttää juuri tänään 1 vuotta.


* Katseluja on tänä aikana ollut 30 278. Eniten luetut tekstit ovat olleet
1. Pohdintaa koiranvaljaista
2. Pienen koiran vaarallinen elämä
3. Fuffe

* Yläreunan sivuista on eniten luettu
1. Wupen murkinat
2. Wuppe

* Hakusanoina ovat olleet wuppeilua, wuppe, onnentassu, backpulver, hurtta valjaat blog, hyvät valjaat koiralle, kissan luusto, nackidei

* Lukijoita Suomen jälkeen on ollut eniten
1. Saksa 7524
2. Yhdysvallat 1617
3. Venäjä 962

katselut käyttöjärjestelmittäin

katselut selaimittain



Muutostammekin on jo yli kaksi vuotta!





Suomesta mukaan matkannut ja reilusti yli kaksi vuotta säännöllisesti käytetty muotoiluvaahtopulloni (sisältö 150 ml) elää ja porskuttaa jo kolmatta vuottaan! Suosittelen, halpa, pieni ja näköjään riittoisa. Nykyään otan sen hyllystä käteen kuin taikakalun, se tuntuu niin ihmeelliseltä, ettei se puteli tyhjene ollenkaan.

Muutostamme tänne "etelään" on nyt jo kolmas vuosi alkanut, muutimme elokuun lopulla 2012. Ei olla kaduttu. Ihan mainiosti olemme kotiutuneet. Tietenkin on ikävä Suomeen jäänyttä perheen osaa, mutta kompromisseja täytyy tehdä eikä kaikkea voi saada.
Ympäristö on tullut tutuksi, kaikkihan oli aluksi täysin vierasta. Paljon outoja asioita tuli eteen, vaikkakin täällä on meno aika suomalaisen oloista. Ihmiset ystävällisiä ja jäyhiä, hiukan etäisiä, ulkomaalaistaustaiset asukkaat tuovat edes vähän väriä ja vipinää tänne pohjoiseen Saksaan. Kaikkein suurin ero ihmisissä on se, että juoppoja ei näy. Näiden kahden vuoden aikana en ole nähnyt ainuttakaan. Ja toinen ilon asia on, että liikennevalottoman suojatien yli pääsee kulkemaan odottamatta armollisen autoilijan kohteliasta elettä.




Tällä viikolla on tullut sattumalta Saksan teeveestä koko viikon eri kanavilla ohjelmia eteläisestä Saksasta, Bodenjärven suunnalta, joka on minulle tutumpaa seutua, olin siellä myös aikoinaan omassa ammatissani töissä.
Oli kyllä kaihoisaa katsella niitä ohjelmia, kuunnella sitä ihanan vaikeaa murretta. nähdä iloisia, leikkisiä ihmisiä, tietynlaista italialaisuutta (Italia sijaitsee niin lähellä ja paljon maahanmuuttaneita italialaisia), jota täällä pohjoisessa ei ole. Tuskin missään nauretaan ja vitsaillaan niin paljon kuin siellä päin Saksaa. Työtoveruus siellä ainakin omalla työpaikallani oli aivan huippuluokkaa, vailla vertaa. Maisemat kauniita kuin kuvakirjassa konsanaan! Ihan hiukan haikea olo tuli kyllä. Ja selkeä ero tähän pohjoiseen Saksaan. Jos se etelä olisi täällä pohjoisessa, niin muuttaisin oitis sinne!

Sokeri pohjalla, kuten asiaan kuuluu!


Wuppe alias "Fuchur" tulopäivänään.


Eilen tuli tasan vuosi täyteen Wupen tulosta meille! Wuppe, maalaispoika, on nyt ollut jo vuoden kaupunkilaiskundi. Muutto maalta, pienestä kylästä, suureen kaupunkiin on sujunut ihmeen helposti. Toki se on ollut Wupelle myös suuri muutos, koiralaumasta ainoaksi koiraksi. Etuna on varmaan ollut se, että Wuppe ei ollut lemmikkikoira samalla tavalla kuin koira on normaaliperheessä, arkinen elo kasvattajan luona on aivan erilaista. Olosuhteet siellä olivat erinomaiset, iso, kaunis piha ja paljon kavereita, pentujakin. On saanut itse pennusta lähtien leikkiä ja peuhata toisten, vertaistensa kanssa, sitä pidän suurena etuna.

Aika jännä juttu tuossa sopeutumisessa uuteen kotiin oli se, että koko ajan minulla oli tunne, että Wuppe on jo täysin kotiutunut. Ajan kuluessa huomasin kuitenkin aina vaan lisää pienen pientä muutosta, lisäkotiutumista ja vasta nyt, ehkä kesästä lähtien, on Wuppe ihan kokonaan kotiutunut.




Wuppe on alusta lähtien osannut jäädä yksin kotiin, mikä tuntuu ihmeelliseltä. Entisessä kodissaan on aina ollut koirakavereita, täysin yksin tuskin on koskaan joutunut sinne jäämään. Palatessamme takaisin, Wuppe ei tule yleensä katsomaankaan, tarkkailee vain tilannetta sieltä, missä milloinkin sattuu olemaan.
Siinä tapauksessa, että minä olen jossain poissa ja isäntä on Wupen kanssa kahdestaan kotona, niin palatessani Wuppe tulee aina vastaan ja hyppelehtii iloissaan eikä tiedä, miten päin olla.  Niin on tohkeissaan. Toisin päin ei tätä vastaanottoseremoniaa tapahdu.

Wuppe on hyvä koira, niin hyvä, ettei parempaa osaa kuvitellakaan. Yksi ainoa "puute" toisin sanoen hankala asia Wupen kanssa on se, että ei osaa sopeutua heti vieraisiin ihmisiin. Meidän talon väen Wuppe tuntee, mutta vieraat ihmiset porraskäytävässä ovat kyllä Wupen mielestä aika epäilyttäviä.
Kotona Wuppe on hiljainen kaveri, haukkuu korkeintaan silloin, kun ovikello soi. Onneksi ei soi kovin usein.




Myös lapset ovat kummajainen Wupelle. Tämä asia on ainoa, jossa on ollut, jos ei nyt sentään ongelmia, niin hankaluuksia. Jatkuvasti joudumme varjelemaan tilanteita kotona, jolloin perheen pikkuisin tulee vierailulle. Haluamme ennaltaehkäistä konflikteja. Toivossa kuitenkin eletään, lapsen kasvaessa ehkä Wuppe tottuu lapseen. Hyvää on se, että lapsi ei osoita ollenkaan kiinnostusta Wuppeen. Wuppe sen sijaan vahtii koko ajan, tilanteen tullen käy nappaamassa lapsen leluista jonkun, yleensä pehmolelun, jonka omii itselleen.






16 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Voi ihmetys. Mihin se aika on tosiaan hurahtanut, jos teidän muutosta on kohta kolme vuotta. Ookkos ihan varma?

Mikä ihmeen koira suhtautuisi täysin varauksettomasti vieraisiin ihmisiin. En tunne yhtään sellaista koiraa ja minä tunnen aika paljon koiria. Minun mielestä se asia, joka ratkaisee koiran suhtautimiseen siihen vieraaseen ihmiseen piilee siinä vieraassa ihmisessä, ei niinkään koirassa. Kyllä koira "koiraihmisen" tuntee. Eikä minun mielestäni koiran tarvitse täysin varauksettomasti ihmisiin suhtautuakaan. Kunhan nyt ei käy kiinni koipeen välittömästi.

Eiköhän Wuppe ajan myötä totu teidän pikkuiseen ihmistaimeenkin. Terveiset Ossilasta, M-L ja Ossi.

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Mitä enemmän on kilometreja mittarissa sitä nopeammin aika kuluu. Siitä sanonta, että vuosi vanhan vanhentaa. Vanheneminenkin siis käy vuosi vuodelta nopeammin. Kääk!
Wuppe on hieno yksilö, pieni ja sopivasti pippurinen.

Olisi ollut aikanaan jännä lähteä esim. Australiaan, kun valtio tuki matkaa ja työpaikka oli taattu. Mies ei ollut valmis muuttamaan, minä olisin lähtenyt ainakin pariksi vuodeksi. Miehen serkku lähti ja sille tielle jäi, perusti aussitytön kanssa perheen ja on viihtynyt siellä vuosikymmenet.
Mukavaa viikonloppua!

Myrsky ja Tuisku ja Nettimartta kirjoitti...

Onnea plokille ja teille kaikille! Ollaan vanitettu teitä aina ja tykätään hirmeesti teijän jutuista ja kuvista. Pidetään yhteyttä edelleen.

Hanne kirjoitti...

Voi Marja-Leena, kolmas vuosi meidän muutostamme on menossa. Siis vasta kulumassa. Taisin kirjoittaa epäselvästi, parantelin tekstiäni hieman. Ettei kukaan luule, että alan dementoitumaan. Vaikka mahdollista sekin olisi.

Meidän Vili rakasti kaikkia ihmisiä ja kaikki lapsia. Kokonainen koululuokka tai tarhalaisryhmä sai kokoontua Vilin ympärille ja lapset saivat silitellä. Vili oli aivan ainutlaatuinen tuossa suhteessa. Kaikkialla hakeutui ihmisten lähelle. No, Wuppe on erimaata. Enempikin sellainen yhden miehen koira. Kasvattaja neuvoi silloin, että Wupen tulee heti olla meidän molempien kanssa tasapuolisesti, ettei siitä tule yhden ihmisen koiraa. Jos oikein sitoutuu yhteen ihmiseen, niin saattaa olla vaikea hyväksyä uusia ihmissuhteita kovinkaan läheiseksi.
No, jos koirassa ei muuta "vikaa" ole käyttäytymisessä, niin pakkohan se on tuollainen, osittain rotuominaisuus, hyväksyä.
Sellainen jokamiehen koira ei kyllä ole kiva. Minun ensimmäinen koirani oli sellainen. Lähti kenen tahansa mukaan. Jätin sen kaupan ulkopuolelle (silloin oli pikkukauppoja ja koiria uskalsi jättää) ja kun tulen kaupasta, niin eikö hurttani kävele vieraan naisen vierellä pitkin katua. Oli vapauttanut itsensä valjaista ja menoksi. :(
Ihanan lämpöiset terveiset täältä, luvattu +21 astetta! Vain tänään. Sitten viilenee.

Hanne kirjoitti...

Voi, ikinä en olisi lähtenyt Australiaan! Enkä valtamerien toiselle puolen minnekään. Eikä Alppien eteläpuolelle. Minulla on tarve olla jotenkin lähellä kotimaata. Taidan olla hiukan outo... :)
Täällä tänään aurinkoa ja +21 astetta. Mutta se on vain tämän päivän tarjoussää. Huomisesta viilenee taas.

Hanne kirjoitti...

Tykkääminen on molemminpuolista. ♥

Anonyymi kirjoitti...

Niinhän me ihmisetkin ollaan erilaisia, toinen tulee heti juttuun vieraiden kanssa ja toisen täytyy vähän tunnustella. "Lapsikoirat" ovat kyllä aivan erikseen. Itsellä ei lapsia ja vasta tämä kolmas kultainen noutaja on aivan elementissään kun saa touhuta lasten kanssa. Olenkin ajatellut että nämä "lapsikoirat" ovat jo syntyjään sellaisia lapsenmielisiä. Mutta rakastetaan näitä karvakuonoja siitä huolimatta

Merja kirjoitti...

Aika kuluu, kyllä. Ja onneksi kuluu.
Mun blogilla ei ole lukijoita, eikä kommentoijia, mutta ehkä kirjoitankin enemmän itselleni terapiamielessä.
Kirjoittamalla pääsee irti asioista aivan erityisellä tavalla.

Wupelle pus <3

Hanne kirjoitti...

Merja, blogisi on niin uusi, ettei ole ehtinyt tulla paljon lukijoita. Eikä jokainen lukija kuitenkaan kommentoi. Ole kärsivällinen.
Silloin kun aloittelin Vilin blogia, kirjoitin lähinnä itselleni kuin päiväkirjaa, kesti aika kauan, ennenkuin kukaan kommentoi.
Kirjoittaminen on terapiaa. Ainakin minulle.
Tsemppiä sinulle, Akulle ja Ticolle ♥

Hanne kirjoitti...

Kyllä se minustakin on synnynnäinen ominaisuus, jos koira on lapsirakas. Toinen juttu tietenkin, jos koiralla on lapsista huonoja kokemuksia, niin ihan ymmärrettävästi ei sen jälkeen hakeudu lasten pariin.
Kukaan ei ole täydellinen, en minä, sinä eivätkä meidän koiratkaan. Niin se vaan on. :)

Iivari kirjoitti...

Meejjän ukki (87v) sannoo aena että mitä vanahemmaks tulloo ni sen jootusammin männöö aeka. Niihhän se taetaa olla.
Onnee teejjän plokille! :) Myö käätii jo sillon Vilin plokija lukemassa. Ja äet ennen ku minä tulin. Se olj alumperin löötännä sen jonnii ht.netin kaatta :) Paljo mukavija juttuja ja tärkeetä asijoeta kummassahhii.

Minä en oo millonkaa tavanna lapsija ku ee oo pienijä lähipiirissä. Että ee tietoo mittee niihen kansa tekisin. Ja vieraeta immeesijä vähä arastelen. Varsinnii jos meenoovat iha het tulla ruaputtelemmaa. Vihanen en oo kellekkää ollu millonkaa. Äet sannoo ettoon semmonen tervetulloo vorottii- koera. Vuan eepä tiijjä mittee oekeesti tekisin jos tänne tulis ootoo sakkija eekä oes kettää kotona!
Ee sitä kyllä tarvihe kaekkiin kaverj olla. Ee sitä oo immeesetkää.
Vuan ompa teellä sielä lämmintä! Minkälaene ilima sielä on kylymimmillää?

Marika kirjoitti...

Sinä kun olet lukijana Riemuloikka blogissani, jonka lopetin jonkin aikaa sitten, niin ajattelin kertoilla, että meidän eläinperheen kotkotukset jatkuvat uudessa blogissani: http://tassutaival.blogspot.fi/ :)

Hanne kirjoitti...

Kiitos, että muistutat. Olen hiukan poissa kärryiltä, mitä muissa blogeissa tapahtuu, kiirettä, kiirettä on ollunna. :)

Hanne kirjoitti...

Se on vissiin niin, että kun tiimalasissa hiekanmäärä vähenee, niin sitä nopeammin se valuu alas. Kunpa joku lisäisi sitä hiekkaa siihen tiimalasin yläosaan...
Kokemusta on vasta kahdesta talvesta. Talvi on joka tapauksessa lyhyempi ja syksy pitempi kuin missään Suomen kolkassa. Satunnaisesti voi talvella olla jopa -20 astetta, mutta se ei kestä pitkään, kuten siellä pohjoisessa. Lähinnä kai se lämpötila liikkuu nollan kahta puolta ehkäpä sinne 10 asteeseen.
Hampurin Alsterjärvi ei jäädy joka vuosi, vaikka se on matala, jotain 5 metriä syvä. Edellisvuonna jäätyi ja katsoin netistä, niin 1979,1985, 1991, 1996, 1997 ja 2012 jäätyi niin, että virallinen lupa tuli harrastaa jäällä kaikenlaista ja oli glögikojuja yms. Ilman virallista lupaa siellä on ihmiset liikkuneet vuosina 1982, 1986 ja 1987. Alsterin joutsenet viedään sieltä kuitenkin joka vuosi talviteloille, varmuuden vuoksi.
Minua ei saa järvenjäälle vapaaehtoisesti ollenkaan, ei missään olosuhteissa. :)
Edellistalvi oli vaihteleva, kun luuli kevään tulleen, alkoikin vasta se varsinainen talvi, eikä kevättä ollut ollenkaan, tuli sitten suoraan kesä.
Viime talvi oli hyvin leuto. Vain pari kertaa hiekoittivat/suolasivat katuja (jos oikein muistan).

Luulen, että Wuppe ei ole myöskään aiemmin nähnyt lapsia. Kasvattajan perheessä niitä ei ollut ja pienessä kylässä tuskin on saanut kokemusta vieraista muksuista. Vaan Wuppe on kriittinen myös aikuisille...vaikka ihan kiltti koira muuten on. Vahtikoiran vikaa löytyy.

Jalo kirjoitti...

Arasteleekohan Wuppe lapsia pienen kokonsa vuoksi? Pelkää ehkä, että jää taaperon jalkoihin? Vilin tavoin Jalokin rakastaa ihmisiä ja pientenkään lasten kanssa ei tartte huolestua (toki koiran ja lapsen kohdatessa pitää aina olla vähän varuillaan), ainut ongelma on se, että Jalo jostain syystä koittaa nylkyttää taaperoikäisiä, etenkin konttaavia muksuja. Se on aiheuttanut joitakin, hmm, hieman kiusallisia tilanteita :D

Kiva että ootte sopeutuneet, niin ihmisväki kuin Wuppekin uuteen kotiinsa :)

Hanne kirjoitti...

En osaa sanoa, liittyykö Wupen suhtautuminen lapsiin ollenkaan kokoon, luulen enempikin, että lapsi on samalla tavalla vieras meillä kuin muutkin vierailijat ja niihin kaikkiin suhtautuu Wuppe karsaasti. Vaikka ovat samoja vieraita, jotka käyvät. ???
Vili nylkytti myös konttaavaiset, jotka eivät tykänneet moisesta ollenkaan. Sitten kun konttausikä meni ohi, niin sitten tyrkyttivät itseään Vilille nylkytettäväksi. :) Viliä kiellettiin ottamasta kutsua vastaan ja kiltisti totteli.
Koiran ja lapsen kohtaamisia on kyllä aina valvottava, varsinkin lapset ovat ajattelemattomia ja arvaamattomia eikä sellaisessa tapauksessa voi koiran käytöstä ennakoida.