sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Syksystä talvi


Syksy on ohi, talvi on tullut. Ensimmäinen pakkasyö koettu, juuri ja juuri alle nollan, mutta autoilijat saivat jo skrapata autojaan ja varoa liikenteessä. On ollut erittäin sumuista ja kostea sumu jäätyy laskeutuessaan teiden pinnoille. Muutama raju onnettomuus on liukkauden ja sumun yhdistelmästä seurannut. Lunta ei ole vielä (onneksi) satanut.
Nyt aloitimme lämmittämisen (keskuslämmitys), kylpyhuonetta olemme pitäneet lämpimänä jo kauemmin. Saksalaisittain säästämme niin lämmityskuluissa kuin veden ja sähkön käytössä. Se on niin tyypillistä Saksassa ja saksalaisille, maksut ovat korkeampia kuin Suomessa. Ei kukaan halua turhasta maksaa eli liiallisesta lämmöstä ja hukkaan tuhlatusta vedestä. 


Katse eteenpäin!

Yksi talventulon merkeistä on Hampurin Alster-järven joutsenten muutto talvenviettoon. Viime viikolla tämä muutto taas tapahtui, jaettuna usempiin päiviin. Vanha perinne, jo yli 400 vuoden takaa.


Matkalla talvenviettoon.

Talvitelakka on noin 5-6 km päässä Alsterilta, Eppendorfer Mühlenteich, lämpöpumpun avulla talven läpi sulana pysyvä, aidattu lampi keskellä luonnonsuojelualuetta. Takaisin Hampurin keskustaan joutsenet muuttavat sitten maaliskuun lopulla.
Uusi tieto minulle oli, että "Joutsenyhdistyksellä" on kaksi koiraa, pieni ja isompi, joiden tehtävänä on etsiä karanneet/eksyneet/loukkaantuneet joutsenet.


Talvilampi

Omalta osaltamme on meidän molempien influenssat taltutettu. Kylläpä se taas oli pitkän potemisen aikakautta, Vasta 10. päivänä alkoi näkymään valoa tunnelin päässä ja nyt tuntuvat voimat hiljalleen palaavan. Jospa nyt seuraisi taas 6-7 vuotta ennenkuin tapaamme toisemme seuraavan kerran, siis influenssa ja me. Eikä niin väliä, vaikka emme tapaisi enää ikinä.
Onneksi influenssat ja flunssat eivät tartu koiraan!




Talvista silmäniloa tuovat nuo kukat tähän pimeään vuodenaikaan. Porraskäytävillä meidän talossamme on paljon kukkia ikkunalaudoilla. Käytävät ovat valoisia, kiitos isojen ikkunoiden ja kukkien pito on helppoa (ja sallittua) ikkunalaudoilla.
Jo viime vuonna kukki tuo erään naapurin komea joulukaktus? superkauniilla kukilla. Tuon värisiä en ole ikinä ennen nähnyt! Viime vuonna jäi kuvaaminen väliin, mutta nyt olen käynyt näpsimässä muutaman kuvan, ennen kuin koko kaktus putoaa lattialle. Se on niin täynnä nuppuja, että siitä tulee vielä mahtavan näköinen komistus. Jos ei tipu, se on nimittäin toispuolinen ja pahoin pelkään, että kurja kohtalo odottaa sitä...




Ratkaisu löytyy, jos sitä etsii. Niinpä syklaamini muutti takaisin porraskäytävään nyt lämmittämisen alkamisen takia. Ratkaisuna on uusi paikka ylhäällä seinällä. Sinne ei meidän herttainen, mutta onneksi pienikokoinen naapurintäti yletä sitä kastelemaan.
Kaktukset ja rahapuu sen sijaan saivat jäädä olohuoneeseen talvea viettämään.


"Hukkumiselta" pelastettu syklaami...

Ensimmäisestä pakkasyöstä selvisivät parvekkeen pelarkuunit hengissä. Siellä ne vielä ovat, saa nähdä, kauanko. "Oma " vaahteramme on yksi niitä ainoita puita, joissa vielä on lehtiä. Muuten on luonto jo kovin ankean näköistä. Pimeää tulee heti klo 16 jälkeen ja aamu valkenee vasta klo 8 aikoihin. Ankeeta on.




Pii paa puu, terve marraskuu!
Kohta menee järvet jäähän,
Saappaat jalkaan, myssy päähän.
Nenä punehtuu, onhan marraskuu.



10 kommenttia:

Iivari kirjoitti...

No jopa on erikoesta muuttosakkija nuo! :) Mitenkä ne pyssyy tuossa kyyvissä eekä lähe siitä kuahottammaa mihinkää??
Onko sitä teelläpäen mitenkä paljo aena lunta talavella? Pimmeetä riittää vielä, sittä kuukaavven piästä jo ruppee päevä jatkummaan.
Hyvästi kukkii kukat. Toevottavasti ee nuapurin mummum keksi viijjä tikkaeta että suap kasteltuva sen jo kertaallee hukutetun kukan :D

Hanne kirjoitti...

Kyllä ne joskus lähteekin karkuun. Tänä vuonna kuulemma ei ainutkaan. Lisäsin tekstiini linkin kyseiseen videoon, on se aika rajun näköistä noiden joutsenten kiinniotto ja sitominen, mutta asiantuntijat ovat asialla ja kaikki näyttää pahemmalta kuin on. Vahvoja lintuja nuo joutsenet, voimaa tarvitaan niiden kiinniottoon.
http://www.youtube.com/watch?v=PzC53kbCr6w

Talvesta ei meillä ole paljon kokemusta, vasta kolmas talvi täällä. Viimetalvi oli leuto ja lähes lumeton, sitä edellinen oli takatalvi, alkoi vasta keväällä, oli kylmä ja kurja kaikin puolin. Yleensä ei ole paljon lunta. Kuulemma.
Kovaa pakkasta voi olla lyhytaikaisesti. Vaan ei noista säätiloista nykyään tiedä, kaikki on mahdollista.
Juu, tuo syklaami tykkää viileästä ja näköjään suurin osa muistakin vanhanajan kukista. Ennen vanhaanhan asunnot olivat talvisin koleampia kuin nykyään.
:)

Hugo ja Vito kirjoitti...

Samoin ihmettelen minäkin, että mitenkä nuo joutsenet mahtavat kyydissä pysyä? Pitänee katsoa linkki. Mutta nätisti ainakin alkunmatkan kyydissä ovat. Mutta kyllä se talvi teillä kuitenkin lyhyempi on... terv. Elviksen emäntä

Hanne kirjoitti...

Kyllä niiltä joutsenilta pitää tarranauhalla sitoa jalat ja siivet, jotta pysyvät veneessä. Onneksi matka sinne talviparatiisiin on lyhyt, kuulemma kestää 20 minuuttia.
On talvi lyhyempi, se on totta. Se on yksi hyvä asia kyllä. Toista se oli penskana, kun oli talvisia rientoja, mutta eihän semmoisia enää tässä iässä...
:)

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Kylläpä on pitkä perinne tuo 'kyyditys'. Hurjaa touhua joutsenten kyytiin saaminen ja sitominen näyttää olevan. Hieno video!
Minunkin pelargoniani on vielä kukassa parvekkeella, joka on kyllä lasitettu, joten pikkupakkanen ei haittaa. Täällä ei ole yksikään lehtipuu lehdessä enää. Minulla oli tuollaisen värinen kaktus pari vuotta sitten. Toisella kukintakierroksella kukat muuttuivat lähes valkoisiksi.
Iltalenkillä oli harmiksemme lumi jo paikoin sohjona. Ei taida olla toivoa valkeasta joulusta täällä.
Párekilta terveiset Wupelle.

Hanne kirjoitti...

Minusta ei olisi noiden joutsenten kiinniottamiseen. Täytyy olla ronskimpi luonne ja nuo tytöt tuntuvat asiansa osaavan ja voimaakin riittää. Muistaakseni paluu talvilammelta tapahtuu ajamalla joutsenet takaisin Alsterin järvelle, siis sitomatta, mutta en ole varma, täytyykin ottaa selkoa.

Etelä-Suomen talvi on valitettavasti usein tuota, lunta, räntää, jäätä ja sama alusta taas. Keski-Suomessa ja pohjoisempana talvi on kauniimpi, pysyvämpi, minua miellyttää se sellainen talvi enemmän kuin rannikon epävakainen talvi. Vaan minkäs teet.
Mitähän Wuppe ja Parék mahtaisivat toisistaan tykätä? Tappelu?

Liinukka kirjoitti...

Täälläkin yritetään säästää talven lämmityskuluista (sähkö) varaavan takan avulla ja eikä mun mielestä kotona tarvitse liian kuuma olla. Tätä tukien luin juuri artikkelin että viileässä huonelämmössä ihminen kuluttaa energiaa enemmän kuin lämpimässä niin tässähän voi vaikka laihtua :) On kyllä mahtavan näköinen muuttokuorma joutsenilla, enpäs ole ikinä aikasemmin kuullutkaan.

Marja-Leena kirjoitti...

Minä ihmettelin kanssa suuresti, miten nuo joutsenet kyydissä pysyvät, mutta katsoin videon ja selvisi. Ihmeellisen rauhallisesti nuo joutsenet suhtautuivat siihen sitomiseen. Taitavat monet tietää entuudestaan, mitä oli tapahtumassa. Yleensähän noit joutsenia pidetään aika häijyinä lintuina ja kyllähän ne ainakin pesiään puolustavat hyvinkin raivoisasti. Voisinkohan minä lähettää meidän lammen joutsenpariskunnan sinne Alsteriin? Täytyy sanoa, etten niin erityisesti välitä lammellamme pesivästä joutsenpariskunnasta...

Minun uusi lehtikaktukseni on tuollainen vaaleakukkainen kanssa. Sain hyvältä kaveriltani hänen muuttaessaan kolme oksanpätkää ja nyt se pukkaa kukkaa, vaikka istutuksesta ei ole kuin pari kuukautta. Onnistuin valitettavasti tappamaan itse reilut 45 vuotta sitten istuttamani kaktuksen... Terveisii Ossilasta, M-L ja tötteröpää.

Arttu kirjoitti...

Onpa hauska kuulla eri maiden tapoja, joutsenten veneilyä ja lämmönsäästöä :) Sen säästäväisyyden sain omakohtaisesti tuntea, kun vuosia sitten olin joulun Itävallassa... Makuuhuoneesta laitettiin patterit yöksi kiinni - lämpötila oli jossakin 10 -15 välillä, myös kylpyhuoneessa, jossa ammeen vesi oli oli ainut lämmin elementti.

Kukkasi ovat kauniita. Näen silmissäni pienikokoisen naapurisi kukkakastelukannun kanssa mittailemassa katseellaan matkaa kukkaruukkuun... =D

Hanne kirjoitti...

Minullakin on tuo kokemus Itävallasta, jääkylmä makuuhuone ja paksu höyhenpeitto. Tosin sen alla oli todella lämmintä, mutta se ylösnousu sieltä lämpöisestä höyhenpesästä kylmään huoneeseen...
Juuri eilen tapasimme naapurini kanssa, hän pahoitteli sitä, että ei nyt millään ylety kastelemaan tuota kukkaa siellä ylhäällä. :) Lohdutin häntä, että kyllä minä yletyn, ei tarvitse murehtia sitä.
Niinpä, asioilla on tapana selvitä. Tavalla tai toisella.