keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Wupperiepu osa II




Mikäs tässä on kelliessä. Mennyt riepottelu terrierin hampaissa on ollutta ja mennyttä, nyt on kaikki hyvin. Henkiset haavat ovat parantuneet, elämä jatkuu niin kuin ennenkin, paitsi että varotaan ihan kaikkia irtokoiria, kokoon katsomatta.




Silloin 10 päivää sitten ei puremajälkiä löydetty, mutta Wuppea silitettäessä oli yksi paikka, jota koskiessa säpsähti. Wupen turkki on hyvin tiheä, joten oli vaikeaa käydä sitä läpi. Sitä kohtaa, jonka koskettelua karttoi, ei tutkittu lainkaan.




Eilen illalla Wupen ollessa sylissäni ja häntä siinä silitellessäni huomasin tuon vaalean karvatupon Wupen selässä, juuri siinä arastelualueella. Ja kas vain, sieltä löytyi kaksi puremareikää! Niistä oli rupi lähtenyt ja siinä nuo vaaleat pohjavillat kiinni. Illalla näkyi toisessa oikein hampaan mentävä syvä reikä, tänään kuvatessa se oli jo umpeutumaan päin. Toinen jälki oli "siivompi". Kammatessa löytyi vielä 4 pientä rupea, jotka irtosivat pienen pohjavillatupon kera. Kai niitä hampaanpuremia reikiä on muutama jäänyt kokonaan huomoimattakin. Ei ihme, että Wuppe oli poissa tolaltaan silloin tapahtumapäivänä!


Mitäs menneistä, pääasia, että henkiriepu on tallessa. 




8 kommenttia:

Elvis ja Hugo kirjoitti...

Voi kamala! Mekin ollaan aina varuillaan, kun tulee isoja koiria vastaan. Ja vapaana olevat koirat ovat sitten asia erikseen. Onneksi täällä kaupungilla niitä ei paljoa ole. Paitsi viime vuonna tuossa Stocmannin edustalla joku iso koira tappoi pikkukoiran... Enää en muista, miten tuo tapahtui, mutta kamalaa silti.

Aatu Hauva kirjoitti...

Puremajäljet on just siitä pirullisia, että ne huomaa vasta sitten, kun niissä on kuiva rupi päällä (hyvä) tai ne alkavat märkiä (ei yhtään hyvä) tai arpeutunut kohta alkaa kaljuuntua (ei hyvä sekään). Wupella oli onni matkassa, kun haavat eivät tuon pahemmin tulehtuneet, joten sopii sitä nyt rötköttää sohvalla rentona äijänä. ja odotella niitä palveluskunnan rapsutuksia.

Párek kirjoitti...

Ai hurja, kyllä minä tulisin viivana sinne sinua puolustamaan Wuppe, jos mulla olis passi! Onneksi kaikki näyttää kuitenkin nyt hyvältä eikä sulla ole mitään hätää.

Marja-Leena kirjoitti...

Onneksi eivät purujäljet ole tulehtuneet, niin ehkä loppujen lopuksi oikeasti selvisitte säikähdyksellä ja pienillä henkisillä vaurioilla. Ne henkiset vauriot sitten kanssa paranevat aikanansa. Terveisii Ossilasta, M-L ja Ossi.

Liinukka kirjoitti...

Oho...hyvä ettei vieläkin pahemmin käynyt mutta tosi kurjaa tuollaiset tapahtumat.Tsemppiä toipumiseen !

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Huh huh, noi on ollu kipeitä.

Iivari kirjoitti...

No ohhoh, onneks ee oo tulehtunneet! Lie olleet kippeetä nuo.
Hyvä homma ku on unehtunna nuo henkiset kolohut ja nuo ruumiillisetti parannoo.
Millonkaha immeeset oppis vahtimmaa koerijjaa etteevät piäse hyökkäelemmää muihen piälle!! Ku jokapäevä suap jostae lukkee tuommosista tappaaksista. Eekä ne kaekki piäty nuin hyvästi.

Hanne kirjoitti...

Näin jälkikäteen on helpompi tulkita menneitä päiviä.
Tuo purema oli onneksi sellaisessa paikassa, johon ei Wuppe yltänyt raapia eikä nuolla, saivat ihan rauhassa parantua. Vuodenaikakin oli sopiva, kesällä olisi voinut vaikka tulehtua.
Wuppe on saavuttanut takaisin henkisen tasapainonsa, mikä oli muutenkin hällä vahva. Noin 4-5 päivän ajan tapahtuman jälkeen oli epätavallisen ärhäkkä leikeissä, se oli ihan uutta, kävi ehkä omalla tavallaan sitä aggressiota läpi. Nyt on taas ihan oma itsensä eikä se tapahtuma ole vaikuttanut suhtautumiseen koiratapaamisissa. Joillekin murisee, joistakin ei välitä ollenkaan ja on niitäkin, joiden kanssa ollaan oikeasti kaveri.