sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Wuppe, mammanpoika



Aikaisemmissa kahdessa tekstissäni olen käsitellyt Wupen ns. "ongelmia", ja nyt voin kertoa jotain tosi mukavaa.
Olin eräässä päivänmittaisessa operaatiossa eli aamuvarhaisesta myöhäisiltapäivään asti poissa. Sellaista ei Wuppe ollut aiemmin joutunut kokemaan. Siihenastiset poissaoloni olivat kestäneet korkeintaan muutaman tunnin. Tällä kertaa joutui Wuppe tulemaan peräti kolme kertaa lenkiltä tyhjään kotiin, pettymään, ettei se mamma olekaan vastaanottamassa.


Mihin tämän luun veisi? Ihan on jäässäkin vielä...

Sitten kun vihdoin saavuin kotiin, ei Wupen riemulla ollut rajoja. Syliin ja pussaamaan, aina vaan, uudestaan. Ja sitten vielä taas ja taas. Koko illan. Häntä viuhui ja silmät loistivat onnea.

♥ Mammanpoika ♥

Siitä päivästä lähtien Wuppe kiehnaa, tulee usein luo, pyrkii jopa ihan itse syliin, tykkää hyväilyistä ja rapsutuksesta. On kulunut sentään jo pari viikkoa ja Wupen muodonmuutos vaikuttaa kestävältä. On vissiin tajunnut, että tuo naispuolinen ihminen huushollissa ei ole mikään itsestäänselvyys eikä ikuinen, vaan se voi häipyä, kadota. Tähän asti olen soittanut ns. toista viulua, kuulunut irtaimistoon ja nyt olen päässyt eturiviin minäkin.




Nuo Wupen aiheettomat murinat ja ärähdykset ovat jääneet kokonaan pois käytöstä. Olemme kai Wupen kanssa selvittäneet keskinäiset käytössääntömme, Wuppe lie ymmärtänyt viestini ja minä olen ymmärtänyt, mitä Wuppe "sanoi", ilmeisesti osaan sen verran hyvin koirankieltä. 
Wuppe on nyt sitten ihka oikea mammanpoika, olen todella iloinen siitä, että huomioi minua oma-aloitteisesti enemmän kuin ennen. Hiukan harmitti tuo ainainen, vain isännän palvominen.

Suurkiitos kuuluu myös ongelmakoiratekstieni kommentoijille, niistä oli minulle paljon tukea ja apua. 




Tässä koiranulkoiluttaja koiriensa kanssa. Osa niistä juoksee vapaana ja tässä nämä hihnassa olevat. Täällä on runsaasti näitä taluttajia, ihmisillä on pitkät työpäivät sekä -matkat eikä mitään mahdollisuutta ulkoiluttaa koiriaan päivällistunnilla ja sitten palkataan tällainen ulkoiluttajalla. Hieno asia! "Meidän" puistossamme ulkoilee pari tällaista henkilöä koiralaumoineen.


Usvainen päivä "meidän" lammellamme.





16 kommenttia:

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Wuppe tosiaankin hoksasi, että parasta kaveerata mammankin kanssa, ettei ota tavakseen kadota moneksi tunniksi. Fiksu poika!
Oho, kenenkäs jalka noin tuhdin kääreen on saanut? Toivottavasti paranee vauhdilla entistä ehommaksi!!

Iivari kirjoitti...

Mammanpoekana on hyvä olla:) Hyvä että Wuppehhii huomas sen.
Sitä ku on mamma kokoaejjan suapuvilla ni suattaa käävvä nii että ruppee pitämmään sitä itestäänselevyytenä. Ja kaahee katasroohvi sittä ku silimistä hävijjää.
Aeka muhnakassa paketissa on jalaka. Mitenkä se Wuppe tuohon suhtaatuu?
Arvelin että oes niät sinun jalakas kysseessä.

Kaisun kirjoitti...

Koiruuden ikävä on iso juttu! Ihana, että se ilmeni noin positiivisesti. :) ja muhkeassa käärelöissä kinttu on tosiaan. Suomessa taidetaan nykyisin käyttää stay-up sukkia tuohon tarkoitukseen, vaikka muistan kyllä rullanneeni vastaavia opiskeluaikoinani. Taitaa siis olla suonta isketty! ;)

Hanne kirjoitti...

Wupelle tapahtui kai kuten ihmisillekin toisinaan. Huomaa vasta toisen arvon, kun hän poikkeuksellisesti ei ole paikalla.
ihan omaa koipea on operoitu. Paranemista toivoen. :)

Hanne kirjoitti...

Juu, ihan on omasta koivesta kysymys. Wuppe suhtautuu fiksusti. Sitä paitsi, Wuppe ei ole koipea tuolla lailla paketoituna nähnytkään, vaan kauniin valkehohtoisen sukan sisällä vain. Ja mikäs sellaista nättiä koipea on katsellessa. :)

Hanne kirjoitti...

Tuli vähän mieleen, että jos matkustaisin pidemmäksi aikaa jonnekin, vaikkapa Suomeen, niin ikävöisikö koira kauan vai ei.
No, ei me täällä missään menneisyydessä eletä, ehei. :) Tuo kuva on otos ensimmäisen vaiheen aikana heti leikkaussalin jälkeen. Kotio pääsin kyllä hohtavan kauniissa valkeassa stay-up-sukassa. Olisi ollut ehkä liian seksikäs kuva laittaa tänne, tuo idealsidekääre on jotenkin raflaavampi... Ihan oikein arvasit operaation.

Aatu Hauva kirjoitti...

Hienoa Wuppe! Koko perhe on tietenkin yhtä tärkeää palveluskuntaa, vaikka aika usein sellaiset pikkasen epävarmat pojat ottavat turvakseen perheen miehen, jos perheessä sellainen on. Meidän perheessä ei ole, ja se johti vähän ujomman koiran kohdalla siihen, että se suhtautui ei-tuntemiinsa miehiin epäluuloisesti. Onneksi se ei ymmärtänyt tutkia näyttelutuomareiden sukupuolta!
Paranemisia entistä ehommalle jalalle!

Lukukoira Sylvi kirjoitti...

Hienoa, että on tuollaisia koiranulkoiluttajia ja että koirat pärjää keskenään laumalenkeillä. Ja pikaista toipumista jalalle!

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Wuppe, mammanpoikana oleminen on mukavaa, me tiietään. :)

Jalalle jaksuja!

Arja kirjoitti...

Hienoa :)
On taatusti ollut apua, kun olet käyttäytynyt johtajamaisemmin itsekin. Yleensähän perheen mies ei niin kovasti hyöri ja lepertele koiran ympärillä, ja siksi moni koira pitää häntä automaattisesti johtajana.

Marja-Leena kirjoitti...

Huh, missä paketissa jalkasi onkaan. Pikaista paranemista. Koiran ikävöinti on tietenkin todellista, mutta en itse jaksa uskoa, että koira ollessaan tutussa ympäristössä, tutun ihmisen kanssa ainakaan pitkään jaksaa ikävöidä. me olemme olleet pisillämme reissussa 10 päivää. Kahdeksan v sitten Ossi laihtui kovasti ollessaan kotona isäni kanssa, mutta sain sen normaalin näköiseksi ehkä kuukaudessa. Terkut Saksaan Ossilasta.

Hanne kirjoitti...

Meillä on kaikki koirat yhtä lukuunottamatta olleet isännän koiria. Vaikka oletan itse olevani se, jolla "on housut jalassa".
Kiitos, paranemisen hitaus alkaa kyllästyttämään. Huoh.

Hanne kirjoitti...

Täällä oli yhdessä tolpassa ilmoitus, että koiranulkoilutusta tarjolla, 10 euroa tunti. Pidin sitä kyllä kalliina. Nuo koiria työkseen ulkoiluttavat niitä 2 tuntia kerrallaan.
Kiitos, toivottavasti "pikaista" toipumista. :)

Hanne kirjoitti...

Niinpä tuntuu olevan. Terveisin Wuppe

Hanne kirjoitti...

Luulen, että eniten auttoi se, että en huomioinut Wuppea, olin välinpitämätön jonkun selkkaustilanteen jälkeen. Silmäkulmastani näin, kuinka Wuppe vähän väliä katsoi minuun ja minä en ollut näkevinänikään. Kunnes sitten Wuppe syöksyi lepyttelemään. Tapahtuma toistui pari kertaa, sen jälkeen ei ole ainakaan toistaiseksi ollut mitään kommelluksia.
Olen huomaavinani, että Wuppe alkaa nauttimaan läheisyydestä. Lie ollut melko outo asia hälle aiemmin.

Hanne kirjoitti...

Paraneminen ei todellakaan tapahdu niin äkkiä, kuin jostain saa lukea. Toki on eri sairaudentiloja, jotka vaativat runsaampaa leikkelyä ja ikäkin vaikuttanee toipumiseen. Ja noissa tiukoissa sukissa meinaa parku tulla.
Vilin aikaan olin minäkin pariin otteeseen viikon poissa. Hyvin selvisi siitä ja eiköhän Wuppekin parissa päivässä tottuisi olemaan kahdestaan tutun ihmisen kanssa. Pääasia, että palvelu pelaa. :)
Terveiset meiltä!