maanantai 11. toukokuuta 2015

Juhlat juhlittu




Viikonlopun juhlat on juhlittu!
Hampuri juhli 826. kerran satamansa syntymäpäiviä "Hafengeburtstag". Tämä jokavuotinen syntymäpäiväjuhla on 3-päiväinen, perjantaista sunnuntaihin kestävä, suosittu traditio erittäin monipuolisine ohjelmineen. Lähes aina sää on oikuttelevan vaihtelevaa, kuten tänäkin vuonna. Siitä huolimatta kävijöitä oli noin miljoona. Yksi suosituimmista ohjelmanumeroista Elbe-joella on Hinaajien balettiesitys musiikin tahdissa eli "Schlepperballett".
Me emme ole kertaakaan olleet osallistumassa, koska emme kumpikaan pidä tungoksesta. Sitä paitsi olen kasvanut satamakaupungissa, tarpeekseni merta, jokea ja satamaa nähnyt, joten ei jaksa enää kovin paljon kiinnostaa. 
Edelliskesänä minulla oli suomalainen nuoruudenystäväni täällä käymässä ja hän halusi mennä ehdottomasti Hampurin satamaan. Ihmettelin mielessäni, mitä nyt sinne, kunnes hoksasin, että hän on sisämaasta kotoisin, ja niin me vietimme useita tunteja sataman tungoksessa. Lienee sisämaan kasvatille ihan eri merkitys päästä katselemaan satamaa.

Viimeksi taisimme olla Turussa Tall Ships Races-purjelaivatapahtumassa vuonna 1996, jossa yllätyksellisesti "törmäsimme" Englannin prinssi Philipiin.





Facebook Hafengeburtstag.Hamburg






Äitienpäivääkin vietettiin taas. Ruotsissa sitä vietetään, kummallista kyllä, vasta toukokuun viimeisenä sunnuntaina.
Ihanimmat äitienpäiväsunnuntait ovat silloin, kun itse on lapsi ja toisen kerran sitten kun itsellä oin pieniä lapsia. Muina elämän aikoina en koe mitään erityistä juhlanaihetta. Oma ajattelutapani on kaiketi erikoinen, mutta pidän äitienpäivää "turhana" ja muodollisena paitsi noissa kahdessa elämänvaiheessa. Toki on kaunista katsella liehuvia siniristilippuja ja kukkapaketteja kantavia miehiä ja lapsia valkovuokkoja poimimassa. Minullakin on monta mukavaa muistoa omilta lapsuusvuosiltani. Ja herttaista on ollut saada omilta lapsilta rakkaudella käärittyä lahjaa ja itse piirrettyä korttia. 

Nautin paljon enemmän yhdessäolosta, kahvihetkestä, kukista ja huomaavaisuudesta kaikkina muina päivinä, kuin sinä pakollisena äidinmuistamisen päivänä. Taidan olla hiukan outo.
Tavallaan voisin sanoa, että äitienpäivä on joka päivä. Eikä yksikään äiti tee mitään muuta kuin sen, mikä jo ihan luonnostaan on äitien ja emojen tehtävä, parhaansa lastensa hyväksi, kaikkensa antaen. Niin itsestäänselvä asia, ettei sellaisesta erikseen tiettynä päivänä kiittää tarvitse. Olen tästä ennenkin maininnut ja saan ihmetteleviä katseita, kai...

Muistan muutama vuosikymmen sitten, kun olin palauttamassa pihallemme eksynyttä pientä koiraa ja etsin kesämökkiä, johon koira kuuluu. Koputin ensimmäisen mökin oveen koira kainalossa ja sieltä oven avasi eläkeikäinen nainen. Sattui olemaan äitienpäiväsunnuntai silloin, jo myöhäinen iltapäivän aika. Tämä rouva alkoi kyynelehtimään ja kertoi lastensa asuvan Helsingissä ja toisen jossain muualla. Hän itki sitä, että hänen lapsensa eivät muista häntä äitienpäivänä. Vaikea oli häntä lohduttaa, kuuntelin vain ja sanoin muutaman mielestäni lohdullisen lauseen. Saipa hän edes purettua surunsa jollekin. Koira ei kuulunut tälle rouvalle, mutta hän tiesi sanoa, kenen koira oli kyseessä.




7 kommenttia:

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Minä en kyllästy meren katseluun ikinä! Olen Helsingin keskikaupungin kasvatti ja lapsesta asti merta katsellut. Nyt asun noin 10km keskustasta ja unelmoin asunnosta, jossa voisin kahvini nauttia keittiön ikkunasta aavalle merelle katsellen. Ehkä seuraavassa elämässä?
Juhlapyhät on hankala juttu. Nykyisin olen helpottunut, kun ollaan normaalissa arjessa. Toki on sydämeen käyvää, kun pieni lapsenlapsi tuo itse tekemänsä kortin, halaa ja toivottaa hyvää äitienpäivää, joulua, pääsiäistä jne. Tällä kertaa vietin äitienpäivän kaksin koiruuden kanssa. Se oli uusi kokemus. Pikkueukon puhelu oli iloinen juttu. Hyvin meni äitienpäivä noinkin. Ostin itse itselleni kukan, mutta en muuten mitenkään juhlistanut päivää.

Unknown kirjoitti...

Sihteeri: Minusta on jo pitkään tuntunut, että äitienpäivä on tärkeämpi lapsille ja miehille kuin äideille. Tuhmasti ajateltuna vähän niinkuin uhrilahja ja synninpäästö. Toisaalta kiva juhlia oman perheen kesken, kun teinitkään eivät murjota ja paisko ovia.
Itse juhlin tänä vuonna tyttären perheen kanssa Turussa, kivat kortit ja herkulliset leipomukset olivat tyttären tyttärien (11 ja 15) käsialaa.

Sari kirjoitti...

Minäkään en juuri välitä tungoksesta. Sisämaan kasvatti, jolla ei ole meren kaipuuta. Tosin silloin 1996 mekin olimme Tall Ships Racessa ja kävin siellä myös silloin seuraavalla kerralla kun laivat Turussa olivat. Lapset ovat halunneet käymään niin heidän mielikseen käytiin. Nyt kun ovat isoja, ei enää juuri tuollaisissa tapahtumissa käydä.
Äitienpäivästä olen kanssasi samaa mieltä. Silloin oli ihanaa, kun lapset oli pieniä ja tekivät kortteja kerhoissa ja kouluissa ja pieniä omatekoisia lahjoja. Nyt se päivä tahtoo meillä unohtua jokaiselta.

Hanne kirjoitti...

Arvaan, että olet hyvä uimari ja tykkäät uimisesta? Kyllä minäkin mielelläni merta tai oikeastaan jokea/ järveä katselen, jos ikkunastani näkyisi, mutta muuten vesi ei ole minulle mieleen paitsi juotavana. Ehkä siksi en erityisemmin pidä satamistakaan. Olen lapsuudessani ollut monta kertaa hukkumaisillani, silloin en pelännyt vettä ollenkaan, aina vaan menoksi uusiin seikkailuihin. Vasta aikuisena olen tajunnut, että hukkumiseen kuolee. Uimataitonikin on aivan olematon....
Äitienpäivänviettoa tärkeämpää on hyvä arkipäivän suhde lapseensa. Ehkä jotkut nuoret parit voivat kokea jopa stressaavaksi äitienpäivän, pitää kotona ensin viettää oman lapsen ehdoilla, sitten käydä omat äidit ja mummut "läpi".
Elämässä tulee uusia vaiheita eteen, ihan hyvä niin!

Hanne kirjoitti...

Hyvin kuvasit sanallisesti äitienpäivän olemuksen!
Perheen keskeinen juhlava kahvihetki on mahtavan hieno juttu. Ja jokaisen perheen omat tavat ja perinteet ovat arvokkaita ja perinnöksi annettavia.
Omaa äitiäni muistin minä ja veljeni joka vuosi säntillisesti. Se oli äidilleni hyvin tärkeää muistaa juuri sinä päivänä, vaikka minulla olisi ollut yövuoro töissä tms. Minä taas koin sen pakkomuistamisen epämiellyttävänä, kävinhän muutenkin lähes joka päivä äitini luona. Veljet selvisivät pelkällä kortin postittamisella tai puhelulla.
Minulla oli äitini kuoltua ihan oma tapa kiittää ja huomioida häntä, vein omana syntymäpäivänäni hänen haudalleen kukan. Se oli minusta kaunis kiitos siitä, että hän oli äitini.

Hanne kirjoitti...

Lapsille ja miehille nuo laivat ovatkin kiinnostavia, niihin kun pääsi jopa sisälle tutustumaan. Minä kylläkin katselen niitä mieluummin ulkopuolelta. Turussa kasvaneena olen tietenkin lukemattomia kertoja risteillyt Tukholmaan, ne ovat olleet hauskoja juttuja, mutta aina olen ensimmäiseksi ottanut selvää, missä ne pelastusliivit ovat ja mikä pelastusvene kuuluu omalle hytilleni ja mistä suunnasta sen löytää. :)

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Ei ole uimataito erityisen hyvä, enkä edes pidä purjehtimisestakaan. Silti ihailen mielelläni purjeveneitä rannalta käsin. Vesi taas on minusta hyvä pesemiseen ja veneen alla, mutta juomana aika tylsää ainetta ; )