lauantai 11. heinäkuuta 2015

A kuin... jatkoa

Jatko-osa edelliseen.

Tiistaina 7.7. suunnistin Wupen kanssa täkäläiselle lähieläinlääkärille, siellä, missä Vilin kanssa kävimme ja jossa Vili myös kuoli. Sinne meno oli jonkinlainen kynnys minulle ja lisäksi mies ei halunnut tulla mukaan. Oletan hänen kokeneen Wupen anaalirauhasten tyhjentämisen aika rajusti, ehkä hyvä näin, että minä jouduin astumaan tuon "kynnykseni" yli.


Ellin-kellin

Heti jo vastaanottoapulainen/ pieneläinhoitaja otti minut mankeliin Wupen rokotusten takia. Hänen sävynsä oli sangen kiivas ja äänensä kuuluva ja tyhmyyttäni otin saman asenteen. Hän suositteli Wupelle rokotuksia, joista myös kasvattajakin useaan otteeseen varoitti. Oletan Wupen saaneen aikoinaan rokotusreaktion, ei tullut tarkennettua sitä silloin.
En ollut samaa mieltä tämän nuoren tytön kanssa, hän kinasi kovasti argumenttejani vastaan ja minua harmitti, että lähdin mukaan siihen. Raivotautirokotuksesta sanoi mm. että "kaupungissa voi orava hyökätä kimppuun ja tartuttaa taudin...", hän sanoi (huusi) monta muutakin seikkaa eli olimme eri mieltä.
Sitten kokosin itseni ja sanoin, että tämä on minun asiani, minun mielipiteeni ja minun koirani. Piste. Tytöstä tuli siinä hetkessä se ystävällinen ja hymyilevä, joka kohteliaasti vastaanottaa asiakkaita. Luulen, että hänkin oli helpottunut, että kiistalle tuli loppu. Harmittaa vain, että yleensäkin ryhdyin kinaamaan asiasta, joka minulle oli selvä.






Pääsimme Wupen kanssa aika nopeasti ell´in käsittelyyn. tarkoitus oli tehdä jälkitarkastus. Nyt anaalirauhasista oli toinen tyhjä ja toisessa hiukan. Wuppe irvisteli käsittelyn aikana, mutta oli muuten ihan rauhallinen. Sovimme ell´in kanssa, että kolmen kuukauden kuluttua tehdään uusi tarkastus, aikaisemminkin, jos ilmenee aihetta.


Droppeja

En ole mitenkään vakuuttunut siitä, että Wupen anaalivaivat tähän loppuvat. Jotenkin on sellainen olo. Kaikki mahdollinen tehdään kuitenkin sen eteen, että "oloni" osoittautuu vääräksi.
Meillä on nyt kattava valikoima droppeja, useammanlaisia yrttejä, mukaan lukien myös voikukka ja homeopaattinen Sulfur. Annan niitä kaikkia tietyn suunnitelman mukaan, piti kirjoittaa oikein lista, mitä milloinkin ja kuinka kauan. Jos Wupella on kyseessä joku anatominen vika anaalirauhasissa, mahdollinen arpimuodostelma tms, niin ei kai siinä tapauksessa löydy apua mistään yrteistä.


Eläinlääkärin odotushuoneessa on tunnelmaa...


14 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Vai raivotautinen orava, ou nou. Itse olen kyllä antanut Ossille kaikki rokotukset, koska se ei ole koskaan saanut mitään oireita niistä, ei edes leptospiroosirokotuksesta, jonka annoimme yhtä matkaa varten. Ja se on kova rokotus. Raivotautikin vaatisi melkein sen hyökkäävän oravan.

Toivotaan, että anaalitulehdukset ovat historiaa teidän osalta. Mikäli Wupella on jokin anatominen vaiva, ei kait siihen auta muu kuin säännöllinen tyhjennys. Itse katson aina, että Ossin viimeinen tiristys ovat ne tipat. Terkut teille Ossilasta!

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Joskus sitä vain huomaa provosoituvansa toisen käytöksestä, ei kai sille mitään voi. Minäkin kerran suivaannuin lääkärille, joka sitkeästi yritti 'varmuuden vuoksi' tyrkyttää statiinireseptiä sanomalla, että hän tässä on lääkäri. Minä siihen, että "ruumis on kuitenkin vielä minun!". Tilanne raukesi yhteiseen nauruun eikä sitä reseptiä ikinä kirjoitettu.
Wupelle kiusatonta jatkoa ja kaikille hauskaa lauantaita.

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Olipa halju kokemus, Hanne. Onneks Wuppe on kuasissa ja yritä olla hualestumatta liikaa. Eiks anaalirauhasia voi leikata pois, jos niistä on jatkuvaa vaivaa?

Arja kirjoitti...

Jos ne anaalirauhaset kerran kuitenkin saa tyhjennettyä normaalikautta, niin kyllä niiden silloin pitäisi pysyä puhtaina myös vähän autettuna, jos ei yrteillä, niin ainakin homeopatialla.
Tulee väkisin mieleen yksi nuori ihminen, joka ei saanut lasta, ja lääkäri ilmoitti, että hänellä (muistaakseni, siitä on nyt jo vähän aikaa...) erittyy liikaa munasoluja, ja että tarvittaisiin kaiken maailman kalliita hoitoja, että EHKÄ voisi saada lapsen. Tässä vaiheessa potilas kuitenkin vihdoin hakeutui homeopaatille, joka on myös fytonomi, ja ennen kuin edes päästiin homeopatiaan asti, tämä sanoi, että oireet kuulostavat ihan siltä, että tällä ihmisellä on keliakia. Kokeilla sitten asia varmistui, ruokavalioon tehtiin korjauksia, ja pariskunnalla on jo muutaman vuoden ikäinen lapsi. Että se siitä elimellisestä viasta :)

Liftari kirjoitti...

Eipä nuo lääkärit aina ole oikeassa kaikesta, aika monesta asiasta kumminkin. Itse kun asioita tutkii ja maalaisjärjellä ajattelee niin selviää varmasti ihan turvallisilla vesillä.
Meillä ei ole ollut vielä ainakaan anaalirauhaet tulehtuneet. Essi ei niitä ihan kokonaan itse pysty tyhjäämään, joten minä hoitelen sitten itse asian, kun siltä näyttää. Nyt kun olen lisännyt Essin ruokaan parsakaalia ja kukkakaalia niin vatsa on parempi ja pökäleet kiinteämpiä.
Tuonkaltaista käytöstä en olisi katsonut minäkään. Olisin sanonut muutaman valitun sanan. Itse sitä oman koiransa tuntee, sen pitäisi olla selvää noille ammattilaisillekin. Eikä he milloinkaan saisi käytöstapoja unohtaa, vaikka mitä mieltä olisivat.
Vai raivotautinen orava. Empä ole ennen kuullut, että se sairaus niihinkin voi tulla. Ettei sitä vaan ollut sillä vastaanottoapulaisella ;)
Terkkuja ja hyviä vointeja Wupelle.

Iivari kirjoitti...

Hmmm... entäs jos Wupella on jottae hormoonijuttuja...? Ku kuulema leekkomattomilla uroksilla voep uusivat annaaliraahasongelmat johtuva liijjoesta hormoonista...jos tok voep johtuva monesta muustae.
Jopa olj tympee immeenen se hoetaja sielä. Oesin kyllä sanonna sille että mää tok sittä niitä oravija rokottammaan eläkä siinä ennee seestä töjötä...

Hanne kirjoitti...

Ai niin, tuosta leptospiroosirokotuksesta tyttönen sanoi "siihen kun Wuppe sairastuu, niin kuolee käsiin ja siihen olette sitten ihan itse syypää". Ja oravan mainitsi, kun sanoin, että tuskin kaupunkikoira raivotautiseen kettuun törmää...

Chihuahua on niin pieni koira, että tosiaan nuo rokotukset ovat niille vaikea asia. Rokotteet kun ovat kaikki samankokoisia, bernhardilainen ja chihu saavat saman määrän. Kaikkein pahinta niissä ovat ne apuaineet, jotka jäävät elimistöön. Pienelle koiralle usein aivan liikaa.
Minä en ole tajunnut mitään tippoja katsella, taas uusi asia. Onkohan kiiltävä koirankakka sitten jo saanut tipat päälleen, entä sellainen ei-kiiltävä?
Kiitos vinkistä! Ja sateiset terveiset täältä!

Hanne kirjoitti...

Sehän se, että toisen epäasiallinen käytös suututtaa, jos olisi ihan asiallisesti puhunut, niin olisin vastannut yhtä asiallisesti.
Ihan noin nokkela en ehkä kuitenkaan osaisi olla, kuin sinä. Painan kuitenkin mieleeni vastaisuuden varalle...

Hanne kirjoitti...

Voishan nuo anaalirauhaset napata poiskin, mutta leikkauksessa on oma riskinsä, tosin kuulemma harvinainen, mutta ikävä: pidätyskyvyttömyys. :(

Hanne kirjoitti...

En ihan tajunnut sitä, että toinen rauhanen oli tyhjä ja toisessa vähän, eikö molempien pitäisi olla tyhjiä, vai tyhjeneekö aina vain yksi kerrallaan? Wupen tapauksessa toinen tyhjenee huonommin kuin toinen?
Noinhan se menee, etukäteen ei voi mikään olla epävarmempaa kuin varma, joten pidetään peukkuja ja "ammutaan varpusia tykeillä" eli kaikin keinoin, jotta Wupen anaalit jatkossa toimisivat kuten pitääkin.

Hanne kirjoitti...

Lääkäreitä on niin moneen junaan ja vaunuun kuin meitä muitakin ihmisiäkin. Toinen taitavampi kuin toinen. Kuulemma elleissä on oikein osaavia anaalirauhasten tyhjentäjiä ja sitten sellaisia, jotka rikkovat koirien anaaleita osaamatta tyhjentää niitä oikein. Vaan mistä sitä etukäteen tietää, millaiselle lääkärille eläin tai ihminen sattuu menemään! Jälkiviisauden hyöty ei aina auta, moka on voinut jo tapahtua.
Neuvoksi minulle annettiin koirayhteisöstä, että ei ikinä pidä näyttää rokotuspassia vaan sanoa, että ei ole nyt mukana ja rokotukset ovat kyllä kunnossa, jos ei lisärokotuksia syystä tai toisesta koiralleen halua.
Terkui. ♥

Hanne kirjoitti...

Hormoonit kyllä vaikuttavat koirinn rajusti, tavalla tai toisella. Wupella on entisessä kodissaan ollut oikea hormoonimyllytys juoksunarttujen keskellä eläen. Ties vaikka se olisi pitänyt anaalirauhasetkin aktiivisina ja nyt meillä ei pahemmin hormoonit ole jylläämässä ja siksi ne rauhasetkaan eivät toimi kuten ennen. Hieno teoria, vai?
Enkä tuotakaan nokkeluutta tajunnut sille tytölle sanoa, voi sentään. :)

Arja kirjoitti...

Tuli mieleen noista rokotuksista, että jos nyt kuitenkin joskus jonkun rokotuksen otat Wupelle, niin homeopaattinen Thuja tai Sulfur ovat hyviä torjumaan rokotusvaurioita. Itse annan yleensä kolmen päivän kuurin Thujaa (päivää ennen, rokotuspäivänä ja kerran jälkeen) rokotuksen yhteydessä, eikä ole kenellekään mitään oireita niistä, ei edes chihulleni, joka sai ihan samat rokotukset kuin isompansakin.
Ihmispuolellahan noista rokotuksista on tullut melkoisia jälkiseuraamuksia, mutta onneksi aina joku älyää hakeutua homeopaatin juttusille, homeopatialla kun voidaan korjata vaurioita jopa jälkikäteen. Ai niin, mutta sehän onkin pelkästään uskomushoitoa, kuten joku "viisas" hiljattain kirjoitti, joten se onkin varmaan ollut pelkästään sattumaa..;)

Hanne kirjoitti...

Voi Arja kiitos näistä vinkeistä! Tosiaan saattaa tulla tilanne, että on pakko ottaa joku rokotus jostain syystä, esim. jos lähdettäisiin Suomi-vierailulle. Eihän sitä tiedä, mitä elämä eteen heittää...
Rokotuksista puheenollen, aika hälläväliä-mentaliteetilla on useimmat ell´it varustettu, suosituksista huolimatta antavat samanaikaisesti rabiesrokotteen kanssa muita rokotteita.
Sellaiset ihmiset, jotka eivät halua tietää mitään lisää eikä tutustua uusiin, outoihin asioihin, sulkevat itseltään tiedonoven esim.tuolla uskomushoito-sanalla. Jos se ei olisi niin surullista, että on niin runsaasti kapeakaistaisia ihmisiä, niin oikeastaan se olisi melkein jo huvittavaa. Valitettavasti noita kapeakaistaisia löytyy kyllä joka lähtöön.