keskiviikko 19. elokuuta 2015

Viherpeukalo?




Ulkona on luonto kauneimmillaan, kuitenkin eri tavalla kuin alkukesästä. Olen yrittänyt saada sitä kukkien paljoutta ilokseni tänne kotiinkin. Viherpeukaloa kutittaa sillai mukavasti, mutta en taida olla oikein taitava siinä(kään).

Tällä hetkellä näyttää siltä, että ollaan tulossa sinuiksi tämän punaisen kiinanruusun kanssa. Alkuvaikeuksia oli. Sehän pudotti lähes kaikki nuppunsa muutettuaan meille. Sitten huomasin pientä seittiä kukassa! Kävin meitin ostoskeskuksen soveliaat kaupat läpi ostaakseni jotain myrkkyä.
Ei löytynyt, kukkakaupasta sain tietää, että heilläkään ei ole lupa myydä kasvimyrkkyjä.
Ystävällinen myyjätär kirjoitti sitten minulle ohjeet, jonka mukaan suihkuttaisin koko kasvin vesi+rypsiöljyseoksella kerran viikossa, välillä puhtaaksi suihkuttaen. Ohje oli aivan liian hankala toteuttaa, miten ja missä suihkuttaisin öljyä. Itseni tuntien, olisi meidän kotimmekin öljyssä.
Jos kiinanruusuni olisi kasvanut puutarhassa, olisi tuo neuvo ollut ihan hyvä.




Seiteistä pääsin ilmeisesti eroon aloittamalla suihkuttamaan kukkaa altapäin ja lisäksi asetin ruukun laakeaan astiaan, jonka täytin vedellä. Ajatuksenani, että siitä nousee kosteutta. Tällä hetkellä se tuntuu toimivan. Tuholaisia eikä seittejä näy ja nuppuja on 27 kpl. Ja kaikkein parasta, ei ole enää pudottanut niitä, vaan tuovat iloa arkeen kukkimalla 4-5 päivää!


Heinäkuussa otettu kuva.

Murheen kukka sen sijaan on toinen, keltainen kiinanruusuni. Luultavasti meille tulee ero. Siinä ei näytä olevan mitään tuholaisia, se tekee nuppuja, jotka pudottaa yleensä viime hetkellä, juuri ennen avautumista. Ja ne harvat nuput, jotka aukeavat, kukkivat vain yhden ainoan päivän!
Kuinka turhauttavaa. Saa nähdä, miten ystävyytemme päättyy.







Suurin osa sisäkukistani on tänäkin vuonna kesälaitumella eli parvekkeella. Siellä ovat jukkapalmu, rahapuu ja kaikki kaktukset. Näyttävät viihtyvän hyvin, sillä uusin kaktukseni, jonka pistokkaan pihistin (kansanperinteen mukaan pistokas on aina otettava salaa...) viime marras-joulukuun vaihteessa porraskäytävästä, yllätti totaalisesti. Se alkoi heinäkuun loppupuolella kukkia! Ja kukkia oli todella runsaasti ja ne kestivät kauan. Ja kuinka kauniita ne olivatkaan!




Päädyin ostamaan pienen punaisen flamingonkukan, näin sellaisen meidän talon porraskäytävän ikkunalaudalla ja heti siltä seisomalta kukkakauppaan! En ole aiemmin omistanut sellaista kukkaa, tuttu silti, mutta vain ulkonäöltä. Tämä tuntuu olevan melko vaatimattoman oloinen toistaiseksi, ei olla vielä kauan tunnettu toisiamme.




Siksi olikin mielenkiintoista saada lahjaksi iso vaaleanpunainen flamingo! Tuo väri oli aivan uusi tuttavuus, en ole tuollaista hempeän rosan väristä koskaan ennen nähnyt. Tuunnemme toisemme vasta pari päivää, joten en osaa vielä sanoa, tuleeko meistä sydänystäviä. Toivottavasti!


Pink Fever®

Paras kukka viherpeukalottomalle. 


Munt jätetti tähä unilualan suul.
Mun kaveri Wuppe läks aamulenkil.
Mua ei hualittu mukka.
Mä olen kyl hiukapal katkera siit.
Kai se pia siält tulee takas.
Onpas nää kukat nätei, oikei täytyy tarkka kattoo
ja ihail niit, vaik mä olenki vaa koira
.
Ja nyt sit äkki takas kotti, ko mun kaverini Tiikeri orottaa mua!


24 kommenttia:

Nettimartta kirjoitti...

Kyllä sulla on viherpeukalo, Hanne! Kauniita ja elinvoimaisia kukkasia purkit täynnä. Löytyiskö teiltä Bayerin Provado hyönteispuikkoja? Niillä olen saanut kirvat ja muut ötökät pidettyä poissa. Kiinanruusuun niitä tulee mielestäni lähes aina. Puikko myös lannoittaa, joten hyvä tuote.

Hanne kirjoitti...

No, ehkä olen vaaleanviherpeukalo?
Luulisi Bayerin tuotteita löytyvän, saksalainen tuotesarja kun on. pitää ensin mennä johonkin Bauhaussiin tai sen kaltaiseen, jotta pääsisi käsiksi niihin. Kunhan tämä sadekausi täällä päättyy, huoh, niin sitten käyn varmuuden vuoksi hankkimassa jotain sellaisia. Kun talvi ja kuiva sisäilma lisääntyy, niin voi tulla piukat paikat ilman mitään kemiallista torjunta-ainetta.
Kiitos vinkistä!

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Nettimartalla on hyviä vinkkejä. Minäkin kirjoitin heti muistiin noiden puikkojen nimen ja hankin niitä ensitilassa.
Kukkasihan ovat kaikki vallan reheviä ja upeita. Sulla on kaksi viherpeukkua. Ja sulla on hieno koiruus, pysyy paikallaan noin vain, vaikka flexi on maassa ja olisi tilaisuus kirmaista omille teilleen.

Unknown kirjoitti...

Sihteeri: Provado on minunkin kokemukseni mukaan paras torjumaan kehrääjäpunkit (ne seittiä tekevät) ja kirvat (ne tahmeaa erittävät) kotikasveista. Suomessa sitä saa puutarhamyymälöistä. Hintava on, mutta myös tehokas. Talvella ensimmäiset Provadot multaan hyvissä ajoin ennen kuin kasvi aloittaa kasvun -minä laitan helmikuun alussa- ja siitä eteenpäin ohjeen mukaisesti.

Kiinanruusu on viisas kasvi: se pudottaa osan nupuista, ellei se pysty kaikkia huoltamaan. Ulkoisista tekijöistä aiheutuvaa nuppujen varisemista aiheuttavat kuiva huoneilma (sumutuksia), veto ja kasvualustan kosteusvaihtelut. Itse asiassa se on niin kinkkinen kasvi, etten ole koskaan halunnut sellaista kotiin, mutta työpaikalla niitä oli, samoin viherhuoltoasiakkailla. Osa kiinanruusulajikkeista on tosiaankin "yhden päivän kukkijoita", varsinkin isokukkaiset erikoisvärit.

Myös flamingonkukkaan tulee helposti punkkeja.

Ei kukassa oleville kasveille voi käyttää tuhoeläinten torjuntaan myös 5 % mäntysaippualiuosta, jos sitä saa Saksasta. Kasvi joko sumutetaan sillä tai uitetaan vihreät osat viikottain. Huomattavasti vähemmän sotkevaa kuin rypsiöljy.
Aatu ja Jiri laittavat Wupelle terveisiä, että pidä puolesi siellä kaikkien kasvien joukossa. Sinä olet perheesi kaunein kukkanen!

Unknown kirjoitti...

Ai niin, kehrääjäpunkit nukkuvat talviunta noin lokakuun alusta helmikuun alkuun, eli silloin niitä ei näe, vaikka niitä olisikin.

Hanne kirjoitti...

Aatun sihteerille kiitokset ohjeista ja vinkeistä! Niistä on minulle enemmän apua kuin arvaatkaan.
Täällä näyttää nuo torjunta-aineiden hinnat pyörivän ihan samoissa summissa. Tyyristä, tosiaan.
Merkkasin tuohon edelliseen tekstiini "kuva-arvoitukseen" eli siihen keltaisen pensaan/puun kuvaan sen nimen, kun sain tietää mikä se on.
Wuppe kiittää terveisistä ja kohteliaisuudesta ja tervehtää myös Aatua & Jiriä!

Unknown kirjoitti...

No enpä olisi jalavaksi tunnistanut. Tätä on harvinaisuutena myynnissä Suomessakin, siksi se on saanut suomenkielisen nimen. Talvenkestävyydestä ei ole tietoa.

Jalo kirjoitti...

Komeita kukkia! Mun maanpeiteruusuun iski kirvaryntäys, ja vaikka luin vedestä ja mäntysuovasta tehdyn liuoksen soveltuvan niiden karkoittamiseen, otin varman päälle ja suihkin kaapista löytynyttä Raidia pusikon täyteen. Kyllä lähti kirvat...

Ihana kukannuuskuttelija-Wuppe <3

Hanne kirjoitti...

Kyseessä leikattu jalava ja tuo keltainen on sitä uutta kasvua. Niin sanottiin, kun kysyin taas siltä yhdeltä foorumilta. :)
Luulisi kestävän Suomen etelärannikon talvet suojaisessa paikassa, jos ei nyt ihan yli -30 menisi.

Hanne kirjoitti...

On juu komeita, en niistä muuten ottaisikaan kuvia. Aina täytyy esittää se kermakakkujulkisivu. :) On mulla rönsylilja, joka ei kasva, mutta ei kuihdukaan, aina tasan samanlainen. Ja on ollut anopinkieli, joka oli useamman vuoden aina ihan hyvinvointisen näköinen, mutta ei kasvanut ollenkaan. Siis nuo kaikkein helpoimmat ns. poikamieskukkaset on mulle kaikkein hankalampia olleet.
Sisätiloihin ei tuota raidia voikaan suihkuttaa, kun on eläimiä. Onneksi meilläkin on sentään parveke...
Terkkuja sille koiralle, joka on mun mielestäni se kaikkein kaunein ja jaloin. ♥

Hanne kirjoitti...

Tuo flexi on niin raskas perässävedettävä, ettei Wuppe lähde. On isännän flexi, 8 metrinen, vaihdettiin vain pienempi lukko siihen.
Itse käytän pientä flexiä, 5 metriä ja neonvärinen. Olen ollut huomaavinani, että sitäkään Wuppe ei vedä maassa, koska se aiheuttaa ääntä, josta ei tykkää.

Unknown kirjoitti...

Vielä yksi vinkki sisäkasvien ruikutteluun. Kasvi läpinäkyvään muovipussiin siten, että jää vain pieni aukko alas sivulle. Siitä suihkaistaan, erityisesti lehtien alapinnoille, ja suljetaan pussi muutamaksi minuutiksi. Pussin voi jättää paikoilleen vaikka pariksi päiväksi, kunhan siinä on kasville hengitysaukko. Myrkyt pysyvät pussissa ja tehoavat. Tällä tavalla voi siististi käsitellä isonkin kasvin siirtämättä sitä mihinkään.

Unknown kirjoitti...

Siis ei ruikutteluun (HIH!) vaan ruiskutteluun.

Marja-Leena kirjoitti...

Jos toi sun lehtikaktus on yhdestä pienestä pistokkaasta kasvanut, niin vähänkös olet taitava. Ethän vain vähätellyt oksien määrää:)? Koetahan saada kirvat ja seitit kuriin. Hienoja ovat kaikki kasvis. Terkut Ossilasta.

Liftari kirjoitti...

En ole kovin kummoinen viherpeukalo, enkä lainkaan yhtä hyvä kuin isäni. Ihana tuo ns. pääsiäis/joulukaktus. Kumpana ajankohtana sen sitten vaan ostaa. Minullakin oli semmoinen yläkerrassa ja se teki ihan kuolemaa. Kun siirsin sen melkein raatona alakerran ikkunalle odottamaan roskiin menoa, se innostuikin tekemään uutta lehteä roppakaupalla. Liekö säikähtänyt vai mistä kyse, en tiedä, mutta hyvinpä jakselee nyt. Ei kylläkään kuki.
Entisessä asunnossa oli valoa paljon enemmän ja siellä kukat viihtyivät paremmin kuin tässä ns. maan tasalla olevassa.
Noita seittejä olen joskus poistanut sisäkasveista mäntysuopaliuoksella. Mutta kyllä ehti monikin kukka tuhoutua niitten takia ja muistini mukaan oli kova leviämään kukasta toiseen.
Terkkuja Wupelle, joka on noin kiltti ja höveli, että antaa Tikrullekin tilaa torkkua hänen petillään

Hanne kirjoitti...

Se on kolmen pienen pistokkaan tulos. Se teki yhden kukan jo alkukeväällä, sitäkin ihmettelin ja nyt näin kauniisti. Ei ole mitenkään taidosta kiinni omalla kohdallani, hyvä säkä ja tuuri.
Minä en kauan katsele kasveja, jotka eivät kukoista, yritän tietenkin parhaani, mutta luovun kyllä herkästi. Ei ole rumempaa kukkaa kuin kituva kukka.
Terkkuja Ossilaan Wuppelasta!

Hanne kirjoitti...

Nii, ruikkiminen ei varmaan auta asiaa. :)
Mieleeni tuli, että sinulla on varmasti huikean hienoja kasveja ikkunalaudallasi. Pitääpä mennä tutkimaan blogiasi, jospa löytyy...

Hanne kirjoitti...

Ihannekukkiani ovat ne, jotka eivät saa mitään tuholaisia, vaan kukoistavat ja ovat kauniita katsella. Kukkiminen ei ole välttämätöntä, pääasia, että kasvi on ilo silmälle.
Oletko kokeillut kauniina kesänä viedä huonekasveja ulos? Se voisi innostaa kukkimaan, ainakin tämä lehtikaktukseni oleili parvekkeella ja innostui siitä kukkimaan.
Wuppe ja Tikru ovat erottamattomia kavereita. ♥ Nukkuvat aina yhdessä. Se on sitä, mitä rakkaudeksi sanotaan.
Me lähetetään terkkuja Essille ja kavereilleen! Ja sulle kans!

Unknown kirjoitti...

Eipä oo montaakaan kasvia sisällä. Kukas nyt töitään kotiin toisi, edes eläkkeellä. Laskin viherkasvit: 4 kpl, ja nekin kaikki idioottivarmoja sekä kaksi suvussa perintönä (1920-luvulta saakka) kulkevaa soilikkia.

Arttu kirjoitti...

Tuo ylimmäinen kiinanruususi on varmasti sama lajike, minkä sitten lopulta heitin roskiin kirvatulvan vuoksi ennen muuttoa. En halunnut kuljettaa sitä tuholaislaumaa mukana uuteen kotiin, ja mitkään myrkyt eivät pitäneet niitä kauaa poissa. Toivottavasti kuvailemasi "seittiongelma" ei ole kukalle haitaksi ja saat sen hallintaan. Hassua, mutta tunsin melkein haikeutta tuota kuvaa katsellessa. Niin ihana ja ahkera kukkija minunkin kiinanruusuni olisi ollut. Uutta yritystä tuskin uskallan tehdä, samat ötökät tulevat kuitenkin mukana.

Ihania kukkia nuo muutkin. Enkä luovuttaisi nuppujaan pudottelevan kanssa vielä. Jospa se on sitä lajia kiinanruusu, joka ei tykkää yhtään siirtelystä? Annat vain sen olla rauhassa paikallaan, jospa nuputkin alkaa aueta putoamatta. Lyhyt kukintahan siinä on, mutta jospa se korvaisi sen ajan myötä kukkien määrällä.

Wuppe on tajunnut pehmolelujen syvimmän tarkoituksen ♥

Hanne kirjoitti...

Voi olla, että minullekin tulee ero jopa tuosta punakukkaisesta. Löysin tänä aamuna sieltä pienen seitin ja seitintekijän itsensä, vaikka olen vainoharhaisen tarkkaan yrittänyt suihkutella ja pitää multaa kosteana enkä ole siirrellyt, en käännellyt.
Lähdin samantein rautakauppaan ostamaan jotain myrkkyä. Kohdalleni sattui osaava miesmyyjä, joka tuntui tietävän kaiken kasvien ongelmista. Enää ei ole saatavilla kehrääjäpunkkeihin tehoavia multaan pistettäviä puikkoja, koska mehiläisten pelastamiseksi niistä on tietty aineosa luonnonsuojelulakien perusteella poistettu. Sen sijaan tehoavaa myrkkyä löytyy vain spraypullossa. Sellaisen sitten ostin. Oikein huvitti, kun siinä pullossa on aineosana rypsiöljy ja kehoitetaan ottamaan se huomioon ympäristön likaantumisen ehkäisemiseksi. Eli rypsiöljystä en sittenkään pääse eroon.
Kauan en kyllä taistele mitään tuholaisia vastaan. Hankin itselleni anopinkielen. Piste. :) Kukkivien kasvien pitää tuoda iloa eikä aiheuttaa stressiä.

Hanne kirjoitti...

Unohtui mainita, että täällä suositellaan ostettavaksi petopunkkeja, jotka syövät oitis nuo kehrääjäpunkit. Niitä saa ostaa 200 kpl pakkauksissa, mm. Amazonilta. 14,99e. Enpä viitsi tilata...

Arttu kirjoitti...

Petopunkkeja, APUA =O Ehkä ne ovat luomua, mutta kuulostaa hurjalta...

Anopinkielestä tuli mieleeni hassu juttu, joka sattui viimeksi Ikea-reissulla =D Löysin kukkaosastolta minikokoisen, anopinkielen näköisen kasvin, joka oli ehkä puolen desin kokoisessa ruukussa. Katsoin, että onpa osattu tehdä tekokukka aidon näköiseksi, ja vieläpä joka purkissa hiukan yksilölliset, joissakin vaaleita puhkeavia lehtiäkin jäljitelty...
Kun tulin kotiin, käänsin purkin toisen kyljen itseeni päin. Siinä oli hoito-ohjeena niukka kastelu ja muistaakseni valoa/puolivarjoa... Että sellainen feikkikasvi, ihka elävä miniatyyrimallinen anopinkieli, jonka vieraskielistä nimeä en tosin taaskaan painanut mieleen. Mutta siis, samoilla linjoilla kukkahankinnoissa ollaan, edelleen =D

Hanne kirjoitti...

Otin selvää noista Bayerin Provado lannoitus+hyönteistorjuntapuikoista. Täällä niistä on poistettu myrkkyvaikutus, koska se oli ympäristölle vaarallista. Tarkalleen en muista, mille se oli paljonkin vaaraksi. Kehrääjäpunkkia vastaan on enää olemassa suihke ja sitä minulla on kotona. Asiakkaat ovat olleet vihoissaan. Eikä syyttä, sillä siitä myrkkyvaikutuksen poistamisesta ei mainita julkisesti mitään. Myivät vielä kuukausi sitten Amazonissakin niitä puikkoja nimellä "combi" eikä mitään mainintaa siitä myrkyn poistamisesta, pelkkä lannoitusominaisuus vain oli jäljellä. Nyt ei niitä myydä enää missään.
Suomessa on varmaan myynnissä vielä vanhaa varastoa, ostakaa ihmeessä!