maanantai 28. syyskuuta 2015

Kuvakertomus paratiisista


Maanpäällinen paratiisimme. ♥

Silloin muinoin, kun me molemmat täytimme pyöreitä vuosia, päätimme juhlan kunniaksi vuokrata kesäksi mökin. Ei muuta kuin ilmoitus Turun Sanomiin, saimme kaksi vastausta, toinen sijaitsi Kemiössä eli liian kaukana ja toinen sijaitsi lähellä eli Paraisten/Turun saaristossa. Silloin asuimme Paraisilla kerrostalossa ja meillä oli yksi lapinkoira, Niilo, 2,5 vuotias.




Se kesä tuli vietettyä vuokraamassamme hirsimökissä, "autotiekin" oli perille asti. Kaikki oli niin ihanaa siellä, että kesän mentyä halusimmekin pois kerrostalosta. Otimme yhteyttä hirsimökin vuokraajaan ja kyselimme, tunteeko hän seudulta ketään, jolla olisi vuokrattavana talviasuttava mökki. Kuinkas ollakaan, hänellä itsellään sattui olemaan sellainen jo vuosikymmenet asumatta ollut mummonmökki tyhjillään. Se sijaitsi ihan hirsimökin lähellä.




Oli loka-marraskuun vaihde ja lähdimme mökkiä katsomaan. Kylläpä oli alkeellinen! Ulkohuussi ja kaivovesi. Oli jopa satanut sisään. Sähkö ja sauna sentään oli. Mieheni oli aivan haltioitunut, tämä oli hänen unelmiensa mökki! Minä puolestani ajattelin, että "voi kauhea". Seuraavana yönä en saanut unta ja mietin, että "voi, kunpa osaisin tykätä siitä mökistä". 
Aamulla tosiaan aloin näkemään sen mökin hyviä puolia, niitäkin oli paljon. Ei talvinaapureita eikä kesämökkeilijöitäkään näkö- eikä kuuloetäisyydellä. Ihana luonto ympärillä, autotie pihaan asti. Kävin postitoimistossa kysymässä, kannetaanko sinne joka päivä postia ja kuulemma kannetaan, antoivat talolle jopa oman numeronkin, ...tie 99. :) Netistä jos katselee, niin talomme numero on ihan eri kuin mitä siellä sanotaan. Hassu juttu sinänsä.
Otin vuokranantajalta selville, että autotie aurataan talvella aina tarpeen vaatiessa seudulla asuvan maanviljelijän toimesta. Päätielle oli matkaa noin 8 km ja siitä Paraisten keskustaan vielä 5 km ja Turkuun 20 km. Lähin kauppa oli keskustassa. Turusta tullessa tietenkin oli monia kauppoja matkan varrella.


Kesät olivat ihania!
Salakuva, keittiön ikkunasta otettu.
Idylli omenapuun varjossa.

Meistä kumpikaan ei ollut koskaan asunut maaseudulla, olimme kaupunkien kasvatteja. Siitä huolimatta veri veti maalle. Ja niinpä irtisanoimme kerrostaloasuntomme. Istuimme kauan autossa isännöitsijätoimiston edessä miettien vielä, viedäkö irtisanominen vai ei. Onko se sittenkin virhe? Sitten päätimme uskaltaa, nyt tai ei koskaan!

Ja niin sitten 19.11. muutimme mökkiimme! Vuotavan katon oli vuokraisäntä korjannut. Yöt eivät olleet niin kylmiä kuin odotimme. Ensimmäinen yö ei tosiaan ollut ollenkaan hassumpi. Sää oli leuto eikä luntakaan. Tänä samana päivänä syntyi toinen, tuleva lapinkoiramme kaukana Luumäellä. Seuraavaksi muutimme koko huushollimme sinne maalle.




Mökki sijaitsi saaressa, niemen keskellä, rantaan oli matkaa ehkä noin kilometri. Kesämökkiläisiä oli kuulemma noin 50, mutta kaikki kaukana meistä, metsien tuolla puolen, meren rannoilla. Ainoastaan yksi kesämökkinaapuri oleskeli myös talvella mökillään, hänen mökkinsä oli lähinnä meitä.




Vuokranantajamme oli mukava eläkeläisikäinen mies ja hänellä oli oma luksuskesämökkinsä siinä vähän matkan päässä. Hän kävi usein meitä tervehtimässä, toi traktorillaan polttopuita pihaan yms.
Mökin vuokra oli vähäinen, 6000 mk (noin 1000e) vuodessa. Polttopuut saimme hakea ilmaiseksi hänen metsästään, jos kaadoimme vain kuolleita puita tai otimme jo kaatuneita. Ja niitä kyllä riitti! Onneksi mieheni oli taitava metsuri, itseoppinut tosin. Oli aikoinaan isoisänsä mukana jo lapsena oppinut puunkaadon ja polttopuiden teon. Tulipa tämäkin opittu taito tarpeeseen.
Joulukuuset saimme luvalla hakea hänen metsästään myös ihan ilman korvausta. Tosin se haettiin vain ensimmäisenä jouluna, koska osoittauduin allergiseksi ja kuusi joutui jo tapaninpäivänä ulos. Sen jälkeen meillä ei ole kuusta ollutkaan, vaan hankin meille jouluseimen.


Pikku-Hessu 3kk ikäisenä

Tammikuussa Niilo-koiramme täytti 3 vuotta ja 11.1. haimme kaverin hänelle sieltä Luumäeltä. Hessu-poika muutti meille. Onnemme oli täydellistä. Ensimmäinen talvi oli leuto, saimme ajella läpi talven melko hyväkuntoisilla teillä eikä tarvinnut paljon lämmittääkään.
Tuli uusia talvia, erilaisia, kylmiä, runsaslumisia. Tiet eivät olleetkaan niin mukavia ajaa autolla. Varsinkin viimeiset kaksi kilometriä olivat todella vaikeita ja ihan se viimeinen taival meidän mökille oli jo sitten uroteko selvitä siitä. Mutkikas, kapea alamäki jäätyneenä oli suuri haaste, molempiin suuntiin. Sai kiittää luojaansa, että siitä selvisi ja siitä, että kukaan ei tullut autolla vastaan! Muutaman kerran liukkaus vei ojaan, joista ei selvitty omin avuin.


Ajotie pihalta tielle.
Meidän mökkitiemme.
Hessu jo isona poikana nallensa kanssa.
Eräänä itsenäisyyspäivänä lensin koirien kanssa autoineni mereen,
onneksi päädyimme kaislikkoon...
Meidän pojat.

Muut ihmiset eivät olleet lainkaan niin ihastuneita paratiisiimme kuin me itse. Paras ystäväni kävi kerran. Sen jälkeen tapasimmekin 10 vuoden ajan hänen kotonaan Turussa. Veljeni kävi perheineen myös yhden kerran. Poimittiin kantarelleja metsästä ja syötiin hyvin. Yhden yön yli viipyivät, sen jälkeen tapasimme aina Helsingissä. Hyvä ystäväpariskuntamme käväisi yhden kerran peräti pihalla asti, samoin veljenpoikani jne. Äitinikään ei halunnut enää viettää jouluaattoa kanssamme, kuten siihen asti, oli mieluummin omassa kodissaan. Saimme elää hyvin rauhassa. Luulen, että ulkohuussi oli se kauhistus kaikille, vaikka se oli ihan siisti, hajuton ja "kodikas". Onneksi lapset ja lapsenlapset viihtyivät.




Me elimme kuin paratiisissa. Lintuja oli valtavasti, pesäpönttöjä laitoimme puihin kymmenkunta. Kesäaamuisin oli valtaisa linnunlaulukonsertti vastaanottamassa, kun ulko-oven avasi. Opin tunnistamaan paljon uusia kasveja ja eläimiä. Pihallamme vieraili peuroja, kettuja, supia, mäyriä, hirviä. Kyykäärmeitä, rantakäärmeitä ja vaskitsoja. Valtavan isoja, arkoja variksia, jotka eivät olleet ihmisiin tottuneet. En tiennyt, että luonnossa elävät varikset ovat niin suuria, olin siihen asti nähnyt vain kaupunkivariksia.
Kesäaikana töistä kotiinpaluun viimeinen pätkä oli aina yhtä nautintoa, ympärillä puhdasta luontoa silmäinkantamattomiin. Alati vaihtuvaa. Ei tiennyt, katsoako vasemmalle vaiko oikealle, kaikkialla oli niin kaunista. Ja hiljaista, vain linnunlaulua. Syksyllä näimme kurkien kokoontuvan pellolle ja kuinka ne ryhmittäin, järjestelmällisesti lähtivät lentoon, muodostamaan kurkiauraa, matkalla etelään.


Niilo ja Hessu

Talvisin oli hiljaisempaa. Jonain päivinä postiautokaan ei tullut liian huonon kelin vuoksi. Peruin Turun Sanomien tilauksenkin, koska lehti tuli, milloin tuli. Silti minä ajoin autolla töihin ja takaisin. Yhden kerran oli käännyttävä puolivälistä tietämme takaisin, koska lumisade oli niin sakeaa, että auton taakse jäävä tie peittyi heti paksuun lumikerrokseen. En olisi töitten jälkeen enää päässyt ajamaan takaisin kotiin.

Vuosien vieriessä alkoivat lumityöt tuntumaan raskailta, samoin puunhakkuut. Ensimmäisinä talvina mieheni teki leveät polut pihalle, vuosi vuodelta teki aina kapeammat ja kapeammat. Viimeisenä vuotena teki vain kinttupolut. Talokin rapistui emmekä omaan laskuumme halunneet remontoida, vuokraisäntäkin oli jo kuollut.
Minua alkoivat nuo talviset tiet kammottamaan, stressi oli aina vaan suurempi kotiin ajaessa. 
Sitten ajoimme yhden kolarin jäätyneellä tiellä alamäessä toisen auton perään. Sain siitä aika pahat kylkiluuvammat itselleni, olin pelkääjän paikalla istuva ja turvavyö rutisti tosi pahoin. Autot menivät melkein lunastukseen, toiselle osapuolelle ei tullut vammoja ollenkaan. Silloin päätin, että tämä on viimeinen talvemme paratiisissa. 


Lapsenlapsen ja Hessun jumppatuokio.

Seuraavassa elokuussa muutimme Turkuun. Mökkiasumista kertyi 10 vuotta. 
Ihaninta aikaa elämässämme. Vieläkin muistelemme sitä kaiholla.
Mökkiä  pidimme vielä joitakin kuukausia saattohoidossa olevan Niilo-koiramme takia.
Mies jäi koirien kanssa mökille, minä kävin Turun asunnosta käsin töissä.
Lokakuussa Niilo kuoli ja Hessu muutti isännän mukana Turkuun.
♥ Jäähyväiset mökille. ♥


Poismuutettuamme kävimme appivanhempieni kanssa 
2 vuotta myöhemmin kerran vielä katselemassa paikkoja.
Oli Hessun (11v) viimeinen kesä.
Molempien lapinkoiriemme hauta.
Hessun kuoltua kävimme ihan viimeisen kerran mökillä.


10 kommenttia:

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Miten kaunis tarina, ja vielä tosi! Tuli ihan haikea mieli, kun lähtölaskenta alkoi ja sitten muutto. Mutta on teillä hienot muistot pitkältä onnelliselta ajalta. Nyt on sitten varmaan tullut uusia onnellisia muistoja. Sellaista elämä on, kaikella on alku ja loppu. Kiitos tarinasta.

Elvis ja Hugo kirjoitti...

Niin, mikä on kenekin paratiisi. Minulle riittä kesämökkeily. Mutta ihana tarina. Ja koirille tuo paikka oli ihan varmasta paratiisi. Ja autoilu liukkailla lumisilla teillä on yhtä tuskaa...

Iivari kirjoitti...

Voe miten ihana tarina on tuo :) Seon ollunna ihka oekee paratiisi.
Kyllähän se sulalla mualla on mukavata tiälä muaseuvvulla. Vuan jos on paljo lunta ni omat hankaluutesa on. Vaekkee myö ihan nuin syrjässä muista asuta ku työ tuola.
Sinä teit semmosen muistojen matkan ku kirjotit tuota...Kiitos ku suatiin lukkee se :)

Marja-Leena kirjoitti...

Hieno muistelo. Melkoisen paljon yhtäläisyyksiä meidän asuinpaikkaan muuten, paitsi, että meillä on sisävessa. Eihän puuceessä ole mitään vikaa, paitsi jos on -30, eikä styrokseja istuimessa. Silloin alkaa paleltaa... Meiltäkin on 51:selle 8 kilsaa, kauppaan ja postiin 13 kilsaa, postilaatikolle 600 metriä ja 600 metriä on aika haasteellista tietä:) Nyt kun tuli naapuri tuohon sadan metrin päähän, niin helpottaa tienpidon kanssa.

Näyttää kuvissa oikeasti paratiisilta ja se on ollutkin teidän paratiisi. Ihanan näköinen paikka. Kiitos tuon tarinan jakamisesta. Terkut Ossilasta!

Anne kirjoitti...

Aivan ihana tarina, koska samasta unelmoin itsekkin. Aina kaupungissa olen asunut, joko rivitalossa tai kerrostalossa. Silti edelleen unelmoin omasta talosta jossain syrjässä, omassa rauhassa.. Vaikka olin hirveän iloinen päästessäni opiskelemaan, niin on tämä vielä isompaan kaupunkiin muutto kauhistuttanut. Mutta onhan tässä vielä aikaa asua vaikka missä.

Hanne kirjoitti...

Aikansa kutakin, niin se elämässä on. Mikään ei jatku ikuisesti samana, elämän kirjassa kääntyy uusi sivu joka päivä. Ja niin sen olla pitääkin.
Kiva, kun tykkäsit!

Hanne kirjoitti...

Minä en tykännyt kesämökkeilystä siksi, että se pakkaaminen perjantaisin ja se purkaminen sunnuntai-iltaisin, kaksi todella suurtöistä hommaa. Ja mökiltä tuotu haisi mökille. ja aina jotain unohtui kotiin tai mökille.
Mieluummin sitten asutaan koko aika mökillä, kuten teimme.
Koirille se oli aivan ehdoton paratiisi! Joka päivä pääsivät kuitenkin keskustan puistoon haistelemaan viestejä, siellä mökillä kun ei "posti" toiminut koirien suhteen ollenkaan. Pitihän heidän hiukan sivilisaatiotakin kokea. :)

Hanne kirjoitti...

Nyt kun tytär kävi täällä, niin pyysimme ajamaan "meidän" mökille katselemaan, miltä näyttää, heillä on itsellä mökki Paraisilla eli tarvitaan pieni koukkaus sinne.
Tietääkseni mökki on meidän jälkeemme edelleenkin asumaton ja tietenkin rapistuu koko ajan, kun ei edes lämmitetä.
Ihanaa aikaa se kyllä oli! Kiva, että tykkäsit lukea!

Hanne kirjoitti...

Meillä oli sentään postilaatikko ihan liki. Muuten kuulostaa samanlaiselta seudulta, kyllä teidän kelpaa. :) Meillä oli sangen alkeellista siellä, mutta se oli sen paratiisin hinta. Mielikuvitusta joutui paljon käyttämään. Ja kaikki se kokemusten ja tapahtumien määrä, mitä siellä mökillä asuessa saimme kokea, se on valtava muistojen varasto meillä nyt jälkeenpäin.
Alkuun se hiljaisuus siellä tuntui sietämättömältä, ennen kuin siihen tottui. En olisi etukäteen uskonut, että hiljaisuuteenkin pitää tottua.
Mieltäni lämmittää, että pidit tarinastani.
Terveiset täältä aurinkoisesta, joskin hiukan koleasta Hampurista!

Hanne kirjoitti...

Kaikkea ei voi saada heti, asiat tapahtuvat toinen toisensa perään, niin kuin on tarkoituskin. Sinulla oli nyt onnea asunnon nopeasta löytymisestä, se oli vinkki, että nyt olet siellä, missä pitääkin.
Mitä askelia seuraavaksi otat, sen näyttää aika. Jonain päivänä astelet ehkä oman torpan pihalla, koirien kera. :)