lauantai 24. lokakuuta 2015

Kolmas vuosi


Kolmas vuosi on alkanut. Wuppe on ollut ilonamme nyt reilut kaksi vuotta! 
Tosin sen muisteleminen, kuinka Wuppe meille päätyi, tuo auttamattomasti mieleen myös Vilin menettämisen, ne ajankohdat olivat vain tasan päivälleen 3 kuukauden päässä toisistaan. Ehkä se tulevina vuosina vähän helpottaa.



Tällainen Wuppe-palleroinen oli lapsena.
Jos olisi tullut jo pentuna meidän koiraksemme, olisi näyttänyt juuri tällaiselta,
korvat kuin lentoon lähdössä ja viisas katse silmissä.




Ja tällaisena hän sitten saapui meille. Tämä on tulopäivän jälkeisenä päivänä otettu kuva. Valjaat saatiin myötäjäisiksi. Wuppe sai uuden nimen entisen Fuchur´in tilalle, koska ei meidän suuvärkki oikein taipunut Fuchuriin... 

Wuppe oli heti olevinaan kuin kotonaan, sen tajusimme vasta myöhemmin. Olimme niin naiiveja, että ensi alkuun tosiaan kuvittelimme hänen kotiutuneen ihan hetkessä. Olihan Wuppe ensimmäinen aikuinen koiratulija meille. Wupella oli menneisyyttä takanaan, jota pentukoiralla ei ole. Se oli se suuri ero.

Lenkeillä Wuppe pyrki oikaisemaan jokaisen omakotitalon pihalle, sitä kesti vähän yli kuukauden. Wuppe oli sellaisesta talosta kotoisin. Samaan aikaa hän kuitenkin osasi kääntyä meidän pihallemme, koki kaiketi olevansa kylässä meillä.

Koirathan (ja sudetkin) tekevät kaikkensa sopeutuakseen uuteen laumaansa. Niinhän oikeastaan myös ihmiset tekevät joutuessaan uuteen ihmisryhmään, olkoonkin se vaikka uusi koululuokka tai työporukka. Jo pentukoirasta huomaa sen tullessa, että se ei suinkaan istu ulko-ovella ja pyri pois, vaan hakeutuu uuden laumansa pariin ja tekee kaikkensa sopeutuakseen uuteen kotiinsa. Pentu, joka itkee öisin, kaipaa lähinnä pentukavereitaan, joiden kanssa se on tottunut nukkumaan.


Wupen isäpappa Aramis, komea venäläinen

Wupen äitimamma Julie Rose

Nyt ei enää tänä vuonna ole ilmennyt mitään sopeutumisen vaiheita. Wuppe on sulautunut täysin meidän perheeseemme. Olen ollut huomaavinani, että usea aikuisen koiran ottanut ei milloinkaan mainitse näistä aikuisen koiran sopeutumisen vaiheista mitään, päinvastoin kivenkovaan väittävät kysyessäni, että heidän koiransa on heti sopeutunut. Tosiaan, kyse ei olekaan sopeutumisen vaikeuksista, vaan vain vaiheista, pienistä asioista, hienosäädöstä.
Voi ehkä johtua siitä, että minulla on ns. silmää pienillekin käyttäytymisen muutoksille, jota olen joutunut omassa ammatissani käyttämään nimenomaan ihmisten suhteen. Ehkä muun ammatin edustaja ei uhraa ajatustakaan sellaiselle, saati sitten, että seuraisi aktiivisesti uuden koiransa sopeutumisprosessin hienouksia. Eikä tosiaan ole tarpeellistakaan, pääasia, että koira ja omistaja ovat toisensa löytäneet.


Tämän näköinen on meidän Wuppemme tänään. ♥
Ja tämän oloinen. ♥
Joskus tällainenkin. ♥

Ja aurinkoa ottaessaan tämännäköinen. ♥

Tämänpäiväinen Wuppe ♥



Ja nyt, hop hop, kelloja siirtämään...



14 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Komeista vanhemmista tulee komea jälkeläinen.Hienosti tuntuu Wuppe sopeutuneen teille. Meidän saksan paimenkoirat tulivat molemmat täysyiasvuisina. Toinen kaksi vuotiaana ja toinen kymmenkuisena, joka oli vähän rasittava, kun sitä ei oltu oikein edes peruskoulutettu, mutta oppi tuokin sitten asioita. Minä olen sitä mieltä, että vanhakin koira sopeutuu hyvin uusiin oloihin, kunhan sille antaa aikaa. Terkut Ossilasta.

Iivari kirjoitti...

Piä isältä ja roppa äetiltä perittyjä :) Kyllä vanahempihhii koera oppii uuteen kottiin. Ku on oekeellaeset immeeset sielä kotona. Teellä on nii ollunna. Wupesta näkköö että siinä on tyytyväenen ja onnellinen koera turvallisissa oloessa :)

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Iivari vei sanat suustani; oikeanlaiset ihmiset saavat koiran kotiutumaan ja luottamaan uuteen perheeseensä. Tosi kivaa nähdä kuvia pikku-Wupesta ja vanhemmistaan. Wuppe on tomera rotunsa edustaja, oikein komea ja tyytyväinen poika!

Tuisku ja Wiima kirjoitti...

Wuppe, sä oot kyllä täydellinen pikkumiäskoira!

Hanne kirjoitti...

Tällä elämänkokemuksella olisin jo aiemmin ottanut koirakseni aikuisen, mutta kuten usein on ja niin minullakin, pentu on niiiin söötti, että... Samalla pentu on kuitenkin täydellinen "sika säkissä", aikuisesta voi jo tehdä monenlaisia päätelmiä.
Aurinkoisen hampurilaiset terveiset Ossilaan!

Hanne kirjoitti...

Äetiltä peruja on myös tuo lyhyempi häntä. Tiedä sitten, kummalta on luonnetta tullut, luultavasti isältä. Äet vaikutti niin kovin lempeältä.
Kaipa se Wuppe tyytyväinen on, ei ole ainakaan valittanut...

Hanne kirjoitti...

Wuppe on tosiaan tomera ja mieleeni tulee aina rottweileri eli Wuppe on jotenkin rottis. Pienempi tosin. :)

Hanne kirjoitti...

Lyhyesti ja ytimekkäästi todettu. Näin on!

Hugo ja Vito kirjoitti...

Ihana Wuppe! "Siellä on koiran koti, missä sen peti on ollut kolme yötä", sanoo joku sananlasku.

Merja kirjoitti...

Ihana edelleen :) niin kuin aina.

Hanne kirjoitti...

Niinhän se on. Mihin päänsä kallistaa kolmasti, on se koti loppuun asti. Toivottavasti ainakin.

Hanne kirjoitti...

Merja, meillä on ollut onnea noiden kodinvaihtajiemme suhteen. ♥ Ja toisin päin myös, heilläkin on ollut onnea mukana matkassa.

Liftari kirjoitti...

eikö olekin kumma, että vaikka kuinka kelloja kääntelet niin aika menee menojaan. Ja niimpä on Wupen tulostakin jo tuon verran.
Ajattele, että meidän tytöt täyttävät marraskuun lopussa jo 9v. en käsitä lainkaan, kun juuri olivat kahvipaketin kokoisia. Huoh.
Kauaa ei ollut meilläkään koirien välillä aikaa. Mäykkymme läksi sateenkaarelleen syyskuussa ja joulukuussa kävin varaamassa Essin itselleni, joka sitten tammikuussa meille muutti. Vaikka niin olin vannonut etten enää ota , kun lopussa aina on tuo kauhea suru ja tuska. Vaan niin sitä taas mentiin. Nyt olen läksyni oppinut enkä enää vanno yhtään mitään.
Terkkuja sinne.

Hanne kirjoitti...

Älä muuta virka, aika aivan lentää. Paitsi jos odottaa jotakin.
Ajattelepas, Vilikin täyttäisi ensi kuussa 7 vuotta, niin ja sun tyttöset jo 9v.
Puhumattakaan meistä itsestämme, ei mekään enää teinejä olla....