Tämän taulun löysin "roskiksesta". Ilmeisesti vesivärityö, ei taiteilijan nimeä eikä mitenkään arvokas tai edes taiteellinen maalaus. Pienikokoinen, noin A4 kehyksineen. Mutta minäpä ihastuin siihen!
Pidin sitä kauan kaapin päällä niin, että näin sen sohvalta käsin. Odottelin, että ehkä piankin se ei enää vetoa minuun.
Taulun aihekin on minulle tavallaan no-go, en pidä laivoista, en veneistä enkä merestä. Sitten jossain vaiheessa lyötiin naula seinään ja taulu pääsi vakituiseksi seinäkoristukseksi.
Yhä vieläkin katselen taulun suuntaan ja yhä vieläkin se tehoaa minuun. Olen miettinyt, mikä se voisi olla. Kehykset ovat mielestäni kauniit ja kuvassa oikeastaan vain se punertava väri kiehtoo.
En ymmärrä mitään taiteen päälle, mutta mistä tykkään, oli sitten syy mikä tahansa, niin sellaisen haluan pitää. Ja niin roikkuu tuo taulunretkale edelleenkin seinälläni.
 |
Nämä kauniit kengät ovat tässä ihan mäyräkoiraihmisiä varten. Vassokuu!
(Birkenstock KAY) |
 |
tammikuu 2016 |
Ja sitten teemaan, joka monia hymyilyttää. Ei kuitenkaan ilosta tai ihastuksesta, vaan ehkä "säälistä" ja siitä, että höpö-höpöä koko juttu. Mutta tapahtuneelle en voi mitään, niin vain on tapahtunut. Se, miten tulkitsen tapahtumat, ei ole kuitenkaan mitenkään kaukaa haettua.
Minulla on muutenkin tapanani aina tulkita tapahtumia, mikä mistäkin johtuu ja mitä mikin tarkoittaa tai voi mahdollisesti tarkoittaa.
Tuossa yläkuvassa on kaunis, lähes valkoinen kaktuksen nuppu juuri auennut. Ainoa nuppu koko huushollissani. Se oli auennut sinä yönä tammikuussa, kun edellisenä iltana oli lapsenlapsemme Matilda "Tilli" syntynyt. Tulin kotiin siinä puoli kolmen aikaan yöllä ja näin nupun auenneen. Näin ollen tämä nuppu sai nimekseen "Matildan kukka".
Tuo kaikkein alimmassa kuvassa oleva kaktuksen kukka aukesi tänä vuonna(kin) sinä päivänä maaliskuussa, jolloin edesmennyt veljeni Hannu ja tyttärentyttärenpoikamme Emil olivat syntyneet, heillä on siis sama syntymäpäivä, joskin ymmärrettävästi eri vuosi. Tämäkin nuppu oli ainoa.
 |
70v kukka |
 |
Hautajaiskukka |
Näillä "Hannunkukilla" on jo monen vuoden perinteet. Sinä päivänä, jolloin veljeni haudattiin (
puoli vuotta hänen kuolemansa jälkeen!) eräänä huhtikuisena päivänä, avasi tämä samainen kaktus silloinkin ainoan nuppunsa. Ja muutama vuosi sen jälkeen samainen kaktus yltyi juuri sinä päivänä valtaisaan kukkapaljouteen, jolloin veljeni olisi täyttänyt 70v.
Sattumaa? Juuri siksi niin ihmeellistä!
 |
maaliskuu 2016 |
Näitä hauskoja sattumia minulla kyllä piisaa. Silloin, kun me muutimme tänne, ei ollut lähimaillakaan ainuttakaan postilaatikkoa. Manailin silloin, että kyllä saisi olla lähelläkin yksi postilaatikko, ettei tarvitse kilometriä kävellä seuraavaan.
Meni muutama päivä ja kas, tuli miesporukka tuohon kadulle ja he pystyttivät postilaatikon ihan talomme eteen, lähemmäs ei olisi voinutkaan. Ja tämä postilaatikko on erittäin suosittu, jatkuvasti pysähtyy autoja kohdalle ja sujauttavat kirjeitä sinne.
Nyt sitten maaliskuun alussa kävi postilaatikollemme köpelösti. Viikonlppuyönä oli joku, ilmeisesti turhautunut miesporukka kokenut omaavansa liikaa energiaa ja niin he kaatoivat laatikon.
Pari päivää myöhemmin kävi poliisi paikalla ja sitten ei tapahtunut moneen päivään yhtään mitään.
Erään yön aikana oli joku nostanut postilaatikon pystyyn. Sanoin miehelleni, että nyt kun se ei ole edes ruuveilla kiinni maassa, niin joku superenerginen tyyppi jonain yönä nappaa koko laatikon posteineen päivineen mukaansa. Ja että minä en tuohon kirjeitä lykkää, ennen kuin se on kiinnitetty.
Meni vain pari tuntia, en meinannut uskoa silmiäni, mutta postilaitoksen auto ajoi pihaan ja yksi mies tosiaan kiinnitti postilaatikon paikoilleen.
Minun täytyy ilmeisesti alkaa olla varovainen, mitä ajattelen tai toivon...
eli niinkuin Andy McCoy sanoi
"Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen"