tiistai 12. huhtikuuta 2016

Hannen juttuja




Tämän taulun löysin "roskiksesta". Ilmeisesti vesivärityö, ei taiteilijan nimeä eikä mitenkään arvokas tai edes taiteellinen maalaus. Pienikokoinen, noin A4 kehyksineen. Mutta minäpä ihastuin siihen! 
Pidin sitä kauan kaapin päällä niin, että näin sen sohvalta käsin. Odottelin, että ehkä piankin se ei enää vetoa minuun.
Taulun aihekin on minulle tavallaan no-go, en pidä laivoista, en veneistä enkä merestä. Sitten jossain vaiheessa lyötiin naula seinään ja taulu pääsi vakituiseksi seinäkoristukseksi. 
Yhä vieläkin katselen taulun suuntaan ja yhä vieläkin se tehoaa minuun. Olen miettinyt, mikä se voisi olla. Kehykset ovat mielestäni kauniit ja kuvassa oikeastaan vain se punertava väri kiehtoo.
En ymmärrä mitään taiteen päälle, mutta mistä tykkään, oli sitten syy mikä tahansa, niin sellaisen haluan pitää. Ja niin roikkuu tuo taulunretkale edelleenkin seinälläni.



Nämä kauniit kengät ovat tässä ihan mäyräkoiraihmisiä varten.
Vassokuu!

(Birkenstock KAY)


tammikuu 2016

Ja sitten teemaan, joka monia hymyilyttää. Ei kuitenkaan ilosta tai ihastuksesta, vaan ehkä "säälistä" ja siitä, että höpö-höpöä koko juttu. Mutta tapahtuneelle en voi mitään, niin vain on tapahtunut. Se, miten tulkitsen tapahtumat, ei ole kuitenkaan mitenkään kaukaa haettua.
Minulla on muutenkin tapanani aina tulkita tapahtumia, mikä mistäkin johtuu ja mitä mikin tarkoittaa tai voi mahdollisesti tarkoittaa.

Tuossa yläkuvassa on kaunis, lähes valkoinen kaktuksen nuppu juuri auennut. Ainoa nuppu koko huushollissani. Se oli auennut sinä yönä tammikuussa, kun edellisenä iltana oli lapsenlapsemme Matilda "Tilli" syntynyt. Tulin kotiin siinä puoli kolmen aikaan yöllä ja näin nupun auenneen. Näin ollen tämä nuppu sai nimekseen "Matildan kukka".

Tuo kaikkein alimmassa kuvassa oleva kaktuksen kukka aukesi tänä vuonna(kin) sinä päivänä maaliskuussa, jolloin edesmennyt veljeni Hannu ja tyttärentyttärenpoikamme Emil olivat syntyneet, heillä on siis sama syntymäpäivä, joskin ymmärrettävästi eri vuosi. Tämäkin nuppu oli ainoa.

70v kukka
Hautajaiskukka
Näillä "Hannunkukilla" on jo monen vuoden perinteet. Sinä päivänä, jolloin veljeni haudattiin (puoli vuotta hänen kuolemansa jälkeen!) eräänä huhtikuisena päivänä, avasi tämä samainen kaktus silloinkin ainoan nuppunsa. Ja muutama vuosi sen jälkeen samainen kaktus yltyi juuri sinä päivänä valtaisaan kukkapaljouteen, jolloin veljeni olisi täyttänyt 70v.
Sattumaa? Juuri siksi niin ihmeellistä!

maaliskuu 2016

Näitä hauskoja sattumia minulla kyllä piisaa. Silloin, kun me muutimme tänne, ei ollut lähimaillakaan ainuttakaan postilaatikkoa. Manailin silloin, että kyllä saisi olla lähelläkin yksi postilaatikko, ettei tarvitse kilometriä kävellä seuraavaan.
Meni muutama päivä ja kas, tuli miesporukka tuohon kadulle ja he pystyttivät postilaatikon ihan talomme eteen, lähemmäs ei olisi voinutkaan. Ja tämä postilaatikko on erittäin suosittu, jatkuvasti pysähtyy autoja kohdalle ja sujauttavat kirjeitä sinne.




Nyt sitten maaliskuun alussa kävi postilaatikollemme köpelösti. Viikonlppuyönä oli joku, ilmeisesti turhautunut miesporukka kokenut omaavansa liikaa energiaa ja niin he kaatoivat laatikon.
Pari päivää myöhemmin kävi poliisi paikalla ja sitten ei tapahtunut moneen päivään yhtään mitään.
Erään yön aikana oli joku nostanut postilaatikon pystyyn. Sanoin miehelleni, että nyt kun se ei ole edes ruuveilla kiinni maassa, niin joku superenerginen tyyppi jonain yönä nappaa koko laatikon posteineen päivineen mukaansa. Ja että minä en tuohon kirjeitä lykkää, ennen kuin se on kiinnitetty.
Meni vain pari tuntia, en meinannut uskoa silmiäni, mutta postilaitoksen auto ajoi pihaan ja yksi mies tosiaan kiinnitti postilaatikon paikoilleen.

Minun täytyy ilmeisesti alkaa olla varovainen, mitä ajattelen tai toivon... 
eli niinkuin Andy McCoy sanoi

"Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen"


11 kommenttia:

Pirjoriitta Lind kirjoitti...

Aina yhtä kiinnostava postaus. Kiitos siitä.
Tuo venetaulu on ai-van mah-ta-van liikuttava. En ole minäkään vesilläkulkija, mutta rakastan merta ja veneitä ja niistä tehtyjä piirroksia ja maalauksia,jos ne herättävät tunteita. Tuossa taulussa on niin paljon tunnetta, että se peittoaa kaikki mahdolliset ns. taiteelliset virheet. Hyvä löytö!

Aatu Hauva kirjoitti...

Sihteeri: minustakin kuva on paljon ajatuksia herättävä, ja luultavasti se olisi päässyt minunkin seinälleni, jossa kyllä on muutenkin sikinsokin lasten ja lastenlasten piirustuksia, painokuvia, valokuvia ja muutamia arvostettujen suomalaisten taiteilijoiden töitä.

Mielenkiintoinen teoria kaktuksista. Mieheni mummolla oli vastaava variksista: kun varis käy koputtamassa ikkunaan, aika pian juuri siitä talosta kuolee joku ihminen. Hän osasi myös kertoa useita tapauksia, kun niin oli käynyt. Ehkä tiede ei pystykään selittämään ihan kaikkia maailman ilmiöitä.

Nettimartta kirjoitti...

Mäykkykengät on pakko saada! :D

Sinulla on taikakaktus...

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat mäykkykengät, minkä merkkiset?

Hanne kirjoitti...

Nettimartta ja Anonyymi:
Mäykkykengät löytyy mm. sivulta http://vetoutlet.fi/vaatetus/jalkineet.html

Pirjoriitta:
Kait uossa taulussa sitten "jotain" on, kun sinäkin olet sitä mieltä. Rannikon kasvattihan minäkin olen, joten ehkä sekin jotenkin kumpuaa jostain... :)

Aatu Hauvan sihteeri:
Kaktusjutussa voi olla "teoriaa", mutta ne nyt sattuvat juuri tiettyinä merkkipäivinä tekaisemaan yhden nupun. Esim. minun syntymäpäivänäni ei, mutta tuo maaliskuun 17. päivä on lähes vakio. Ja nyt jää nähtäväksi, miten "Matildan" kukan käy...elämä on mielenkiintoista, eikö!

Arja kirjoitti...

Ajatukset ovat energiaa, ja kaiken pitääkin olla ensin ajatuksena, ennen kuin todella tapahtuu :)
Sitä en ole koskaan tajunnut, miksi pitäisi varoa mitä toivoo - eikö sitä voi toivoa hauskoja asioita, joiden toteutuminen on vain hyvä asia - näin ainakin omalla kohdallani tapahtuu :)
Ihanat mäyrispopot :)

Marja-Leena kirjoitti...

No onhan tuo taulu omalla tavallaan hieno. Eikä ne paatit ole kuin telakalla, niin eihän silloin tartte merestä tykätäkään:)

Sinun kukat tietää, koska tarvitsee kukkia. Taikakaktuksia. Terkut Ossilasta.

Sari kirjoitti...

Aivan mahtavia kukkia sulla, kun kertovat sulle että on jokin tärkeä päivä!
Nuo kengät on ihanat!
Yhdyn kyllä Andyn sanoihin sun kohdalla, tuo on selvää telepatiaa.

Hanne kirjoitti...

Arja:
olet ihan oikeassa, hyviä asioita pitääkin toivoa niin itselle kuin muillekin ja niin teenkin. Joskus kuitenkin saatan olla alamaissa ja ajatuksissani voi pyöriä vaikka minkälaisia tuotoksia. Esimerkkinä vaikkapa, että "en jaksa enää", sehän saattaa tuottaa vastaavaa "toivomuksen toteutumista".

Marja-Leena:
Tämä taulu oli yksi isosta pinkasta poisheitettäviä tauluja ja ne kaikki muut eivät ollenkaan olleet kauniita minun silmissäni. Vain tämä tämä pieni.
Eikös niin sanota, että kauneus on katsojan silmässä.

Kaktuksessa on vain yksi ainoa nuppu ja se aukeaa tiettynä sattumanvaraisena päivänä. Eikä näitä tapahdu alvariinsa eli eivät ne pitkin talvea availe yhtä nuppua, vaan vain nämä tietyt. Eikö kaikella ole tarkoituksensa, sattumallakin... Elämähän on täynnä sattumia.
Paljon kolean kevään terveisiä täältä, toivottavasti siellä teillä on lämpimämpää!

Sari:
Niinpä, minä en ole edes mikään viherpeukalo, vaan nuo "ronttini" tekevät mitä lystää. Ja kyllä on tuo Andykin joskus ihan viisaita lausunut...

Terhi kirjoitti...

Onpa erikoinen kaktus sinulla. Se sinun on on yritettävä pitää hengissä :) Tai ehkä riittää, kun toivot, että se pysyy hengissä :D
Vakavammin puhuen, niin joskus kyllä jotkut sattumat kummastuttavat. Järjellä ajatellen ei suostu uskomaan, että olisi kyse muusta kuin sattumasta, mutta samaan aikaan miettii, miten se Sattuma saattoi osua niin kohdalleen.

Kiva kun löysin mieleisen taulun. Sitä ei aina osaa sormellä näyttää, että mikä nimenomainen asia taulussa viehättää. Vaikka miten pitäisikukkasista, niin kaikki kukkataulut ei miellytä, ja päinvastoin. Ehkä se on jokin tunnelma ja värimaailma, joka puhuttelee.

Mutta minusta oli jännä juttu kun kirjoitit, ettet tykkää merestä, veneistä etkä laivoista. En muista kuulleeni kenenkään sanoneen niin ennen. Olen jotenkin ajatellut, että ihmisen rakkaus mereen - ja siihen mitä se edustaa; luontoa, tuntematonta, tyyntä ja myrskyä, kaukokaipuuta - on itsestäänselvyys :) , mutta ei se sitten olekaan. Avaa uusia näköaloja itsellekin kuulla (tai tässä tapauksessa lukea) toisen kertovan jotain päinvastaista asiasta, joka itselle on ollut aivan pläkkiselvä.

Mukavata huhtikuuta Pargasiasta. En ole vielä ehtinyt visiteerata muinaisrannoilla :)

Hanne kirjoitti...

Terhi:
Minullapa on merkillinen suhde mereen ja paatteihin. Olen rannikolla kasvanut ja sen puolesta tykkään merestä, mutta en niin, että ihan rannalla edes haluaisin asua, mutta rannikko voittaa aina sisämaan. Edelleenkin.
Taustani on sellainen, että lapsuudessani en osannut lainkaan pelätä vettä, veneitä enkä myöskään hukkumista.
Olen ollut lapsena lukemattomia kertoja "melkein hukkunut" enkä silti osannut jälkeen päin ollenkaan olla varovainen, vaan uudestaan vaaratilanteisiin. Aurajokeakin olen sohjojäällä yrittänyt ylittää, silloin apuun tuli sattumanvarainen nuorimies... vain yksi esimerkki monista.
Aikuisena vasta ole tajunnut, kuinka tyhmänrohkea lapsi olenkaan ollut! Siitä juontaa vastahakoisuuteni mereen, uimiseen, veneilyyn, jäällä kävelyyn jne. Lisätietona, että uimataitoni on sangen rajallinen eli olematon.

Lapsuuteni vaaratilanteiden tajuaminen jälkikäteen on ilmennyt ylireagointina niihin. Koskee myös korkeita paikkoja, niitäkään en ole osannut pelätä, vaan olen tehnyt kaikenlaista, joita ei kukaan täysijärkinen, edes lapsikaan, tekisi.

Terhi, ei ne muinaisrannat minnekään häviä, siellä ne odottavat sinua ja muitakin metsänkävijöitä. :)