perjantai 27. joulukuuta 2013

Armas arki

Tämä on peilin joulukoriste

Joulun juhlapäivistä on selvitty. Olen vihdoin ja viimein oppinut viettämään joulua vain vähäisellä stressillä. Oppivuosia on kyllä ollut aikamoinen määrä. 
Kaikki juontaa jo varhaislapsuudestani. En tiedä, miksi jo ihan pikkulapsesta lähtien joulu on ollut minulle jotain aivan erityistä. Lapsuudenkodissani on joulua vietetty ihan perinteisesti perhepiirissä, kuusi ja joulupukki lahjoineen, minä ainoana pikkulapsena perheessä. Siihen aikaan tuskin kukaan sai "liikaa" lahjoja, minä ja varmaan muissakin perheissä ainoa lapsi sai kuitenkin aina enemmän kuin muut perheenjäsenet.
Aattoiltaisin minulle nousi kuume jo pelkästä jännityksestä, odotin niin kiihkeästi joulupukin tuloa. Isompana lapsena en enää kuumeillut jouluaattoina, mutta aina se joulu on ollut hyvin herkistävä juhla. 
Aikuisena ei joululaulujen laulamisesta eikä paljon kuuntelemisestakaan ole seurannut muuta kuin liiallista herkistymistä ja se on ainakin itselleni aiheuttanut ongelmia.
Nykyään aloitan joululaulujen kuuntelemisen vasta aattona. Se tapa on auttanut minua selviytymään nykyjouluista mukavasti, juuri siten, kuin oikeastaan olisi pitänyt jo läpi elämän tehdä, eikä ajautua joulunajan stressin vietäväksi. Helpompi sanoa kuin toteuttaa.


Rakkain lelu on IKEAn tiikeri.

Nyt alkoi taas se kauhea aika vuodesta, jolloin uudenvuoden paukuttelu on käynnissä. Viime vuonnakin se alkoi jo pari päivää ennen joulua ja sama näyttää toistuvan. Mikä niissä paukuissa niin viehättää joitakin?
Wuppe ei erityisemmin myöskään tykkää, mutta murahtelee vain hiljakseen eikä onneksi ainakaan vielä osoita ahdistuksen merkkejä. Nähtäväksi jää, miten selviämme vuodenvaihteesta. Huomisesta alan antamaan Wupelle Serene-UM-tabletteja.
Vilille se oli kauhistus, vietti aikaansa kylpyhuoneessa, se on asuntomme rauhallisin paikka. Wupelle varaamme myös sinne petipaikan, jos oikein tiukka paikka tulee. Viime vuonna uudenvuoden aatto oli jo iltapäivästä alkaen kuin sotarintamalla, aivan kauheaa.


"Wupi"


Wuppe tapasi eilen isokoisen, tosi ystävällisen saksanpaimenkoiratytön, haistelivat kiinnostuneesti toisiaan, mutta tämä jättiläistyttö oli sittenkin Wupelle muutamaa numeroa liian suuri ja Wuppe hermostui totaalisesti. Lähdettiin siitä sitten eri suuntiin, kun yhteistä säveltä ei löytynyt. Seuraavat puut ja tolpat saivat kuulla kunniansa, niin tohkeissaan Wuppe oli, vaikka schäferinarttu ei ollut enää edes näköpiirissäkään. Otin yhden puun kohdalla videota Wupesta, tämä on ihan naturelliversio, en yrityksistä huolimatta onnistunut parantelemaan sitä mitenkään.


video



Vielä kun osaisin keskittää tuon blogiotsikon... Jos joku osaa neuvoa, niin otan mielelläni vastaan!


8 kommenttia:

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Kih hih, Wupi, kyllä osasitkin sitkuttaa siäl puunjuurella ja olla tohkeissas.

Pirjoriitta Lind kirjoitti...

Tosi miehekkäästi toimii Wupi! Huskan käheä äänikin.
Nuo sinun joulutunnelmasi ovat kuin suoraan minun lapsuudestani ja sen jälkeisistäkin jouluista. Tänä jouluna minäkin vihdoin osasin ottaa rennommin, enkä sitten myöskään herkistellyt samaan malliin kuin ennen. Ehkä meillä on toivoa maltillisemmista jouluista tulevaisuudessa, HooPee ; ) ; )

HooPee kirjoitti...

Pienikin koira on koira. Varsinkin poikakoira.

HooPee kirjoitti...

Toivossa on aina hyvä elää, joten eiköhän me vielä opita, eikä toisteta lapsuudesta saatuja malleja. Olen kylläkin yllättynyt, että joku muukin kokee jo lapsuuden joulut samoin kuin minä, luulin olevani ainutlaatuinen. :) Ihan kivaa, että en olekaan ihan niin ainutlaatuinen...
Suomessa on vaikea välttyä jatkuvalta joulumusalta, jos kotoaan ulos lähtee. Joka paikassa soi ja kovaa. Täällä meidän ostoskeskuksessamme on musiikin äänitaso sopivan hiljainen, niinkuin taustamusiikkia, se on paljon miellyttävämpää, sitä ei ole edes pakko kuunnella. Ja joulu vie helposti mennessään, sellainen joukkohysteria tarttuu ja siitä syntyy tavallaan uusi jouluperinne. Stressijoulu. Vähemmän mukava sellainen.

Marja-Leena kirjoitti...

Itse aloitan joululaulujen kuuntelun pari päivää ennen joulua, siis radiosta. Jos nyt satun käymään jossain kaupassa, niin siltä joulumusiikilta ei vain voi välttyä. Hmm, meillä kuuluu jouluun omalta maalta haettu kuusi, miähen paistama kinkku, muutamat joululahjat ja viimeiset kaksi vuotta on appiukko käynyt meillä aattoiltana, kun se anoppi on jo hoitolaitoksessa. Tänä vuonna olikin sitten jo joulupäivänä tytön poikaystävä mukana. Olipas pontevaa rapsuttelua, Ossikin on ihan samanlainen, kaikenkukkuraksi se hyppii tasajalkaa kuopsutuksen päätteeksi ja räyhää ja haukkuu. Ovat nämä pikkupojat hupaisia veijareita. Saksaan terveisii, M-L ja Ossi.

Liftari kirjoitti...

Noin sitä pitää Wuppe !! Kyllä niin rintakehästä lähtee tuo ääni. Ei tarvii tulla isottelemaan kenenkään.
Ihana oot wuppe. Juuri tuollaisista minä tykkään joilla on luonnetta ja persoonaa. Elämä ei käy yksitoikkoiseksi näitten rinnalla.
hauskaa, että teillä jälleen on koiraelämää. ja ihan omanlaisensa poitsun kanssa.
Onnea ,yös vuodelle 2014 siis. Terveiset Essilästä.

Ivi ja Ariel kirjoitti...

Ihana kuva Wupesta oman Ikea-tiikerin kanssa :)
Meilläkin on tuolta ostetut lelut olleet usein lemppareita pitkän aikaa! Mitähän erikoista niissä oikein on? :D

Jalo kirjoitti...

Tutulta näyttää kuopsutus :D Pieni koira, suuri ego! :)

Hyvää uutta vuotta teille!