sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ellillä & ostoksilla




Wuppe kävi eläinlääkärissä lauantaina. Meillä oli aika jo varattuna maanantaille anaalirauhasten kontrollia varten, lähinnä siis, että onko tyhjentämisen tarvetta. Perjantaina vaikutti siltä, että tuo peppupuoli vaivasi Wuppea jotenkin. En osannut oikein arvioida tilannetta.
Lauantaiaamuna soitin heti ell-asemalle ja pyysin aikaa ja niin köröteltiin sinne. En uskaltanut antaa asian olla viikonlopun yli, ettei vaan tule taas anaalirauhasen paisetta ja -avannetta. Mukaan otettiin tuo Wupen "lampunvarjostin", joka laitettiin päähän tutkimuksen alkaessa, jotta ei voi näykkäistä ketään.




Eikä Wuppe näykkäissytkään, oli aivan kiltisti. Eläinlääkäri oli sama tuttu ja tavaraa oli molemmissa rauhasissa, mutta onneksi ei vielä tulehdusta. Ne tyhjennettiin ja samalla sovittiin vajaan neljän viikon päähän seuraava aika tarkastusta varten. Laskua kertyi 9,20e.
Mietin, mitä teen väärin, että nuo anaalit nyt vallan ovat villiintyneet? Toivottavasti niistä ei nyt tule jatkuvaa riesaa Wupelle.


Eläinlääkäriaseman ja lemmikkikaupan talo.

Reissullamme poikkesimme samassa rakennuksessa olevaan XXL-kokoiseen eläintarvikeliikkeeseen. Vihdoinkin pääsin koiranruokapakastealtaan ääreen! Meillä päin kun sellaista ei ole eikä näin pienelle koiralle kuin Wuppe, voi netistäkään mitään pakasteita tilata. Pienin tilattava määrä on jossain 5 kg, jossain 7 kiloa.
Mukaan lähti nyt äkkipäin, suunnittelematta, kilon pötkö, jossa 50% "vihreää" naudan mahaa (grüne Pansen) ja saman verran lehtimahaa (Blättermagen), puolen kilon paketti jauhettua kanankaulaa ja pienempi, 3x100g vissiin kissoille tarkoitettu ProCat Rind eli sekoitus nautaa, kanaa, maksaa sekä hiukan vihanneksia (50% Stichfleisch, 20% Rinderherz, 20% Hühnekarkasse, 20% Rinderleber, 5% Gemüse, siis 50% naudanlihaa, 20% naudansydäntä, 20% kananlihaa, 20% naudanmaksaa ja 5% vihanneksia). Ostokset maksoivat 7e, mielestäni aika paljon, naudanmaha kun on halvimmasta päästä nautaa.
Oma elämyksensä oli sen mahapötkön sahaaminen siivuiksi. Olen Suomessa antanut koirilleni sitä puhdasta pakastemahaa, jotkut väittävät jo sen haisevan, mutta tämäpä sitten haisikin ihan oikeasti. Melkein yhtä pahalle kuin kalakauppa. Huih.
Laitan oheen linkin Jagsterin Katiskaan, en ota siihen kantaa sen enempiä.
Naudanmaha Jagsterin mukaan


Sitten silmien iloksi pari kaunista maisemaa Wupen lenkkipolulta !





"Villieläimet tarvitsevat turvaa ja rauhaa,
joten kytkettehän koiranne talutushihnaan!"


16 kommenttia:

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Voi hurja, täällä ei eläinlääkäriltä pääse milloinkaan ulos noin pienin kustannuksin! Pelkkä max 10 minuutin kynsien leikkuu maksaa 15-25e. Eikä nuo Wupen ruokaostoksetkaan kalliita olleet täkäläiseen hintatasoon verrattuna.
Olipa hyvä, ettei anaaleissa mitään kummempaa ollut. Toivotaan ettei tulekaan. Joku kertoi saaneensa ohjeen syöttää raakaravintoa niin välttyy vaivoilta.

Marja-Leena kirjoitti...

En tiedä, muistatko Suomen ell-laskuja, mutta tuo 9,20 on luokkaa toimistokulut. Meillä laskut ovat siinä 80-95, tosin parikymppiä on sitten yleensä mukaan saadut lääkkeet ja tassushampoot.

Ässch, mokomat anaalit. Kysypä siltä vanhalta omistajalta, oliko Wupella ikinä harmia anaaleiden kanssa. Jos ei, niin sitten voit lähteä hakemaan sitä syytä jostain muutoksesta, ehkä ruokavaliosta yms. Liikunta ei ainakaan pitäisi olla se ongelma. itse olen nähnyt kuinka Ossin kakkieassa se viimeinen tuotos on sitä anaalinestettä. Naapurin ell sanoi tuossa kerran jutellessamme, että monasti vaiva on jotenkin rakenteellinen, kun sanoin, että Ossilla ei koskaan ole ollut mitään tulehduksia ja sitten kysyin, että mikä voisi auttaa. Hänen mielipiteensä kyllä oli, että jos ne rauhaset vaivaavat, niin ei siihen juurikaan voi ruokavaliolla vaikuttaa. Tämä nyt yhden ellin mielipide. Hän sanoi, ettei kuiduilla ole siinä sinällään merkitystä eikä koira tartte "samalla" lailla kuitua ruuansulatukseensa kuin ihminen. No tämä yhden ellin suusta. Joku toinen voi sanoa toisella lailla. Saksaan terveisii Ossilasta, M-L ja Ossi.

Hanne kirjoitti...

Olen iloinen noista pienemmistä ell-laskuista, todellakin! Seen sijaan oletin ostoksiani edullisemmiksi, kun naudan maha ja kanankaulat kuuluvat niihin halvimpiin, mitä yleensäkin on saatavilla. No, eihän tuo summa mikään kohtuuton ollut, ja Wupen kokoisella ne kestää kauan.
Raakaravintoa se Wuppekin syö, olisikohan painonlisäys aiheuttanut anaalien vaivat?

Hanne kirjoitti...

Silloin Wuppea hakiessani kysyin anaaleista, kasvattaja oli ihan yllättynyt kysymyksestäni ja vastaus vaikutti ihan uskottavalta, että Wupella ei olisi ollut aiemmin mitään. Ja menihän se meilläkin sentään 9kk ihan hyvin.
Jos anaalivaivoihin olisi keksitty joku selkeä ohje, niin kyllä se varmaan olisi kaikkien tiedossa. Ihan tuota samaa olen kuullut, kuin mitä teidän naapuri-ell. sanoo.
Ihmettelen, että vaikka minulla on ollut koiria lapsesta lähtien, niin vasta nämä kaksi viimeistä, Vili ja Wuppe ovat kärsineet anaalivaivoista. Ja on minulla aiemminkin ollut pieniä koiria, 1 kääpiösnautseri ja 2 chihua. Mikä nykyajassa on pielessä, onko koirat jotenkin alttiimpia nykyään? Ja nämä kaksi viimeisintä koiraa ovat saaneet kaikkein oikeaoppisempaa ravintoakin...
Terveiset täältä koleasta "etelästä"!

Anonyymi kirjoitti...

Ihme juttu. Olisiko kuitenkin rakenteellinen vika mutta miten vasta nyt oireilee. Meillä pikkukoira syö täysin raakaruokaa jossa luumurska ja kasvis mukana ja anaalit eivät ole vaivanneet. Ei kylläkään saa muuta, joskus juusto siivun ja jogurttipurkin tykkää nuolla päivittäin.

Iivari kirjoitti...

Halapoo on teellä tuo elli-käänti! Ja samate nuo ruuvvat. Tiälä saes maksoo ruuvvistahhii kolominkertasesti.
Minun eeltäjä ol corgi ja sillä ol annaalivaevoja alakuu . Sittä joskus kolomen vuuen tienoella ne hävis. Eekä vaevanna ennee. Se ol semmonen tukevampuoleenen poeka ja söe nappuloeta ja lihhoo. Mullae on jonnii kerra ollu niitä vaevoja. Ee oo keksitty mikä niitä tekköö.Nyt on ollunna raahallista niihen suhtee, aenahhii vielä.

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Onneks ei ollu paha ell:ireissu, ku selvisitte ilman tulehuksia. Hyvä!

Meijän miälestä teillä on edullista ettei vois sanua, että halpaa. Joo. Nättejä maisemia, kyä tualla kelpaa tallustella.

creek kirjoitti...

Tuota kissan ruokaa kannattee antaa aika varovasti, -ikuista vääntöähän on, saako koiralle antaa kissan ruokaa. (kissa tarvitsee eri vitskuja enemmän/vähemmän mitä koirat) Esim. muistaakseni maksaa voi olla liikaa noissa mössöissä, mitä koiralle suositellaan antavan. (A-vitamiinin yliannostus)

Hanne kirjoitti...

Lisäsin tuohon tekstiinkin, että ne sisältävät 50% naudanlihaa, 20% naudansydäntä, 20% kananlihaa, 20% naudanmaksaa ja 5% vihanneksia eikä mitään muuta. Aion antaa vain pienen osan kerrallaan näistä patukantapaisista ja sekoitan muuta lihaa joukkoon. Tai sitten annan pikkuisen patukanosan herkuksi, saa nyt nähdä.
Kiitos creek huomiosta. :)

Hanne kirjoitti...

Luulen kuten ell:t, että tosiaan ei välttämättä ole ravinnosta kiinni, vaan on joku degeneroituminen/rappeutumisilmiö kyseessä. Kesykoirathan eivät nykyään tarvitse tuota anaalirauhasta mihinkään, toista se on ollut kauan kauan sitten, kun villikoirien piti reviiriään merkata. Ja ehkä nuo jalostetut pikkukoirat ovat ensimmäisinä alttiita näihin anaalivaivoihin.

Hanne kirjoitti...

Hoi, nyt saatiin toivoa! Että nuo anaalivaivat voivat loppuakin, ihan itellään. Pidetään peukkuja kaikille koirille, että anaalirauhaset surkastuisivat kokonaan pois tai että jättävät edes rauhaan meidät, koirapoloiset!

Hanne kirjoitti...

Juu, nuo ell:n hinnat ovat ihan ilo kukkarolle! Eikä ympäristössä tosiaan ole valittamista, vaikka ihan suurkaupungissa elellään, onneksi kuitenkin kaupungin rajoilla, on maaseutua ja luontoa ihan liki.

creek kirjoitti...

Joo, sain minä sen verran Saksasta selvää (arvasin) että maksaa 20%. Pääasiallisena ravintona saattaa olla liikaa koiralle, (? Mun mutu, kun kuullu "kerran viikossa sisäelimiä koiralle", mutta kun hyvä koulutusherkkukin tuo maksa on..Joten: ? :))
Mutta tosiaan herkkuna ja sekotettuna tuskin haittaa on. Kyllä se massu sen sitten kertoo :D

Hanne kirjoitti...

Koirat eivät paljon maksaa tarvitsekaan. Luin juuri tänään artikkelin, että tuotantoeläinten maksa sisältää paljon haitallistakin, joten sitä ei missään tapauksessa saa yliannostella.
Luonto onkin järjestänyt asian hyvin siinä mielessä, että maksa aiheuttaa jo pienelläkin määrällä koirille ruikulia, ja sitähän ei kukaan koiranomistaja hurtalleen halua. :)
Muuten, tuo kissaherkku sattui vahingossa mukaan, oli kiire ja nappasin sieltä pakastealtaasta sen kummempia lukematta. Ihan syötettävää se kuitenkin on koirallekin, jos pienissä erissä antaa.

Liftari kirjoitti...

Ei voi muuta kuin kadehtia noita elli-maksuja. Hinnat kohdallaan siellä.
Voi Wuppeliini, älä rupea ottamaan mitään anaalikierrettä. Jos koittaisi jotain kuituja lisätä ruokaan, että se massa ajais sitten nesteen rauhasista ulos. Joskus myös niiden täyttyminen ja tyhjentäminen voi olla sellainen hetken kierre, joka sitten jostain mysteerisestä syystä laantuu yhtä äkkiä kuin on syntynytkin. Taiteilua se vaatii ruokinnassa. mutta siinähän oletkin jo mestariluokkaa omalla laajalla kokemuksellasi.
Tosi mielenkiintoinen oli tuo Jagsterin kirjoitus naudanmahasta. Kyllä herätti ajatuksia sen terveellisyydestä todella. Onkohan sittenkin niin todella, että ei itsessään mhassa olekaan niitä hyviä bakteereja vaan ne ovatkin siinä liemessä mitä sinne kehittyy sulatusprosessissa. Itse maha onkin vain se pussukka jossa kaikki tapahtuu. Jaa-a, tätä kaikkea sietää miettiä kyllä ihan tosissaan.
Aina sä löydätkin näitä mielenkiintoisia juttuja. Se on hienoa. Terkkuja sinne Wuppelaan täältä Essilästä.

Hanne kirjoitti...

Nyt toivotaan Wupen peräpään suhteen parasta. Peukut pystyyn, ei kai paljon muuta voi.
Jagsterin kirjoituksista mulle jää usein epävarma olo, monet ihan hyviä, varteenotettavia, pitkän koirakokemuksen ansioita, mutta ei ole tietoa hänen muusta koulutuksestaan, eli mistä hän nuo tiedot/olettamukset ottaa...
No, ehkä hän vastaa siihen itse, kun ja jos käy lukemassa tämän...
Essil ja mammallens terkui meilt molemmilt. ♥