keskiviikko 20. elokuuta 2014

Wupen painonhallintaprojekti - osa II




Väliaikatietoja Wupen painonhallintaprojektista. Se alkoi elokuun alussa ja nyt kolme viikkoa myöhemmin tilanne on seuraavanlainen. Vinkkinä kerrottakoon, että eräs koiratuttu sanoi (siis se omistaja), että onpa Wuppe hoikistunut, vaikka ei olla kenenkään kanssa täällä puhuttu Wupen dieetistä.




Alkuun ruoka-annos sisälsi 60 grammaa vähärasvaista lihaa sekä 60 grammaa kasviksia. Olen punninnut annokset tarkkaan dieettivaakaa käyttäen, jakanut annokset kahteen osaan ja Wuppe on syönyt kaiken mielellään. Ensimmäinen aterian osa on tarjottu noin klo 11-12, toinen osa noin klo 17-18.

Wuppe on ollut ihanteellinen laihduttaja. Wuppe ei kerjää aktiivisesti, on kyllä läsnä, jos on ruokaa jossain päin huushollia, istuu siinä ja katselee. Ei anna tassua, ei tee itseään tykö, ei hauku. Poistuu vähin äänin aikansa katseltuaan. Muutamana päivänä on ollut oikeasti nälkäisen oloinen ja silloin on saanut extra-annoksen keitettyä kukkakaalia syödäkseen.


Jatkettaiskoon jo matkaa?

Nyt eilen on ruoka-annoksen kasvisosa pudotettu peräti 5 grammalla !!!, pieni koira, pienet muutokset. Wuppe lenkkeilee edelleenkin innokkaasti. Mies tuossa sanoi, että kävelee nykyään reippaammin. Liekö syynä painonpudotus vaiko viileä sää.
Täällä on nimittäin viikonlopusta lähtien ollut kylmää, ihan yhtäkkiä sää muuttui, kuin syksy jo olisi tullut, aamuisin +9 ja korkein lämpötila noin +15, myrskyisä, kylmä tuuli sitten siihen lisäksi. sataa vähän väliä. Se myrsky heitti edellispäivänä kukkalaatikon parvekkeeltamme alas, pelarkuunini kaikki kukkavanat katkesivat, nyt odotellaan lämmintä syksyä ja uutta kukintoa.


Nuuskun nuuskun...

Painoa on pudonnut seuraavasti: 
1. viikko - 119g
2. viikko - 90g
3. viikko - 39g
yhteensä - 248g

jäljellä vielä toinen mokoma...


Näitä polkuja tallaan...


Huom. Lisäsin ylläoleviin sivuihin "Yrjölän puuro"-nimisen uuden sivun. Ottamatta mitenkään kantaa siihen sen enempää. Koiria on monenlaisia, jokaiselle omansalainen ravinto, siis siinä yksi vaihtoehto lisää.


4 kommenttia:

Párek kirjoitti...

Onnea upeasta tuloksesta Wuppe! Kyllä sulla on vyötärö.
Minä lasken sen varaan, että kunhan saadaan turkki nypittyä näytän minäkin hoikemmalta : )

Iivari kirjoitti...

Hienosti on homma eestynnä! Täävvet pisteet :) Mulla keskityttään lihomisen estoo. Ee yhtää rammoo sua tulla lissee. Ja oes kuulema hyvä jos hilikuvverra puttoes. Ku kuulema huonosti tuntuu kylykiluut...vyötärö mulla kyllä näkkyy. Pitäs suaha joku viisaampi arvijoemmaa ku äet...minen oekee luota siihe siinä hommassa.
Hoekalle poejjalle terveesijä! :)

creek kirjoitti...

Hienoa! Hiljaa hyvä tulee :)

Hanne kirjoitti...

Painonpudotus on hidasta ja maltillista touhua. Wupen kohdalla näyttää hyvältä. Se toinen haaste tulee sitten, kun täytyy pysyä siinä ihannepainossa.