torstai 24. lokakuuta 2013

Wuppe kotiutuu

Nyt on Wuppe ollut viikon täällä meillä, uudessa kodissaan. Ihan selvästi on jo aika hyvin kotiutunut. On oppinut tuntemaan meidän päivittäiset rutiinit, sopeutunut niihin loistavasti.
Wuppe muutti siis 3. iltana makuuhuoneeseen nukkumaan. Sänkyyn ei yöllä pääse, koska otan jakkaran yöksi pois. Olisi liian vaarallista nukkua samassa sängyssä tuollaisen kirpun kanssa. Kun valo sammuu, Wuppe menee omaan luolaansa (Vilin entiseen) ja nukkuu aamuun asti. Ja voi sitä riemua, kun isäntäväki aamulla vihdoinkin herää, Wuppe on niin onnessaan, etten moista ole aikoihin kokenut.
Wuppe on sangen oppivainen, hoksaa nopeasti, mitä häneltä halutaan. Kasvattajakin kehui viisaaksi koiraksi ja se tuntuu pitävän paikkansa. Osaa jo kulkea porraskäytävässä ja hississä kuin vanha tekijä.


Puistossa

Wuppe on reipas lenkkeilijä, kävelee pitkiä matkoja mielellään, isoja koiria katselee hiljakseen eikä ole tähän mennessä haukkunut ulkona ketään. Sisällä murahtelee joillekin äänille, mutta ei sen kummempaa elämöintiä ole ilmennyt. Ulkona on ohittanut kaikki pensasleikkaajat ja lehtipuhaltimet ja jopa hälytysajoneuvot, hieman hätkähtäen kyllä, mutta jatkaen tyynesti matkaa.


Ostoskeskuksessa hiukan pelotti.

Wuppe on hankala kuvattava, liikkuu niin nopeasti, että kuva ei kerkeä mukaan. Salamavaloa en käytä ollenkaan Wuppen ulkonevien mulkosilmien takia. Ulkoillessa Wuppe käyttää Vilin entistä talutushihnaa, se näyttää paksulta ja painavalta kuvissa, painoa kuitenkin vain 80 grammaa. Nahkavaljaita odottelemme vielä, nyt hätävarana Wuppe käyttää "poliisikoiravaljaita", koska ne ovat ainoat, jotka isäntäkin osaa pukea Wuppelle. Nekin näyttävät aika raskailta, painavat silti vain 60 grammaa. Nuo valjaat ovat ihan oikeasti poliisikoirille suunnittellut.

Aurinko häikäisee.

Ensimmäisinä päivinä Wuppe halusi jatkuvasti ruokaa, nyt on rauhoittunut tuo yletön nälkä ja syö enää aamulla pienemmän ja illalla isomman annoksen, siinä välillä saa luonnonjugurttia. Aikaisemmassa kodissaan on syönyt nappularuokaa, täällä ei ole halunnut tietää mitään moisesta sapuskasta, vaan on siirtynyt Vilin ruokavalioon. Olen kuitenkin toistaiseksi liottanut nappuloita joukkoon, ettei tule liian suurta yhtäkkistä muutosta.
Wuppe on ollut erittäin kiinnostunut meidän ihmisten ruuista, salaattikulhosta varasti retiisejä ja salaatinlehtiä, aikansa mutusteltuaan jätti syömättä, myös teekuppiin on itseään tunkemassa jne. Ei ole ilmeisesti päässyt koskaan seuraamaan isäntäväkensä ruokailua, mikä ei ole ollenkaan ihme ison koiralauman ollessa kyseessä.
Wuppe piilottaa myös mielellään ruokia, kuten esim. minulta napatun tomaatin. Sitten vahtii ja kyttää, tuleeko joku apajalle, murisee. Siksi emme anna Wupelle enää mitään vahdittavaa, vaan keräämme kaikki mahdolliset aarteet pois. En muista, että meillä olisi ikinä aikaisemmin ollut ruokiansa vahtivaa koiraa.
Wuppe ei ymmärrä mitään puruluiden päälle, ei syö raakaa lihaa eikä tajua nakerrella luita. Lienevät kaikki ihan uusia tuttavuuksia Wupelle.


Uni tuli.

Kasvattaja painotti sitä, että chihuahuat leimautuvat herkästi vain yhteen henkilöön ja kehoitti meitä tasapuolisesti huolehtimaan Wupesta. Aluksi Wuppe oli selkeästi enemmän leimautunut minuun, ehkä koska oli automatkan kotiin sylissäni ja kasvattajan luona olin minä se, joka tutustui ensimmäiseksi Wuppeen. Nyt tilanne on jo parempi, Wuppe hakeutuu omasta aloitteestaan yhtä usein isännän kuin minun syliini.

Wuppe on niin uskomattoman hellyyttävä koira, hakeutuu syliin, juoksee luokse kutsuttaessa, nuolee naamat ja häntä heiluu kuin karitsan saparo. On aina iloinen. Viihtyy koko ajan siellä, missä mekin olemme.
Minua on Wupen sydämellisyys ja se, että se hakeutuu syliin ja luokse, auttanut valtavasti. Juuri tätä olen kaivannut. Saada silittää koiran turkkia, saada pitää koiraa sylissä, kokea koiran tulevan mielellään luo.
Vili on siellä sateenkaarisillan tuolla puolen varmaan kuiskaillut luojansa korvaan, että lähetä sille mammalle joku nössö sylikoira, sellaista mammani tarvitsee. Ja oikeassa on Vili ollut, jos tarina nyt näin meni... Kiitos, Vili.


Mökkini ovella.

Lisäksi yksi pikkujuttu. Kesästä lähtien on muuten (lääkityksellä) normaalitasolla oleva verenpaineeni noussut noin 30 yksiköllä. Huolestuttavan paljon. Painonnousua syytin, mutta nyt kun Wuppe on ollut vasta viikon meillä, oli juuri tänään verenpaineeni taas pitkästä aikaa normaalitasolla. En meinannut uskoa mittariani, mutta sitten muistin tuon jutun, että kuulemma lemmikin sylittely ja silittely voi alentaa verenpainetta. Pakkohan siihen on uskoa. En ole Vilin kuoleman jälkeen voinut päivääkään niin hyvin kuin nyt.
Lemmikkieläimet ja ihmisen terveys



8 kommenttia:

Marja-Leena kirjoitti...

Ihanaa, että tuntuu siltä, että Wuppe kotiutuu ja sillä on hyvä olla. Isot ja vähän pienemmätkin koirat kannattaa varmaan aluksi kiertää melko kaukaa, koska parikiloinen chicu saattaa olla melkoisen heiveröinen kuitenkin. Kuulostaa mahtavalta, että verenpaineesikin on laskenut. Ihan voin kuvitella, että herttaisella Wupella on siihen oma osuutensa. Terveisii Saksaan M-L ja Ossi.

Maria, mäyräkoirien ihminen kirjoitti...

Wuppe on aivan nimensä näköinen <3

Ihanaa, että kaikki menee noin hyvin - ja varmasti se turhanaikainen tavaroiden ja ruuan puolustaminenkin häviää ajan myötä, kun koira tajuaa, että se saa täällä olla ainokainen, keneltäkään ei tarvitse vahtia mitään omaansa ja ruoka ei lopu kesken. Onnenpoika, Wuppe, rakastavassa kodissa <3 Ja miten paljon iloa ja onnea se tuokaan mukanaan :)

Pirjoriitta Lind kirjoitti...

Tuli niin hyvä mieli, kun luki uutisesi Wupen kotiutumisesta. Saitte upean koiran jonka kanssa muodostatte onnellisen perheen. Verenpaine todella laskee lemmikkiä silitellessä. Se on ihan lääkäritasolla todettu juttu. Minulla on ollut verenpainetauti jo kolmekymppisestä alkaen (perinnöllinen). Ei ole lääkitystä tarvinnut lisätä, vaikka sellainen uhka oli ennen koiran tuloa taloon. Lenkkeilykin vaikuttaa silittelyn ohella paineiden kurissa pitämisessä.
Terveisiä teille Párekilta ja Palvelijattarelta.

Liftari kirjoitti...

Ihanaa, Kyllä olet hieno ja sielukas koiruus Wuppe. Södis kerrassaan, ilmeikäs. Hauskaa myös, että tuo Wuppe nimi tarttui, se tuli mieleeni ihan sun olemuksesta ja nassusta.
Eikös olekin tosi mukavaa koira, joka osoittaa hellyyttä ja osoittaa myös itse tarvitsevansa sitä. Tiuku on oikea sylirotta, Essikin tykkää halittelusta ja massusilityksistä, Onni haluaa aina olla kylki kyljessä. siinä tulee hyöty kummankin puolin. Olen ihan varma siitä, että koiran silittely ja haliminen laskee ihmisen stressitasoa ihan huikeasti.
Nyt on elämä aas mallillaan teilläå siellä ja yksi karvanapero saanut hyvän kodin. Hieno asia.

Ei muuta kuin wupen seikkailuja lisää ja kuvien kera. Terkkuja Essilästä. Wupelle hali <3 Komia oot.

Anne kirjoitti...

Hyvä mieli tuli tekstiä lukiessasi, Wuppella onkin nyt tärkeä virka siellä. Koiran terveysvaikutuksia en epäile hetkeäkään, mikään ei ole rauhoittavampaa kuin silitellä nukkuvan koiran turkkia tai kävellä rauhallisesti metsässä. Onpa tuo Ässäkin opettanut meikäläiselle elämästä yhtä sun toista, kuten kärsivällisyyttä, hetkessä elämistä ja huumorintajua. Elämä olisi monin verroin köyhempi ilman noita karvaisia nelijalkaisia.

Merja Hannele kirjoitti...

Vili oli onnellinen luonanne loppuun asti, jos näin ei olisi ollut, Wuppe ei olisi kotiutunut noin hyvin ja nopeasti. Näin olen kuullut sanottavan, että onnellisen koiran perintö on helppo ottaa vastaan.
Ihana hän on. Todella ihana.

Verenpaineen kanssa taistelen minäkin (heinäkuussa todettu), johtivat sen mm. Caron kuolemaan ja siitä seuranneeseen stressiin - se kun oli mitä oli. En tiedä Ticon vaikutuksesta asiaan, koska sain verenpainelääkkeen vain kuukautta ennen kuin Tico tuli. Mutta lääkäri sanoi kyllä, että pienellä annoksella olen saavuttanut erittäin hyvän tason.
Mukava kuitenkin kuulla, että sinulta ongelma katosi Wupen myötä. Uskon itsekin koiran vaikuttavan terveyteemme, monellakin tavalla.

TresAmigos kirjoitti...

Voi ihanaa!! Onnea uudesta perheenjäsenestä.. Nyt vasta minäkin huomasin, että jotain mullistavaa on tapahtunut!

HooPee kirjoitti...

Kyllä uusi koira tuo iloa elämään. Jos olisi ollut vielä toinen koira Vilin menehtyessä, niin tilanne olisi ollut eri. Jäljellä olevaa koiraa olisi voinut "käyttää" surun ja ikävän hallintaan ja päivittäiset rutiinit olisivat antaneet ryhtiä elämään.
Mutta tyhjä koti on kyllä vihonviimeinen paikka, pakko sinne oli saada koira. Nyt tulee päivän mittaan hymyiltyä lukemattomia kertoja, on joku, kenestä huolehtia ja joku, joka osoittaa tykkäävänsä meistä ihmisistä. Voisiko elämä ihanampaa ollakaan!
Me ehdimme jo pudota syvään kuoppaan Vilin lähdettyä, vuorokausirytmi sekaisin eikä liikuntaa saatu kuin kauppareissuilla. Pariin kuukauteen ei kuitenkaan ollut vielä valmiutta uuteen koiraan, sydän ei ollut siihen valmis. Nyt kolmen kuukauden kuluttua oli juuri oikea hetki uuden koiran tulla.
Kiitos, että iloitsette kanssamme!