tiistai 24. kesäkuuta 2014

Hurttaa... osa I

"Tuntuu siltä, että useimmat valjasten valmistajat eivät tajua, että pienikokoiselle koiralle ei tarvitse valmistaa valjaita, joissa on iso lukko, isot hihnansäätösoljet ja leveät, kovat, paksut hihnat. Jos valjaiden koko on pieni, pitää myös ottaa huomioon, että lukko, lenkki ja hihnat pitää mitoittaa myös pienemmäksi. Koira, joka painaa 1-5 kiloa, ei todellakaan tarvitse rottweilerin vaatimaa kestävyystasoa.

Olen saanut sen vaikutelman, että useimmat valjasvalmistajat tekevät kaikki koot, pienimmästä suurimpaan, samanlevyisistä, -vahvuisista ja -paksuisista hihnoista, käyttävät samankokoisia lukkoja, solkia ja renkaita kaikkiin kokoihin, xxs-xxl. Käytettävät raaka-aineet ovat mitoitettuja tietenkin xxl-koirille."

Nyt ruodintavuorossa on Hurtan y-valjaat!




Tässä kuva tuliterästä Hurtan y-valjaasta. Tukeva toppaus/pehmuste hihnojen alla. Varmaan ihan asiallinen isommalle koiralle kuin chihuahua, mutta ei ollenkaan hyvä näin pikkuruiselle koiralle. Valjas jäykkinen topattuine hihnoineen oli kuin panssari koiran päällä. Se ei mukautunut ollenkaan koiran vartalon malliin, vaan eli omaa elämäänsä Wupen hartioilla.
Lisäksi löysin siitä kaksi neulanterävää piikkiä kuvan osoittamissa kohdissa, jotka tulevat koiralla rintalastan yläosaan. Siis siihen kohtaan, johon vetävän koiran painopiste tulee valjaassa. Nämä piikit ovat hihnan hitsausjälkiä, kun keinokuitua sulatetaan, ettei se purkaannu. Todella neulankärjen teräviä! Paksuturkkinen koira ei niitä todennäköisesti tunne, mutta lyhytkarvainen kyllä!
Wuppe ei niitä onneksi joutunut tuntemaan, valjas kun seisoi hänen vartalollaan ilman lähikosketusta ihoon.

Pakkohan tälle valjaalle oli jotain tehdä. Tuunaamaan uusiksi ja käyttökelpoiseksi! Kaikki seuraavat kuvat on otettu tuunauksen jälkeen!




Valjaan koko on 35cm/14" ja se on kaikin puolin Wupelle sopiva. Ei mitään valittamista! Ainoa pieni moite koskee tuota lukon paikkaa. Mielellään se saisi olla ylempänä, lähellä hihnalenkkiä, ettei se olisi ollenkaan jalan liikkumisen tiellä. Säätömahdollisuus rinnanympäryshihnassa oli sen verran vähäinen, ettei hihnan pituus olisi riittänyt ompelemaan lukkoa ylemmäksi, joten muutosta ei voitu siis tehdä. Wupella tosin lukko ei tullut liian lähelle etujalkaa, ei edes liikkeessä. Valjaat liikkuivat Wupen päällä liikkeiden mukaan kevyesti, nopeasti palautuen oikeaan asentoon. Hyvä!




Ensimmäiseksi ratkoin sen toppauksen pois. Onneksi se sujui helposti ja sen toimenpiteen jälkeen valjaat olivat sen verran pehmeämmät, että eivät enää seisoneet omatoimisesti, vaan mukautuivat Wupen vartalon malliin.




Hieman vaikeuksia aiheutti se y, sillä pehmustetta ratkoessa en ymmärtänyt olla kyllin varovainen, sillä hihna oli siinä kohdassa irtonainen kolmeen osaan ja niiden ompeleminen yhteen oli hieman hankalaa. En ole nyt ihan tyytyväinen tulokseen, luultavasti korjaan sitä myöhemmin paremmaksi.




Eräässä nettiarvostelussa Hurtan valjaat ostanut asiakas kritisoi sitä, että se jalkojen välistä kulkeva hihna on liian löysästi rinnanympäryyshihnaan kiinnitetty ja se liikkuu koiran kävellessä sinne tänne. Minun mielestäni se taas on etu. Hihnan löysyys antaa enemmän liikkumisvaraa valjaille eivätkä missään vaiheessa pääse piukottamaan, käveli koira sitten vaikka siksakkia. Rintahihna palautuu heti oikeille sijoilleen. Jos se olisi kiinteästi kiinni, niin se vetäisi valjaat vinoon.
(tämä oli taas näitä monimutkaisia selityksiä...)




Säätövaraa näistä Hurtan valjaista löytyi ainoastaan rinnanympäryshihnassa. Wupelle se oli ihan riittävää,  Rintahihnan säätömahdollisuutta ei siis ole. Joissakin tapauksissa se voisi olla tarpeen, mutta toisaalta säätömahdollisuus solkineen jalkojen välissä lisää koiran epämukavuutta liikkuessa.
Näin tuunattuna ovat valjaat käyttökelpoiset, hyvä hätävara.  Ilman pehmusteita sietävät hyvin jopa sadettakin.
Toppauksineen (=pehmuste) ne olisivat täysin kelvottomat Wupelle.
Ratian valjaisiin verrattuna Hurtta on parempi valjas, suunnitellussa on ollut järkeä mukana enemmän kuin Ratian valmistajalla.




Yhteenveto: 
+ valjaassa oli mittasuhteet kohdillaan, malli sopi kuin nakutettu Wupelle. Heijastimet todella hyvät. Valjaat ovat kevyet, ennen tuunausta 68g, jälkeen 60g.
-  pehmuste lisäsi valjaiden jäykkyyttä 100% eli ei ollenkaan hyvä asia pienen koiran valjaisiin. Pehmusteen pitäisi pienissä valjaissa olla ohutta eikä tuollaista paksua

Suuri miinus noista terävistä piikeistä! Eikö tuotteita tarkasteta tehtaalla lainkaan? Ei ollenkaan ihme, että eräät koirat juoksevat karkuun tietyt valjaat nähdessään eivätkä suostu ollenkaan niiden kanssa liikkumaan.
Muistakaa siis aina omilla käsillänne tarkastaa kaikkien valjaiden sisäpuoli, löytyykö sieltä jotain terävää tai muuta mahdollista, joka voi aiheuttaa kipua!

Huom.
Tämä oli vain yhden ihmisen ja yhden chihuahuan kokemus yhdestä valjaasta.
Edellinen osa ruoti Ratian TopCanis-y-valjaat!



2 kommenttia:

Iivari kirjoitti...

Vuan eekö oessii hyvä jos jostae saes valjaat joeta ee tarvihtis tuunaella!? Että joku viksu kehittellees rotujemmukkaa niitä. Ies joellehhii. Niinku ihan pienille ja määräkoerille :)
Tiällähhii on männä hermo errääsee kertaa ku aena jostae hankoo taekka männöö mutkille. Nuo valjaat ee käännä mulle ollenkaa. Kuapissa lojjuuvat jootilaena.

Hanne kirjoitti...

Totta turiset. Taitaa olla aikamoisen iso bisnes nuo valjasmarkkinat. Luulenpa, että aika monen koiranomistajan laatikosta löytyy vääriä valjaita. Ennen kuin löytyy tosi mieleiset valjaat, on ehtinyt hyvin usealla ihmisellä palaa satanen tai kaksi.

Ihmettelen myös tuota muotivillitystä varustaa "kaikki" valjaat pehmusteilla.
Jos valjaat vuorattaisiin nahalla, niin lopputulos olisi ihanan pehmeä ja mukautuvainen ja kosteudenkestävä. Tyyliin vänttiset. Hänen tapansa on mielestäni hyvä. Nahkavaljaiden sisällä on tuota samaa keinokuituhihnaa kuin muidenkin valmistajien valjaissa, mutta päällä se pehmeä nahka.
Harmi vaan, että ei edes vänttiset istu joka koiralle.