lauantai 7. maaliskuuta 2015

Wuppe - ongelmakoira? osa I


Hellantelttu

Tämä meidän suloinen hellantelttu Wuppe omaa muitakin luonteenpiirteitä kuin olla hellantelttuna. On tilanteita, joissa emme ymmärrä toisiamme, aaltopituudet menevät jotenkin toistensa ohi tai sitten ne törmäävät toisiinsa. Olen miettinyt pääni puhki, mistä mikäkin johtuu.

Wuppe on perusiloinen koira, sillä on hyvin vakiintuneet tavat toimia, mikä on mukava piirre koirassa. Lisäksi Wuppe on perusterve. Se ei ole kertaakaan tämän puolentoista vuoden aikana meillä asuessaan oksentanut, ripuloinut, tehnyt sisälle, jättänyt ruokaa syömättä, herättänyt öiseen aikaan. Ainoa oli se viime kesäinen anaalirauhasen tulehdus, jolloin jätti yhden kerran aterian kuppiin.
Kun menemme nukkumaan, Wuppe häipyy yöluolaansa ja on siellä niin kauan, että aamulla kuulee isännän osoittavan elonmerkkejä. Silloin Wuppe kömpii luolastaan ja hyppää isäntää tervehtimään ja jää sinne peittojen alle huppeluksiin odottamaan, että lähdetään aamulenkille.


Peljätkää - suden silmät!

Yksin kotiin Wuppe jää ongelmitta. Lie jo tottunut ensimmäisen elämänsä aikana siihen, että ihminen häipyy ja ovi suljetaan, vieläpä pitkäksi aikaa. Wupen ruoka-ajat ovat samoja kuin meidän kahdet päiväkahvit. Niihin aikoihin Wuppe huolehtii siitä, että kaikki tapahtuu ajallaan eli käy pyynnöstäni "hakemassa" isännän tietokoneensa äärestä. :) Mielellään makailee sitten jommankumman polvien päällä. Nämä ovat kaikki mukavia asioita.
Ovelle tulevia vieraita ihmisiäkin vastaanottaa nykyään haukkumatta, kunhan eivät tule sisälle asti.


Meillä hyppii koira pöydillä!

Wupelta löytyy myös ärhäkkä puoli, jota on vaikea ymmärtää. Olemme huomanneet, että Wuppe ei pidä paljosta hyväilystä, silittelystä, rapsuttamisesta, vaan alkaa hyvin pian hiljaa murisemaan, joka kuulostaa siltä, kuin kissa kehräisi. Jos sitä ei huomioi, niin viimeistään silloin Wuppe ärähtää grhh pahemman kerran ja juoksee vauhdilla pois.
Minulle ei ole aikaisemmin ainutkaan oma koira murissut, saati ärähtänyt. Jos Wuppe olisi rottis, niin...

Vasta tänään oivalsin yhden erikoisuuden Wupesta, joka kertonee lapsuudenkodin voimakkaasta vaikutuksesta Wuppeen.
Normaalistihan koira käy selälleen siinä toivossa, että "rapsuta nyt vähän". Wuppekin käy selälleen tilanteissa, joissa esim. Wuppe makaa sängyllä ja ohikulkiessani vähän silitän. Wuppe avaa massunsa aivan kuten kuka tahansa koira rapsutukseen. Niin luulin. Jos alan hyvässä uskossa ja koirakokemukseeni luottaen rapsuttamaan Wuppea mahasta, niin Wuppepa ärähtää. Olen miettinyt, miksi?
Tänä aamuna minulle tuli "valaistus"!
Vatsansa paljastaminen on koirien kielellä antautumista! Sillä tavalla koiralaumassa jätetään kahnauksissa se vatsansapaljastanut rauhaan. Wuppe on kasvanut usean uroksen koiralaumassa, joten sieltä Wuppe on ominut tuon koiralle ihan luonnollisen eleen. Sitä Wuppe on toteuttanut yli 3 vuotta eikä sinä aikana ole oppinut yhdistämään sitä rapsutuksiin, koska kukaan ei ole häntä rapsutellut. Tulkitsenko oikein?

Toinen kummallisuus on se, että Wuppe jostain syystä ei siedä sitä, että luen sanomalehteä tai teen jotain papereihin liittyvää tekemistä. Jos luen tai käsittelen papereita vaikkapa sohvapöydän päällä, siihen Wuppe ei reagoi, mutta jos sohvalla, niin jo ilmestyy huolestunut Wuppe paikalle.
Tuttua minulle oli entuudestaan se, että koira tulee ja käy levitetyn sanoman päälle makaamaan, mutta Wuppe tulee siihen rähjäämään. On jotenkin poissa tolaltaan suhteessa papereihin.
Tähän asti olen katsonut parhaaksi jättää lukemiset yms. sikseen, jos Wuppe on samassa huoneessa.
Tämä kuva tässä alapuolella on tilanteesta, jolloin levittäydyin sohvalle kirjaamaan kalenteriini Formula 1:n kilpailupäiviä. Sitäkään en voinut rauhassa tehdä, vaan Wuppe pyrähti siihen ja häiriköi energisesti ja jäi siihen sitten vahtimaan näitä vähäisiä papereita.


Kirjuri?
Mietimme sitä, että onko Wupen ensimmäisessä elämässä käytetty sanomalehtiä komentamiseen. Kuten ihan ensikuukausina meillä, Wuppe pelkäsi, jos keskustelimme tavallista kovemmalla äänellä, joka meillä on ihan tavallista, korotamme molemmat ääntä, jos vaikkapa olemme erimieltä, oli aihe sitten mikä banaalisuus tahansa. Siis kyse ei ole mistään huutamisesta. Nykyään Wuppe ei enää hätkähdä ollenkaan.
Sen tiedän, että siellä entisessä kodissa huudettiin. Silloin kun olimme Wuppea hakemassa, niin kasvattaja karjui useampaan otteeseen ihan pelottavasti niille uroskoirille, jotka haukkuivat toisessa huoneessa, että "HILJAA SIELLÄ!" Mekin vieraat ihan hätkähdimme ja katsoimme toisiimme hämmästyneinä, mukana oli sentään silloin vajaa puolivuotias pojanpoikammekin.




Tuon lapsen suhteen Wuppe on sentään edistynyt hieman. Odottaa innokkaana, kun kuulee puhelun perusteella, että poika on tulossa. Jää ovelle odottamaan. Wupen kaikki omat tavarat korjataan vierailun ajaksi pois.
Sitten nämä kaksi syövät yhdessä jotain, poika antaa Wupelle pieniä keksimuruja ja Wuppe ottaa ne hyvin varovaisesti pikkuisen sormista.  Liam-poika antaa Wupen aina olla ihan rauhassa, ei jahtaa eikä koskettele edes. Mutta mitä pidemmälle aika kuluu, niin sitä enemmän Wuppe "taantuu" eli alkaa vahtimaan kaikkea, mihin pikkumies koskee, komentaa ja vahtii.
Usein siinä vaiheessa Wuppe siirretään jäähylle toiseen huoneeseen, on siellä ihan hissukseen. Sitten kun lapsi on lähdössä kotiinsa, niin siinä vaiheessa Wuppe on taas ihan rento ja seuraa rauhallisena pukemista ja vilkutuksia. Huoh. Hitaastiko hyvää tulee?

Kun Wuppe ärähtää, olen ärähtänyt takaisin. Ihan samalla mitalla ja ihan heti. Wuppe poistuu heti "takavasemmalle", pysähtyy, katsoo minuun, taas vähän ajan päästä pysähtyy ja katsoo taas minua, sitten se jossain vaiheessa tulee takaisin, lähestyy, verkalleen tulee lähemmäs ja lähemmäs. Sitten päättelee olemuksestani, että sallin tulla ja niin Wuppe hyppää nuolemaan kasvot eikä loppua meinaa tulla. Sitten tilanne on ohi.
En tiedä, onko tuo oikea tapa toimia. Yritän kovasti ymmärtää Wuppea ja estää sen, että menemme ojasta allikkoon toimimalla väärin.
Jossain vaiheessa Wuppe tarrasi muristen tossuun kiinni, jos nostin jalkani sohvalle, jossa Wuppe makasi leivänkannikkansa kanssa. Nykyään tekee vaistomaisesti vielä sen hyökkäysliikkeen tossuun, mutta se jää siihen, ei enää reagoi muuten, on vain tuo laukaiseva hyökkäysrefleksi vielä, joka toimii ilmeisen automaattisesti. On ilmeisesti koko aikaisemman elämänsä ajan joutunut puolustautumaan ja vahtimaan kaikkea niiltä toisilta uroksilta. Siis ihan normaalia uroksen käyttäytymistä. 


Parhaani teen, uskokko?

Olen paljon miettinyt Wupen ensimmäistä elämää ja sitä, että Wuppe on tietenkin omaksunut sen talon tavat kaikkien 3,5 vuoden ajalta, muuta kokemusta Wupella ei elämästä ole ollut tullessaan meille. Ei Wuppea ole pentuajan jälkeen pidelty sylissä, ei Wuppe ole ollut osana arkista perhe-elämää. Wuppe on asunut suuren osan ajasta urosten huoneessa, jota en ole nähnyt. Todennäköisesti se on ollut ihan asianmukaisesti sisustettu, näin uskon. Mutta ihmiskontaktit ovat olleet minimaalisia. Ulkoilukin on hoitunut enimmäkseen pihalla. 
Wuppe ei ole oppinut leikkimään ihmisen kanssa. Onhan ollut koirakavereita tarpeeksi. Saman huomasin aikoinani Hessu-koirastani, joka kasvoi pennusta aikuiseksi Niilo-koiran kanssa. Hessu osasi leikkiä vain toisen koiran kanssa, ei ollenkaan ihmisen. Wupelle on käynyt samoin. Jos Wupen kanssa yrittää "peuhata", se ymmärtää sen taisteluksi. Lelujen heittäminen Wupelle päätyy siihen, että Wuppe alkaa puolustamaan niitä leluja.
Kasvattajapariskunnan elämä on pyörinyt pennutuksen, narttujen ja pentujen ympärillä ja ne ovat olleet perheessä pääasia, onhan pennut täytynyt sosiaalistaa ihmisiin. Ja näitä pentueita oli viime vuonna vähän väliä, lähes joka kuukausi syntyi uusi pentue. Noin lienee ollut aina.
Onneksi Wuppea ei ole koskaan kohdeltu fyysisesti kaltoin, mutta sellainen peräkammarin poika-syndrooma on hänelle tullut. 


Nyt menen piiloon, kun taas vaan haukutaan...

Koirankieli
(Cynoglossum officinale)

Koirankielen oppimiseksi:
Turid Rugaas: Rauhoittavat signaalit  Kotisivu
Jan Fennell: Koulutan koiraani
Barbara Handelman: Koirien kieli ja käyttäytyminen
Arden Moore:  Koirien elekieli
KivaTeam



19 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Minulle tulee tuosta kosketusherkkyydestä ekana mieleen kivut (niitä epäilen nykyisin aina ensimmäiseksi, tietty, kun oma koira on/on ollut kipeä). Ässähän kipeänä saattaa murista tai rähähtää esim. nostettaessa tai vähänkään työnnettäessä. Myös kipeät alueet (selkä ja lonkat) ovat saattaneet aiheuttaa murinaa/rähähtämisen kosketellessa. Tähän voisi saada apua kipulääkekokeilulla (selviäisi, onko kipu syynä) tai jollain osteopaatilla/hierojalla/eläinlääkärillä, joka osaisi kartoittaa tilannetta (joista Wuppe tosin ei varmana tykkäisi). Wupellahan on kuitenkin ne löysät polvet, jotka saattavat aiheuttaa lihasjumeja jossei muuta.

Toisena tulee mieleen, että jos sitä ei vaan ole juurikaan käsitelty pentuna ja muutenkaan. Ja sitten se vähäinen käsittely on aina tarkoittanut jotain ikäviä hoitotoimenpiteitä jne, jolloin käsittely on ikävää. Tähän voisi kokeilla jotain käsittelyharjoituksia, että käsittelystä saisi mukavaa. En nyt äkkiä keksi tähän mitään linkkiä, löytyisiköhän googlella..

Lapsen vierailun vahtimisesta tulee mieleen, että voihan kyseessä olla vain Wupen väsyminenkin. Onhan se varmasti väsyttävää, kun on lapsi kylässä ja paljon äksöniä ja seurattavaa. Mutta fiksusti olette ainakin toimineet!

Tälläisiä nyt äkkiseltään, voi mennä ihan metsäänkin. Muutenhan Wuppe kuulostaa oikein helpolta ja mukavalta kaverilta. :)

Mai kirjoitti...

Wuppe näyttää oppineen teillä hyvin paljon sosiaalisia tapoja verrattuna entiseen elämäänsä. Sitä pidetään hyvin, joten sillä on motivaatio oppia tavoillenne ja olla hyväksytty.

Sinuna <3 en pohtisi päätäni puhki, Wuppe ei ole häirikkö :) Sanomalehti voi olla sille yhtä mystinen juttu kuin Basselle oli syliin nostaminen. Se hyppäsi itse syliin, mutta nostaminen aiheutti hirveä paniikin. Jos olosuhteet ovat olleet aika karut, yksittäinenkin epämukava tilanne on voinut jättää traumat, jotka eivät ehkä koskaan kokonaan poistu.

Mutta sen opin Bassen kanssa, että hiljalleen siedättäminen on parempi kuin hyssyttely. Kun koiraa ei huomioi juurikaan siinä pelottavassa tilanteessa, vaan jatkaa lehden selailua, murahtaa vähän pois, jos kovin yltyy. Ja heti kun hiljenee, saa pienen rapsutuksen.

Muutoinhan Wuppe on todellakin helppo koira verrattuna vaikka johonkin pennusta asti sylissä paapottuunkin... ;) Rodut ja luonteet on toki erilaiset, ja se vaikuttaa koiran käytökseen joskus pajonkin, riippumatta koulutuksesta ja olosuhteista.

Hienoja kevätpäiviä teille Wuppen kanssa :)

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Wuppe on persoonallinen, ihan niiku mekin. Meistä toinen menee pissillä sisään viaraisiin paikkoihin ja toinen pualustaa ja molemmat haukutaan kaikki lapset ja koirat pystyyn. Että teillähän menee ihan hyvin.

Hanne kirjoitti...

Ne Wupen polvet eivät vaivaa ainakaan näkyvästi. Lenkkeily sujuu hyvin, samoin hyppimiset eikä jää missään vaiheessa nostelemaan jalkojaan. Lihasjumeja kyllä voi ilmetä. Tuo seikka laitetaan mietintämyssyyn.
Wuppea on kyllä pentuajan pidetty kasvamassa kasvattajan asuintiloissa ja on silloin saanut opittua sosiaalisuutta. Eli sukukypsyyteensä asti, sitten on noin puolivuotiaana joutunut muuttamaan uroslaumaan. Silloin, kun haimme Wupen sieltä kasvattajalta, oli olohuoneessa ainakin tusina eri-ikäisiä pentuja pyrkimässä syliin ja useita aikuisia narttuja ja lisäksi kahdessa aitauksessa juuri syntyneet pentueet. Tuon kohtelun on Wuppekin vauvana saanut. Sen jälkeen 3 vuotta "koppihoitoa".
Tuota lapseen väsymistä olen minäkin ajatellut ja juuri siksi vienyt välillä rauhoittumaan. On myös jotenkin helpottunut lapsen lähtiessä, tietää saavansa kaikki omat tavaransa takaisin. Onneksi tuo meitin lapsi on kiltti ja osaa jättää koiran rauhaan. Ollapa toisin päin sama tilanne...

Hanne kirjoitti...

Teillä on sentään työnjako, mutta Wuppe joutuu hoitamaan koko urakan ihan yksin! Onneksi nämä Wupen "ongelmat" ovat vain pieniä kauneusvirheitä muuten maailman mukavimmassa koirassa. :)

Hanne kirjoitti...

Noin kun ajattelen Wupen elämänmuutosta silloin meille tullessa, niin onhan se ihan valtava, vaikka ulkoisesti Wuppe näytti hallitsevan tilanteen. Sieltä maaseudun rauhasta suurkaupungin risteykseen, ainoaksi koiraksi kerrostaloon. Koko ajan luulin Wupen jo täysin sopeutuneen, mutta sain huomata jatkuvasti kehitystä ja uusia piirteitä koirassa.
Luulen, että Wuppe ei ollut aiemmin käynyt edes kylässä kenenkään luona, parissa näyttelyssä sentään. Wuppe on meidän mielestä älykäs ja oppivainen ja siksi ehkä kaikki aiemmin opittu tai ei-opittu on iskostunut erittäin vahvasti Wupen mieleen. Poisoppiminen on vaikea asia, jos on jotain täysin toisin ehtinyt omaksua.
Otankin kokeiluun tuon sanomalehden lukemisen. Katsotaan, miten tulee sujumaan, ehkä siitä piankin tulee Wupelle ihan arkinen asia.
Wupella oli alkuaikoina meillä hyvin vahvasti esillä hyväksymisen tarve. Jatkuvasti mielisteli meitä ja iltaisin nukkumaanmenosta ei meinannut tulla mitään, kun Wupen piti vuorotellen käydä meitä molemia nuolemassa häntä vispaten. Siihen tarvittiin ainakin kymmenkunta mielistelykäyntiä molempien luona, sitten vasta kävi itse luolaansa nukkumaan. Nykyään käy sanomassa "hyvää yötä" vain miehelleni, ei minulle.
Tänään on ensimmäinen, oikein aidon kevään tuntuinen päivä, luultavasti siellä Suomen etelärannikolla samoin. ☼

Aatu Hauva kirjoitti...

Minullekin tuli mieleen mahdolliset kivut kosketusarkuuden syynä, mutta ilman muuta voi johtua myös kovakouraisesta käsittelystä entisessä elämässä. Kannattaisi ehkä kokeilla namien kanssa sylihoitoa, ykkösherkku suuhun aina, kun otetaan syliin. Ja vapaa poistuminen sylistä, sitten kun Wuppe ei enää halua olla sylissä.
Mukavaa, että Wuppe on oppinut olemaan lapsen kanssa. Heillä voisi olla joku erikoislelu, joka on käytössä vain lapsen ja Wupen yhteisissä (vavotuissa) leikeissä.
Sanomalehdestä epäilen, että sitä on käytetty rangaistusvälineenä. Siinäkin siedätys ja namien käyttö voisi helpottaa tilannetta. Namit on sitten tietenkin vähennettävä ruuasta, kun Wupella on se paino-ongelma.
Wuppe on kuitenkin niin peruspositiivinen koira, että pienet käytösongelmat korjaantuvat kyllä ajastaan kärsivällisyydellä ja johdonmukaisuudella.

Arja kirjoitti...

Ihan oikein olet varmasti toiminut. Kannattaa aina chihun kanssa muistaa, että sillä on vähintään rotikan ego, siksi ei käyttäytymistäkään kannata katsoa läpi sormien "kun se on niin pienikin" - näitä pirulaisia on nähty enemmän kuin tarpeeksi, siis niitä, joiden annetaan käyttäytyä ja rähistä pienen kokonsa suojissa ihan miten päin vaan.
Joku negatiivinen juttu siihen lehteen pitää liittyä, ei se sitä taatusti ole tuulesta temmannut. Naksutus namien kera voisi auttaa, siis aina kun lehti kahahtaa, nami suuhun vilahtaa ;)
Yksi tosi hyvä kirja, joka auttaa koiran puhumiseen koiralle, on Jan Fennelin "Koulutan koirani". Kyseisen asiantuntijan videopätkiä ongelmakoirien kanssa on myös tosi valaisevaa katsoa, niistä saa paljon vinkkejä ihan pikkuongelmiinkin. Hyvä keino on juuri laittaa koira jäähylle, jos tilanne alkaa kuumeta, niin toimitaan laumassa yleensäkin, ja koira ymmärtää sen tavattoman hyvin. Samoin, jos leikkiessä kiihtyy liikaa, niin leikki loppuu siihen. Wupella on kuitenkin laumassa kasvaneena äärettömän hyvät valmiudet puhua koiraa, pitää vaan itse opetella sama kieli ja toimia johdonmukaisesti sen puitteissa.
Lapsen kanssa on varmaan myös juuri niin, että aikuinen koira sietää yleensä pentujakin hyvin, mutta sitten kun mitta tulee täyteen, eli se aikuinen väsyy, se ilmoittaa kyllä sille pennulle, että nyt riittää. Se ilmoittaminen vaan kun sen murahduksen jälkeen tulee yleensä jo hampailla, niin sitä ei karvattomien ihmislasten kohdalla tietenkään voi odottaa, vaan omistajan pitää toimia välittäjänä, ettei vahinkoja tapahdu.
Tuon Fennelin opetuksethan perustuvat johtajuuteen, jota kaikki eivät nykyään sulata, mutta koirat käsittävät kyllä heti tarkoituksen, eikä niissä käytetä lainkaan väkivaltaa, äärimmäinenkin keino on vain poistaa koira laumasta riittävän pitkäksi aikaa, kun se toimii selvästi väärin. Itse käytän kyllä murahduksia koirilleni, varsinkin tuolle nuorimmalle kuumakallelle, ja menevät paljon paremmin ja nopeammin perille kuin mikään käsky kiihkeämmälläkin hetkellä. Tästäkin olen suunnitellut postausta, tulkoon sitten kuinka paljon likaisia kommentteja hyvänsä, pääasia, että koirilla on helpompi elää ihmisten kanssa, kun kaikki puhuvat koiraa :)
Mutta hyvä, Hanne, oikein toimit, ottaen vielä huomioon, että koiralla on jo entisestä elämästään taatusti melkoisesti painolastia, kun on elänyt jokseenkin ilman ihmiskontakteja uroslaumassa, mistäs se suoralta kädeltä kaikkea uutta voisi ymmärtääkään.

Iivari kirjoitti...

Iivarin äet:

Anteeks jos nyt tämmöstä kysyn, mutta ootko ihavvarma ettee Wuppeen oo kääty käsiks sielä eellisessä paekassa?? Ku kerta heti ku silität ni paljastaa mahasa ja ärisöö jos sitä koskettaa. Ja tuo muuhhii silittely suap het "puolustuksen piälle".
Voep tietysti joku kohta aristoohhii että siitä johtus. Koera jota on lyöty pelekee tae aenahhii arastelloo kohti ojentuvata kättä. On se mualiman isoen onni että piäs Wuppe poekkeen sieltä ja teejjän luo<3

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Wuppe on urhoollinen pikkukoira, jonka täytyy luonnostaan kertoa muille, että hänen nenälleen ei hypitä. Se ei ole ilkeyttä vaan pärjäämiskeino kovassa maailmassa. Jotkut koirat vain eivät siedä, että heitä häiritään ja rapsutellaan, jos ovat sillä tuulella. Yllättäen Párek nyt kun syyskuussa tulee 6-vuotiaaksi on alkanut murisemaan todella uhkaavasti, jos yritän komentaa illalla 'väärään aikaan' lenkille. Aikaisemmin onnistuin houkuttelemaan riiviön piilostaan kutsumalla hakemaan "namin". Nyt ei sekään toimi. Eilen Párek oli tuolini alla ja minä päätin, että nyt kyllä mennään iltalenkille. Siirsin tuolia ja kutsuin koiraa. Hirveä rähinä ja uho! Silloin päätin, että nyt riittää. Irvistin uhkaavasti ja komensin "lopeta!" Rähinä muuttui murinaksi, minä otin koiran ja käänsin selälleen. Pidin kädellä sitä selällään ja näytin hampaitani. Párek luimisteli ja nolosteli. Tilanne muuttui täysin. Párek antautui. Ehkä uroksilla on kausia, jolloin tekee mieli kokeilla kuka on pomo. Párek ei ole ikinä purrut minua ja yritän pitää huolen siitä, että se tietää aina olevansa kakkonen eikä pomo. En läpsi enkä lyö, en korota ääntäni. Murisen ja näytän hampaani, ja käännän koiran selälleen. Párek ymmärtää viestin, joten ilmeisesti puhun 'koiraa' : )

Marja-Leena kirjoitti...

Minusta Wuppe ei ole ongelmakoira, vaan suhteellisen normaalisti käyttäytyvä. Jos kerran sillä ei ole ollut nuoruudessaan paljoa ihmiskontakteja, ainoastaan koiralauman kontaktit, niin silloinhan se joutuu koko ajan opettelemaan ihmisen kanssa käyttäytymistä. Tuo koiran heittäytyminen selälleen tarkoittaa toisen koiran kanssa juuri sitä "alistumista" toiselle koiralle. Samalla lailla käyttäytyvät kaikki koiraeläimet. Kurkun paljastaminen on se viimeinen alistumismuoto ja silloin yleensä ne dominoivammat yksilöt jättävät tämän alistujan rauhaan. Sehän nyt ei suinkaan tarkoita sitä, että Wuppe on ollut se kaikkein alistuvin. Uroslaumassa vallitsee tietty hierarkia, mutta millä "asteikolla" Wuppe on ollut, sitä et voi tietää.

Ei yksi koiralauma ihan pienellä hymistelyllä hiljene. Kyllä sen käskysanan pitää kuulua ja kovapäisimmänkin koiran tajuta..

Minä "veikkaisin", että ärisemällä teidän pojan pojalle, Wuppe yrittää kertoa, että se on "laumajärjestyksessä" hänen yläpuolellaan. Teitähän on laumassa kolme. Pikkumiehen vierailujen ajaksi melkein pistäisin aina toiseen huoneeseen, ainakin jos ärinä on ennustettavissa. Wupen ei tarvitse kuin kerran näykätä, niin jo on pieneen mieheen iskostettu koirapelko, vaikka se purema ei olisikaan vaarallinen.

Sitten vielä, minä olen sitä mieltä, että koira, jos se vahtii syömisiään, kuten Ossikin tekee, niin sillä ei ole mitään asiaa syömisineen sohvalle. Esimerkiksi luun kanssa Ossilla ei ole mitään asiaa sohvalle, koska se voisi aiheuttaa keskenämme aikamoisen riitelyn. Loppujen lopuksi Ossi lähtisi kuitenkin alas sohvalta. Siksi aina ilmoitan, että luun kanssa ei ole mitään asiaa sohvalle. Muutaman kerran se yrittää ja sitten todettuaan yrityksen toivottamaksi suostuu syömään luunsa lattialla.

Chihuthan ovat äärettömän pienestä koostaan huolimatta ihan koiria ja niiden olisi hyvä oppia "ihmismäiset" tai ainakin ihmisille sopivat käytöstavat. Tietysti jokainen sitten säätelee ne rajat itselleen sopiviksi. Mikä on toiselle sopivaa, ei ole toiselle sallittua. Pääasiahan on se, että molemmat osapuolet, omistajat ja koira ovat tyytyväisiä. Terveiset Ossilasta.

Hanne kirjoitti...

Alan kokeilemaan tuota ehdotustasi sylihoidosta. Aika näyttää, miten sujuu.
Lapsen ja Wupen yhteiset leikit ei toistaiseksi tule kysymykseen, Wuppehan omistaa kaiken eikä anna toiselle. Ainakin vielä on tuo tilanne. Kaikki mitä Wuppe näkee, on hänen.
Monet koiranomistajat komentavat koiraansa käärityllä sanomalehdellä lätkäisemällä, ei välttämättä koiraa, vaan esim. pöydän reunaa lätkäisten. Miten Wupen entisessä paikassa on ollut, siitä ei ole tietoa, enkä voi sellaista asiaa kysyäkään.

Hanne kirjoitti...

Vaikea on kuvitella, että ainakaan tarkoituksella Wuppea olisi käsitelty huonosti. Sen sijaan rutiininomainen kovakourainen käsittely saattaa herkkää koiraa leimata lopuksi ikää.
Wuppe kun ei kerro sanaakaan menneisyydestään...

Hanne kirjoitti...

Wuppe on kyllä itsetietoinen koira, ainakin esittää sellaista. Sen olemme huomanneet, että Wupelle täytyy antaa aikaa esim. uloslähtiessä, sanoa, että "tule, nyt mennään lenkille" ja sitten odottaa jonkin aikaa, yleensä Wuppe ilmestyy siihen sitten. Jos sen sijaan menee heti hakemaan häntä, niin ei ollenkaan tykkää.
Minä en ole koskaan joutunut mitenkään alistamaan koiraa, paitsi murinalla ja huomiotta jättämisellä, muistaakseni ihmisen selättäessä koiraa, jää koiralle epäselväksi, miksi niin tapahtui. Koirallahan se selälleen meno on oma reaktio, ei toisen koiran väkisin tekemä. En tiedä, pitääkö vielä nykyään paikkansa?
Kieltona käytän Wupella, kuten aikaisemmilla koirillanikin, murahdusta, toimii hyvin. Hassua on, kun meitin pikkupojallekin vahingossa murahdan kielloksi, toimii myös oikein hienosti!
Párek, isännäksikö tekee mielesi? Oothan jo nyt, kun sinulla on Palvelijatar!

Hanne kirjoitti...

Tähän mennessä Wuppe on tyytynyt pelkkään murinaan ja ärähdykseen, hampaita ei ole yrittänyt kertaakaan käyttää. Toivottavasti ei jatkossakaan. Minusta ei ole hyvä sulkea koiraa toiseen huoneeseen sellaisen vierailun aikana, joka tulee jatkossa toistumaan tiuhaan. Satunnaisen kävijän aikana ehkä tai jopa kyllä. Wupen on pakko tottua poikaan ja tuntuu todella vaativan aikaa.
Kuinkahan paljon koiraan vaikuttaa se lapsen jatkuva muuttuminen, ensin pieni parkuva käärö, sitten ryömivä, konttaava ja lopuksi kävelevä lapsi? Kehitystä on kuitenkin jonkunverran tapahtunut ja kun lapsi nyt pysyy "samanlaisena" eli kävelee ja puhuu ja toimii normaalisti, kuten muutkin ihmiset, niin oletan sen olevan Wupelle, kuin sellainen alati muuttuva olio.
Wuppe tosiaan syö sohvalla, siinä on tarpeeksi tilaa pienelle kirpulle. Ruokakuppia Wuppe ei puolusta, siihen voin käydä käsiksi, vaikka Wuppe juuri söisi siitä. Toista koiraa kohtaan kyllä takuuvarmasti olisi puolustamassa. Mutta sitten Wupella on noita aarteita, leivänkannikka, luu, niitä vahtii kyllä. Jossain vaiheessa nekin menettävät kiinnostusta, kun vanhenevat eikä niissä sitten ole enää mitään hohtoa Wupen silmissä.
Terveiset Ossilan väelle!

Hanne kirjoitti...

Korjaus: "niin oletan sen olevan Wupelle helpompaa, kuin sellainen alati muuttuva olio."

Hanne kirjoitti...

Wupelle olisi ollut eduksi, jos olisi kolmen vuoden ajalta paljon erilaisia kokemuksia, nyt valitettavasti vain yhdenlaisia. Silti on ihmeen hyvin osannut selviytyä liikenteen melusta, hälytysajoneuvojen sireeneistä, hissistä ja satunnaisesti portaistakin ja suuresta määrästä ohikulkevia ihmisiä, autoja, ventovieraita koiria.
Nyt alan lukemaan lehteä päivittäin, vaikkapa aina sitä saman päivän lehteä, kun yleensä luen nettilehtiä ainoastaan. Katsotaan, mitä tuleman pitää.
Tilasin tuon mainitsemasi kirjan saksankielisenä, oli tuuria, ja se tulee hyvin edulliseen hintaan (4,95e). Enpä olisi uskonut, että vielä tässä iässä alan lukemaan koirankasvatuskirjaa....näköjään maailman pienin koira(rotu) Wuppe tarvitsee uudelleenkoulutusta omistajalleen.
Tuntumaa koirankieleen minulla on entuudestaan, olen käynyt sellaisella "Turid Rugaas: Rauhoittavat signaalit" - kirjan puitteissa pidetyille koirapäiville KivaTeamissä, joskus vuonna nolla. Jatkokurssi lienee tarpeen. :)
Nyt sitten innolla odottamaan postaustasi...

Ivi ja Ariel kirjoitti...

Moikka, paljon tänne olet saanutkin ohjeita mutta sen halusin vielä lisätä että resurssien puolustaminen on luottamuspulaan liittyvä ongelma, noissa tilanteissa kun Wuppe puolustaa jotain mikä hänelle on, hän ei siis luota sinuun ja siihen että häneltä ei viedä arvokasta asiaa pois. Se on erittäin luonnollista käytöstä koirille ja varmastikin ne edelliset asuinolot ovat vaikuttaneet tähän(kin) paljon. Resurssiongelmissa koiralle siis opetetaan pitkän kaavan mukaan että sinulta TULEE kivoja asioita eikä niin että sinä viet niitä pois. Murinasta tms. ei koskaan kannata rankaista, siinä käy ainoastaan niin että koira oppii jättämään nämä varoitukset käyttämättä ja tositilanteessa voi päättää sitten suorilta käsin esim. purra, varoittamatta.
Myös kaikki johtajuus/laumanjohtaja-teoriat kannattaa unohtaa, niitä ei olla käyttäytymistieteisiin ja eläinten oppimispsykologiaan perustuvassa koulutuksessa käytetty enää aikoihin:)

Hanne kirjoitti...

Kiva saada lisää vinkkejä näihin koirankasvatuskysymyksiin. Wupella tietenkin on painolastina ne 3,5 vuotta lähinnä uroskoirien kanssa elämisestä, mutta eiköhän ne tavat haalene pikkuhiljaa. Ainakin kovasti ollaan edistytty ja opittu ymmärtämään toisiamme paremmin.
Tuo johtajuuskäsite oli aikoinaan "kova sana", vastenmielinen ajatus minulle. Koen ihmisen osan perheessä eli koiran elinlaumassa perheenpäänä. Joka perheessä on joku, joka on ns. vastuuhenkilö, niin lapsille kuin koko huushollin toimivuudelle. Koen sen koskevan myös koiraa. Siis ei johtaja, vaan perheenpää. Asetelma kuulostaa heti ihan erilaiselta kuin johtaja ja alainen. Parempi perheenpää ja perheenjäsen.