Wupen uutisia osa II

Vihdoin tuli päivä, jolloin aurinko paistoi! Perään tuli vielä toinenkin päivä, aurinkoinen tunti toisensa perään, ihanaa! Vaan mitä tekee ihminen? Vetää verhoja eteen, ettei aurinko häikäise.
Wuppe sentään ymmärsi ottaa ilon irti auringosta ja paistatteli päivää.
Siihen ne aurinkoiset päivät toistaiseksi taas kerran loppuivat, no, toivossa on hyvä elää. Tänään Wuppe luuli jotenkin mielessään, että parvekkeella on kaunista ja lämmintä, seisoi parvekkeen oven edessä odottaen pääsyä. Avasin hänelle oven ja hetken verhon välistä kurkattuaan kiireen vilkkaa karkuun, hui, siellähän on kylmää! Ne pari aurinkoista päivää saivat kai Wupen odotukset heräämään ja sattui tuollainen ajatusvirhe pojalle. Nyt lämpötila on nollan kahtapuolta ja lisäksi kylmä tuuli, onneksi ei myrskyisää.

Auringonpalvoja

Wupellahan oli mm. sellaiset hyvin epäsopivat Ratian valjaat, taisin niistä kirjoittaa silloin pitkän pätkän. Nyt nämä toisaalta todella ihanat valjaat ovat löytäneet uuden, arvoisensa omistajan. Katsokaa kuvia, kuinka hienosti ne valjaat sopivat tälle chihuahualle!

Kaikille koirille, mutta erityisesti pienikokoisille, on tavattoman vaikeaa löytää sopivia valjaita. Kun ison koiran valjaissa sentin parin heitto ei merkitse vielä yhtään mitään, niin pikkukoiralle se on jo jalan mentävä aukko. valjaiden istuvuus on siis pienestä kiinni.

Meillekin kertyi noita käyttökelvottomia, mutta muuten oikeinkin hyviä valjaita isohko määrä. Yritin niitä myydä, muutamia sainkin myytyä, mutta jokunen ostajaehdokaskin häipyi ja valjaita lojui laatikossa. Eläinsuojelun koirahoitolaan niitä ei kannatanut lahjoittaa, koska siellä niitä on yllin kyllin, saatu lahjoituksina. Sääli olisi ollut ihan roskiinkaan heittää. 

Ratian valjaat löysivät omistajan.

Sitten keksin tarjota niitä ilmaiseksi, pääasia, että joku koira saa sopivat valjaat. Eräällä täkäläisellä chihuahua-foorumilla sitten ilmoittelin ja eräs chihu-ihminen ilmoittautui. Valjaspaketti postiin (5 kpl), postimaksu meni minun piikkiini (2,40e). Tämän ihmisen koiralle sopivat vain nuo Ratian valjaat. Hän lisäsi pakettiin useampia epäsopivia valjaita omalta koiraltaan ja ilmoitti foorumilla valjaspaketista, kuka haluaa sen seuraavaksi. Nyt se valjaspaketti kiertää halukkaita chihuahuan omistajia, nyt taitaa olla neljäs paikka jo menossa.

Komee poika komeissa valjaissa!

Hieno systeemi, eikö? Tämä vaeltava valjaspaketti "Geschirre-Wanderpaket" reissaa periaatteessa ilmaiseksi ja vastaanottaja ottaa sopivat valjaat koiralleen, loput + mahdollisesti lisää omia valjaitaan siihen ja lähettää eteenpäin halukkaalle, maksaa postimaksun jne. Näin monella on mahdollisuus saada sopivat valjaat koiralleen lähes ilmaiseksi, ei tule vikahankintoja, ei mene rahaa hukkaan, ja jokainen on jo satsannut euroja vääriin valjaisiin, näin saa siitä tavallaan osan takaisin. Lisäksi on mahdollisuus sovittaa koiralleen monenlaisia, uudenveroisia/uusia valjaita ilman mitään sitoutumista tai rahan hukkaa.

Luolakoira

Wupen kuvasta voisi päätellä, että iso koira siinä nukkuu luolassaan. Kuitenkin tuon petiluolan korkeus on korkeimmasta kohdasta mitattuna vain 17 cm, Luolan suu on noin 7cm korkea. Aika pieni tuo Wuppe tosiaan on, itse on hänen kokoonsa jo niin tottunut, että välillä aivan unohtaa, kuinka pikkuinen hän on. Sadesäällä, kun tulee lenkiltä, kuivaan hänet 1-2:lla talouspaperiarkilla.

Olen miettinyt Wupen elämää siellä lapsuudenkodissaan, jossa häntä on kyllä hyvin hoidettu, siinä ei ole moitteen sijaa. Sen sijaan oletan Wupen sosialistamisen jääneen vähälle. 

Pentuajan on elänyt kaikkien kanssa, mutta sukukypsyyden koittaessa on joutunut olosuhteiden pakosta siirtymään "herrahuoneeseen" urosten seuraan. 

Kasvattajan kaikki narttukoirat elävät pariskunnan kanssa ihan tavallista elämää, nukkuvat heidän makuuhuoneessaan ja osa omistajien sängyssä, ovat läsnä, kun tulee vieraita jne. Urokset ovat tavallaan eristyksessä, omassa huoneessaan, nukkuvat yöt keskenään, ulkoilevat pihalla keskenään tai pentujen kanssa, eivät pääse juurikaan kontakteihin narttujen kanssa kuin vain satunnaisesti. Eniten jäävät puuttumaan kai ne ihan arkiset ihmiskontaktit, joita jokainen pentu kokee sitten aikanaan uudessa kodissaan. 

Jotain on jäänyt puuttumaan. Wuppe eli siellä 3,5 vuotta, siitä ajasta ainakin 2,5 vuotta eniten uroshuoneessa. Olen ollut huomaavinani, että Wupen valmiudet eivät olleet ollenkaan niin hallinnassa kuin normaalisti 3,5 vuotiaalla. Tomerasti ja itsevarmasti Wuppe on koko ajan yrittänyt parastaan, sopeutua tähän tavalliseen elämään. 

Nyt kun olen katsellut Wupen kuvia siltä ensimmäiseltä kuukaudelta, jolloin tuli meille, olen näkevinäni hämmästyneen, vakavan, epävarman ilmeen Wupen katseessa. Nykyisissä kuvissa sen sijaan Wuppe on vapautuneempi, itsevarmempi, rennompi. Ehkä nyt Wuppe on siinä vaiheessa, kuin kolmikuinen pentu olisi asuttuaan reilun vuoden uudessa kodissaan. Huomioitava tietenkin, että Wuppe ei ole puolitoistavuotias, vaan jo 4,5v.  

Wupen uutisia osa I

Sadetta piisaa...

Wupen ruokailun suhteen olen tehnyt sellaisen muutoksen, että raakaa lihaa en enää anna kuin silloin tällöin ja pääasiassa Wuppe syö kypsennettyä lihaa. Kypsennysaste on alhainen, juuri ja juuri kypsää eli ei mitään "kuolleeksi keitettyä".
Tämä muutos sai alkunsa kolmesta seikasta. Ensinnäkin se, että lihan kypsentäminen  ei juurikaan mainittavasti alenna lihan ravinnollista arvoa, ero raakaan on minimaalinen. Kypsä liha kuulemma on vatsaystävällisempää kuin raaka. Lisäksi toivon muutoksen vaikuttavan siihen, että Wupen jätökset olisivat hieman tönkömpiä. Maistuvuuden suhteen ei ole ongelmia, Wuppe syö kaiken aina hyvällä ruokahalulla, mitä sitten annetaankin.
Nyt on noin viikko edetty tällä tavalla. Ihan hyvä näin. Nyt Wupen kuppi näyttää yllättävän tyhjältä, kypsästä lihasta poistuu nesteitä ja annos on todella vähäisen näköinen verrattuna aikaisempaan. Ja rumempikin. Vertailukuvissa on se aktuelli annos nyt sattumalta ilman keltuaista...

Nyt

Ennen

Wuppe on saanut nyt "talven" aikana lisää grammoja vyötäröönsä. Sää on ollut suurimmaksi osaksi sadetta, myrskyä, kylmää. Sitten vielä ne kaikki päivät, jolloin on paukuteltu uutta vuotta. 

Wupen lenkkeily on jäänyt vähäisemmäksi ja se näkyy heti painonnousuna. Nyt on ollut rauhallista sen paukuttelun puolesta ja heti kun on sattunut sateeton parituntinen, niin Wuppe on innoissaan lenkkeillyt. Yleensä aina kävellään Wupen toiveitten mukaisesti ja useinmiten se tarkoittaa, että kierretään järvipahanen ja lampi ympäri.

Lampi

Nyt toivotaan kauniita säitä, ennenkaikkea hiukan aurinkoa, tuskin muistan, miltä aurinko näyttää. Lamppu taivaalla? Jotain sellaista tulee aurinko-sanasta mieleeni.

Kirppuoperaatio on sujunut hyvin. Vielä kaksi tabletinpuolikasta on annettavana Wupelle, tämän kuun lopulla ja se viimeinen helmikuun loppupuolella. Kirppuja ei ole näkynyt eikä olla etsittykään. Oletettavasti sitä uutta kirppusukupolvea ei ole tulossa, kiitos lääkkeen.
Saattaa olla, että kevään/kesän tullen joudumme aloittamaan kuurin uudestaan.

Wupen anaaliongelmat ovat ainakin toistaiseksi pysyneet  poissa. Ilmiselvä yhteys liikapainoon, se oli syy, miksi anaalirauhaset tulehtuivat.  Ne ihanalle tuoksuvat yrtit, joita rauhasten toiminnan kiihottamiseksi annettiin päivittäin, ovat edelleenkin jaossa, mutta vain kahtena päivänä viikossa.

Wuppe on nyt asunut meillä 15 kk ja niin on, että edelleenkin on muutoksia havaittavissa. Vaikka niin alkuun oletin, että sopeutuminen olisi jo heti tapahtunut, niin ei sentään. Koko ajan pientä hiomista.
Oletettavasti Wupella on entisessä kodissaan ollut niukasti ihmiskontakteja, ei ainakaan syvää suhdetta kehenkään. Jo syksyllä oli havaittavissa, että Wuppe palvoo isäntää. Minä olen se piika, joka hoitaa tarjoilut, leikkaa kynnet, auttaa, jos on ongelmia. Mutta Isäntä se vasta on jotakin ihmeellistä! Isäntä saa pusuja, Isäntää herätellään aamuisin suukoin, Isäntää tuijotetaan palvovin silmin, häntä seurataan joka paikkaan ja nykyään isäntä jopa kirjoitetaan isolla ii:llä.

Selffii...

Lisäksi Wuppe alkoi sanomaan mielipiteensä murinalla. Jos ei joku asia huvita, esim. uloslähtö, niin murinaa tulee syvällä rintaäänellä. Olemme huomanneet myös, että Wuppe ei tykkää olla sylissä, paitsi silloin kun itse hakeutuu polvieni päälle nukkumaan, kun istuskelemme sohvalla. Eikä tykkää jatkuvasta lääppimisestä, ei kaipaa juurikaan huomiota, haluaa olla se, joka tekee aloitteet, tulla luo eikä toisin päin.

Minusta olisi kivaa, jos Wuppe olisi sellainen "sylivauva", mutta kun ei niin ei. Yönsäkin nukkuu ihan aina omassa luolassaan (= kantokassissa) makuuhuoneessamme. Vilikään ei ollut sylissäviihtyvää sorttia, vaan samalla tavalla itsenäinen kuin Wuppekin. Viliä edeltänyt lapinkoirani Hessu sentään nukkui lähes aina sängyssäni ja tykkäsi olla rapsuteltavana ja istui ainakin eläinlääkärillä sylissäni (25 kg).

Paukkupommeista eläinsuojeluun

Täällä on todella käsittämätöntä tuo uudenvuodenpaukuttelu. Onhan täällä paljon asukkaitakin ja meidän kaupunginosamme ei ole hienoimmasta päästä, eli emme asu eliittialueella, vaan pienessä. työläiskaupunginosassa ja sen mukaisesti on myös meteliä.
Osasyy on varmasti ulkomaalaistaustaiset asukkaat, joita on suurin osa täällä (minä mukaanlukien). Oletan heidän olevan enemmän paukkuintoilijoita kuin esim. saksalaiset. Ja missä on paljon asfalttia ja taloja, siellä on hyvä kaikupohja paukkupommeille, jotka eivät tosiaan ole mitään "hyttysenpieruja". Muuten täällä on todella mukavaa asua.
Vili pelkäsi noita paukkuja ja räiskeitä täällä sisälläkin, oli todella paniikissa. Vili kuitenkin ymmärsi pissiä nopeasti ulkona, mutta Wuppe puolestaan on suorastaan shokissa tajutakseen tehdä samoin. Wuppe on ok sisätiloissa, mutta panikoi ulkona.

Eläinsuojeluyhdistys, perustettu vuonna 1841

Täällä toimii tuo uusien kotien löytyminen todella hyvin. Suurin koiraroturyhmä Hampurissa ovat sekarotuiset, vasta sitten tulevat rotukoirat. Melkein koira kuin koira, joka tulee vastaan, on joko ulkomailta pelastettu tai täkäläisestä löytökoiralasta haettu.

Koiraa ei hoitolasta saa tuosta vain, siellä käymällä, vaan koiraan täytyy tutustua, lenkkeillä sen kanssa, muodostaa kiintymyssuhde puolin ja toisin ja sitten kun huomataan, että kaikki sujuu mallikkaasti, voi lunastaa koiran (suojamaksu 280e, vaikeasti välitettävä koira 120e).
Luovutuksen jälkeen, jonkin ajan kuluttua tulee hoitolan työntekijä tekemään tarkastuskäynnin, että kaikki asiat ovat koiran kannalta hyvin. Miten tämä kaikki tapahtuu muitten eläinten kohdalla, niin siitä en tiedä.
Tuossa poikkikadulla asuu eräässä talossa muutamia sellaisia ns. laitapuolen ihmisiä, elämän koettelemia, osa alkoholia käyttäviä, ei kuitenkaan mitään räyhääviä, vaan kilttejä, hiljaisia, kuitenkin ongelmaisia. Myös siellä on kahdella miehellä koiria eläinhoitolasta, toisella on beaglenarttu ja toisella kaksi, iso ja pieni koira.

Vuoden verran on pyörinyt koirahoitolan projekti Romanian koirien hyväksi. Sinne lähetetään apua ja sieltä on nyt tuotu jo useampi erä koiria saamaan onnellisen koiranelämän täällä. Tuossa videossa on lauma näitä tänne saapuneita romanialaisia koiria aitauksessaan. Useat koirista ovat sairaita, mutta kaikki on luokiteltu ihmisystävällisiksi. Sairaat koirat tietenkin hoidetaan terveeksi jne. Ihan hienosti ovat nämäkin romanialaiset löytäneet koteja!

Romaniasta juuri saapunut "Anuschka"
matkalla koirahoitolan sisätiloihin
vapaaehtoisen avustajan sylissä.

Tietenkin on eläimiä, joita kukaan ei huoli, aina joku toinen menee edelle. Sitten on ongelmaisia, sairaita koiria, joille tosiaan ei voi odottaa kotia löytyvänkään. Silti niiden eteen tehdään kaikki mahdollinen, uutta kotia etsitään terveydellisistä vaikeuksista huolimatta.
Heitä hoidetaan eläinsuojeluyhdistyksen lääkärien toimesta, tehdään leikkauksia, jos tarvitaan, lääkitään jne. Niillekin, joita kukaan ei halua tai ei sopivaa kotia löydy, saavat viettää lopun elämäänsä hoitolassa. Siellä on erikseen "vanhusosasto", jossa iäkkäät tai rauhaa kaipaavat koirat saavat olla yhdessä. Siinä ryhmässä sai asua myös Arthur.

Vuosi sitten kai jo siinä ensimmäisessä erässä romanialaisia koiria saapui Arthur, joka on lähes sokea koira. Sillä oli suuria vaikeuksia selvitä kaikkien katukoirien ja romanialaisen koiratarhan koirien kanssa olemattoman näkökykynsä takia. Minua kosketti tuo Arthurin esittelyvideo silloin ja nyt ilokseni näin, että Arthur on vammaisuudestaan huolimatta saanut oman kodin "Arthur hat ein neues Zuhause"!

Koirahoitola järjestää maksullisia koulutuskursseja, paljon tempauksia, ottavat kantaa eläinsuojeluun yleensäkin, epäkohtiin, valistavat kaikin tavoin eläinsuojelun tarpeellisuuden puolesta.
Jäsenmaksu on 35 euroa ja jäsenet saavat kerran vuodessa lahjan, pehmolelun. Näitä laadukkaita pehmoeläimiä voi ostaa enemmänkin hoitolasta, hinta 15e.
Edellisvuonna se oli kissa ja viime vuonna aivan ihana kilpikonna. Sen kautta muistutettiin ihmisiä, että pieni vesikilpikonna, joka on tulitikkuaskin kokoinen ostettaessa, kasvaa sangen suureksi ja vaativaksi eläimeksi. Osa niistä hylätään luontoon, jonne suurin osa menehtyy. Viime vuonna näitä tuli 125 kpl eläinhoitolaan!

Eläinten määrä 6.01.2015: koiria 133, kissoja 285 pien- villi- ym eläimiä 412, yhteensä 830 eläintä
Jäseniä yli 4000 ja noin 80 työntekijää, mm. muistaakseni kolme sivutoimellista eläinlääkäriä, runsas määrä vapaaehtoisia, kuten koirien taluttajia. Vuosittain huostaan tulee noin 10.000 eläintä.

Yllättävästi vanhojakin koiria onnistaa ja löytävät koteja.
Puolisen vuotta sitten saivat vanhuudenkodin kuvassa olevat 14 vuotiaat koirat, jotka ovat aina eläneet yhdessä, eikä heitä yritettykään erottaa, vaan haluttiin välittää heidät vain yhdessä. Heidän omistajansa kuoli ja siksi koirat jouduttiin ottamaan huostaan. Nyt heistä julkaistiin tämä kuva uuden omistajan lähettämänä.

Hampurissa on toinenkin eläinhoitola Franziskus-Tierheim, pieni verrattuna tähän, tilaa siellä on  30 koiralle, 50 kissalle sekä 40 pieneläimelle. Silläkin tarhalla tuli käytyä ennen Wupen hankintaa. Siellä oli koirat yksin tai pareittain aitauksissaan, täällä isossa eläinhoitolassa koirilla on iso piha ja heitä on toistensa kanssa pärjääviä koiria ehkä kymmenkunta tai enemmänkin yhdessä. Se on edistyksellistä koirien liikunnan- ja leikintarpeelle ja se edistää koirien suhtautumista ja toimeentuloa toisten koirien kanssa.

"Hei, oletko sinäkin eläinhoitolasta haettu?
Ei en, minä olen halpakoira internetistä."
Sinä voit valita, koira ei!

Uutta tupaan

Vanha vuosi lähti ja uusi tuli tilalle. 

Mikä suuri helpotus, että vuodenvaihde on ohitettu! 

Uudenvuodenaatto oli se vaikeuksien huipentuma, taas kerran. Niin paljon kuin tykkään mukavasta, rauhallisesta kaupunginosastamme, niin vähän tykkään siitä vuoden vaihtuessa.
Jo ennen joulua kuului satunnaisia paukutteluita, mutta vuoden viimeisenä päivänä "tykkien jylinä" alkoi noin klo 15 ja jatkui aamuun, vähitellen vaimeten. Jylinä oli jatkuvaa, sitä ei oikeastaan edes reagoinutkaan, eikä tullut niitä inhottavia pelästymisiä, joita aiheuttavat yksittäiset, satunnaiset pommin pamaukset. Ikkunat ovat onneksi uusinta uutta eli ääntä eristäviä, joten sisällä meteli oli siedettävää, mutta ulkona se oli suorastaan helvetillistä.

Uudenvuodenpäivänä "lenkillä".

Sisällä kotona Wuppe oli ihan oma itsensä, loikoili reteesti milloin missäkin. Jylinä oli kuin jatkuvaa taustamusiikkia. Kunnes tuli se aika, kun oli pakko käydä pissillä. Väkisin oli Wuppe valjastettava ja kantamalla vietävä ulos siinä toivossa, että tekee asiansa. Wuppe vastusti ulosmenoa kovasti, murisi ja rähisi. Ulos mentäessä se meteli oli niin kauhean kovaa,  silloin erotti myös ne kaikkein kovemmat pamaukset, jotka eivät sisälle asti kuulostaneet ollenkaan niin kovilta ja uhkaavilta, kuin ne todellisuudessa olivat.
Wuppe oli kuin halvaantunut. Kovan räjähdyksen sattuessa ressukka liimaantui maahan kuin olisi kuollut. Kuin kärpäslätkällä litistetty. Aivan hirveää.
Ressukalla häntä roikkui ja vasta kotiovella se nousi selän päälle. Siis lenkeistä ei tullut mitään. Niin ollen Wuppe pissasi meidän porraskäytävään. Annoin sen tapahtua, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Tietenkin kävin siivoamassa jäljet. Olin iloinen edes siitä, että Wuppe on 2,5 kg eikä esim. rottweilerin kokoluokkaa.

Ressukka ihan onnetomana.

Tätä tragediaa jatkui useita päiviä. Ainoa lenkki, joka onnistui, oli aamulenkki. Silloin penskat olivat vielä kotonansa eikä heittelemässä räjähteitä. Wuppekin sen tiesi kokemuksesta, että aamuisin on rauhallisinta.
Päivän myöhemmät ulkoilut olivat pelkkää stressiä. Porraskäytäväämme somistava kuusi houkutteli Wuppea nostamaan jalkansa, mutta en sallinut. Hissin eteen tuli iso lammikko. Olohuoneen sohvapöydän jalka tuli merkattua. Onneksi päivä päivältä tuli rauhallisempaa, paukut taisivat loppua eikä kaupasta saanut enää uusia ostettua.
Wupen paino nousi reippaasti joulun ja loppiaisen (jota ei Hampurissa vietetä) välillä, olemattomien lenkkien takia, Liikunta oli todella vähissä. Nyt tätä kirjoittaessa alkaa Wupen maailma taas olemaan mallillaan.
Paljon ei ollut apua, jos ollenkaan, Serene Um:ista. Kyseenalaista, annanko tulevana uutena vuotena ollenkaan.
Seuraavan uudenvuoden aiomme viettää jossain, jonkun pienen, maalla sijaitsevan käpykylän majatalossa. Harmi, ettei siihen riitä 1-2 päivää, vaan on oltava vähintäänkin viikko poissa.



Eräästä hampurilaisesta lähiöstä löydettiin ennen uutta vuotta kerrostalon kellarista ja autotallista uskomattomat 3 tonnia kiellettyjä räjähteitä ja raketteja! Lisäksi oli pakettiauto täynnä, josta käsin rikolliset kiersivät myymässä näitä laittomia, todella vaarallisia ilotulitteita ihmisille.

Eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin toimitettiin jouluaaton ja tämän päivän aikana omistajien toimesta 29 eläintä (koiria 3, kissoja 10) ja löytöeläiminä talteenotettiin kaikenkaikkiaan 53 eläintä, joista 6 koiraa ja 25 kissaa. Kukaan ei ole näiden löytöeläinten perään kysellyt.

Anton noin 3 kk ikäinen

Tämä pikkuinen sekarotuinen Anton tuotiin eläinlääkärin toimesta (jonne omistaja oli koiran vienyt) tammikuun 2. päivänä koirahoitolaan. Anton oli joululahjakoira.

Skipper 4v

Skipper, 4 vuotias, löytyi 2. joulupäivänä (suljetun) marketin pihalta tolppaan sidottuna, valjaissa mukana lappu, jossa koiran nimi. Löytäjä toimitti koiran turvaan seurattuaan koiraa kolmisen tuntia eikä kukaan tullut sen luo.
Marsuja, kaneja, gerbiilejä, lemmikkihiiriä, kaikkia heitä löytyi mm. roskalaatikoista, portinpielistä.

Juhlat yksillä, murhe muilla.

Viimeistä viedään

Vuosi viettää viimeisiä hetkiään. 

On aika taas kerran vaihtaa vanha uuteen. 

Päivälevolla

Me vietämme vuodenvaihteen lumettomassa Hampurissa. Keskellä kauheita paukkupommeja vai miksi niitä nyt nimitelläänkään. Kun hämärä vallitsee, alkaa paukuttelu. Mihin tahansa hämärän tai pimeän aikaan. Myöhäiset kotiinpalajat heittelevät niitä puolenyön jälkeenkin, Sitäkin myöhäisemmät sopivasti aamuhämärään. Huoh.

Muutama viikko oli kovin myrskyävää, myrskyaallot heittivät jopa meren tai oikeammin joen (Elbe) keskelle Hampuria, siellä kahlattiin kuin Venetsiassa. Sadettakin piisasi viikon verran ympäri vuorokauden, aurinko oli ihan tuntematon käsite sinä aikana. Nyt on tuuli tyyntynyt, vihdoin ja on aurinkoisia päiviä. Kylmä viima silti uhoo.
Meidän parvekkeen oviverho oli pakko laittaa palmikolle ja hihnasta vielä oven väliin kiinni, ettei se lähtenyt myrskytuulen matkaan. Eikä tuohon palmikkoon sadekaan enää yltänyt. Ennen palmikointia verhon loimet paiskoivat kovalla voimalla märkinä ikkunoihin ja oli aika hurjan näköistä. Pelkäsin jo, että se päätyy pihapuun oksille. Nyt verho on taas vapautettu kahleistaan.

Wupen yökortteeri

Wuppe kärsii tuosta paukuttelusta. Ulos ei halua ollenkaan, väkisin viedään. Vapisee kuin haavanlehti sylissäkin. Siellä kulkee vastentahtoisesti, häntä koipien välissä, kuten moni muukin täkäläinen koira. On se vaan niin surkeaa.

Lähtisivät nuo kaksilahkeiset, siis miespuoliset, vapaaehtoisina sotiville alueille, niitä kun riittää, saisivat tarpeeksi kuunnella paukkuja, pommeja ja laukauksia. En osaa kuvitellakaan, että kukaan tyttö tai nainen niitä paukkuja heittelee, pidän sitä vain tuon miespuolisen ihmisen kummallisena hupina.

Wuppe saa 26.12 alkaen Serene-Um tabletteja, puolikkaan päivässä ja nyt 29.12 lähtien 2 puolikasta päivässä. Muutama vuorokausi vielä, sitten ollaa pahimmasta selvitty. Viime vuonna vuodenvaihde sujui suht hyvin, saapas nähdä, miten tänä vuonna.

Uusi vuosi, täältä tullaan!

Elämän ohjeet uudelle vuodelle, 

tällä kertaa ei Turun murteella!

1. Anna kaekkee, vua elä periks.

2. Joka ihteensä luottaa, se kykynsä tuploo.

3. Naara itelles enneku muut kerkijää.

4. Murheen kantaa yksinnii,

vuan illoon pitää olla kaks.

5. Leoka pystyyn, ku tulloo kova paekka, pyssyypähä aenakkii suu kiinni.

Eiköhän näellä evväellä pärjee.

Koeta selvitä!

Joulunviettoon!

Tumma taivas jouluyönä,

Ilmassa on ripaus taikaa.

Rauhallista joulunaikaa!

toivottaa Wuppe
kotijoukkoineen

Bolonka Zwetna

Bolonka Zwetna, suomalaisittain venäjänbolonka tai tuttavallisemmin vain Bolonka. Tämän suloisen koiran tapasin ensimmäisen kerran reilut 2 vuotta sitten, juuri Saksaan tultuamme. Aivan ihana tuttavuus! Suomessa näitä herttaisia koiria lienee rekisteröity vasta noin tusinan verran.

Toivottavasti tästä rodusta ei tule muotikoiraa!
Kaikki edellytykset siihen ovat olemassa, valitettavasti.

Nyt jokin aika sitten tutustuin virtuaalimaailmassa eli netissä toiseen ihmiseen, jolla on useita bolonkia. Hän antoi ystävällisesti minulle luvan julkaista koiriensa kuvia täällä Wupen blogissa.

Hän kertoi koiristaan, joita on yhteensä neljä (kolme urosta ja yksi narttu), että ovat luonnostaan pitkäkarvaisia, mutta koska he asuvat maaseudun tuntumassa ja koirat juoksevat metsien halki ja peltojen poikki, niin pysyäkseen jotakuinkin puhtoisina, hän leikkaa turkit lyhyemmiksi.
Ainoastaan musta bolonka-uros saa pitää turkkinsa toistaiseksi luonnonpituisena, koska on menossa näyttelyyn. Casperin "erityisala" on suvunjatkaminen ja siksi täytyy aika ajoin osallistua näyttelyihin. 

Bolonka on siis alkuperäiseltä nimeltään Bolonka Zwetna, joka tarkoittaa kirjavaa sylikoiraa (Bolonka = sylikoira ja zwetnaja = kirjava). Venäjäksi Русская цветная болонка eli Tsvetnaya Bolonka

Bolonka Zwetna on yksi maailman harvinaisimmista koiraroduista. Alunperin rotu on peräisin Venäjältä ja entisen Neuvostoliiton alueilta. 1980-luvulta lähtien on bolonkakoiria ollut myös Saksassa. Tähän mennessä FCI ei ole virallisesti hyväksynyt bolonkarotua, mutta sen sijaan useiden maiden kennelyhdistykset kyllä, joten koirat voivat osallistua näyttelyihin kyseisissä maissa.

Bolonka Zwetna on pienikokoinen, korkeuttaan pidempi, sopusuhtainen koira. Aikuisena sen paino on 3-4 kiloa ja säkäkorkeus on 20 - 26 cm. Silmät ovat keskikokoiset, pyöreät ja katse syvällinen. Luppakorvat ovat jonkinverran koholla ja ehkä juuri ne antavat vaikutelman isopäisestä koirasta. Keskipituinen häntä kiinnittyy korkealle ja koira kantaa sitä iloisesti selän päällä, Bolonka Zwetna vaikuttaa kauniin, runsaan karvapeitteensä ansiosta hyvin elegantilta.Turkki on samettisen pehmeä, laineikas tai kihara. Selkään ei saisi muodostua jakausta.

Kaikki värit ovat sallittuja paitsi puhtaan valkoinen, joka on puolestaan ranskalaisen bolonkan (Bolonka Franzuska) tunnusmerkki. Bolonkan turkin väreinä on mm. musta, mustavalkoinen, ruskea, kellanruskea, harmaa, hopea ja lisäksi kermanvaalea. Pentujen turkin väri saattaa muuttua kasvaessa, esim. tummanruskeasta vaaleanruskeaksi.

Bolonka on rauhallinen, miellyttävä, charmikas ja uskollinen luonteeltaan. Bolonka rakastaa niin lapsia kuin kaikenikäisiä aikuisiakin. Ne ovat syvästi kiintyviä, myötäeläviä sekä myös oppivaisia eivätkä ole taipuvaisia herkkähaukkuisuuteen. Bolonkat sopivat hyvin myös kerrostaloihin vain vähän karvaavan turkkinsa takia. Terve bolonka on pitkäikäinen koira, saavuttaa keskiarvoisesti 15 vuoden iän.

"Jalostustyö alkoi 1950-luvun alussa Leningradissa ja ensimmäinen rotumääritelmä kirjoitettiin vuonna 1962. Neuvostoliiton maatalousministeriö hyväksyi kyseisen rotumääritelmän vasta vuonna 1966.
1980-luvulla rotu levisi Itä-Saksan alueelle. Vuonna 1997 Venäjän Kennelfederaatio tunnusti rodun ja vuoden 2012 lopulla myös Pohjoismainen Kennelunioni hyväksyi sen virallisesti. Tämän myötä se on voinut osallistua virallisiin näyttelyihin myös Suomessa tunnustettuna rotuna vuoden 2013 alusta alkaen. Lisäksi muun muassa Saksan, Tšekin, Slovakian ja Luxemburgin kennelliitot ovat tunnustaneet sen."

Suomen ensimmäiset rekisteröidyt bolonkat tuotiin Venäjältä Nevskaja Uslada, Vladisvet ja Tsvet Hibin -kenneleistä, Saksasta Russian Pearl -kennelistä ja Tsekistä. 
Suomen Kennelliittoon rekisteröityjen yksilöiden lisäksi arvioidaan olevan jonkin verran myös rekisteröimättömiä bolonkoja. 
Ensimmäinen suomalainen pentue - kaksi fawn-väristä urosta ja yksi harmaa narttu - syntyi 25. helmikuuta 2014 Tallitontun kenneliin. Kyseisen pentueen vanhemmat olivat Venäjältä tuodut Pohjoismaiden Voittaja 2013 Tsvet Hibin Salut sekä Vladisvet Uralochka."

Viistoitetun tekstin lähde Wikipedia/Venäjänbolonka.

Virallinen suomalainen rotujärjestö on Suomen Kääpiökoirayhdistys.

Kennelliiton rotumääritelmä

Tallitontun kennel

Eräs suomalainen bolonkablogi

Hyvää joulunaikaa!

Huom. Ethän kopioi kuvia ilman lupaa.

Wupperiepu osa II

Mikäs tässä on kelliessä. Mennyt riepottelu terrierin hampaissa on ollutta ja mennyttä, nyt on kaikki hyvin. Henkiset haavat ovat parantuneet, elämä jatkuu niin kuin ennenkin, paitsi että varotaan ihan kaikkia irtokoiria, kokoon katsomatta.

Silloin 10 päivää sitten ei puremajälkiä löydetty, mutta Wuppea silitettäessä oli yksi paikka, jota koskiessa säpsähti. Wupen turkki on hyvin tiheä, joten oli vaikeaa käydä sitä läpi. Sitä kohtaa, jonka koskettelua karttoi, ei tutkittu lainkaan.

Eilen illalla Wupen ollessa sylissäni ja häntä siinä silitellessäni huomasin tuon vaalean karvatupon Wupen selässä, juuri siinä arastelualueella. Ja kas vain, sieltä löytyi kaksi puremareikää! Niistä oli rupi lähtenyt ja siinä nuo vaaleat pohjavillat kiinni. Illalla näkyi toisessa oikein hampaan mentävä syvä reikä, tänään kuvatessa se oli jo umpeutumaan päin. Toinen jälki oli "siivompi". Kammatessa löytyi vielä 4 pientä rupea, jotka irtosivat pienen pohjavillatupon kera. Kai niitä hampaanpuremia reikiä on muutama jäänyt kokonaan huomoimattakin. Ei ihme, että Wuppe oli poissa tolaltaan silloin tapahtumapäivänä!

Mitäs menneistä, pääasia, että henkiriepu on tallessa. 

Wupperiepu osa I

Vaatteita ja valjaita

Toivon, että tämä on viimeinen kirjoitus vaatteista ja valjaista. Ainakin vähään aikaan. Viimeinen tänä vuonna...

Poikaparka.

Jokin aika sitten oli peräti pakkasasteita ja silloin Wuppe sai ensi kertaa Hurtan fleecehaalarin ylleen ja lähdettiin talsimaan. Olin itse leikannut haalarin lahkeista piukat resorit pois, niin olivat piukat ja peräänantamattomat, eihän niistä mahtuneet edes Wupen ohuet koivet läpi. Selässä oli kiinnitys tarranauhalla ja se oli siten ihan helppo pukea päälle.

Wuppea piti kantaa aika matka, sitten maahan. Siinä sitten seisoa tökötti. Ei askeltakaan ottanut.
Ohitse kulki koira, jonka perään Wuppe halusi. Ottikohan kaksi askelta, sitten alkoi parkuminen, ihan sydäntäsärkevä valitus. Ensimmäinen kerta, jolloin kuulen Wupen ääneen valittavan!
Voi, kuinka Wuppe minua säälitti. Repäisin tarrakiinnityksen auki ja vapautin Wupen. Haalari päätyi seuraavaan roskikseen. Onneksi ei ollut maksanut paljon mitään, sain sen edullisesti.
Toivotaan leutoa talvea.

Jussipaidan kanssa kävi myös köpelösti. Sitä päälle pukiessa Wuppe murisi hiljakseen. Päälle se puettiin silti, kokeilin vain sopivaa valjasta siihen päälle, ei sen enempää. Saapas nähdä, miten jatko sujuu jussin kanssa... Edelleenkin leutoa talvea toivoen.

Rukka MiniComfort

No niin. Valjaista puheenollen, olemme nyt päätyneet parhaisiin valjaisiin ja kaikki muut saavat etsiä itselleen uuden kodin. Ne limen väriset Fiona-valjaat, joita Wuppe ansiokkaasti mainosti TopCanis-firmalle, eivät painonpudotuksen jälkeen sovi enää ollenkaan niin hyvin Wupelle kuin kesällä. Harmin paikka.

Rukka MiniComfort (vanhempi malli)

Jatkossa käytetään vain ja ainoastaan Rukka MiniComfort ja Puppian valjaita. Molemmissa on sama malli ja koko (s), materiaali on erilaista. Sain erittäin edullisesti ostettua parit mustat MiniComfortit, tykkään niistä kovasti paljon. Meillä on isännän kanssa eri suosikit, hän käyttää Wupella Puppiaa ja minä Rukkaa. Molemmat valjaat, Rukan ja Puppian, istuvat Wupelle kuin tilaustyönä tehdyt. Etujaloille on ihan luonnollista liikkumatilaa eivätkä hankaa kainaloista, ei kurista kurkusta.
10 pistettä ja papuikaijamerkki. Enää ei tarvitse valjaita etsiä. Wau.

Puppia

Sitten tapahtui jotain yllättävää, koukuttavaa... Tuskin olin kirjoittanut tämän valmiiksi, kun löysin ihan sattumalta, etsimättä (uskokoon, ken tahtoo) valjaan, jonka halusin välttämättä Wupelle. Tilaus lähti sen kummempia pohtimatta ja "ylihuomenna" oli valjas jo saapunut.

Se on Curli-merkkinen, sveitsiläinen, koko xs, malli pitkälti saman kaltainen kuin Puppiassa ja Rukan MiniComfortissa. Suurin ero on siinä, ettei sitä pueta pään yli vetäen, vaan kuin liivi. Etutassut hiha-aukkoihin jne.
Wuppe ei pidä pään yli vetämisestä ollenkaan, vaikka luulisi koiran vähitellen siihenkin tottuvan. Ei tosin yhtään hanttiin pistä noita valjaita laitettaessa, onhan niitten pukemisella aina palkinto tiedossa: lenkille!

Curli

Wuppe vierasti uutta valjasta pukiessa, luuli kai joksikin vaatteeksi, Vähän matkaa piti ulkona kantaa, sitten juoksenteli jo ihan normaalisti. Tämä valjas on ns. talvimalli, se on lämpöisempi kuin sama kesämallina, on niin kuin jakku/liivi, jossa on vuoraus. Lämmittää mukavasti rintakehää, se on kuulemma se tärkein paikka koiralla, minkä pitää pysyä lämpöisenä.
Ehkä hankin sellaisen kesämallin sitten aikanaan. Hintaa näillä on noin 20-30e.

Linkki

Wupperiepu osa I

Maailma mallillaan

Tuossa kuvassa on Wupen (ja meidänkin) maailma vielä mallillaan. Perjantaina tuli muutos meidän maailmanrauhaamme. Wuppe joutui toisen koiran hyökkäyksen kohteeksi. Tapahtui perjantaina aamupäivällä.
Wuppe oli isännän kanssa pidemmällä lenkillä, olihan melko leuto sää, vaihteeksi. Kävelivät sellaista 5 kilometrin matkaa, läpi siirtolapuutarha-alueen. Sinne johtavalla suoralla hiekkatiellä tuli vastaan entuudestaan tuntematon, vapaana kulkeva kettuterrierimix isäntänsä kanssa. Koira kakki ensin tienposkeen ja siltä "istumalta" lähti Wuppea kohti. Kuonot vastakkain ja Wuppe murisi.

Siinä samassa silmänräpäyksessä terrieri kävi Wupen kimppuun, tarrasi niin, että onnistui tovin ravistelemaan Wuppea. Isäntä on onneksi nopea reagoimaan, kävi kiinni terrierin niskavilloihin ja nosti otuksen ilmaan, pitäen sitä olkapäällään selällään, koivet taivaaseen osoittaen, ettei vaan pääse häntä puraisemaan. Siinä samassa ehti koiran omistajakin paikalle.
Hän, vanhempi mieshenkilö, oli aidosti pahoillaan, pyyteli kovasti anteeksi ja sanoi, ettei koskaan aiemmin ole moista tapahtunut. sanoi vielä, että olisi kyllä laittanut oman koiransa kiinni, mutta kaukaa katsoen luuli, että myös Wuppe on vapaana.
Yhdessä tutkivat Wuppea päällisin puolin eikä verta ainakaan näkynyt. Wuppe liikkui normaalisti eikä osoittanut minkäänlaisia ruumiillisia oireita. Terrieri makasi maassa selällään "antautuneena" ja uikutti, kun omistaja moitti häntä, vain sanallisesti, tietenkin.

Sitten suunta kotia kohti, Wuppe käveli nopsaan, ei haistellut matkalla ollenkaan, oli kiire kotiin. Kotona sitten vastahakoisesti antoi ottaa valjaat pois. Ei sallinut itseään kosketeltavan, murisi.
Isäntä soitti hädissään minulle, joka olin kaupassa ja minä kiireen vilkkaa kotiin.

Wuppe oli jotenkin shokissa, traumatisoitunut. Liikkui normaalisti, hyppäsi sohvalle ilman ongelmia. Ei todellakaan antanut koskettaa itseään, ulos ei halunnut vapaaehtoisesti lähteä, valjaiden pukeminen ja riisuminen olivat tarkkaa hommaa, ettei syntynyt konfliktia. Ruoka maistui hyvin, sekoitin siihen joukkoon kotoa löytynyttä kipulääkettä (kesältä, anaalipaiseen jäjliltä). Ajattelin, että ehkä murisee, koska on kivulias.
Iltaa kohden Wupen mieliala hieman koheni, mutta ei edelleenkään sallinut turkkiaan tutkittavan.
Lauantaipäivä oli hieman parempi ja iltaa kohti alkoi vähitellen olla oma itsensä. En katsonut enää aiheelliseksi antaa kiputippoja. Sunnuntaina oli sitten jo henkisesti toipunut ja tutkin läpikotaisin, tosin huomasin, että Wuppe aristaa hiukan selän koskemista. Mitään vamman jälkiä en löytänyt. Oli terrieri vissiin valjaista ottanut kiinni. Hyvä niin!

Meillä ihmisillä meni myös maailma sekaisin. Isäntä oli ihan poissa tolaltaan, ei maistunut edes ruokakaan. Nyt tätä on jo helppo kirjoittaa, kun selvittiin pelkällä säikähdyksellä. Mieli on kepeä ja tapahtunut käyty "miljoonakertaa" läpi. Perjantaina ja vielä lauantainakin oli fiilis toisenlainen. Olemme ylen kiitollisia, ettei mitenkään käynyt.
Nyt olemme molemmat saaneet oppitunnin, ehkä hyvinkin tarpeellisen. Minä sen puudelin kanssa joitakin viikkoja sitten ja nyt isäntä tämän kettuterrierin kanssa. Molemmat koirat olivat keskikokoa tai jopa pienempiä, joten kohtaamiset olivat kuin opiksi tarkoitettuja.
Tästä eteenpäin ei Wuppea enää lähesty yksikään irtokoira, joka on Wuppea isompi. Jos tulee, niin vaikka potkimalla ajetaan pois!
Vapaana kulkeva koira, joka ei pysy tilanteen niin vaatiessa taluttajansa vierellä, ei saisi liikkua ilman talutushihnaa. Koiran tulee olla taluttajan hallinnassa, vaikka muita koiria tuleekin vastaan.

Wupperiepu osa II

Joulukuun 6.

Tasavallan presidentin tervehdys ulkosuomalaisille yhteisöille 6.12.2014

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Joka vuosi joulukuun kuudentena meillä suomalaisilla on etuoikeus juhlia maamme itsenäisyyttä. Silloin meillä on mahdollisuus pysähtyä myös miettimään, mitä itsenäisyys ja isänmaamme meille merkitsevät. Joulukuun kuudes on omistettu myös itsenäisyytemme puolustajille ja sen vaalijoille. Heidän työnsä korvaamaton ansio näkyy meidän jokaisessa arjen päivässämme.

Suomen itsenäisyys on käynyt läpi monia vaiheita, joista vaikeimmista on kulunut jo aikaa. Itsenäisyys on voinutkin tuntua jo itsestäänselvyydeltä. Menneen vuoden tapahtumat Ukrainassa ovat järkyttävällä tavalla palauttaneet mieliimme, että rauhan ja vapauden puolesta on tehtävä kovasti töitä vielä tänäänkin. Suomen on yhdessä muiden maiden kanssa toimittava tilanteen rauhoittamiseksi. Luottamusta on rakennettava, jotta rauha olisi mahdollinen.

Meitä suomalaisia asuu joka puolella maailmaa. Ulkosuomalaisten ikkunoista ja kotiovista aukeaa tuhansia erilaisia näkymiä ja todellisuuksia. Eikä olo ole kaikkialla suinkaan niin rauhaisaa kuin koto-Suomessa. Isänmaamme ja kansamme ainutlaatuisuus vaatii tänäänkin puolustajiaan ja vaalijoitaan. Sitä me kaikki voimme tehdä yhdessä. Meistä kuinkin voi tehdä voitavansa sen eteen, että hyvä lisääntyisi myös ympärillämme.

Toivotan teille kaikille hyvää Suomen 97. itsenäisyyspäivää sekä rauhallista joulun odotusta. 

Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti