lauantai 23. heinäkuuta 2016

Ei oikein huvita...

Me Wupen kanssa ei oikein tiedetä vielä, jaksammeko toistaiseksi pitää blogia ollenkaan. Tietokoneella työskentely on osoittautunut vaikeaksi, rasittavaksi, ei ole ollenkaan enää hauskaa. Silmät sattuvat. Siitä syystä en ole käynyt kenenkään blogia lukemassa enkä mitään mihinkään kommentoinut.
Käytän enimmäkseen kännykkää ja tablettia, niitten kanssa pärjään hyvin (=paremmin), mutta en osaa niillä blogata.

Maailma ympärilläni on muuttunut, en osannut aavistaa, että näkökyky merkitsee näin paljon, uskoin silmälasien aina olevan se pelastus näköongelmiin. Mutta niin se ei olekaan!
Me eläkeikäiset olemme vaaravyöhykkeessä saada näitä peruuttamattomia silmäsairauksia, kaihileikkaus ja jälkikaihien poisto kuulemma ovat suuria syyllisiä aiheuttamaan juuri makulan sairauksia. Vaan ei kaihileikkausta voi jättää tekemättäkään.

Olen käynyt muutama päivä sitten silmäklinikalla tutkimuksissa ja selvisi, että silmässäni on makulareikä. Ja sen ns. terveen silmän näkökyky on huonohko verrattuna aikaisempaan näkökykyyni. Nyt odottelen mahdollista leikkausta.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin eräässä blogissa bloginpitäjä kertoo omista kokemuksistaan vuodelta 2011.
Pisara silmässä
Silmäleikkaus
Jälkitarkastuksessa käyty

Eilen käväisin hakemassa liikkeestä sinne saapuneen paketin. Esitin passini ja se virkailija kysyi, "mikä tuo numero tuolla ylhäällä on?"
Ja minä en nähnyt sitä numeroa enkä tekstiä sen numeron yläpuolella! Olin itse ihan hämilläni, olihan minulla sentään silmälasit päässä ja tähän asti olen kyllä passini kaikki tekstit nähnyt. Sanoin sille miehelle sitten, että kai se on se passin numero...
Se oli ihan uusi käytännön kokemus. Toinen on kaupassa käynti. Olen kuin karusellissa, minun on vaikea hahmottaa kokonaisuutta ja silmät ja minä rasitumme siinä ympäristössä.


 Wuppe on päässyt sylikuljetuksen makuun, tykkää siitä. 
Alkaakohan ikä jo painaa? Ei kai sentään...

 Wupen ja kaikkien muidenkin koirien mielestä 
nämä maamyyrän keot on niitä parhaita kekoja! 
Ne ovat kuin internetin flirttipalstoja, 
viestejä kaikenkarvaisilta.

 Ankeeta on elämä asfalttiviidakossa, 
onneksi meillä täällä on paljon luontoa ympärillämme.

Puutarhanpätkä reitiltämme siirtolapuutarhassa.





Pyytelen nöyrästi anteeksi, että olen niin vähän välittänyt teistä blogikavereistani. 

Puolustaudun sillä, että ensinnäkin ajatukseni ovat edelleenkin muualla, olen joutunut perehtymään asioihin, joista minulla ei ole aikaisemmin ollut aavistustakaan ja valmistautumaan aivan uusiin koitoksiin.
Yritän tulla sinuiksi olevan ja tulevan kanssa. Olen harmissani tilanteestani, mutta aiheita kiitollisuuteen on silti ihan tarpeeksi. Kaikki voisi olla huonomminkin.
Ainakaan vielä en jää lomalle enkä tauolle, vaikka en olekaan kovin aktiivinen. Miten asiat kehittyvät, nähdään aikanaan.