 |
Tie on pitkä ja koira pieni.
Maailma on niin lavea, pikku pikku Lauri Wuppe... ♫♫ |
Sitten palaan samaan vanhaan asiaan, josta olen monet kerrat jo ehtinyt kirjoittaa. Siis siihen, miten vahvasti leimaavaa voi olla kodinvaihtajakoiran menneisyys.
Täysin kodittoman koiran aikaisempi elämä on arvailujen varassa ja sitä voi ehkä tulkita joidenkin koiran käyttäytymiseen liittyvien seikkojen perusteella. Jos vaikka pelkää miehiä tai kättä, niin voi olettaa, että koiraa on lyöty, pahoinpidelty jne.
 |
Kai tämäki penger täytyy kastella tai ainaski nuuskii,
ties vaik löytyis uusii viästei...
|
 |
| Isännän kans samast kahvikupist olis kiva juada... |
Wuppe ei ole kadulla kasvanut eikä ole kaltoin kohdeltu, vaan on ensimmäiset 3,5 vuotta asunut kasvattajansa luona kauniissa omakotitalossa, iso piha, maaseutumiljöö. Huolta on pidetty, jopa kaksi kertaa käynyt pentunäyttelyissäkin. Jalostukseen ei ole kelvannut pienen kokonsa sekä patellaluksaation takia. Kasvattaja on ihan parhaasta päästä ja hänen kaikki periaatteensa ovat todella hyviä, mm. se, että pennut luovutetaan aikaisintaan 12 viikkoisina, pienikokoisimmat sitäkin vanhempina.
Kuitenkin aikuisen uroskoiran kohtalo tuotteliaassa kennelissä (pentueaakkoset käyty 3x läpi) on olla poissa narttujen läheltä, ettei vaan tapahdu vahinkoastumista. Ensimmäiset elämänsä puoli vuotta Wuppe on saanut olla perheen (60v aviopari/ 25 vuotta kasvattajana) ja kaikkien koirien kanssa yhdessä. Kun sukupuolikypsyys on saavutettu, niin näitä muutamaa urosta pidetään erillään omassa kammarissaan. Ja tätä "koppihoitoa" oli siis Wupen kohdalla jatkunut noin 3 vuotta. Oletan, että uroksilla on kiva huone, jossa asustavat, mutta se erillään olo ihmisistä...
Kaikki kasvattajan narttukoirat, (6-8 narttua + kulloisetkin pennut) pentuineen asuvat vuorokaudet ympäri kasvattajapariskunnan kanssa, pennut kaikki olohuoneessa ja nartut saivat yöpyä myös makuuhuoneessa, nukkua sängyssä ja elää siis ihan normia perhekoiran elämää vuodesta toiseen.
Wupen sosiaaliset kontaktit ihmisiin jäivät vähäisiksi verrattuna siihen, että olisi pentuna muuttanut tavalliseen perheeseen. Ruokaa sai ja perushoitoa. Kotona asuvia lapsia ei kasvattajaperheellä ollut. Wuppe oppi leikkimään ja nahistelemaan vain urosten kanssa, heitä oli 3-5 tällä kasvattajalla.
He asuivat jatkuvasti kammarissaan keskenään, mitä nyt omalla vuorollaan tai pentujen kanssa pääsivät pihalle asioimaan ja leikkimään, nartuilla sen sijaan oli muuten lähes koko ajan vapaa pääsy pihalle. Ruuasta nahistelivat aivan varmasti, kuten uroksilla on tapana ja jatkuvasti oli juoksunarttuja huushollissa, joka myös aiheutti uroksille paineita. Wuppe oli sen hetkisistä uroksista pienin ja nuorin.
Eli kokonaisuutena katsottuna Wupen menneisyys oli puoli vuotta pentuaikaa perheen keskellä kaikkien narttujen ja pentujen kanssa. Sen jälkeen 3 vuotta "koppihoitoa" peräkammarissa.
Sitten 3v5kk ikäisenä Wuppe muutti meille.
Wuppe on tarvinnut paljon aikaa oppiakseen tavalliseksi perhekoiraksi. Olihan hän tottunut ärähtämään jokaista kosketusta, joka tuli toiselta urokselta. Oli oppinut puolustamaan omaansa, oli se sitten mitä tahansa. Selälleen heittäytyminen ei meillä onnistunut alkuunkaan, olihan se koiran antautumisele. Wuppea ei voinut krapsuttaa mahasta kuin vasta nyt, lähes 3 vuotta kului, ennen kuin Wuppe hiukan salli rapsutuksen ja tarjosi vatsan aluetta.
Nyt on tottunut lapsiin aivan eri tavalla kuin silloin meille tullessaan. Tämä meidän toinen täkäläinen jälkeläinen on ihan jees Wupelle, sen ensimmäisen kanssa oli Wuppe ihan sekaisin, kun ei tiennyt, miten siihen tulisi suhtautua.. Pitikö sitä komentaa, oliko se uhka vai mikä se pieni poika oikein oli miehiään? Ehkä myös Wupen lisääntyvät ikävuodet tuovat tietynlaista mielenrauhaa ja seesteyttä tullessaan?
Myös sylissä olo on lisääntynyt viime vuoden aikana ihan huimaa vauhtia. Alkuun se oli vain aamulla hetki ja nyt tulee syliin aina kun sohvalla istun. Sängyssä ei nuku vieläkään, vaan kömpii aina omaan luolaansa nukkumaan.
Ruokaansakaan ei enää vahdi vainoharhaisin silmin, kuten silloin ihan alussa. Edelleen kuitenkin esimerkiksi äkkinäinen jalan liike voi saada Wupen ärähtämään, kuten automaattisesti tekisi tunkeilevalle koirakaverilleen. Tuollaisen virhe-ärähdyksen jälkeen Wuppe on yleensä hämillään ja tulee "pyytelemään anteeksi".
Jos Wuppe olisi tullut meille pentuna, niin hän olisi oppinut tavalliset perheen tavat, kuten kuka tahansa pentu. Sen ikäisenä koira on vielä kirjoittamaton paperi ja omaksuu kaiken, mitä opetetaan. No, Wuppe oppi sen ikäisenä ihan eri asioita kuin olisi meillä oppinut. Oppi pitämään puolensa urosporukassa, mutta paljon ei muuta oppinutkaan.
Ei oppinut leikkimään ihmisten kanssa eikä tutustunut lapsiin. Ne ovat mielestäni olleet ne suurimmat puutteet. Ihan kuin lapsi lastenkodissa, hoidetaan hyvin, mutta tärkeät kontaktit jäävät vähäisiksi.
Wuppe on kiltti ja viisas koira, lisäksi terve. Oppii nopeasti asiayhteydet.
Antaa sujuvasti tehdä kaikki hoitotoimenpiteet, sen on jo kasvatuskodissaan oppinut.
Wuppe on hyvin itsetietoinen ja valpas. Reipas lenkkeilijä.
Ei tykkää ventovieraista ihmisistä eikä anna vieraiden koskettaa.
Wuppe tulee vuosi vuodelta aina "paremmaksi", jos nyt niin voi sanoa.
Mitä muuta voi koiraltaan vaatiakaan? Kysyn vaan...
 |
Kuva alkukeväältä,
jolloin oli vielä koleaa. |
