Telttakylän pakolaiset - osa II

Viimeksi kerroin "meidän" pakolaisistamme heinäkuussa, jolloin saapuivat tuohon lähipuistoomme (500m) pystytettyyn telttakylään asumaan. Tämä asumismuoto oli kiireellinen hätäratkaisu ja oli tarkoitus saada heille talveksi sopivampi asunto.

Heinäkuinen teksti löytyy tästä linkistä: Telttakylän pakolaiset - osa I

Nyt on vuoden loppukatsauksen aika tullut. Telttakylässä asuu nyt noin 700 pakolaista eri maista. Osa perheellisistä on saanut asunnon, muut eivät. Syksyn tullessa huomattiin, että ei millään ole mahdollista löytää talviasuntoa heille, pakolaisten määrä on sen verran suuri täällä Hampurissa(kin), että tehtävä oli aivan mahdoton.

Tässä laitetaan sadepeittoja

Lokakuussa alkoivat pitkäaikaiset sateet ja syysmyrskyt. Teltat eivät pitäneet sadetta eivätkä osittain kestäneet tuultakaan. Teltoille laitettiin sateenkestävät peitteet katoille ja peitteiden reunoille hiekkasäkkejä estämään tuulen tuohoja, Lämmitys hankittiin myös. Jonkin aikaa joutuivat pakolaiset suorastaan palelemaan teltoissaan.

Nyt marraskuun aikana on telttojen tilalle rakennettu talviasumuksia, parakin tapaisia pikkutaloja. Samalla on telttakylän sohjuisia polkuja tehty sateenkestäviksi soran avulla. Aikaisemmasta nurmikosta ei ole enää mitään jäljellä.
Täällä "meillä" ei ole ollut mitään tietooni tulleita isompia ongelmia pakolaisten massa-asumisen olosuhteissa, kuten monissa muissa Hampurin yhteismajoituksissa. Yksi ainoa tapahtuma oli sentään. Joku pakolaismies vaati muilta pakolaisilta maksua suihkussa käymisestä! Moiselle rahastamiselle tehtiin tietenkin heti loppu.

Jokaisella pakolaisella on "henkilöllisyystodistus" siitä, mihin pakolaiscampiin kuuluu. Alkusyksystä eksyivät usein, kun eivät seutua tunteneet ja silloin kysyivät tietä ja näyttivät korttia. Heitä istuu usein ostoskeskuksen penkeillä ja soittelevat ilmeisesti kaukana oleville omaisilleen.
Nyt tulevan tammikuun alusta lähtien täytyy jokaisen rekisteröidyn pakolaisen ostaa itselleen kuukausikortti bussilla ja maanalaisella liikkumiseen. Siitä veloitetaan automaattisesti 25 euroa heidän taskurahastaan. Tällä halutaan välttää liputta ajelu sekä kannustaa heitä tutustumaan kaupunkiin ja ottamaan osaa mahdollisiin tilaisuuksiin.
Normaali kuukausikortti maksaa 84 euroa. Tämä edullinen pakolaisten kk-kortti muuttuu kalliimmaksi eli maksaa 64e sitten kun ovat asuneet maassa kauemmin eivätkä elä enää taskurahan varassa. Silloin voivat itse päättää, hankkivatko kortin vai ei.

Kirkkoon majoitettuja

Muualla on ollut joukkotappeluita, nälkälakkoja ja mielenosoituksia, jopa joku on menettänyt henkensäkin. Erääseen kirkkoon majoitettujen joukossa oli tapahtuma, jolloin eräs miespakolainen käski nukkuvaa naispakolaista nousemaan lattialta olevalta patjaltaan pois, koska halusi juuri sen nukkumapaikan itselleen. Tieto tästä kiiri ja kyseinen mies poistettiin eri majoituspaikkaan. Sitä ennen häntä valistettiin siitä, että Saksassa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia eikä kenenkään tarvitse makuupaikkaansa toiselle luovuttaa.

Suuri apu on pakolaisillemme ollut puiston reunalla sijaitseva nuorisotalo. Siitä on tullut mieleinen pakopaikka teltassa oleskelun sijaan, hiukan vaihtelua ja rauhallista olemista. 

Nuorisotyöntekijät ovat muuttaneet työtapojaan nuorisotyöstä pakolaistyöhön. He luovuttavat vaatteita, leikkivät lasten kanssa, opettavat pakolaisille perusasioita saksalaisesta elämästä. He kuuntelevat surullisia kertomuksia pakolaisten kokemuksista, ikävästä, epävarmuudesta.

Normaalisti nuorisotalo sulkee ovensa jouluna ja avataan vasta tammikuun lopulla, tänä aikana työntekijät pitävät lomaa. Tänä vuonna on pitkät joulupyhät, kaupat useita päiviä suljettuina ja pimeä kylmä vuodenaika. Vain harva pakolainen viettää itse joulua. Nuorisotalon työntekijät ovat päättäneet tänä vuonna poikkeuksellisesti olla läsnä. Tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole.

Naapuritalomme eli ns. seurojen talo on järjestänyt ilmaisen elokuvatilaisuuden lapsille ja toinen vastaava on joulukuussa. Sinne näytti menevän iso porukka pakolaislapsia aikuistensa kanssa.

Pakolaisongelma on valitettavan suuri, katsoi sitä sitten miltä kantilta tahansa. 

Huoh.

Pikkuisen adventtitunnelmaa tähän synkkään vuodenaikaan. 

Haaste

Haastettu on, onneksi haastaja ei ollut virkavalta, vaan Nath blogista Partojen pakinat. Olemme Wupen kanssa "otettuja" odottamattomasta kunnianosoituksesta ja kiitämme siitä. Nythän on vuodenaika, jolloin palkitaan yhtä ja toista syystä jos toisesta, niin tällaisia pikkublogeja kuin isompia asioita. Eräille myönnetään jopa Nobel-palkinto. Tämä on meidän Noobeli.

"Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle."

Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

Tässä kysymykset, jotka Nath esitti:

1. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi juuri nyt? 
Ilta, jolloin voin painaa pääni tyynyyn omien asioiden ollessa hyvin. Aamu, kun herään, yleensä hyväntuulisena, uuteen päivään. Ehkä näitä tunteita voi nimittää onnellisuudeksi?

2. Miten vietät koiratonta vapaa-aikaa?
Varsinaista koiratonta vapaa-aikaa en tarkoituksella vietä, mutta sellaista on, jos lähden ostoksille tai kyläilemään ilman koiraa. Muu vapaa-ajan viettoni liittyy kotiin ja silloin on myös koira kuvioissa mukana.

3. Onko koirahistoriassasi jokin tapahtuma, joka vaikuttaa elämääsi yhä tai jonka haluaisit muuttaa?
Valitettavasti on. Jokainen koira, josta olen syystä tai toisesta joutunut luopumaan, vaikuttaa jatkuvasti elämääni. Muistelen jokaista usein. Kipeimmin tuntuvat muutamat pakkoluopumiset.

Minä, Musti ja velipoika.

Ensimmäisen koirani Mustin menetin vanhempieni "ansiosta" ja se oli silloin 12-vuotiaana katkera asia. Kannoin rankkaa kaunaa, lähes vihaa, vuosikausia, oikeastaan olen vieläkin jollain tapaa katkera siitä ja tavasta, miten se kaikki tapahtui.

Vili

Wupen tuloa edeltänyt Vili-koirani kuolema raastaa edelleenkin kuin avoin haava. Vili voi viimeisenä elinpäivänään niin huonosti enkä osannut häntä sillä hetkellä millään tavalla auttaa, paitsi viemällä eläinlääkärille ja päästämällä hänet lähtemään.

4. Ihailetko jotain julkisuuden henkilöä?
Koululaisena olivat kylläkin Kari Kuuva, Tab Hunter ja Paul Anka lehtikuvina kaappini ovessa. En silti ole ollut kenenkään varsinainen "fani". Mieleeni ei tule ainuttakaan julkisuuden henkilöä, joka olisi jollain tavoin ihailun arvoinen. Jokaisessa on tietenkin jotain hyvää, paljonkin, mutta monasti julkisuus sinänsä on julkisuushakuisen henkilön päätavoite. Vai olenko liian kriittinen?

Ihailen tavallisia ihmisiä, jotka tekevät jotain arvokasta, tavoittelematta itse maallista mammonaa tai edes kunniaa. Esim. eläinten, katulapsien, tyttöjen ja naisten hyväksi tehtävä työ, siis kaikki toisten hyväksi apuaan antavat ihmiset, heitä ihailen. Heidän nimiään en tiedä, en tiedä keitä ovat tai mistä maasta tulevat.

5. Onko jokin koiristasi ollut ns. elämäsi koira, miksi?
Totta tosiaan! Yksi koiristani on merkityksellisempi kuin kaikki muut. Jokaikinen koirani on ollut minulle ihan yhtä rakas, siitä ei siis ole kysymys.

Niilo

Lapinkoirani Niilo (1995 – 2006) oli erityinen koira. Usein ajattelin Niilosta, että Niilo ei ollut pelkkä koira, vaan "ihminen" parhaasta päästä. Niilo reagoi usein ihmisen lailla, Niilo jopa oppi vanhoilla päivillään vielä hymyilemäänkin, ainoa hymyilevä koirani. Niilosta huokui jotain sellaista, lämpöä, viisautta ja rakkautta, jota en osaa sanoin kuvailla. Voisin kirjoittaa ylistyshymnin Niilostani, niin oli erinomainen lappalainen.

6. Uskotko yliluonnolliseen?
Uskon siihen, että on olemassa hyvin paljon, josta me ihmiset emme mitään tiedä. Jotain saatamme aavistaa, olettaa, uskoa, mutta mitään emme tiedä.

Taikauskoinen en ole, vaikkakin pidän tiettyjä tapahtumia merkityksellisinä. Uskon johdatukseen, kohtaloon ja siihen, että loppujen lopuksi ihminen ei itse elämäänsä määrää. Minä(kin) olen tehnyt lukemattomia arkisia ja myös vaikeita valintoja tietyissä elämäni solmukohdissa. Mihin kukin tekemäni valinta loppujen lopuksi johtaa, sitä en voi etukäteen tietää.

7. Mistä esineestä et voisi luopua?
Voin luopua ihan kaikista tavaroista, jotka omistan. Monet yksittäiset esineet ovat minulle kyllä merkityksellisiä, mutta voin silti tiukan paikan tullen niistä luopua. Tavaran ja esineiden sijaan minulla on muistoja, jotka kulkevat aina mukanani. Ne ovat minulle monin verroin arvokkaampia kuin maallinen tavara.

8. Elämäsi tärkein ohjenuora, johon tartut vaikeissa tilanteissa?
Optimismi. Luotan siihen, että asiat selviävät siten, kuten on tarkoituskin.

9. Onko sinulla haaverotua, jollaista et kuitenkaan voi ottaa, koska ko. rotuinen koira ei sovi sinulle esim. luonteensa tai vaatimiensa resurssien puolesta?
Olen aina tykännyt suomenpystykorvasta. Sen lisäksi listallani on mäyräkoira, suomenajokoira, englanninsetteri ja villakoirat. Nuo riistaviettiset ovat automaattisesti jääneet pelkiksi haaveiksi ja villakoira on muuten vaan jäänyt saamatta.
En ole määrätietoisesti oikeastaan koskaan hankkinut koiraani pelkän rodun perusteella, ne ovat vaan jotenkin tielleni osuneet. Yksi poikkeus on ollut, kääpiösnautserini Pipon hankin ihan tieten tahtoin.

10. Mikä oli lapsuutesi haaveammatti?
Ihan ensimmäinen oli "löytökoiratarhanpitäjä". Tänä päivänä en osaisi kuvitellakaan itseäni koiratarhalle, minusta ei olisi niin vaativaan, henkisesti hyvin raskaaseen työhön.

Sitten hyvin pian halusin jonkin aikaa lastenhoitajaksi (kun sitä kaivattua pikkusisarta ei alkanut kuulua) ja sitten sairaanhoitajaksi. Sen tapainen minusta sitten tulikin ja se oli ihan oikea valinta, toiveammattini tosiaan.

11. Onko jokin arkipäiväinen taito, jota et hallitse, mutta jonka haluaisit oppia?
Tunnen itseni usein toheloksi. En hallitse hyvin juuri mitään.

Ruuanlaittotaitoni on vain juuri ja juuri siedettävää tasoa, innostukseni siivoamiseen on sitäkin vähäisempää jne. Sisustussilmää en omaa enkä osaa laulaa enkä piirtää.
Jopa seurallisuuteni on rajallista. Jaksankin ihmetellä sitä, että minulla on sentään yllättävän monta hyvää ja fiksua ystävää. ♥
Siis en osaa oikeastaan mitään hyvin, enkä oikeastaan lisää osaamista kaipaakaan. Olen pärjännyt taidoillani silti ihan riittävän hienosti. Ainakin luulen niin.
Ehkä laulamisen taito olisi hieno juttu, tykkään yhteislaulusta, olisi kivaa osata laulaa muitten mukana.

Kiitos haastajalle erinomaisen hyvistä kysymyksistä!

Haastan heidät, jotka itse innostuvat ottamaan haasteen vastaan!

Isänpäivä

Hyvää isänpäivää!

Koirien uimalapäivät

Täällä on useissa kaupungeissa (myös Hampurissa) tapana pitää kesäkauden päätteeksi koirien uimalapäivä(t) joissakin maauimaloissa, kun ne sesongin jälkeen sulkevat ovensa.
Altaiden vedet vaihdetaan kloorittomiksi, mukana koirilla pitää olla rokotuspassi. Kaikki altaat ovat käytössä sekä ruohoalueet. Pääsymaksu vaihtelee paikkakunnasta riippuen, per koira 2,00-4,30 euroa, isäntä ja emäntä pääsevät ilmaiseksi. Loppu onkin sitten vain hauskaa kaikille osallitujille.

Tässä kuvakavalkaadi syyskuulta. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Uinnin jälkeen kuivatellaan turkkeja ruohokentällä.

Tässä joidenkin kaupunkien mainoksia koirien uintipäivistä.