Aika kuluu

Kuinka se aika rientääkään! Aina kai nopeampaan. Muistan lapsena, kuinka aika suorastaan mateli. Joulun odotus oli piinaa, se jos mikä kasvatti lapsen kärsivällisyyttä. Ainakin vähän.

Tämä Wupen blogi täyttää juuri tänään 1 vuotta.

* Katseluja on tänä aikana ollut 30 278. Eniten luetut tekstit ovat olleet
1. Pohdintaa koiranvaljaista
2. Pienen koiran vaarallinen elämä
3. Fuffe

* Yläreunan sivuista on eniten luettu
1. Wupen murkinat
2. Wuppe

* Hakusanoina ovat olleet wuppeilua, wuppe, onnentassu, backpulver, hurtta valjaat blog, hyvät valjaat koiralle, kissan luusto, nackidei

* Lukijoita Suomen jälkeen on ollut eniten
1. Saksa 7524
2. Yhdysvallat 1617
3. Venäjä 962

katselut käyttöjärjestelmittäin

katselut selaimittain

Muutostammekin on jo yli kaksi vuotta!

Suomesta mukaan matkannut ja reilusti yli kaksi vuotta säännöllisesti käytetty muotoiluvaahtopulloni (sisältö 150 ml) elää ja porskuttaa jo kolmatta vuottaan! Suosittelen, halpa, pieni ja näköjään riittoisa. Nykyään otan sen hyllystä käteen kuin taikakalun, se tuntuu niin ihmeelliseltä, ettei se puteli tyhjene ollenkaan.

Muutostamme tänne "etelään" on nyt jo kolmas vuosi alkanut, muutimme elokuun lopulla 2012. Ei olla kaduttu. Ihan mainiosti olemme kotiutuneet. Tietenkin on ikävä Suomeen jäänyttä perheen osaa, mutta kompromisseja täytyy tehdä eikä kaikkea voi saada.
Ympäristö on tullut tutuksi, kaikkihan oli aluksi täysin vierasta. Paljon outoja asioita tuli eteen, vaikkakin täällä on meno aika suomalaisen oloista. Ihmiset ystävällisiä ja jäyhiä, hiukan etäisiä, ulkomaalaistaustaiset asukkaat tuovat edes vähän väriä ja vipinää tänne pohjoiseen Saksaan. Kaikkein suurin ero ihmisissä on se, että juoppoja ei näy. Näiden kahden vuoden aikana en ole nähnyt ainuttakaan. Ja toinen ilon asia on, että liikennevalottoman suojatien yli pääsee kulkemaan odottamatta armollisen autoilijan kohteliasta elettä.

Tällä viikolla on tullut sattumalta Saksan teeveestä koko viikon eri kanavilla ohjelmia eteläisestä Saksasta, Bodenjärven suunnalta, joka on minulle tutumpaa seutua, olin siellä myös aikoinaan omassa ammatissani töissä.
Oli kyllä kaihoisaa katsella niitä ohjelmia, kuunnella sitä ihanan vaikeaa murretta. nähdä iloisia, leikkisiä ihmisiä, tietynlaista italialaisuutta (Italia sijaitsee niin lähellä ja paljon maahanmuuttaneita italialaisia), jota täällä pohjoisessa ei ole. Tuskin missään nauretaan ja vitsaillaan niin paljon kuin siellä päin Saksaa. Työtoveruus siellä ainakin omalla työpaikallani oli aivan huippuluokkaa, vailla vertaa. Maisemat kauniita kuin kuvakirjassa konsanaan! Ihan hiukan haikea olo tuli kyllä. Ja selkeä ero tähän pohjoiseen Saksaan. Jos se etelä olisi täällä pohjoisessa, niin muuttaisin oitis sinne!

Sokeri pohjalla, kuten asiaan kuuluu!

Wuppe alias "Fuchur" tulopäivänään.

Eilen tuli tasan vuosi täyteen Wupen tulosta meille! Wuppe, maalaispoika, on nyt ollut jo vuoden kaupunkilaiskundi. Muutto maalta, pienestä kylästä, suureen kaupunkiin on sujunut ihmeen helposti. Toki se on ollut Wupelle myös suuri muutos, koiralaumasta ainoaksi koiraksi. Etuna on varmaan ollut se, että Wuppe ei ollut lemmikkikoira samalla tavalla kuin koira on normaaliperheessä, arkinen elo kasvattajan luona on aivan erilaista. Olosuhteet siellä olivat erinomaiset, iso, kaunis piha ja paljon kavereita, pentujakin. On saanut itse pennusta lähtien leikkiä ja peuhata toisten, vertaistensa kanssa, sitä pidän suurena etuna.

Aika jännä juttu tuossa sopeutumisessa uuteen kotiin oli se, että koko ajan minulla oli tunne, että Wuppe on jo täysin kotiutunut. Ajan kuluessa huomasin kuitenkin aina vaan lisää pienen pientä muutosta, lisäkotiutumista ja vasta nyt, ehkä kesästä lähtien, on Wuppe ihan kokonaan kotiutunut.

Wuppe on alusta lähtien osannut jäädä yksin kotiin, mikä tuntuu ihmeelliseltä. Entisessä kodissaan on aina ollut koirakavereita, täysin yksin tuskin on koskaan joutunut sinne jäämään. Palatessamme takaisin, Wuppe ei tule yleensä katsomaankaan, tarkkailee vain tilannetta sieltä, missä milloinkin sattuu olemaan.
Siinä tapauksessa, että minä olen jossain poissa ja isäntä on Wupen kanssa kahdestaan kotona, niin palatessani Wuppe tulee aina vastaan ja hyppelehtii iloissaan eikä tiedä, miten päin olla.  Niin on tohkeissaan. Toisin päin ei tätä vastaanottoseremoniaa tapahdu.

Wuppe on hyvä koira, niin hyvä, ettei parempaa osaa kuvitellakaan. Yksi ainoa "puute" toisin sanoen hankala asia Wupen kanssa on se, että ei osaa sopeutua heti vieraisiin ihmisiin. Meidän talon väen Wuppe tuntee, mutta vieraat ihmiset porraskäytävässä ovat kyllä Wupen mielestä aika epäilyttäviä.
Kotona Wuppe on hiljainen kaveri, haukkuu korkeintaan silloin, kun ovikello soi. Onneksi ei soi kovin usein.

Myös lapset ovat kummajainen Wupelle. Tämä asia on ainoa, jossa on ollut, jos ei nyt sentään ongelmia, niin hankaluuksia. Jatkuvasti joudumme varjelemaan tilanteita kotona, jolloin perheen pikkuisin tulee vierailulle. Haluamme ennaltaehkäistä konflikteja. Toivossa kuitenkin eletään, lapsen kasvaessa ehkä Wuppe tottuu lapseen. Hyvää on se, että lapsi ei osoita ollenkaan kiinnostusta Wuppeen. Wuppe sen sijaan vahtii koko ajan, tilanteen tullen käy nappaamassa lapsen leluista jonkun, yleensä pehmolelun, jonka omii itselleen.