tiistai 31. maaliskuuta 2015

Syksynharmaa pääsiäisviikko


Myrskyvaroitus!

Sisämaassa ja eteläisessä Saksassa lunta, täällä pohjoisessa, rannikon tuntumassa tuulta, myrskyä ja sadetta. Tuskin voi syksyisempää viikkoa olla maalis-huhtikuun vaihteessa, kuin nyt on. Aamulla asteita +2, sataa, sataa ja sataa. Niin kuin se ei jo tarpeeksi olisi. Eilen tuuli oli myrskyisää, mutta ei sentään samaa luokkaa, kuin nyt on luvattu. Eilinen tuulenvoimakkuus oli noin 45-50 km/t, joka vastaa noin 13 m/s. Ei mikään leppoisa tuuli tuokaan.

Tälle päivälle on annettu erityinen myrskyvaroitus, kehoitettu ihmisiä välttämään puistoalueita ja metsäpolkuja ja mahdollisuuksien mukaan pysymään sisällä. Tuulen voimakkuus on maksimissaan noin 90-120 km/t eli 25-32 m/s ja se tarkoittaa "ajoittaisia hurrikaanin tapaisia myrskypuuskia". 

Onneksi lapsilla on pääsiäisloma, jos ei niin olisi, niin tuon kaatuneen puun alle olisi joku alakoulun lapsista voinut jäädä. Juuri klo 14 aikoihin heitä aina on iso liuta tuossa menossa koteihinsa. Onneksi myöskään yksikään auto ei ollut matkalla parkkipaikalta tai -paikalle. Mekin kuljimme tuosta aamupäivällä, joku talomme asukkaistakin olisi voinut sattua kohdalle. 
Puu kaatuu yllättävän nopeasti!



Näin nätti puu se oli vielä viime kesänä...



Talomme edessä olleen kolmihaaraisen puun (saarni?) yksi haara kaatui tuulessa.
Ihan tuosta vaan. Onneksi puussa ei ollut ainuttakaan linnunpesää.
Varttia myöhemmin oli palokunta paikalla ja kaatoivat toisetkin kaksi haaraa. 




Kuinka voi johonkin puuhun kiintyä?
Ei ole edes oma kasvattama eikä omalla pihalla, vaan kadun reunassa.
Nyt on maisema tyhjä, liian tyhjä.



Herra Harakka rakenteli viime viikolla pesää valitulleen.
Puu sijaitsee meidän pihassamme, lähellä kadunreunaa.
Tässä pesä on vielä hieman keskentekoinen, 25.3. otettu kuva.
Harakka haki rakennustarpeet meidän parvekepuustamme, joka on vaahtera.
Taittoi nokallaan pieniä oksia ja kantoi "rakennustontilleen".


Kuten huomaa, 27.3. oli taivas vielä ainakin osan päivää sininen.
Pesä on valmis!
Suuri huoli nyt siitä, pysyykö pesä paikoillaan vai tuhoutuuko Herra Harakan nuori perheonni...



"Koivun oksaan korkealle teki peippo pesän,
tiri tiri teijaa, tiri tiri teijaa lauloi kaiken kesän.
Tiri tiri teijaa, tiri."


Pitäkää peukkuja, ettei pesä putoa!



Matalapaine "Niklas" 31.3.2015



Ja koska kaikki on niin harmaata, käänsin piristykseksi Wupen luolan toisinpäin,
hiukan väri-iloa tähän harmaaseen arkeen. 
Eipä taida koto-Suomessakaan olla kovin keväistä...


10 kommenttia:

Iivari kirjoitti...

No eepä oo kevväästä tietookaa. Ee tiälä eekä vissii etelämmässäkkää.
Ku sielläe on lunta satanna ja immeeset aatonneen kesärenkaella liukastelloo.
Voe puuparka ku kuatu. Kuatunu puu on aena jotennii surullinen näky.
Toevottavasti herra Harakan pesä pyssyy puussa. Ja puu tietennii pystyssä.
Ee kyllä tiijjä tuommosella myräkällä. Melekosta puhurija on sielä teellä.
Pistitkö Wupelle mittää paenoo valjaesii ettee tuulj vie?
Meelläe asustaa tuossa metässä harakkapariskunta. Toene on nii lihava että oksat taepuu luokille ku niille istahtaa :D Kävelööhhii ku ankka ku ee muute piäse.
Toene on ihan tavallinen. Kumpiko lie herra ja kumpi roovva .)

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Kyllä puuhun voi tosiaankin kiintyä. On surullista, kun tuttu näkymä on yht'äkkiä alaston. Hurjaa keliä teillä on tiedossa siellä. Luonnonvoimat ovat mahtavat. Täällä on uusi lumi saanut tänään kyytiä. On sitä vielä pieninä läikkinä ja kasoina siellä täällä, mutta enimmäkseen kuraista nurmea on nyt tarjolla lenkeillä. Sateita vain luvataan edelleen, mutta enimmäkseen etelässä tihkuna. Kyllä taas osaa arvostaa kuivaa ja aurinkoista keliä, kunhan se tänne ehtii.
Wuppe on niiiiin suloinen pikkumies pesässään!

Unknown kirjoitti...

Onneksi ei sattunut ketään kaatuvan puun alle. Aika hennolta näyttää kesäkuvissa puun runko latvukseen verrattuna, joten ei ole ihme, että kaatui. Ja naapuripuu näyttää olevan samassa kunnossa. Varmaankin tilalle tulee keväällä uusi puu, pienempi toki, mutta onhan sen kasvua sitten kiva seurata.
Harakan pesä näyttää minusta valepesältä, sen verran näkyvällä paikalla se on. Harakat rakentavat joskus kaksi tai kolmekin valepesää näkyville paikoille ja sitten sen varsinaisen pesän niin ovelasti, ettei sitä ainä huomaa edes läheltä. Meidänkin pihalla oli yhtenä kesänä harakan pesä terijoensalavassa, mutta huomattiin vasta, kun poikaset rupesivat ääntelemään. Oikea pesä on paremmin rakennettu kuin valepesät.
Ei ole keli hyvä täälläkään, mutta ei nyt sentään ole ennustekartat punaisia. Toivotaan, että ennusteet menevät pieleen. Hyvää pääsiäistä Wupelle perheineen!

Hanne kirjoitti...

Eilen tuulenpuuska oli viedä Wupen, jos olisi ollut jatkuva eikä vain puuska, niin Wuppe olisi lentoon lähtenyt. Jossain Baijerissa oli kuulemma aikuisia ihmisiä kaatunut tuulen voimasta, oli oikein kuvakin.
Teidän harakkaparista varmaan rouva on se lihavampi...

Hanne kirjoitti...

Täällä on ollut koko talvikauden jatkuvasti melko kovia myrskytuulia, aikaisempina kahtena vuotena ei ollut ollenkaan niin usein. Leuto, toisin sanoen, olematon talvi ja jatkuvaa myrskyä, outo vuosi todellakin. Saa nähdä, millainen kevät ja kesä tämän oudon vuoden jatkoksi pukkaa.

Hanne kirjoitti...

Kyllä uskon tuon harakanpesän olevan ihan aito harakan asumus, siellä he näyttävät molemmat häärivän. Pesä on myös valmiiksi rakennettu, kattokin on ihan umpinainen. Näin kaupunkialueella on vähän kaikki puut näkyvällä paikalla, joten ei harakoilla liene kovin paljon varaa valita. Kunhan lehdet tulevat puuhun, niin ne sitten suojaavat pesää.
Pääsiäispäivistä toivon kauniita aurinkoisia päiviä, ei liene liikaa vaadittu, eihän... Hyvää pääsiäistä teillekin!

Tuisku ja Wiima kirjoitti...

Tiäkkö kuule, Wuppe, me annetaan harakoille kyytiä, jos ne erehtyy meijän pihalle ja vasaaneille kans ja kaikille muillekin tirpoille. Ollaan semmosia lintuponkareita. ;)

Mut toi sun pesäs on kätevä. Oiskohan semmosia mäyrille sopivia?

Hanne kirjoitti...

Juu, eihän mitkään harakat sun muut saa teidän reviirille tulla, joku tolkku se olla pitää! Jaa saapa Äippä laittaa puutarhapöydälle vaikka hopealusikoita, niin ei tarvi peljätä harakan varastavan.
Äippä ostoksille ostamaan lapsen peittoa ja sitten ompelukone esille ja ommella surauttaa kaksi sivua. Siinä teille pesä. Jos tulee hiukan iso, niin mahdutte molemmat. Sanokaa Äipälle, että katsoo tuota "Vinkkejä" sivua yläreunassa!

Arttu kirjoitti...

Harmaata on, ei todellakaan keväistä :) Mutta kyllä se kevät on tulossa, siitä saatiin jo hiukan maistiaisia vähän aikaa sitten. Nyt odotellaan ihan mieluusti sateisessa säässä paitsi sitä kevättä, Artun implantin tehon alkua... koska kukaan ei kestä viikkoa sitä rallia, mikä alkoi aurinkoisina, keväisinä päivinä.

Onneksi ette jääneet puiden alle, ja pian silmä tottuu uuteen maisemaan. Toivotaan, että myrskyt laantuu siellä ja ilma lämpenee myös teille :)

Mukavaa pääsiäistä ja Wuppelle makoisa rapsutus <3

Hanne kirjoitti...

Täällä on ollut tänään pitkäperjantaina oikein yllättävän kaunis päivä, auringonpaistetta tuutin täydeltä, mutta kylmä tuuli. Yöllä menee pakkasen puolelle.
Hyvä, että Artulla on toiveita päästä nauttimaan rauhallisesta keväästä! Hermolepoa teille molemmille.
Hyvää pääsiäisenaikaa!