maanantai 22. kesäkuuta 2015

Tilastoi




Vaihteeksi tilastotiedettä Wuppeilua-blogin koko ajalta eli 18.10.2013 lähtien. Aikoihin en ole vilkaissut tilastoja, eihän niissä mitään katsomista olekaan, uteliaisuutta jonkin verran sentään.

Tuo otsake "Tilastoi" ei ole kirjoitusvirhe, vaan murretta turkulaisittain, tuli kiusaus ja kaipuu käyttää jotain itselle rakasta murresanaa. ♥



Sivun katselut käyttöjärjestelmittäin
Olen Windowsin käyttäjä, nuo muut melko tuntemattomia.


Sivun katselut selaimittain

Aikoinani käytin Firefoxia, sitten siirryin Chromeen. Olen ollut ihan tyytyväinen.
Voisin toki siirtyä takaisin Firefoxiin, vaan en ole viitsinyt.
Mies käyttää sitä ja olen kyllä melkein metsässä, jos joudun häntä jossain tilanteessa avittamaan.
Olisi helpompaa, jos molemmilla olisi sama selain.














Kävijät maittain

  1. Suomi
  2. Saksa
  3. Yhdysvallat
  4. Venäjä
  5. Ranska
  6. Iso-Britannia
  7. Moldova
  8. Ukraina
  9. Romania
  10. Ruotsi

Outoa, että Ruotsi on vasta kymmenentenä. Moldova? Mielenkiintoista...


Kolme selkeästi eniten luettua aihetta ovat 
  1.  Yrjölän puuro. 4630 kertaa
  2.  Pohdintaa valjaista, 1627 kertaa 
  3.  Pienen koiran vaarallinen elämä, 749 kertaa
Tämä kuvastaa sitä, että ainakin valjaat ovat hyvin kiinnostava aihe enkä yhtään ihmettele syytä. Valjaisiin, varsinkin niihin virheostoihin, uppoaa euro jos toinenkin.  
Sen sijaan hieman ihmetyttää yrjölänpuuron herättämä suuri mielenkiinto. Ihan hyvä vaihtoehto tuo yrjölänpuuro on, minäkin olen silloin lapinkoirieni aikaan tehnyt puuroa lisukkeeksi, joskin omaa versiota. Wuppekin on saanut muutaman kerran lisukkeena puuroa, Tykännyt on. Tosin Wupelle maistuu aina kaikki, mitä ruokakipossa on. Pitäisi kai taas tehdä pitkästä aikaa pieni puuroannos pojalle.




Pienen koiran elämä on todella täynnä vaaroja. Jo "jalostuksen" suuntaus aina pienempiin ja pienempiin yksilöihin on sille pienenpienelle yksilölle hengenvaarallista. Ihan kotioloissa tapahtuvat tapaturmat on toinen peikko. Kolmas on isommat, vapaina kirmaavat koirat.
Lenkkeillessä vastaantulevien pikkukoirien taluttajien kertoman mukaan todella moni on joutunut isomman koiran puremaksi. Ja ne, jotka eivät enää lenkkeile, ovat menehtyneet tappajakoiran hampaissa. Ja kuka onkaan syypää? 


Ehdottomasti eniten on Wupen blogiin tultu googlen kautta.
  1. google.fi
  2. mayrakoiraolli.blogspot.fi
  3. myrskytuisku.blogspot.fi
  4. kaikkielamanikoirat.blogspot.fi
  5. allergisenkoiranblogi.blogspot.fi
  6. jemima-ink.blogspot.fi
  7. elvistellen.blogspot.fi
  8. vampirestat . com
  9. myymimaikku.blogspot.fi
  10. google.com

Avainsanoina googlessa on käytetty eniten "wuppeilua".
  1. wuppeilua
  2. yrjölän puuro
  3. wuppe
  4. prange.blogspot.com
  5. yrjölänpuuro
  6. koiran puuro
  7. hyvät valjaat koiralle
  8. koiralle puuroa
  9. Wuppe
  10. nackidei

Sivun katselujen koko historia on 53 484 kertaa.
vampirestat, 270 käyntiä




Onko tuo vampirestat muillekin tuttu kävijä? Älkää kuitenkaan vierailko sillä sivulla!
Onneksi sen käyntejä tässä blogissa on aika kohtuullinen määrä, monilla muilla bloggajilla on jopa lähes 100 käyntiä päivässä.
Lisää tietoa löytyy mm. täältä.

Pitkään aikaan en ole saanut spam- tai muita häirintäkommentteja. Itse en tiedä, minkälainen varmistussysteemini oikeastaan on, asetuksien mukaan "sanavahvistus".
Onko se edelleenkin se perinteinen xy4DSk8e - tyyppinen vai onko se nykyaikaisempi "en ole robotti", itse en sitä näe. Tai en ymmärrä katsoa...


18 kommenttia:

Tuisku ja Wiima kirjoitti...

Joo, kivoi nää tilastot ja varsinkin, ku meijän plokin kauttakin on teijän miälenkiitoseen plokiinne löydetty. Ou jee! Toi vampyyri häilyy myäs meikämäykkyjen plokis. Ärsyttävää. Mut hei, ilosta menoo teille ja ootellaan lisää juttuja ja kuulumisia.

Iivari kirjoitti...

Mukavija tilastoja. Tuota vamppyyrijä ee oo taenna meejjän plokissa näkyvä. Mikä lie se? Joku vuarallinen?
Nyt tiälläe yks innostu ehtimmään nuita. Ku olj Puhurittii tehnnä omasa.
Empä ennee muista mistee kaatta myö tänne tultiin. Oesko ollunna sieltä Vilin plokista...ku äet sielä kävj jo ennen minuva.
Kaekki kamuplokit on sittä mukavija :) Ja tämähhii parraemmasta piästä.
Mukavata päevee sinne suureen mualimmaan :)

Párek kirjoitti...

Palvelijatar ei ole pitkään aikaan tutkinut meidän blogin tilastoja. Äsken käväisi vilkuilemassa ja totesi ainakin ettei sitä inhaa vampyyriä siellä näy - onneksi.
Mukavaa alkanutta viikkoa teille!

Anne kirjoitti...

Meidän blogin kävijöissä oli jossain vaiheessa tuo vampirestat aika yleinenkin, käytejä tosiaan saattoit tulla jopa 100 yhden päivän aikana! Nyt en muista hetkeen nähneeni sieltä käyntejä, hyvä niin.

Arttu kirjoitti...

Jipii, vihdoinkin mekin ollaan jonkun tilastossa =D Tulipa hyvä mieli, kun ollaan muuten niin pahnanpohjimmaisia pienine kävijämäärinemme. Ei kyllä edes osata kummemmin mainostaa ja jakaa blogia, mitä nyt olemalla lukijoina muutamissa blogeissa. Hiipuvalta on tuntunu jo pitkän aikaa omaa bloggaaminen.

Wuppella bannerissa aivan ihana kesäkuva :)

Arja kirjoitti...

Kyllä teidän blogissa on se robottivarmistus, semmoinen, jossa nykyään on liuta suhteellisen epäselviä kuvia ja niistä pitäisi päätellä, onko kuvissa juomia, hampurilaisia, voileipiä vai ties mitä - ja joka aina ruutuun ilmaantuessaan aiheuttaa ainakin itselläni ilkeän tunteen vatsanpohjassa, että voi ei...en osaa enkä kykene ;) No, aina joskus osaan kuitenskin.
Tätä nyt ei tietenkään saisi edes ääneen sanoa, mutta en osaisi edes katsoa oman blogin kävijöitä, vaikka kuinka haluaisin (nimim, Nettitumpelo)

Kaisun kirjoitti...

Löydän itseni tilastoista! :D Sen siitä saa, kun käyttää vanhaa tekniikkaa ja guuggeloi välillä. Kiitos Vampirestatin -tiedon jakamisesta. Ja vielä kolmas juttu. En mää tarvii mitään varmistuksia jos olen kirjautuneena guuggeliiin sisälle..

Hanne kirjoitti...

No meil on yhteinen vampyyri, ollaan sallivaisii ja annetaa sen rauhas häilyy. Ei anneta pilata meiän ilost menoo, eihä!

Hanne kirjoitti...

Ei kai toi vampyyri kamalan vaarallinen ole, enempi kiusallinen, en oikein ole ymmärtänyt sen sielunelämää. Parempi kuitenkin pysytellä erossa siitä.
On sitä parempaakin seuraa kuin vampyyri eli kaikki nuo blogikaverit ja niitten kommentoijat kans. Niit ei tarvi pelätä eikä kaihtaa.

Hanne kirjoitti...

Teillä on sitten puhtaat jauhot pussissa kun ei ole vampyyreita/ä. Niitä kun kuulemma on muitakin kuin tuo mainittu vampyyri, niitä muita ei ole näkynyt meidän tilastoissa. Eikä halutakaan.
Kesää tässä odotellaan...

Hanne kirjoitti...

Vampyyri taisi kyllästyä teidän blogiinne tai sitten se turvallisuusnappula "en ole robotti" on toiminut hyvin. Tosin voi olla, että nuo käynnit meidän blogissa ovat tapahtuneet jo aikaisemmin, en hoksannut katsoa tilastoja viime ajoilta.

Hanne kirjoitti...

Vai pahnanpohjimmaisia, höpö höpö. ♥
Älä mieti kävijämääriä, vaan -laatua. Suuret tähdetkin esiintyvät vaikka yhdelle kuulijalle, joka on ainoana saapunut konserttitalolle. Sama periaate on hyvä olla bloggaajalla. Minä ajattelen ensisijaisesti, että kirjoittelenpa itselleni, ilahdun kylläkin tosi paljon jokaisesta kävijästä ja kommentoijasta.
Eikö olekin kiva lomakuva Wupesta, Parvekelandiasta. :)

Hanne kirjoitti...

Onpa erikoinen robottivarmiste, en ole moista nähnyt kellään. Itse kommentoijana tykkään eniten siitä "en ole robotti"-varmisteesta, se on niin helppo ja kommenttikin julkaistuu heti.
Saattaa olla, että vuodatus.netissä ei ole tilastointia ollenkaan? En tiedä tosiaan. Minä voisin ihan huoletta käyttää tuota samaa nimimerkkiä, kuin sinä, tumpelo, mikä tumpelo. :)

Hanne kirjoitti...

Niinpä, ei sitä koskaan tiedä, mistä itsensä löytyy nykyisen tietotekniikan aikana. Valvontakameroista, tilastoista, googlesta jne.
Eikö sinun tarvi kirjoittaa mitään varmistekoodia tähän meitin blogiin kommenttia tehdessäsi? Ymmärsinkö oikein?

Kaisun kirjoitti...

Kännykästä kommentoidessa, jos olen kirjautuneena kuukkelimeiliin, ei tarvitse mitään varmenteita. Nyt koneelta kommentoidessa, joudun ensin kirjautumaan meiliin/profiiliini ja taaskaan ei tule mitään sanavarmenteita. :)

Hanne kirjoitti...

Mielenkiintoista. Näin sitä opin minäkin uusia asioita.
Ja ehkä joku muukin. :)

Ellieli kirjoitti...

En kyllä muista onko mulle ikinä tullut tuolta vampirestatista mitään / ketään. Harvemmin mä tilastojen kautta edes klikkailen mitään. Korkeintaan tuttuja blogikamuja. Mun sivuilla on linkit seuraamiini blogeihin ja niitä yleensä käytän, jos olen sivuilleni kirjautuneena. Mulla on myös eräänlainen hakemistoetusivu, jossa on mm. näitä blogikamuja tallennettu linkeiksi. Sieltä pääsen suoraan haluamaani blogiin / sivulle jos en ole kirjautuneena bloggeriin.

Mä kans pelkään noita irtokoiria, kun muutaman kerran olen niihin törmännyt aamulenkillä. Sain kerran vinkin, että laita suihkupulloon sitruunamehua, vettä ja etikkaa (yhtä paljon kutakin) ja ruiskauta irtokoiraa päin, pitäisi auttaa. En sitten tiedä onko auttanut, kun tein niin, enkä nyt sitten ole edes irtokoiraa hetkeen tavannut ;) Taitavat kiertää nyt sitten kaukaa ;D

Marja-Leena kirjoitti...

Turva-asetukset kait olisi syytä olla kohdillaan, mutta minun ja Ossin blogiin niin harvoin eksytään, että häirikkökommentteja ei ole tullut. Olen tässä neljän vuoden aikana yhden kommentin poistanut:) Mikäs tuo vampirestat sitten oikein on??? Tilastoista katselen joskus omalla kohdallani millä sanalla googlesta on blogiin löydetty. Se tilasto naurattaa minua harvinaisen paljon. Muita tilastoja en seuraakaan.
Terveiset Saksan maalle ja ihanaiselle pikku Wupelle rapsutukisa.