 |
| Tiertafel, samassa paikassa, jossa kävimme Wupen kanssa päivystyksessä. |
Täällä Saksassa on monilla paikkakunnilla ja myös Hampurissa Tiertafel eli ns. "ruokakassi" vähävaraisten ihmisten koirille ja kissoille. Lahjoituksina saatu ruoka jaetaan parin viikon välein varattomille eläinten omistajille. Ei suinkaan kelle tahansa, vaan henkilön on rekisteröitävä itsensä ja näytettävä todistukset varattomuudestaan.
Muitakin ehtoja on, mm.
- lemmikki on oltava hankittuna jo paremman varallisuuden aikana paitsi joissakin tietyissä tapauksissa, esim. jos lemmikin on saanut löytökoirahoitolasta jo vähävaraisuuden aikana, riittää koirahoitolan todistus, samoin, jos jollekin vähävaraiselle on psyykkisistä tai inhimillisistä syistä tärkeää elää lemmikin kanssa, sellainen henkilö saa hankkia uudenkin lemmikin itselleen, siitäkin pitää olla esim. sos.viraston tai muun tahon todistus.
- koira täytyy ottaa mukaan ruuan hakemiseen, ei ihan aina, mutta aina silloin tällöin, kissoja ei tarvitse tuoda näytille kuin kerran
- jos eläimellä on joku sairaus, joka rajoittaa ruuan laatua, on siitä tuotava eläinlääkärintodistus
- jakopaikalla on aina läsnä myös eläinlääkäri, joka verottaa 15e käteisellä koiran tarkastuksesta ja lääkkeistä. Eläinlääkäri ei saa olla ottamatta palkkiota, mutta hän lahjoittaa sen samantien tälle järjestölle.
Jotenkin pidän tätä ruoka-apua kissoille ja koirille lievästi kummallisena. Saksassa on ihmisten perustoimeentulo taattu. Ihmiset vetävät tupakkia jonossa eikä sitten riitä raha koiranruokaan, joka täällä Saksassa on ainakin kolmanneksen halvempaa kuin Suomessa. Ja lähes jokaisella näyttää olevan rotukoirakin. Monille yksinäisille ihmisille tämä ruuanhaku on yksi harvoista kontakteista muihin ihmisiin, joten sillä tavalla kuitenkin hyvin terapeuttinen tilaisuus kohdata muita ihmisiä ja myös "kohtalotovereita".
Lienee kuitenkin tarpeellinen tämäkin toiminta ja ehkä voisin olla kummastelematta, jos tietäisin asiasta ja olosuhteista enemmän.
Nykyaikana "hyysätään" yhtä ja toista, en tiedä, onko rajaton hyysääminen aina tarpeellista ja oikeinkaan. Kodittomia, vapaaehtoisesti kadulla eläviä ihmisiäkin hyysätään täällä ihan merkillisen paljon. On ilmaisia ruokaloita, parturissa käyntiä, lääkäriambulanssi hoitaa haavat, uusia vaatteita saa enemmän kuin tarpeeksi. No, jäähän rahaa sitten johonkin muuhun. Tietenkin ihmisiä(kin) pitää auttaa, mutta onko nimenomaan liika auttaminen yksinkertaisesti liikaa? En tiedä. Toisaalta koen asian hyväksi, mutta sitten tulee muunkinlaisia ajatuksia mieleen.
*****************
Löytöeläinkodin uutisia!
 |
| Eläkeläisrouva lukee kissoille. |
Ranjid kävi kylässä!
 |
| Ranjidin ja omahoitajan jälleentapaaminen. |
Ranjid, katukoira, joka elo-syyskuussa 2013 eksyi intialaisessa satamassa rahtilaivaan ja matkusti 5 viikkoa "jäniksenä", ruuatta ja vedettä, Hampurin satamaan. Löytyi sattumalta muun rahtitavaran takaa, puolikuolleena, reagoimatta enää mihinkään.
Tästä linkistä löytyy lisää tietoa Ranjid
Nyt Ranjid kävi uuden perheensä kanssa eläinhoitolassa kyläilemässä. Käynnin syy oli eläinlääkärin tapaaminen, koska Ranjidilla on jonkinlaisia vatsavaivoja. Se on pikkujuttu kaiken sen rinnalla, mitä Ranjid on elämässään aiemmin kokenut. Nyt Ranjid elää onnellista koiranelämää, kaikki tuota vatsavaivaa lukuunottamatta on mitä parhaiten.
Ranjid kävi samalla reissulla tervehtimässä omaa hoitajaansa, jonka hän tunnisti heti. Tuossa kuvassa on tunnetta ja tunnelmaa, niin kaunis kuva. ♥
**********
Cosmitan uutisia
 |
| Cosmita vuonna 2013, koirahoitolassa |
Cosmitan aikaisempaa tarinaa
Cosmita- koiran kohtalosta kerroin aikaisemmin täällä ja tänään siitä kertoo ilouutisen MoPo eli paikallinen aamulehti. Vanha, löytöhetkellä jo 9 vuotias Cosmita eli neljä vuotta kenenkään aavistamatta Hampurin satama-alueella. Se oli poisjuossut omistajaltaan eikä sitä etsinnöistä huolimatta löydetty. Entinen perhe oli tällä välin hankkinut itselleen kaksi koiraa eivätkä olleet heti halukkaita ottamaan Cosmitaa takaisin, epäilivät omaa kykyään tulla kolmen koiran kanssa toimeen.
Perhe kertoo, että pohtivat yötäpäivää Cosmitan kohtaloa, eivät saaneet rauhaa ajatuksiltaan ja valvoivat öitä. Loppujen lopuksi he päättivät sittenkin ottaa Cosmitan takaisin. Jälleennäkeminen oli iloinen hetki, Cosmita kohtasi entisen perheensä hurjasti häntää heiluttaen ja juoksi perheen pojan luo (nyt 18v), kuin sanoakseen, että "vihdoinkin olemme taas yhdessä".
 |
| Perhe taas koossa vuonna 2013 |
Nyt perhe kertoi uutisia Cosmitan uudesta elämästä. Cosmita on hyvin sopeutunut elämään perheen kahden muun koiran kanssa. On perusterve ja ihan sama koira kuin ennenkin. Nyt perhe oli Itämeren rannalla lomailemassa ja sieltä tämä allaoleva kuva Cosmitasta, joka nyt on siis 11 vuotias.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. ♥
8 kommenttia:
Sinulla on mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä kirjoituksia. Kiitos niistä. Joistakin ei haluaisi tietää, mutta juuri sellaiset ovat erityisesti tarpeen herättämään keskustelua ja myös tarkistamaan omia asenteitaan. Olet omalta osaltasi tärkeä vaikuttaja.
Ihmisiä pitää auttaa niin kauan, että he pystyvät itse auttamaan itseään ja tulemaan toimeen. Jos tämä ei ole mahdollista, niin sitten yhteiskunnan tulee tietysti huolehtia ihmisistä. Mielestäni ei myöskään olisi oikein, että köyhällä ihmisellä ei saisi olla lemmikkiä. Sehän voi olla yksinäisen ihmisen ainoa ilo.
Se on hyvä, että tuolla Ranjidilla on nykyään asiat hyvin.
Cosmitallakin on asiat niin sanotusti "pulkassa" Ihan hyvä, että sen oma vanha lauma otti sen taikaisin. Se on kyllä outo juttu, että miten koira onnistuu elelemään jossain satama-alueella, niin ettei jää kiinni. Miten se on sen tehnyt jää ikuiseksi salaisuudeksi. Olisikohan se kuitenkin ollut jonkun huostassa. No ei voi tietää. Pääasia on se, että silläkin on tällä hetkellä asiat hyvin. Terkut Ossilasta!
Positiivisia tarinoita kirjoituksessasi! :)
Mukavaa, että molempien koirien kohtalot olivat onnellisella tolalla harmien jälkeen. Koskettava kuva tuosta intialaisesta koirasta hoitajansa kanssa, siinä on tunnetta ihan kuten kirjoitit.
Aika jännä juttu tuo kodittomien auttaminen. Tai toki täytyy auttaa ja osa kodittomista ovat varmaankin vasten tahtoaan jonkun elämän käännekohdan jälkeen päätyneet kadulle. En usko, että Suomessa on tarjolla parturi- tai vaatepalveluita kodittomille - paitsi mahdollisesti tempauksina. Voi tietenkin olla, että olen vain tietämätön.
Ainakaan en usko olevan vähävaraisten lemmikkien ruokintapalvelua - joskaan en tiedä miten sosiaalihuolto sellaisiin kustannuksiin suhtautuu.
...huomaankin yllättäin tietäväni aika vähän aiheesta, edes tällä omalla kotimaisella tasolla.
Kirjoituksesi olikin siis ajatustenherättäjä.
Vältän itsekin lukemasta ihmisten julmuuksista eläimiä kohtaan, ne vain ahdistavat ja se ei auta ketään.
Sen sijaan bongaan muunlaisia juttuja lähinnä tuon täkäläisen löytökoirahoitolan taholta, siellä ei brassailla julmuuksilla, vaan katsotaan positiivisesti tulevaisuuteen.
Täällä meidän kulmilla asuu kolme tavallaan raiteilta suistunutta 40-60v miestä, yksi on alkoholisti ja kaksi vanhoja huumeenkäyttäjiä. Heillä on jokaisella koira tai kaksi tuolta löytöeläinkodista, näen näitä miehiä joka päivä, ovat todella hyviä koiranomistajia, ihan parhasta päästä. Eivät he muuten olisi saaneetkaan koiria sieltä. Oletan, että he eivät joudu maksamaan koiraveroja eikä vakuutuksia koiristaan, niin olen ymmärtänyt, että sen puolen hoitaa eläinsuojelu.
Tuo Cosmita oli alunperin espanjalainen katukoira eli selviytyjä ja kadotessaan juuri täällä satamassa (perhe oli vain vierailulla Hampurissa, eivät asu täällä) Cosmita hyödynsi vanhoja katukoiran taitojaan. Kuulemma ei ole ollut kenenkään huollettavana. Piileskeli päivät jossain varmassa paikassa ja öisin liikkui kulkukissojen mukana autiolla satama-alueella. Tähän tulokseen tulivat koirahoitolan ihmiset. Aamuvuoroon tullut hoitolan (sijaitsee sataman läheisyydessä) työntekijä oli nähnyt vilauksen hoitamattoman näköisestä koirasta ja niin asettivat ansahäkin seuraavaksi yöksi ja Cosmita meni "ansaan", onneksi. Oli elänyt kulkukissoille jaettavasta ruuasta, joka on rasvaista, siitä johtuen Cosmita oli aika tuhdissa kunnossa. Onneksi Cosmita oli rekisteröity ja sirutettu, niin selvisi Cosmitan menneisyys. Aikamoinen tarina sinänsä!
Hyvää viikonloppua!
Eihän tuollaisia asioita kadulla elävistä ihmisistä voi tietää, jos ei niistä kerrota julkisesti. Näissä suurkaupungeissa täällä on tämä ongelma myös suurta luokkaa. Eihän kukaan "koditon" jää omaan pikkukaupunkiin tai -kylään asumaan kadulla, vaan sellaiset ihmiset hakeutuvat isoihin kaupunkeihin. Sekin on aika mielenkiintoinen asia tuo, että lähdetään pois omasta kotikylästä...
On Suomessakin monenlaista avustamista näitä kohtaan, tosin ihan kohtuullista apua. Toisaalta, auttaminen ei ole pahasta, vaikka liikaakin autetaan, mutta vahvistetaanko sillä joidenkin halua elää kadulla? Ikuisuuskysymyksiä.
En ole oikein perillä täkäläisten ihmisten toimeentulosta, ainakaan kaikilta osin. Toisaalta kehutaan hyvää sosiaaliturvaa, ja toisaalta jopa täällä pienissä kaupungeissa silloin tällöin törmää varsinkin vanhuksiin, jotka pyytävät ohikulkijoilta rahaa ruokaan.Aiheellista tai ei, en ainakaan itse voi olla auttamatta, jos suinkin voin. Kauppojen edessä myös aina silloin tällöin jaetaan kaupassakävijöille kasseja, joihin voi ostaa vähävaraisille tarkoitettuja, mieluiten säilyviä ruokatarpeita. Usein näihin kasseihin siunaantuu myös eläinten ruokia, ja ne hoidetaan varmaan sitten juuri asianomaisen lajin omistaville ihmisille, mikä on todella hienoa. Usein se on juuri se eläin, joka senkin puutteellisissa oloissa elävän ihmisen pitää elämän syrjässä vielä kiinni pelkällä olemassaolollaan :)
Eiköhän noita tarvitsevia ihmisiä ole joka yhteiskunnassa hyvästä sosiaaliturvasta huolimatta. Ei kaikkien ihmisten elämä syytä tai toisesta suju kuin unelma. Silloin tarvitaan apua.
Pelkästään lehtiä lukemalla ja teeveetä katsomalla ei saa kokonaiskuvaa asioista, pitäisi oikein hypätä mukaan tai ainakin oikein todella paneutua. Media välittää tietyn kuvan asioista ja harvoin se on täydellinen, saati sitten oikea.
Siksi minullakin on vaikeuksia osata nähdä sosiaaliset ongelmat oikeasta vinkkelistä.
Muistuu mieleeni eräs juttu opiskeluajoiltani. Tapahtui Helsingissä. Nuori nainen, yksinhuoltaja, kahden pikkulapsen äiti, työskenteli katupartiossa, joka keskustelun avulla yritti auttaa ja tavoittaa yökahvilaan tulleita huumenuoria ja muita vastaavanlaisia.
Eräs huumenuori, miespuolinen, sanoi hänelle "Miksi olet iltaisin täällä kadulla, miksi et ole omien lastesi luona? Meistä moni on täällä, koska meidän kotimme olivat tyhjiä". Tämä nainen kertoi meille, kuinka tämä nuorimies avasi hänen silmänsä ja hän siirtyikin tekemään päivätyötä, pois yöpartiosta.
"Mummo ja kissa" tuli mieleeni. Yksinäisen ihmisen paras ystävä on usein juuri koira tai kissa. Niin se on. ♥ On joku, josta huolehtia, kenelle puhua, ketä silittää ja halata, kenen kanssa lähteä lenkille.
Lähetä kommentti