Koirakirjoja osa I
Aikaisemmin en ollut lukenut ainuttakaan Cesar Millanin koirakirjaa, en nähnyt videota enkä muutenkaan ottanut hänestä selvää. Olen suhtautunut häneen hyvin ennakkoluuloisesti ja torjuvasti. Syynä on ollut se, että monet mielestäni mainiot, erityyppiset koirajärjestöt ympäri maailmaa ovat ottaneet kantaa ja boikotoineet Millanin oppeja ja menetelmiä. Siksi en ole halunnut tietää mitään koko miehestä. Kuitenkin toisaalta tunnen fiksuja koiraihmisiä, jotka taas puolestaan kannattavat tätä koirankuiskaajaa.
Nyt otin härkää sarvista ja melkeinpä pelkästä uteliaisuudesta ostin pari hänen kirjoittamaansa kirjaa. Videoita en silti ole katsonut, en halua nähdä mitään menetelmiä, joita en voi hyväksyä ja myös siksi, että en halua nähdä näitä stressaantuneita, väärinkohdeltuja ongelmakoiraparkoja, joita yritetään "korjata".
Niin viisaita ja valistuneita (?) kuin nykyajan koiranomistajat ovatkin, niin yhtä vieraantuneita he ovat myös luonnosta ja eläimistä. Vai ovatko?
Arvioni ja mielipiteeni näistä Millanin kirjoista perustuu siis ainoastaan lukemiseen. Ei julkaistuihin mielipiteisiin hänestä eikä sympatiaan/antipatiaan häntä kohtaan.
Luen kirjoja saksankielisinä, sillä niiden saaminen on hurjasti nopeampaa ja edullisempaa kuin tilata Suomesta. Huomasin, että suomentaja on edesmenneen Vilini luontaishoitaja. Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Nämä molemmat kirjat on siis suomentanut Anna Multanen
Kirjan ensimmäinen puolisko oli vähemmän kiinnostavaa kuin se jälkimmäinen puolisko, sitä luin oikein innolla. Monisivuinen esittely kasvattamisen apuvälineistä oli vastenmielistä, joskin luultavasti tarpeellista. Juuri noiden kaulapantojen esittelyn ohessa Millan mainitsi usein, oikeastaan vähän väliä, että niiden käyttö on ammatti-ihmisen tehtävä, ei tavallisen koiranomistajan. Se on ihan aiheellinen huomautus, mutta se ei valitettavasti estä ihmisiä hankkimasta esim. kuristuspantaa tai sähköpantaa, siitäkin huolimatta, että joissakin maissa niiden käyttö/myynti on kiellettyä. Jos ymmärsin oikein, niin jatkuvasti niitä ei pidä koiralla käyttää milloinkaan.
Jossain vaiheessa hyppäsin näiden sivujen yli ja jatkoin lukemista.
Millan korostaa tiuhaan koirien liikunnantarvetta ja siitä huolehtimista. Se olisi terve perusta ongelmakoiran, usein turhautuneen, ylienergisen kaupunkikoiran uudelleen kasvattamiseen.
Tosiaan, kun ajattelee koiranpitoa entisajan, miksei nykyisenkin, maaseudulla. maalaistalossa ja kerrostalossa kaupungissa. Valtava ero! Maalaistalossa on väki koko vuorokauden paikalla, koirat juoksentelevat pihalla koko päivän talonväen askareita seuraillen, kaupungissa koira sen sijaan joutuu olemaan paljon yksin ja hyvin vähäisen liikunnan varassa. Ihmeellistä, että koirat yleensä kykenevät olemaan niin usein ja kauan yksin.
Mieleen jäi se, että Millan mielellään ruokkii koiransa itse, valmistaa annokset käsillään, jotta hänen käsiensä tuoksu päätyy hänen koirilleen. Tosiaan, noin se sujuu meilläkin. Käsin käsittelen lihat ja kasvikset alkuvaiheessa, mahtaako pakastaminen kuitenkin tuhota tuoksut...
Ainakin Wupelle maistuu.
Kirjan loppuosan neuvot olivat mielestäni hyviä, mm. eläinlääkäriin totuttelu, koirapuistossa käyminen.
**************
 |
| Koirakuiskaaja |
* Tämä Koirakuiskaaja on Millanin ensimmäinen kirja ja todella hyvä! *
Tykkäsin ensinnäkin Millanin omaelämäkertaosuudesta, pidän yleensäkin sellaisten lukemisesta. Millanin kertomasta sai hyvän käsityksen, miten hänen kiinnostuksensa koiriin on alkanut ja kuinka hän on määrätietoisesti ja rohkeasti edennyt kutsumustaan toteuttaen. Mielestäni hänellä on ollut todellakin kutsumus tähän työhönsä koirien kanssa.
Muistui mieleeni, kuinka minäkin, kaupunkilaislapsi, jo ihan pienestä lastentarhaikäisestä lähtien halusin kiihkeästi koiraa. Lyöttäydyin koiranomistajien seuraan, ulkoilutin muitten koiria jne kunnes 9-10 vuotiaana vihdoin sain ihan oman koiran. Tosin haaveeni oli paljon vaatimattomampi kuin Cesar-pojan, halusin vain oman koiran.
Hän kertoo esimerkkejä laumaeläimistä, joihin ihminenkin kuuluu. Lauman jäsenten sopeutumisesta toisiinsa ja lauman ehtoihin. Hän kertoo tavalla, joka todellakin avaa tavallisen ihmisen silmät näkemään lauman merkityksen. Myös meille ihmisille, meillekin on lauma tärkeä.
Pidin tästä kirjasta alusta loppuun asti. Sitä oli mukava lukea eikä oikeastaan mikään tympinyt minua. Erityisesti pidin vertauksista, joiden avulla oli helppo/helpompi ymmärtää, mitä Millan milloinkin tarkoittaa. Ne vertaukset tavallaan avaavat silmät näkemään, mistä on kyse.
Kirjan loppupuolella on runsaasti eri aiheisiin liittyviä vinkkejä, miten voi koiraansa etukäteen valmentaa eri tilanteisiin. Aiheina oli mm. koira ja lapsi, vieraat, lomamatkat, muutto, eläinlääkäri, koirapuistot jne. Ihan lopuksi vielä kappale koiran kuolemasta, sekin oli mielestäni hyvin kirjoitettu.
Pidin tästä kirjasta ainakin tuplasti enemmän kuin tuosta ensinmainitusta, tämä oli minulle yksi parhaista, ellei jopa paras lukemani koirakirja. Ainakin tähän astisista. Oikeastaan olisin voinut jättää tuon edellisen, Laumanjohtaja-nimisen kokonaan lukematta.
En ole vieläkään nähnyt Cesar Millania televisiossa enkä videolla, puhumattakaan, että olisin ihan livenä tavannut. Mielipiteeni hänestä koskee vain ja ainoastaan lukemiani kirjoja. Muuhun en osaa sanoa juuta enkä jaata.
8 kommenttia:
Kyllähän Millan koiraa puhuu ihan sujuvasti ja on tehnyt todella hyvää työtä ongelmakoirien kanssa. Se, mistä varsinkin suomalaiset koiraihmiset älähtävät, on kaikenlainen käyttäytymisen fyysinen korjaaminen, vaikka se sitten olisi vain sormilla "pureminen", eli koiraa kosketaan nopeasti sormilla, ikään kuin sitä näykkäistäisiin. Muutenhan periaate on pitkälti sama kuin esim. Fennelillä, joka taas ei käytä minkäänlaista lievääkään fyysistä väkivaltaa. Toisaalta pitää tietysti muistaa, että Millan työskentelee myös erittäin vaikeiden koirien kanssa ja on monta pelastanutkin ennenaikaiselta lopetukselta käytöshäiriöiden vuoksi - mitkä käytöshäiriöt tietysti alunperin ovat ihmisen ymmärtämättömän kohtelun aiheuttamia. Itse pidän Millanin menetelmissä juuri siitä energian korostamisesta, eli että jos luot ympärillesi vakaan ja rauhallisen energian, koirankin on helpompi olla rauhallinen, sen huomaa tosi selvästi koirien kanssa.
Valaisevin esimerkki ehkä koiran kohtelusta oikein (vakuuttavan laumanjohtajan tavoin) on Millanin joskus mainitsema siivoojaesimerkki - kun siis koira pompottaa omaa väkeä mennen tullen ja murisee heti, jos sille esitetään pienikin vaatimus esim. siirtymisestä, ja sitten taloon tulee siivooja, joka ei vilkaisekaan koiraa eikä kiinnitä siihen mitään huomiota, ja koira on nöyrä kuin pyhäkoululainen :)
Toisaalta koirathan komentavat toisiaan, jopa pentuja, melko kovillakin fyysisillä otteilla, eivätkä ne pennut silti pelkää isompiaan, että sitä taustaa vasten se seikka, että joidenkin mielestä Fennelin käyttämä laumasta eristäminen tarvittavaksi ajaksi on jo todella julmaa henkistä väkivaltaa, on melko naurettava.
Molempi parempi varmasti, ja jos katsoo Millania omien koiriensa keskellä, näkee selvästi, kuinka helppoa kommunikointi on ja kuinka koirat häntä kunnioittavat, silti iloisina ja hymyilevinä, eivät häntä koipien välissä :)
Tuo Millan tosiaan mainitsee kirjassaan todella useaan otteeseen sen, että hän työskentelee vakavasti häiriintyneitten ja monasti myös juuri noiden isojen, kokonsakin puolesta vaarallisien ongelmakoirien kanssa. Silloin ei todellakaan riitä namilla palkitseminen.
Millan korostaa myös sitä, että koiraa ei fyysisesti saa rangaista eikä mitenkään pahoinpidellä.
Lukijalta vaaditaan hieman älliä huomata, että koira ei ole vain koira, vaan heitäkin on monenlaisia, isoja, pieniä, lällyjä ja hallitsevia.
Nuo esimerkit ja vertaukset, joita Millan käyttää, ovat mielestäni todella tärkeitä. Ilman niitä olisi vaikea ihan tarkalleen osata kuvitella tilanteita, joista Millan kulloinkin kertoo.
Tuosta eristämisestä sen verran, että joskus eristän Wupen pienellä aidalla, jotta ei pyöri jaloissa, jos tulee esim. joku mittarinlukija tai on muu vastaava tilanne. Wuppe rauhoittuu tosiaan välittömästi ja käy pedilleen makaamaan. Ei edes seuraa aidan läpi tilannetta, vaikka voisi sitäkin tehdä.
Niimpä. Paljo puhuttaan kaekellaesta. Vuan ne ohjelmat mittee on katottu ja kirja mikä on luvettu on hyvijä. Se mies ossoo uatella niinku koera :) Ja koera muute ossoo uatella!
Siitä mittee se mahollisesti tekköö sillon ku ee kamera kää ni siihe ee tiijjä ottoo kantoo meekäläenen. Tekköö eli on tekemätä.
Aenahhii sen koerat on tyytyvväesen näkösijä ja ilosija, niinku Arja tuossa sanohhii.
Jos se niitäe huonosti kohtelisj ni oes ne ehken vähä erjlaesija.
Hmm. Kun katselin muutaman jakson aikoinani, en oikein tiennyt mitä ajatella. Varmastikin mies osaa asiansa. Se on sitten eri juttu, kannattaako aina ongelmaisten omistajien ongelmakoiria "korjata"? En tiedä. Terveiset Saksan maalle.
Niin, kannattaako vai ei. Millan haluaa pelastaa ongelmaisen koiran elämälle, koirahan ei ole itse syypää ongelmiinsa. Minusta se on oikea periaate. Tosin on koiria, joita ei mikään apu enää auta.
Terveiset Ossilaan,tänne on luvattu taas vaihteeksi hellettä, ehkä riittää Suomeen asti... :)
Eihän jokaista asiaa tarvitse kultavaakaan laittaakaan, vaan jokainen poimikoon "rusinat pullasta" omalle koiralleen. Ja eihän meidän tavallisten kotikoirien omistajien tarvi onneksi kohdata noita iso-ongelmaisia koiria. Olisi hyvä, jos sellaisia ei olisi olemassakaan. Koirahan siinä kärsii, jos siltä vaaditaan mahdottomia ja luonnonvastaista käytöstä. Paljon murheellisia koiria on maailmassa, hyvä, että joku osaa niitä auttaa.
Niin ja mitäs sitten, kun joku taitamaton yrittää pelastaa jonkun onnettoman "rescue"-mastiffin esimerkiksi ja se rescue-rekku päättääkin puraista kuoliaaksi pienen ipanan? Näin kävi Englannissa olikohan viime vai tämän vuoden puolella. Siinä tapauksessa ei ainakaan tämän kyseisen henkilön olisi kannattanut koettaa tätä rescue-koiraa pelastaa.... Saisi tulla vähän hellettä vielä, kiitos:) Terveiset M-L
Kyse oli nimenomaan Millanin tekemästä työstä vaikeasti häiriintyneen koiran "muokkaamisessa" takaisin kelvokkaaksi koiraksi. Ei sellaisten koirien käsittely ole taitamattomien ihmisten tehtävä. Kyllä täytyy olla kovin vakuuttunut omista kyvyistään, jos ryhtyy moiseen hommaan. Sen sijaan ihmiset ovat kyvykkäitä tekemään koirastaan vaikean, tosin useinmiten tietämättään ja hyvää tarkoittaen. Siksi olisikin hyvä ensimmäistä koiraansa hankkivalle ihmiselle olla velvollisuus käydä suorittamassa "koiranomistajan ajokortti".
https://de.wikipedia.org/wiki/Hundef%C3%BChrerschein#cite_note-5
Itselleni en ole koskaan havitellut isoa koiraa, jolle en pärjäisi. Muutenkin pelkään sellaisia, en silitä enkä katso päinkään.
Tänne on luvassa lämpöä ja ukkosta, saa nähdä, kuinka isot lukemat mittariin tulee. Terveiset Ossilaan ja lämmintä kesäsäätä sinnekin toivotellen!
Lähetä kommentti