lauantai 4. tammikuuta 2020

Wuppe lähti pois...


Surullinen päivä



💖 Wuppe 💖
Tänään on se päivä, kun minun matkani on kuljettu loppuun. 
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet, älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle, 
vaan pidä minua sylissäsi ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme. 
Silitä turkkiani niin kauan kunnes olen kulkenut rajan yli ja sydämeni on sammunut. 
Muistele minua, mutta älä takerru minuun, vaan jatka eteenpäin. 
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen, emmekä eroa koskaan. 

Terveisin Wuppe, melkein 10 vuotias 💗


Wuppe menehtyi munuaissairauteen, josta emme mitään tienneet. Kaksi vuotta sitten Wuppe muuttui, ei halunnut enää istua sylissä, ei antanut itseään harjata, ei halunnut kylpeä eikä suostunut käyttämään valjaita, joita oli pitänyt vuosikausia, Ihmettelimme kovasti, mutta emme tienneet, mistä moinen muutos. Nämä kaksi vuotta sujuivat kuitenkin ihan mukavasti, ei mitään outoa tapahtunut ja Wuppe oli entisellään.

Nyt joulun tullessa kävimme eläinlääkärillä, jossa saimme lääkitystä Wupelle, oli monta joulun ja uudenvuoden pyhäpäivää ja välillä Wuppe piristyi, sitten taas tuli erittäin rankka alamäki, ruoka ei maistunut ollenkaan ja viime torstaina oli onneksemme eläinlääkäri paikalla ja Wupelle tehtiin kaikki mahdolliset tutkimukset, rtg, verikokeet, nesteytys, yms, kaikista tuli täysin odottamattoman huono tulos, Wuppe oli täysin loppu, tulos oli, että munuaiset olivat 75% täysin toimimattomat yms. 

 Wuppe jätti meidät perjantaina 3.tammikuuta 2020,
hän lähti sateenkaaren tuolle puolen. 💖


R.I.P.
löytyy blogista Vilinää 
http://allergisenkoiranblogi.blogspot.com/p/muistoja.html



6 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Hei Hanne! Ilostuin ensin, että onpa kiva lukea kuulumisianne, mutta kirjoituksesi luettuani olikin toisenlaiset tunnelmat.
Voi miten surullista. Paljon voimia ikävään ja suruun <3

Párek pakisee kirjoitti...

Olemme surullisia ja otamme osaa, minä ja Palvelijatar. Wuppe jätti jäljen jokaiseen sydämeen, ihana pieni koira, suuri luonne. Voimia ja mielenrauhaa suruunne.

Arttu kirjoitti...

Voimia teille pienen tassuttelijan poismenon johdosta.

Iivari kirjoitti...

Lämpimästi ossoo otetaan tiältä, minä ja äet :( Hirveen surullista.
Voemija ja jaksamista toevotaan teelle sinne <3 Ja uatellaan teetä lämmöllä.
Pienet koerat jättää ison jälen syvämmeen, ja viepi lähtiissään siitä ison palan... :(

Liinukka kirjoitti...

Lämmin Osanottoni <3


Hanne kirjoitti...

Voi kiitokset kauniista sanoistanne!
Joulusta uuteenvuoteen kesti Wupen sairaus, joka ihka oikeesti selvisi vasta tammikuun puolella. Onneksi Wuppe ei potenut kipuja, hän vain hiipui hiljaa pois. Akku tyhjeni hissunkissun, jos näin voi sanoa.
Meillä on nyt ollut vähän aikaa päivähoidossa naapuritalon chihuahua, joka oli Wupen tuttu jo usean vuoden takaa.