Olen lukenut eri lähteistä, että varsinkin chihuahualle mukavan valjaan löytyminen on kuin neulaa heinäsuovasta etsisi. Tuntuu siltä, että useimmat valjasten valmistajat eivät tajua, että pienikokoiselle koiralle ei tarvitse valmistaa valjaita, joissa on iso lukko, isot hihnansäätösoljet ja leveät, kovat, paksut hihnat. Jos valjaiden koko on pieni, pitää myös ottaa huomioon, että lukko, lenkki ja hihnat pitää mitoittaa myös pienemmäksi. Koira, joka painaa 1-5 kiloa, ei todellakaan tarvitse rottweilerin vaatimaa kestävyystasoa.
Olen saanut sen vaikutelman, että useimmat valjasvalmistajat tekevät kaikki koot, pienimmästä suurimpaan, samanlevyisistä, -vahvuisista ja -paksuisista hihnoista, käyttävät samankokoisia lukkoja, solkia ja renkaita kaikkiin kokoihin, xxs-xxl. Käytettävät raaka-aineet ovat mitoitettuja tietenkin xxl-koirille.
Meidän valjasvarastosta löytyy muutama valjas, jossa on niin iso hihnankiinnityslenkki, että s-kokoisen flexin lukkolaite ei mahdu siihen lenkkiin. Sen s-kokoisen flexin kunniaksi sanottava, että siinä on juuri oikean kokoinen liipasinlukko suhteessa hihnan paksuuteen ja s-kokoisen koiran tarpeisiin!
Ruoditaan ensimmäisenä Ratian TopCanis y-valjaat!
Ratian valjaiden pienin koko on päänympärys 30cm, se on juuri sopiva Wupelle. Se olikin ainoa, joka oli Wupelle sopivan kokoista. Rinnanympäryshihnaa oli runsaasti, olisi riittänyt Wupelle lähes kaksi kertaa rinnan ympäri. Onneksi on olemassa sakset, leikkasin ylijäämän pois.
Seuraava merkillisyys löytyi jalkovälistä.
Se hihna, joka kulkee etujalkojen välistä rinnanympäryyshihnaan, oli niin pitkä, että hihnan alle jäi myös Wupen pippeli. Sillä kohtaa hihnaa oli kätevä rengas, johon voi kiinnittää maastohihnan, eriitäin hyvä! Valitettavasti hihnassa ei ollut säätömahdollisuutta! Taas sakset esille ja ompelukoneella huristelemaan ja niin hävisi se maastohihnan lenkkikin samantien..
Näiden toimenpiteiden jälkeen valjaat olivatkin jo sopivan kokoiset. Yksi koelenkki tehtiin ulkona ja ihan hyvin pysyivät päällä. Ovat kyllä erittäin talvisen näköiset eli eivät sovellu ainakaan näin pienelle koiralle kesävaljaiksi. Hihnat ovat leveät, keveät, paksut, pehmeät, pohjana turkiksen näköistä fleeciä ja välissä ohut kerros vaahtomuovia. Valjaiden eduksi on laskettava juuri nuo kaksi ominaisuutta, pehmeät ja kevyet. Sadesäällä kuinka käy, imevätkö valjaat sadeveden itseensä, vaahtomuoviin asti?
Kovasti paljon ihmettelen sitä, että minkämalliselle koiralle tämä pienin koko on ajateltu sopivan? Päänympärysmitta on 30cm, kokeilkaa mittanauhalla, kuinka pieni se on! Siitä ei monenkaan koira pää mene läpi ja siinä ei ole mitään lukkoa eikä säätömahdollisuutta. Se on 30cm eikä isommaksi veny.
Rinnanympäryyteen oli sitten säätövaraa todella paljon, 25-55 cm. Ja koska se alahihna meni Wupella pippelin yli melkein kulkusiin asti, niin ne valjaat on ajateltu pitkävartaloiselle koiralle, vai?
Onko suunnittelu jäänyt vain kangasmallin suunnittelun tasolle? Kangas on toki ihan nättiä ja värivalikoima vaikka onkin pieni, niin mielestäni ihan riittävä. Tosin valjaiden materiaali on liian paksua ja leveää pienelle koiralle.
Vai onko myyntikriteeriksi asetettu vain suunnittelijan myyvä nimi? Luulisi TopCaniksella olevan tajua koirien vartalon suhteista. Kumpi lienee ollut valjaan suunnittelijana, Risto-Matti Ratia vai TopCanis?
Siis pienipäinen koira, jolla on suhteessa pieneen päähän kuitenkin yllättävän pitkä vartalo. Vartalonympäryydessä onkin sitten pelivaraa, hihnaa riittää ja säätövaraa löytyy luihunlaihasta ympäripyöreään. Olisi mielenkiintoista tietää, mille koiralle tätä pienintä kokoa on soviteltu. Leikkikoiralleko? Jos se on suunniteltu jollekin ihan tietylle koirarodulle, niin olisi asiallista mainita se myynti-ilmoituksissa.
Poisleikatut 27cm ja 6cm . |
Yhteenveto:
+ Sen verran mukavat näistä valjaista tuli tuunaamalla, että talven tullen niitä voi käyttää Wupella. Väri on kaunis ja pehmeä valjas mukautuu hyvin vartalon malliin eikä talvikäyttöä ajatellen tuo hihnojen leveyskään haittaa. Lämmittävät edes hiukan. Valjaat ovat kevyet, painoa 60g.
- Miinusta suunnitelusta sekä siitä, että valjaissa ei ole heijastimia. Valjaiden läpikastuminen sadesäällä on suuri miinus!
Huom.
Tämä oli vain yhden ihmisen ja yhden chihuahuan kokemus yhdestä valjaasta.
Kaikki kuvat on otettu tuunauksen jälkeen!
Tämä oli vain yhden ihmisen ja yhden chihuahuan kokemus yhdestä valjaasta.
Kaikki kuvat on otettu tuunauksen jälkeen!
Seuraava osa ruotii Hurtan y-valjaat!
17 kommenttia:
Oletko koskaan tullut ostaneeksi valjaita yksityisiltä ihmisiltä, jotka harrastuksekseen tekevät niitä? Saisi mittojen mukaan Wupelle hyvät valjaat ja saisi valita oikein kuvion ja kaikki! :)
Olen tilannut mittatilauksena vain vänttisen valjaat, mutta vaikka ne ovat olleet ne parhaat kaikille muille koirilleni, niin chihuahualle ne eivät sovi tarpeeksi hyvin. Tähän tulokseen on tullut muutama muukin chihun omistaja.
Ehkä päädyn tuohon mittatilaukseen vielä, joskin muutamat "ompelijat" eivät ole ollenkaan mieleen, näyttävät kömpelöiltä ja "halvoilta". Täytyy satsata nyt hyvän tekijän löytymiseen. Hienoa olisi, jos tuo Vänttinen alkaisi valmistamaan y-valjaita...
Kiitos, että herätit tämän ajatuksen!
Meillä on myös juuri nuo ristomatin valjaat. Paljon hyvää, mutta eivät täysin mukavat mäyräkoirallekaan, ainakaan minimäykylle. Olen miettinyt vieväni ne suutarille tuunattavaksi, ehkä kuitenkin jää viemättä. Vänttiset ovat edelleen parhaat, vaikka eivät täydellisesti istu nekään - vähän kauemmaksi kainaloista saisivat asettua. Varmasti ottavat kommentit huomioon, joten eiköhän lähetetä toiveita sinne Vänttisiin.
Meellä on nuo Ratijat. Ja ympärysmitassa oes varroo vaekka minkälaeselle norsulle. Kaalanympärys on sopiva. Hyvät on piällä. Se on vuan vikana että ves immeetyy tuohon karvaa ja kura tarttuu siihe kiini. Ja kastuissaan tuo mahanalusosa ja tuo hihna sielä hiertää ilikeesti. Enämpi kuivankelin valjaat. Ee oo muuton määräkoerallekkaa heleppoo suaha valjaeta. meellon vaekka minkälaesta käämätöntä varastossa.
Ootko kokkeellu Wupelle kissoen valjaeta? Ovat keposempija.
Hanne, kun sä oikeasti olet tuon verta kätevä, että pystyt "tuunaamaan" valjaita, niin varmasti pystyt myös tekemään Wupelle sopivankokoiset ja -malliset valjaat.. Oikeasti. Koska Wuppe on sen verta pieni ja sitä ei varmasti ole takoitus nostaa valjaista (Ossia on jouduttu pari kertaa nostamaan kuin salkkua tappelun estämiseksi), niin jokin vaihtoehto löytyisi varmastikin kudotuista tai virkatuista malleista kanssa. Luulisi nyt jollakin ilveellä löytyvän sopivat valjaat myös chihulle. Eikös Peikkokukkulasta ole apua? Siellähän niitä pikkuisia koiria pyörii niin paljon, etten edes muista kuinka monta, lauma joka tapauksessa. Minä meinasin kanssa ehdottaa kisunvaljaita, mutta Iivari kerkesi ensin. Terveisii M-L ja Ossi.
Olihan siellä Michilandiassa vaikka minkälaisia valjaita, kokeilepa noita::
http://www.michilandia.com/13 Minun mielestä se army-malli on aika vetoava, sitten oli joku muu vihertävä, olikohan berries? Itse asiassa kaikki olivat tosi sööttejä:) M-L
Samaa mieltä: kurakelillä Ratiat imee vettä ja kuraa kuin sieni, yäk.
Plussaa on tietty se, että säätövaraa riittää eri rakenteisille koirille. Ja jos kurapuvussa on hihnan aukko selässä, voi valjaat pukea kurapuvun alle niin eivät edes kastu.
En ole ollenkaan kätevä ompelemaan mitään. Kotitarpeiksi korkeintaan, mutta nykyään minulta puuttuu kärsivällisyyttä. Olen kyllä harkinnut, että tekisin noista susiksi osoittautuneiden valjaiden raaka-aineista yhdet ihan sopivat Wupelle, mutta juuri tuo kärsivällisyys on hiukan hakusessa. Jos jotain aion saada aikaiseksi, niin sen pitäisi tapahtua ennen syksyä, eli niin kauan kuin on valoisaa.
Olen kyllä katsonut noita Michilandian varusteita, mutta en pidä niistä, harmi. Mielestäni ne ovat liian itsetehdyn näköisiä. Ehkä hän tekisi juuri sellaiset, kuin pyytäisin, mutta nyt hän näyttää olevan kesän ajan Turussa.
Kiitos kuitenkin vinkistä. Terveisin !
Tuota säätövaraa oli jossain kohtaa enemmän kuin kukaan tarviikaan ja jossain ei ollenkaan. Tasan ei menneet ratian annit. :)
Tuo kastuminen on oikeastaan iso moka koiranvaljaiden valmistuksessa! Ei ihme, ettei nuo Ratian valjaat ole valloittaneet maailmaa, kuten moni muu suomalainen valjasmerkki.
Kissojen valjaita olen miettinytkin. Niissä taitaa kuitenkin tulla kova paine kaulan alueelle, jos joutuu jarruttamaan menoa. Niissä on aika piukka kaulapanta, kissat kun on sellaisia houdiineja.
Yhdet kissavaljaat meiltä löytyykin, muunmuassa. :) ei olla käytetty kertaakaan, kokeiltu vain, olivat halvat, parin euron luokkaa.
Palautettahan valjaan valmistaja odottaa tuotteilleen, tuo Vänttinen myös. Eihän ne muuten osaa tietää, mikä on hyvää ja mikä ei.
Wupen vänttisistä otinkin yhteyttä ja kyselin mielipidettä koira-asiantuntijana. Lähellä on se remmi etujalkoja ja huonoa on matalalla koiralla se lukko mahan alla, kun se on kurainen, niin sitä ei meinaa saada auki. Isommilla koirilla se lukko onkin hartiatienoolla.
Luulen, että Y-valjaat vänttisiltä olisivat se ratkaisu, pehmeää nahkaa, se olisi kiva juttu.Mutta kun ei ainakaan vielä valmista Y-valjaita...
Minä luen oikeen mielelläni tätä valjas ruotia. Pitäis oikeasti saada aikaseksi hankkia tuolle teinille valjaat, sillä -ylläripylläri- Minin vanhat säädettävät turvavaljaat ei taida enään mahtua päälle, saati että ois istuvat. Nykyään on niin mahoton valinnanvaraa, kuten Wuppen valjas määrästä käy ilmi :D
Älä muuta sano, niin paljon valinnanvaraa ja joukossa on jos jotakin. Ensinnäkin koirat ovat yksilöitä ihan jokainen. Luulen, että sinun koirallesi valinta on helpompi, koska Sunna on peruskoiran mallinen. Silti on mahdollista, että sorrut vääriin valjaisiin...
Lykkyä tykö valjaan valinnassa, jos mahdollista, ota koira mukaan sovittamaan.
Mulla ol iha pienenä semmoset kissoen valjaat. Ne ol hyvät. Vuan eehän ne kaavvvan sopineet. Ja ol vähä heekot ku hajosivat vähällä käätöllä. Niitäe näkkyy olovan montoo er mallija.
Meillä on Ratiat! Ja hyvät ovatkin, ainoat kohtaamani täydellisen kokoiset valjaat! Mutta Jalohan on vartaloltaan suht pitkulainen, siksi varmasti sopivatkin hyvin, useimmissa valjaissa kun se rintahihna menee ihan liian liki kainaloita ja hankaa siellä sitten ja vaikeuttaa jalan liikettäkin pahimmillaan. Mutta eivät tosiaan ole mitkään kesäisimmät, siksi meillä nyt ne uudet Hurtan valjaat kesäkäytössä.
Pähkäilin muuten ton alemman kiinnitysrinkulan tarkoitusta monen monta kuukautta, kunnes jossain kohtasin tuon jäljestysliina-asian, pitänee koittaa kuinka toimii! :)
Nyt en muista, ootko koittanut Wupelle jo niitä Rukan valmistamia neopreenipehmusteisia valjaita? Myyjä suositteli Mustissa ja Mirrissä niitä, sopivatkin ihan hyvin, mutta hylkäsin kesää ajatellen juurikin kuumuuden vuoksi. Jäivät kyllä harkintaan silti.
Tiibetinspanieli on mielestäni aika kiva vartaloltaan valjaita ajatellen, ainakin helpompi kuin chihut.
Kuten olet itsekin huomannut, valjaita tulee olla joka lähtöön, ei niin kuin joskus ennen vanhaan, että koiralla oli yhdet (hyvät) ja niillä pärjättiin lähes koko elämä.
Kyllä minäkin ensin pohdin sitä lenkkiä vatsan alla, ajattelin, että onpa outo paikka veromerkille tai puhelinnumerolätyskälle... Sitten googletin ja vastaus löytyi. Se on kyllä hyvä paikka liinalle, kulkee maastossa maata pitkin eikä koiran jaloissa, ottaa varmaan vähemmän kiinni puskiinkin, kun nauha kulkee koiran kulkureittiä maan tasalla.
Rukan pehmovaljaat on katsottu, ne ovat ensinnäkin liian lämpöiset kesällä, ja meillä on ne kahdet Puppiat, jotka ovat samantapaiset. Puppiat vaikuttavat hiukan vilpoisemmilta, kun ovat reikäisestä materiaalista valmistetut.
Kiitti!
Äh, joudun ilmeisesti jo huomenna kiireessä töistä tullessa pakkaamaan koiran autoon ja hurauttamaan valjaskaupoille, kun tajusin että meillä on ylihuomenna jälkitreenit. Toivottavasti osuu edes sinne päin valinta, tuo kuiten kasvaa tuosta vielä hieman, että joutuu varmasti tulevaisuudessa toisetkin hankkimaan.
Lähetä kommentti