Tein taikatempun. Tällaisen helppoheikkitempun.
Myin "vanhan" kamerani Sony Alpha 330 pois. meni nuorelle miehelle Baijeriin. Halvalla kyllä meni, kaikkine varusteineen, vaan kukapa ostaa käytettyä, ilman takuuta siitä, että on kunnollinen, ehjä, hyvin pidetty, vähän käytetty ja kuin uusi. Ainakin uudenveroinen.
Ja heti kun raha vaihtoi omistajaa, tilasin uuden. Meillä on jo entuudestaan kylläkin pikkuruinen taskukamera, Nikon Coolpix S4000, mutta se yksin ei riitä.
Uusi "perheenjäsen" on nimeltään Nikon 1 S1. Värivalikoima oli kohtalaisen laaja, päädyin punaiseen ihan vain tämän löydön vuoksi, sattui olemaan edullisin hinnaltaan, 169e postikuluineen. Maanantaina "hänet" tilasin ja tänään keskiviikkona jo teemme tuttavuutta toistemme kanssa.
Olin tähän uuteen kameraan jo edeltä hieman tutustunut. Miniälläni nimittäin on tuo sama, valkoisena versiona. On melkoisen yksinkertainen, mutta erittäin hyviä kuvia sillä saa. Ne olivat ne tärkeimmät kaksi ominaisuutta: teknisesti yksinkertainen ja tasokas kuvanlaadultaan. Mukava myös siksi, että on pienikokoinen ja kevyt, tulee otettua useammin mukaan, kun on helppo kuljettaa.
Tekniset tiedot
Objektiivin kiinnitys: Nikon 1 -bajonetti
Kenno: 13.2 x 8.8 mm CMOS, 10 megapikseliä (CX, 2.7x kroppikerroin)
Herkkyys: ISO 100-6400
Suljinajat: 1/16000 - 30 s + bulb, X-sync 1/60s
Sarjakuva: 60/30/15/5fps
Videokuva: 1920x1080@30p/60i, H.264 AVC, stereo
Suurnopeusvideo: 640x240@400fps/320x120@1200fps (30p toisto)
Motion Snapshot (2.5s video + stillkuva): 1920x1080@60p (24p toisto)
Näyttö: 7.5 cm LCD, 460k
SD(HC/XC) -korttipaikka
miniHDMI-liitäntä
Mitat: 102 x 61 x 30 mm
Paino: 240 g CIPA
5 kommenttia:
Onnea uudelle kameralle! Minulla on Nikon Coolpix S9700, 16 megapix, wide 30x zoom. Ihan käypä kamera, vaikka vanha Canon on vähän pienempi ja kevyempi. Canonista hajosi zoomin vipu, eikä sitä ole enää mukava käyttää.
Nämä Nikonit ovat kyllä aika käteviä ja melko tarkkojakin.
Hyvä, että vanha valokuvauskone löysi uuden kodin! Nyt me lukijat saamme varmaan ihailla hienoja otoksia joka päivä.
Onnea uudelle perheenjäsenelle ja onnelliselle omistajalle! Me jäädään odottamaan superkuvia.
Tervetuloa Nikon kerhoon:) Minulla itselläni on Nikonin joku p310. Itse en ymmärrä näistä digikameroista enää yhtään mitään, mutta luotan mieheeni, joka tietää kameroista ja kuvauksesta tosi paljon. Sen vain tiedän, että mitä enempi niitä "pikkeleitä", sen tarkempia kuvia: Tämä riittää minulle:) Ihan varmaan olet ostanut hyvän kameran. Omassani ei pysty vaihtamaan objektiivia, mutta sitä ominaisuutta en kaipaakaan köpläkourilleni. Minun kamerassani on pieni zoomi jo valmiina, joten en kaipaakaan erillisiä objektiiveja.
Hyvältä näyttää tuo sinun ostoksesi ja tuommoinen ihanan punainen on tosi herkullisen näköinen. Söpöt kuvat Wupesta saavat sitten jatkoa. Terveisii Ossilasta. Uusia kuvia jo odotellen, M-L ja Ossi. ps. toivottavasti Wuppen anaalit voivat jo paremmin.
Mulla on käytössä kans iso järkkäri, (canon) vanhakin, huomaa että tämän päivän järkkäreillä onnistuu melkein kuva kuin kuva, kun taas vanhalla saa räpsiä aika lailla. Harkinnassa on ollut juurikin tuollainen pikku-näppärä Nikon, joka on helpompi ottaa joka paikkaan mukaan. Vielä jahkailen tovin, kumman täräytän, normaali järjestelmäkameran vai tuollaisen näppärän. Oiva valinta kuitenkin!
Lähetä kommentti