tiistai 7. lokakuuta 2014

Arjen uutisia




Sadekuuroinen päivä täällä tänään. Eilen paistoi aurinko koko päivän ja lämmintä on piisannut, paitsi öisin. Kovia kokeneet pelarkuunit ovat elpyneet ja jaksavat vielä pukata kukkia. Jos kesää piisaisi, niin kukkaloistoa olisi vielä odotettavissa. Viime vuonna oli kukat täynnä nuppuja vielä marraskuun alussa, mutta kylmät säät eivät sallineet enää nuppujen aueta. On se vaan niin harmi, ettei kukatkaan saa elää loistonsa päiviä loppuun asti.




Me asumme kapean kadun varrella, yksi kapea kaista molempiin suuntiin. Normaalisti ohitsemme kulkee yksi bussilinja ja muu liikenne on määrältään kohtuullista. Meteliä luo tuo isohko risteys, autot jarruttavat siinä ja lähtiessään kaasuttavat.
Pari kuukautta tänä kesänä kulki katuamme pitkin erään katutyön takia peräti 4 ylimääräistä linja-autolinjaa! Ja tätä 10 minuutin välein. Lisäksi vielä kaikki muu tätä kautta ohjattu autoliikenne. Huokasimme helpotuksesta, kun se katutyö päättyi ja rauha palasi kadullemme. Sitä iloa kesti peräti kuukauden verran!
Nyt eilisestä lähtien uuden katutyön takia ohitsemme ajaa taas kaksi lisälinjaa. Siis vain kaksi sekä se muu ylimääräinen autoliikenne. Onhan elämässä suurempiakin asioita, joita voisi valittaa, mutta silti....



Punaruukkuiset sekä takimmainen syklaami ovat minun!

Valittamisesta puheenollen. Meillä on porraskäytävässä pieni pöytä, jossa pidämme kukkia, naapurini ja me. Naapurin täti on iäkäs, reipas "ikäneito", ihan mukava ihminen, syntyperäinen hampurilainen. Olemme sopineet, että sille meidän pöydälle saa hänkin laittaa kukkiansa.
No, olen sormella kokeillut aina silloin tällöin oman syklaamini multaa, että milloinka olisi aika kastella. Aina se kuitenkin tuntuu kostealta. Kunnes ymmärsin perehtyä asiaan vähän paremmin eli otin koko syklaamin sisälle ja mitä huomasinkaan: se lillui "polvia myöten" vedessä! Ihmettelinkin, että se oli vähän raasun näköinen, kukkavarret nuokkuivat.
Voi että, kuinka minua suututti. Naapuri kastelee (ja tappaa) kukkaani! Kaasin tietenkin alusvadista vedet pois ja imeytin talouspaperiin loput liiat vedet mullasta. Otin sen alusvadin kokonaan pois ja laitoin tilalle ihan pikkuisen, matalan vadin.
En voi sanoa naapurilleni, että hän ei saa kastella minun kukkiani (koska ei osaa kastella oikein), hän ei tarkoita mitään pahaa, vaan luulee olevansa kiltti, tekevänsä palveluksen minulle. Nyt, jos hän ei huomaa pientä lautasta kukan alla ja kastelee yläkautta ruukkua, niin vedet valunevat pöydälle. Josko hän sitten ihan itse hoksaisi, ettei enää kastele minun syklaamiani. Tuo on syklaami viime vuodelta, joka ihme ja kumma, ilahduttaa uudelleen kukkimalla.




Sitten hiukan isompaan asiaan. Voi että, kuinka kirputtaa sittenkin. Jatkuvasti tuntuu kutiavan siellä täällä ja mikä on siihen syypää: Wupella on sittenkin kirppuja!

Ja minä "blondi" uskottelin itselleni, että se elokuinen kirppu oli yksinäinen vaeltaja ja muita ei ole. Kuinka sitä voi ollakaan noin blondi! Joka paikassa lukee, että jos näet yhden kirpun, niin 100 lymyää jossain taustalla. Mutta eihän suomalainen usko, ennen kuin näkee. Ja nyt suomalainen on nähnyt.





Ensinnäkin, Wuppe rapsutteli itseään tapojensa vastaisesti. Selitin sen itselleni sopivalla tavalla eli nythän on syksy ja niitä "syksypunkkeja" eli Neotrombicula autumnalis-nimisiä hämähäkkieläimiä on taas ruohikoilla ja ne aiheuttavat kutinaa. Eivät kuitenkaan ole vaarallisia millään tavalla. Suomessa niitä ei tavata, luin ainoasta suomenkielisestä, jonka löysineli  "Elinympäristönä hevonen -hevosen loiset ja loissairaudet" (pdf), Hevostietosivu. Mielenkiintoinen sivu!




Sitten löytyi kirppu ja toinenkin, täikampaan jäi yksi, joka pomppasi ties minne.Heti annoin Wupelle ensimmäisen Program-tabletin (meni sujuvasti ruuan mukana) ja peräti helmikuuhun asti aina 4 viikon välein annetaan seuraavat, jotta kirppujen jälkikasvu tuhoutuu.
Miksi en ollut kyllin älykäs ja antanut heti elokuun lopulla ensimmäisen kirpun tavattuani Wupelle sitä tablettia!!! Blondi mikä blondi, vaikken olekaan oikeasti blondi, enemmänkin "vaaleanmusta".





Nyt mietin, pitäisikö antaa Wupelle jotain, että nuo aikuiset, elävät kirputkin häipyisivät. Vielä ne eivät ole riesaksi asti purreet Wuppea, mutta sekin tilanne saattaa tulla eteen.
Pari kertaa Wuppe on nukkunut sohvalla huppeluksissa ja syöksynyt ykskaks kuin raketti sieltä pesästään ihan hölmistyneenä ulos ja selkeästi yrittäen saada jotakin kiusanhenkeä kiinni sohvan päältä. Siis joku ( = KIRPPU) on puraissut nukkuvaa Wuppea. Myrkkyjä en kernaasti koiraan laita, ellei ihan pakko ole. Lisäksi näin pieneen koiraan ei voi laittaa mitä tahansa. Huoh.

Kirpputaulut Vetcare




13 kommenttia:

Arttu kirjoitti...

Meluhaitta ei olekaan pikkuasia, kun se tulee kotiin asti. Liikenteen meluhan on taukoamaton, varsinkin jos bussilinjat kulkevat ohi ja rakennus ei ole hyvin (ääni)eristetty.

Multa meinas mennä kahtena kesänä hermot, kun pihapiiriin rakennettiin kerrostaloja. Eka kesänä viimeisteltiin toista taloa, toisena kesänä paalutettiin toista. Jytinä kesti aamuvarhaisesta iltaan, ja joskus (kipeänä varsinkin) alko ärsyttää. Parvekkeen oveakaan ei voinut pitää kiinni, kun oli kuuma. Mutta hyvä, että melu teillä väheni ja meillä se peräti loppui kokonaan ;)

Kukkien kastelussa ja monessa muussa asiassa onkin aika hankalaa, jos toinen on hyvää hyvyyttään "liian avuksi"... toivottavasti sinun konstisi tepsii liikakasteluun ja kukka pysyy hengissä.

Äläs soimaa itseäsi kirppulääkkeestä, jos asia on hoidettavissa noin helposti. Eikö tuo Program sitten tehoa aikuisiin kirppuihin, kun mietit, mitä muuta antaisit koiralle?

Mukavaa syksyä, ja muuten, et saa vilpitöntä sympatiaa täältä kalseasta Suomesta siitä, että pelargoniat eivät enää marraskuussa tarkene kukkia =D =D =D

Iivari kirjoitti...

Voehan jehna nuihen kirppuin kansa! Onneks on kuitennii nuo tapletit ni piäsöö erroon niistä. Het alako kutkuttammaa...
Tiälä ee osata ies kuvitella minkälaesta oes tuommonen melu. Ku on hilijasta ku pottukuopassa.
On teellä sielä erj ilimasto ku pelakuut kukkii vielä. Tiälä oes kaekki kyllä jo paleltunna. Millonka teelle sinne oekeen syksy ja talavi tulloo?

Hanne kirjoitti...

Meillä on kyllä hyvin äänieristetyt ikkunat, mutta joku räppänä on lähes pakko pitää auki ja jos ikkunakin on kiinni, niin silti kuuluu sellainen liikenteen taustahumina. Ja tuo risteys aiheuttaa lisämelua melkoisesti, jos sitä ei olisi, niin hyvä.
Nuo Program-tabletit vaikuttavat siten, että kirput eivät kykene saamaan aikaiseksi elinkelpoisia jälkeläisiä eli niiden panssari ei kehity, joten ovat elinkelvottomia. Täytyy siis odottaa näitten aikuisten poistumista sateenkaarisillalle, sitten on rauha maassa seuraavaan kirppujen aluevaltaukseen saakka.
Täällä meillä on usein samankaltainen sää kuin eteläisessä Suomessa, usein säätiedotuksissa sanotaan "Suomessa on korkeapaine, Suomesta ulottuu tänne asti matalapaine" jne. Hiukan lämpöisempää kuitenkin.

Hanne kirjoitti...

On ihanaa, kun on hiljaista. Kuin pottukuopassa. Kauan sitten, kun muutimme kaupungista maalle, mettän keskelle, niin oli niin hiljaista, että kuvittelin ääniä. Olin jatkuvasti kuulevinani tulevan auton äänen yms. kunnes totuin. Sitten olikin ainoa melu kesäisin lintujen laulu. Aah, kyllä oli ihanata!
Sanoin miehelleni, että sitten jos valitan, että naapurit möykkäävät ja häiritsevät öisin, niin sitten on kohdallani jotain hullusti ja saat toimittaa minut "hoitoon". Meillä oli lähin ja ainoa naapuri parin kilometrin päässä.
Kyllä täällä syksy jo on, lehdet putoilevat puista ja päivät lyhenevät. Talvi saisi olla leuto, kuten viimevuotinen, sitä edellinen olikin pitkä ja kylmä. Mutta ei niin kylmä kuin Suomessa, ei lähimainkaan. Ja hyvä niin.

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Johan alkoi raaputtaa, kun kirpuista luettiin. Párekilla käyttämäni Frontiline pitää punkit ja kaikki muutkin ötötkät kaukana. Kaksi eläinlääkäriä ja pieneläinklinikkakin on sanonut minulle, että Frontilinea on ihan turvallista käyttää, varsinkin kun Párek ei ole saanut pienintäkään iho-oiretta siitä.
Katumelu on ärsyttävää, jos siihen ei ole tottunut. Ihmiset, jotka asuvat vilkasliikenteisen kadun varrella tottuvat liikenteen ääniin niin, että jos esim bussilakko tulee, ovat ihan ongelmissa eivätkä osaa nukkua hiljaisuudessa. Tämä ei edes ole vitsi. Anoppini aikanaan totesi, että ellei bussi ja raitiovaunulakko pian lopu hänen on muutettava sinne, missä kuuluu keskikaupungin äänet : )

Liftari kirjoitti...

Voi yökötys sentään ja Wuppe raasu. Mihin hitsiin tommosia eklotuksia tarvitaan. Niin on kirput turhia vipeltäjiä. Pitäskö hankkia lintuperhe kotiin ne syömään ;).
Vaikka kirppuja niissä linnuissakin on. Hitsi kun raapututtaa, ihan sama ilmiö kun kuulee täiepisodien alkaneen tarhoissa ja kouluissa. Eikä ole edes mitään yhteyttä niihin maailmoihin enää. Ajatus raapututtaa.
Toivottavasti häviää mokomat kiusanhenget kotipiiristä ja Wuppeliini saa nukkua päikkärinsä rauhassa.
Immeinen on vähän semmonen, että epämiellyttävät asiat työntää jonnekin kauas koska sittenhän niitä ei muka ole. Ei siinä mitään blondismia tarvita. Olet vähiten blondi tutuistani.
Terkkuja sinne.

Unknown kirjoitti...

Auttaisikohan kunnon pesu niihin aikuisiin hirviöihin? Jos pitää pestä monta kertaa, rasvaa Wuppe pesun jälkeen perusvoiteella. Rasvan suojaksi voit kehitellä "rungonsuojan" paksuista sukkahousuista tai T-paidan hihasta, ettei koko huusholli rasvaannu.
Kaikki petivaatteet olet varmasti pessytkin. Jos ei voi pestä 60 asteessa, pistä pakkaseen. Käytä myös kaikki Wupen vaatteet, valjaat, pannat ja remmit pakkasessa. Pari päivää pitäisi riittää. Ehkä ell jo antoikin nämä neuvot.
Vieras melu on todellakin ärsyttävää. Toivottavasti katutyöt ovat pian ohi.

Hanne kirjoitti...

Saat olla onnellinen, että Párek sietää hyvin Frontlinea, tosin myrkkyä sekin, vaan minkäs teet. Ja syytä olla onnellinen, että kirput eivät ole Suomessa vielä riesana, on jotain hyötyä noista kylmistä talvista sentään!
Katumeluun kun tottuu, niin sitä ei huomaakaan. Luulen silti, että alitajunta rekisteröi sen ja saattaa vaikuttaa epäedullisena, tiedostamattomana stressinä herkillä ihmisillä. Ja jos on ikänsä asunut kaupunkimelun keskellä, niin se tuntuu varmaan kodikkaaltakin.
Silloin muinoin, kun Turussakin vielä raitiovaunut kulkivat, minäkin pidin sen ääntä kotiin kuuluvana, tykkäsin siitä. Muuta melua ei siihen aikaan juuri ollutkaan, kuin se kääntyvän ratikan kitinä.

Hanne kirjoitti...

Minä mietin eilen samaa, mikä on kirpun tarkoitus tässä maailmassa. Onhan niillä varmaan se oma elämisen tarkoitus kuten ihmisilläkin, riesaa on kirpuista sekä myös tietyn tyyppisistä ihmisistäkin.
Kuule, olen huomannut tulevani entistäkin blondimmaksi koko ajan, voisin käyttää muutakin sanaa kuin blondi, mutta blondi kuulostaa kauniimmalta. :)
Täällä asuessa on kai pakko hyväksyä kirput, enkä oikeastaan halua kieltää Wupelta koirakontakteja. Eikä se oikein onnistuisikaan, kun vapaana juoksevat koirat tulevat tykö, niin ei siinä mitään voi.
Onneksi on olemassa tuo Program-tabletti, aion jatkossa antaa heti, kun yksikin kirppu näyttäytyy. Siis kunhan nyt ensin tästä selvitään.
Essilään kaikille kolmelle turrelle terveiset ja sulla kans!

Hanne kirjoitti...

Ei pesu auta kirppuihin, vaikka sen jo teinkin silloin elokuun lopulla. Kirput kun käyttävät koiraa vain ruokapöytänä ja asustavat sitten muualla huushollissamme.
Sain neuvoksi imuroida huolellisesti joka päivä, huoh, en tykkää yhtään imuroinnista. Nuo pesut ja pakkaset ovat tiedossanikin jo, eläinlääkärillä ei olla käyty tämän takia ollenkaan.
Taidetaan luottaa nyt vaan noihin tabletteihin, ei ainakaan uusia kirppuvauvoja tule nyt, kunhan nuo aikuiset kuolevat pois tai onnistun imuroimaan ne.
Tämä kirppujuttu on minulle ihan uusi alue, kun en ole aiemmin joutunut sen kanssa konkreettisesti tekemisiin. Oppia ikä kaikki. Eikö?

Arja kirjoitti...

Jos kaipaat jotain ennaltaehkäisevää tuotetta niihin kirppuihin, niin etteivät lainkaan tarttuisi, niin itse käytän Advantixiä koirillani - Collieita, joten kaikkia ei voi niilläkään käyttää, ja samaa käytin täällä Ranskassa asuessamme myös nyt jo edesmenneellä chihullani, eikä mitään oireita ole tullut kenellekään. Myrkkyähän sekin on, mutta ei niitä riiviöitä oikein muillakaan saa pois pysymään, eikä niitä täälläkään sentään tarvitse ympäri vuoden käyttää. Itse ainakin annan tuon "myrkkykauden" päätyttyä koirilleni joko homeopaattisen tai fytoterapeuttisen puhdistuskuurin (esim kasvilääkkeistä yksi erittäin hyvä on maarianohdakeuute maksan puhdistukseen). Kerran sen kirppusirkuksen kokeneena en halua uusintaa...

Hanne kirjoitti...

Olen kuullut tuosta Advantixistä, mutta en ole siihen vielä ehtinyt perehtyä, joten en osaa olla mitään mieltä. Mutta vielä tänään aion ottaa asiasta selvän. Kiitos vinkistä, muuten en olisi kyllä tuotakaan enää muistanut.
Hienoja koiria näytät omistavan, vallan komeita collieita ja nykyään niin harvinaisia. Muistan ajan, jolloin ne valitettavasti olivat muotikoiria. Onneksi eivät enää ole eikä rotua pilata.
Juu, kirppusirkusta en kyllä halua meillekään, tämä on toistaiseksi pysynyt minisirkuksena. Ja toivottavasti tämäkin sirkus lähtee pian uudelle paikkakunnalle esiintymään...

Arja kirjoitti...

Kiitos, colliekopla kiittää :)
Sitä Advantixiä saa muuten Zooplussasta, on vähän joka kokoiselle omat pakkauksensa, ja ainakin täkäläisillä sivuilla näin syksyllä aina tarjoushinnoillakin. Juuri täällä olen arponut, että vieläkö pitäisi laittaa, vai joko uskaltaisi antaa noiden olla ilman. Se aine kuitenkin aina vähän kutisee niskassa, niin pitäisi taas laittamisen jälkeen vielä pestäkin koko porukka, kunhan on muutaman päivän saanut imeytyä rauhassa.