Pissiksiä

Se on syksy nyt.

Nyt ei ole kysymys näistä puhekielen pissiksistä, pissaliisoista, vaikka niinkin voisi luulla.

"Pissis on slangin tai puhekielen sana, jota käytetään korostetun itsetietoisesti käyttäytyvistä ja provosoivasti pukeutuvista teini-ikäisistä tytöistä..." (Wikipedia)

"Sanasta pissis tuli aikasemmin useimmiten mieleen tyttö, mutta nykyään pissis voi yhtä hyvin olla poika. pissis on yleensä kännissä, mutta myös selvin päin hyvin äänekäs ja käyttää mahdollisimman paljon kirosanoja. pissikset myös itkee usein (kts. itkuraivarit) ja kiroaa x-poika/tyttöystävää ja kuinka paska kyseinen henkilö on..." (Urbaani sanakirja)

Nyt on kyseessä ihan sananmukaisesti oikeat pissikset. Ensimmäisenä meitin ikioma pissis eli Wuppe. Arvaattekos, mitä poika teki!
Eräänä iltana jokin päivä sitten nukkumaan mennessäni haistoin nenässäni koiranpissanhajua. Tunnustelin täkkiäni ja nuuskuttelin kuin paraskin jälkikoira. En löytänyt mitään kosteaa, mutta haju oli silti olemassa. No, valoa sammuttaessani ja täkkiä korviin vedellessäni tunsin kostean, haisevan paikan täkkini yläreunassa. Yäk.
Ken kerran on uroskoiran pissoja joutunut kodissaan haistelemaan, niin tietää, että se haju on kuvottava ja sen tunnistaa vastaisuudessa milloin vain, se haju ei muistista häviä.

Seuraava päivä sujuikin sitten täkkiä ym. pessen ja kuivaten. Mietin, pitäisikö kaiken varalta hankkia patjansuoja?

Syytön.

Onneksi Wuppe ei ole iso koira! Wuppe on lisäksi hyvin siisti poika. Tepposet tässä on tehnyt ilmeisesti ne kurkunsiivut, joita Wuppe päivisin saa. Kurkku on diureetti, virtsaneritystä lisäävä. Kesällä Wupella oli lenkillä aina mukana kurkkusiivuja, virkisti mukavasti lämpimällä säällä. Nyt tämä tapa jäi (isännälle) päälle ja näin siinä sitten kävi. Nyt siis loppui kurkunsyönti tältä kesältä.
Ja taas tälläkään kertaa ei voi syyttää Wuppea, vaan on itse peiliin katsottava. Varsinkin isännän.

Kokemusta pisseistä on entuudestaan. Kääpiösnautserini Pippo alkoi vanhoilla päivillään pissimään öisin keittiön lattialle. Pippo oli jo 12v ja muuten terve. Vaikka vein sen puolenyön aikaan lenkille ja nousin klo 5 maissa ylös, niin jo lainehti keittiössä uskomattoman laaja pissilampi. Se oli kuvottavaa heti herättyään aloittaa ensitöikseen moppaaminen ja moppikin piti joka kerta pestä pesukoneessa, jotta se haju lähti.
Pippoa käytettiin lääkärissäkin, syy ei sen kummemmin selvinnyt, kuulemma röntgenissä paljastui kuitenkin rasvamaksa. Elettiin noin vuotta 1990, ehkä nykyään tutkimusmenetelmät olisivat paremmat.
Vilikin pissi noin kerran vuodessa pikkumatolle. Syy tuntematon. Onneksi sitä tapahtui todella aniharvoin.

Toiset pissikset ovat kukkiani. Niitä, joita pidin porraskäytävässämme ja joita rakas naapurintäti on ahkerasti yrittänyt hoitaa hukuttaa. Tämä naapurin osalta kasteleminen ja minun osaltani kuivattaminen ovat johtaneet kiitettävän runsaaseen kukintaan. Viimeiset ajat pidin jo valmiiksi pyyheliinoja kukkieni alla ja täti kasteli. Silti. Vieläkin useammin, kun kai huomasi, että ovat "kuivumaan päin"...
Nyt otin kaikki kukkani sisälle. Naapurintädille sanoin, että niistä on minulle enemmän iloa sisällä nyt, kun kukkivat. En raaskinut sanoa hänelle, että olin sangen närkästynyt hänen kastelemisestaan.
Jatkossa pidän vain leikkokukkia käytävässä.

Kaktuksillani on minulle enemmän arvoa kuin vain kukan arvo. Ne ovat vanhaa perua, mieheni isoäidiltä saatuja pistokkaita alunperin, lienevät noin 25 vuotta vanhoja jo. Niillä on kukkiessaan muutakin, minulle merkityksellistä symboliikkaa. Toisin sanoen, ne ovat minulle erityisen rakkaita.
Todennäköisesti sisätiloissa kukinta vähenee, käytävässä ne olisivat talvehtineet otollisimmissa olosuhteissa, jos ei tuo naapuri olisi innostunut "hoitamaan". Käytävä on valoisa, siellä ei lämmitetä talvellakaan, olisi ollut todella hyvä paikka talvella kukkiville kukille. Mutta nyt ne ainakin pelastuivat juurten mätänemiseltä, mikä olisi ollut seuraus jatkuvasta liikakastelusta, varsinkin viileään vuodenaikaan. Tai sitten olisi pitänyt raaskia sanoa naapurintädille pari sanaa...