sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Pohojanmaan poika


Nyt tehtiin sellainen temppu, että Wupesta tehtiin pohojalainen. Hankittiin Wupen ensimmäiseksi vaatteeksi talven varalle, joskaan ei Pohjanmaalla tehty, mutta sitäkin lähempänä omaa sydäntä, aito Jussipaita Original™!


Koko xxs = sopiva!

Onneksi sattui sovituspäiväksi viileähkö sää, joten pojalle paita päälle ja menoks. Wuppe ei ole vielä koskaan ulkoillut vaatteet päällä, joten aluksi meno oli aika kankeaa ja vastentahtoista. Sitten kun kului hetki, niin Wuppe joko tottui paitaan  tai unohti sen kokonaan ja matka jatkui rattoisasti.  Wupen ei tarvitse vielä kulkea paita päällä, mutta jos menee reilusti alle nollan nuo asteet, niin sitten vasta.




Tuossa Jussipaidassa on se etu, että se on erittäin joustava. Lisäksi se myötäilee vartaloa ja varsinkin Wupen tapauksessa se on hyvä. Jos paita roikkuisi rennon väljästi Wupen päällä, niin Wuppe sotkeutuisi siihen, jalat luiskahtaisivat paidan sisään yms. Sen verran ovat nuo mitat pikkuisia Wupella, mutta isomman koiran päällä sellainen hiukan lökö paita olisi cool.




Tämä ylemmissä kuvissa oleva paita on kokoa xxs, vaikka sen koon mitat jäivät selän pituutta lukuunottamatta useita senttejä Wupen mitoista. Niinpä ensin tilattiinkin kokoa xs, jonka mitat vastasivat täsmälleen Wuppea, paitsi tuo selänpituus.
Sitten ilmenikin, että paita joustaa erittäin hyvin, joten rohkenin vaihtaa siihen pienempään. Jännitin, miten Wupen pallopää mahtuu kauluksesta, mutta ei hätiä mitiä. Ja pistoolikin jää juuri sopivasti käyttöasemiin. Paita istuu löysästi, mutta silti napakasti,

Tässä alapuolella on kuva siitä paidasta kokoa xs, joka siis lähti vaihtoon.

Koko xs = liian iso!


Huom.
Jussipaitaa valmistetaan myös tytöille. ♥
Pesuohje: hellävarainen 30°. 
Valmistajan vinkki: usein pesuksi riittää huuhtelu viileällä vedellä, 
sillä uusi materiaali hylkii kuitenkin vähän likaa. 



20 kommenttia:

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Wuppe, kyä sä oot pikkanen. Sun kokos on xxs ja meijän koko on ämmä. :)

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Oikein hyvänkokoisen paidan löysittekin. Párekilla on koot XS, S ja M. Ässä kokoa on käytetty sen verran enemmän, että valjaat ovat kuluttaneet paidan kainalot rikki. XS on kylmällä ilmalla räntäsateessa sadetakin alla sopiva. M on aivan hippasen liian pitkä selästä, mutta ei ihan noin paljon kuin Wupella kuvassa XS.
Jussipaita on fleecehaalarin lisäksi ainoa vaate, joka ei mitenkään estä, haittaa tai muuten ärsytä Párekin liikkumista.
Hauskaa isänpäivää.



Hugo ja Vito kirjoitti...

Komia on koira tollasis vaatteis! Ei tartte hävetä yhtään. Mun emännän sukujuuret on Isoosta Kyrööstä ja Korteesjärveltä. Eli ihan sieltä puukkojunkkarien kotiseudulta. Emännän mummu muisti vielä Ison Talon Antinkin, kun se palasi sieltä Siperiasta. Ku oli tapellu sen Rannanjärven kans. PItäsiköhän munkin hommata tuommoinen pusero, ihan sukujuuria kunnioittaakseni?

Ja nuo neliöthän tuossa paidassa symboloivat latoja. Niitä kun siellä tasaasella maalla oli palijo.

Hugo ja Vito kirjoitti...

Oho, meni kommentti vastaukseksi. Haittaakse?

Iivari kirjoitti...

Kommee on paeta! Mistee tilasitta sen? Minnäe tahon tuommosen :) Hienon näkönen on Wuppe paeta piällä. Herättää varmaa myönteestä huomijota sielä .)

Marja-Leena kirjoitti...

Tuo Jussi-paita on siis niin hieno. Kunpa saisin nyt aikaiseksi kans jossain vaiheessa tilata. Mallikoirakin on taas niin yltiösöötti, ettei oikein tosikaan. Terveiset Ossilasta!

Arttu kirjoitti...

Hellävaraista pesua ei voi ylikorostaa noiden neuleiden kanssa. Meillä on mennyt roskiin toinenkin paita, kun olen innostunut pesemään niitä liian kuumassa, liian pitkään ja vielä innoissani venytellyt narulle ripustaessa... Joku voi kutistua, mutta meille on sattunut niitä, jotka venyy ja venyyyyy...

Wuppe tarkenee nyt hyvin, ja paita on selvästi mukava päällä :)

Hanne kirjoitti...

Komee on, ei voi kieltää. Tuossa tekstissäni on linkki "Jussipaita Original™"-kohdassa. Et varmaan huomannut. http://jussipaita.com/
Ainakin kaikki suomalaiset tietävät heti, mistä ollaan. En ole koskaan kauheesti tykännyt jussipaidoista, mutta koiralle kuin koiralle näyttävät sopivan oikein hyvin.

Hanne kirjoitti...

Vai ootte ämmiä. Miten mun se nyt pitäis ymmärtää?
T. Wuppe

Hanne kirjoitti...

Párekin Palvelijatar, taitavat valmistaa xxs:ää vasta lyhyen aikaa. Pikkupiskien buumi vissiin. Meillä on myös yksi fleecetakki tms. jemmassa pahan päivän varalle, ei olla käytetty vielä kertaakaan. Säätilat ovat niin oikukkaita, mistä sitä tietää arvata, kuinka kylmä talvi tännekin tulee. Vara ei venettä kaada.
Kiitos samoin, isänpäivää ei täällä vietetä tänään, muuta kuin meillä. Täkäläiset juhlivat helatorstaina.

Hanne kirjoitti...

Elvis, kyllä nyt on pakko kirjoittaa joulupukille ja toivoa Jussipaitaa! Perinteen vuoksi, jos ei muuten! Komialle komia paita.
Noitten neliöiden merkitystä en tiennytkään, aina sitä näköjään oppii uutta ja ihmeellistä.

Hanne kirjoitti...

Vaihtelu virkistää. Tuli hiukan lisää haastetta tähän vastaamiseen. Se tekee vain hyvää vanhenevalle aivostolleni. :) Terapiaa.

Hanne kirjoitti...

Tilaa toki. Olen huomannut, että nimenomaan mäykyt ovat jussipaitakoiria. Jotenkin Ossin tuntien (blogin kautta siis) oletan, että Ossi olisi juuri se ihka oikea "miäs" kulkemaan kuuluisassa pohjalaisessa paidassa...
Terveisin!

Hanne kirjoitti...

Kiitos, että huomautat tuosta pesemisestä! Minulla ei olekaan siitä kokemusta, kun ei ole koiralla ollut vaatteita aiemmin. Parasta noudattaa pesuohjetta, niin ei mene pieleen. Tai jos sittenkin menee, niin otetaan luvattu takuu käyttöön.
Sellainen pesuissa venyvä vaate olisikin kätevä hankkia pennulle, mahtuisi aikuisellekin koiralle sitten aikanaan. :)

Liftari kirjoitti...

No hitwsi ! Pitää varmaan hommata Essille tuommoinen vaaleanpunainen, kun meiän isäntä on pohojanmaalta kotoosin. Ehkä joutuu ostamaan koko poppoolle semmoiset.. Se olisikin hienoa, kun kolmikko kulkisi noissa paidoissa. Hienoja ovat ja kiva idea.

Iivari kirjoitti...

No nytpä se mamma tilata hurraatti mulle sen paejjan! Jännättään nyt vuan että tullooko sopiva vae pittääkö vaehtoo.

Hanne kirjoitti...

Oiva joululahjaidea koko poppoolle. Isännälle kans, mutta eri firmasta tai emäntä kutoo omin käsin.. :) Sitten olisivat Onni ja teidän isäntä samiksia. ♥

Hanne kirjoitti...

Sitten voikin Iivari kylmän sään vallitessa harrastaa kerrospukeutumista, sehän se vasta lämpimänä pitää. Alle jussipaita ja päälle se äiteen kutoma. :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi että, kun on niin ihana tuo Wuppe-koiru! Toinen on niin suloinen. <3
Kiitos linkistä blogiisi!

Jussipaidan neule uudeistettiin tässä syksyllä ja uusi materiaali on jopa vielä vanhaakin laadukkaampaa. Kuitenkin tosiaan pesuohjetta kannattaa noudattaa. Ja usein pesuksi riittää huuhtelu viileällä vedellä, sillä uusi materiaali hylkii kuitenkin vähän likaa. :)

T.Laura
Jussipaidan tiimistä

Hanne kirjoitti...

Tyytyväisiä ollaan, luultavasti Wuppekin, sitten kun pakkasella tarvii paitaa.
Ja kiitos tuosta vinkistä, että ihan pelkällä vedelläkin voi paidan huuhdella. Kätevää!