Olen pohtinut Wupen elämää ennen meitä. Wupen ensimmäistä elämää. Minkälaista se on ollut? Wuppehan tuli kasvattajaltaan aikuisena koirana ja se on ihan eri asia, kuin jos Wuppe olisi tullut jo pentuna. Taikka olisi aikuinen kodinvaihtaja tai huostaanotettu.
 |
| ♥ miun syli ♥ |
Elämä kasvattajan kennelissä on täysin erilaista kuin tavallisen perheen lemmikkikoirana eläminen. Siinä mielessä olen iloinen Wupen puolesta, että tulee hyvämaineiselta kasvattajalta, omin silmin jopa todettuna, mutta, mutta...
Vasta nyt kun olen asiaa ajatellut, olen tajunnut, että kennelissä vain nartut ovat tärkeitä. Urokset ovat pakollinen paha, jos niitä sattuu ollenkaan olemaan. Tietääkseni usein ja näin myös Wupen kotikennelissä on tapana käyttää lainauroksia. Nartut ovat se kenneleiden ydin ja tärkein asia.
Wupen kotikennelissä nartuilla oli juoksu toisensa perään, ainakin, mitä voi päätellä pentueiden syntymistahdista .
Siitä seuraa se, että talon urokset eivät saa olla juuri milloinkaan, jos ollenkaan, samoissa tiloissa narttujen kanssa. Uskon ulkoilun pihalla tapahtuvan urosten ja pentukoirien kesken ja aikuiset nartut sitten erikseen. Vahinkoastumisia ei saa tietenkään tapahtua. Heillä oli kolme-neljä omaa urosta, Wuppe oli se ainoa, jota ei käytetty suvunjatkamiseen.
Wupen pentukuvia löytyy tästä linkistä
Wuppe odotti uutta kotia. Alunperin hänetkin oli suunniteltu periyttäjäksi, mutta aavistuksen liian pieneksi jäänyt koko ja polviluksaatio aiheuttivat "paitsioon" jäämisen. Wuppe kävi esiintymässä näyttelyissä kahteen kertaan, vuoden vanhana ja toisen kerran 2 vuotiaana. Näyttelyuran päätyttyä Wuppe joutui odottamaan uutta kotia pitkän aikaa, kunnes me ilmaannuimme, Wupen ollessa 3,5 vuotias.
Ja nämä yli 3 vuotta Wuppe vietti kennelissä. Asui urosten huoneessa. Vietti yönsä toisten poikien kanssa eri huoneessa, kun nartut saivat paikan ihmisten makuuhuoneesta, jopa sängystä. Varhaislapsuutensa sai Wuppekin viettää ihmisten olohuoneessa, niin kauan, kuin pentuaikaa kesti eikä sukukypsyys ehtinyt kehittyä.
Oletan, että tämä järjestely on ihan normaalikäytäntö kenneleissä. Urokset on pidettävä erossa nartuista, ainakin, jos narttuja on paljon.
Tästä päättelen, että Wupella ei ollut ennen meitä ainuttakaan oikeasti läheistä ihmiskontaktia. Ihmisiä kyllä, mutta Wuppe oli vain yksi poikalaumasta, ei kenenkään oma, kuten perhekoira olisi. Lapsia on päässyt tapaamaan ehkä satunnaisesti tai ei ollenkaan, kennelin perheen omat lapset olivat jo aikuisia ja muualla asuvia.
Nyt Wuppe on meidän ikioma. Ja me Wupen.
 |
| ♥ Papan kulta ♥ |
*******
Huonekasvi nimeltä bromelia brigada on ilahduttanut minua jo muutaman kuukauden ajan. Entuudestaan tuntematon kasvi minulle. Kuulemma kukkii vain yhden kerran, mutta on nyt kukkinut jo koko sen ajan, kun se on meillä ollut. Olin varautunut siihen, että tuo 2,99 euroa oli melkein hukkaan heitettyä rahaa, ei tuo kukka kauan viihdy, mutta viihtyypä sittenkin!
12 kommenttia:
Se on varmaan vähän kaksipiippuista koirien kannalta meidän ihmisten ajattelu. Ei se laumaelämä ole koirien kannalta varmaan ihan tyhmää, koirahan on kuitenkin laumaeläin. Toisaalta, jos urokset ovat eristettynä toisistaan ja nartuista, niin silloinhan niillä on tylsää. Luultavasti nyt Wuppe elää elämänsä hauskinta aikaa, onhan se jatkuvan "ihastelun" ja muutenkin lokoisan elämän keskipisteenä.
On muuten olemassa eläimiä esim hevoset, jotka eivät elämäänsä kaipaisi lainkaan ihmistä. Nykyajan kesytetty hevonen pärjäisi vallan mainiosti ilman ihmistä omien lajitovereidensa kanssa ja ilman ihmistä. Hevonen ei koskaan pärjäisi ILMAN toisia hevosia, mutta ilman ihmistä se pärjäisi mainiosti. me ihmiset olemme se välttämätön "paha", jonka hevonen joutuu tavallaan sietämään saadakseen ruokansa, lämpimän suojansa, hoidon, yms ja antaa vastineeksi oman työpanoksensa:). Wupelle ihanat irtuaalirapsutukset ja Ossilasta terveisii.
No pärjeehän ne suvettii laamoessasa. Vuan minummielestä nykykoerat ollaa semmosija että ollaa meleko kaakana susista. Että tarvittaan immeesijä. Äetille tulj iha kyynelleet silimiin ku uattelj ettee Wuppe suanunna muuta ku kaverriin seoroo. Ja nyt sillon asijat nuin hyvin. Just niinku pittäähhii. Eepäe kaet sitä oo osanna muuta kaevatakkaa ku ee oo paremmasta tiennä sielä entisessä paekassa. Vuan kuitennii.
Pärjeehän sitä immeenennii vaekka aejjanseepäänä aekasa. Vuan hyvä ee oo pitemmän piälle siinä. Sama homma Wupella. Ihana asija että sae teestä rakastavat ikiomat immeeset ja hyvän koin :) <3
Wupella on kaikki hyvin, eikä entisestä elämästä ole varmaankaan jäänyt mitään traumoja. Se oli silloin ainoaa Wupen tuntemaa elämää ja sen mielestä varmasti ihan hyvää. Nyt on sitten toisen elämän aikana lauma vaihtunut ihmis"laumaan" ja sopeutuminenhan sujui loitavasti. Mikäs on pojan ollessa perheen keskipisteenä ja suuresti rakastettuna!
Koira kaipaa ihmistä jo ihan luonnostaan. Kautta aikojen koirat ovat hakeutuneet ihmisten luo saadakseen ruokaa ja siitä on ilmeisesti kehittynyt molemminpuolinen suhde.
Muuten luonto sinänsä ei ihmistä kaipaa. Se on ihminen, siis se tietty osa ihmisistä, joka tuhoaa kaiken, aiheuttaa vain vahinkoa. Joskus olen ajatuksissani kuvitellut, millainen maailma olisi ilman ihmisiä. Mielenkiintoinen kuvitelma.
Terveiset Ossilaan!
Onhan Wupella asiat olleet hyvin jo kennelkodissaankin, hyvin on pidetty ja kohdeltu, mutta nyt on paremmin. Ei tarvitse nyt enää soittaa toista viulua, vaan sitä ensimmäistä. Tuskin on paljon saanut kenenkään sylissä makoilla, mutta nyt saa. :)
Luulenpa Wupen entisen elämän opettaneen myös tapoja. Ei ole pilalle lellitty, on aika pyyteetön ja tyyni, ei kerjää aktiivisesti, kun ei ole sellaiseen tottunut. Jopa ongelmaton yksinjääminen on varmaan jotenkin omaksuttu jo lapsuudenkodista.
Onhan se niin helppoa lelliä pentu piloille, kasvattaa tahtomattaan väärään suuntaan. Nyt on sellaiselta vältytty ja se on hyvä niin. Asioilla on puolensa. :)
Niin on onnellisen näköinen koira, että sydäntä lämmittää. Eikä 3,5 vuotias ole vielä niin vanha ollenkaan sopeutumaan uuteen elämään, kuten olet huomannut. Poju luulee varmaan tulleensa paratiisiin.
Ei ole tarha/kennel elämä helppoa koirille. En oikein noita isompia kenneleitä hyväksy . Pennutus tahti vaikkakin eri nartuilla on turhan kiivas. Ja muutenkin olot voivat olla hyvät mutta ankeat. Ei virikkeitä vaikka seuraa on. Kiimassa olevan nartun haju kyllä kantautuu poikienkin nenuun vaikka kuinka olisivat eristettyjä. Varmasti on sitä jännitystasoa ilmassa vaikkei tappeluja tulisikaan. Pienissä kenneleissä tämä kaikki pentukasvatuksesta asti sujuu koiran kannalta paremmin ja tulevien omistajien on helpompaa jatkaa kasvatusta.
Enpä usko, että järkevä ihminen , jolla on selkeät periaatteet koiran elämästä ja rajoista voi lelliä pentua piloille. Hellyys on myös eri asia kuin lelliminen. Hellä saa pennulle olla, kaikki eläimet sitä kaipaavat.
Terkkuja Wupelle , onnenpojalle ja rakastetulle pojalle täältä Essilästä, jossa asuu huikeasti rakastettu tyttö.
Wupen kotikennelissäkin he huolehtivat loistavasti uusista pennuista, ne elävät olohuoneessa ja tottuvat kaikkeen normaaliin perhe-elämän tapoihin ja ääniin. Ovat siis hyvin valmiita lähtemään uusiin koteihinsa sitten aikanaan. Luovutusikä on heillä 12 viikkoa, jos on tavallista pienikokoisempi pentu, niin sitten jopa kauemmin.
Mutta nuo kennelin aikuiset urokset ovat kyllä hiukan peräkamarin poikia. Ihan kai olosuhteiden pakosta. Jos olisi yksi-kaksi narttua vain, niin ne juoksutkin olisivat harvassa, ja niin ollen pojillakin olisi enemmän vapauksia.
Pennun voi vahingossa opettaa väärille tavoille, kun pentuna se kaikki on niin söpöä ja sööttiä. Pentu oppii nopsaan, mikä on sallittua ja mikä ei, myös ne ei-toivotut asiat. Jos on tullut sallittua pennulle pahoja tapoja, niin ei auta muu kuin siirtyä varhaisnuoren kavattamiseen hyväksi aikuiskoiraksi. Se onnistuu ilman muuta, mutta on siitä oma vaivansa. Kokenut koiranomistaja ei tietty sorru moisiin virheisiin....:D
Wuppe lähettää Essille ♥:ja ja yhden sullekin. ♥
Wuppe on tasapainonen kaveri, niin luanteensa ku painonsakin suhteen, joten erinomasta elämää elelee ja iloo tuottaa ja saa hyvää hoitoo ja rakkautta, pualin ja toisin. Joo.
Ihana juttu. Ei se koira liiasta rakkaudesta pilalle mene vaan sen rakkauden minkä sille antaa saa monin kertaisena takaisin.
Näin on. Onneksi. :)
Hermorakenne Wupella on myös hyvä. Maalaispoika kun muutti kaupunkiin, niin on hyvin sopeutunut alusta alkaen liikenteen meteliin. Varsinkin nuo hälytysajoneuvot, ne laittavat risteyksen takia juuri meidän kohdalla sireenit päälle ja se on todella viheliäs ääni.
Lähetä kommentti