 |
| Tie on pitkä ja koira pieni. Maailma on niin lavea, pikku pikku |
Sitten palaan samaan vanhaan asiaan, josta olen monet kerrat jo ehtinyt kirjoittaa. Siis siihen, miten vahvasti leimaavaa voi olla kodinvaihtajakoiran menneisyys.
Täysin kodittoman koiran aikaisempi elämä on arvailujen varassa ja sitä voi ehkä tulkita joidenkin koiran käyttäytymiseen liittyvien seikkojen perusteella. Jos vaikka pelkää miehiä tai kättä, niin voi olettaa, että koiraa on lyöty, pahoinpidelty jne.
 |
| Kai tämäki penger täytyy kastella tai ainaski nuuskii, ties vaik löytyis uusii viästei... |
 |
| Isännän kans samast kahvikupist olis kiva juada... |
Wuppe ei ole kadulla kasvanut eikä ole kaltoin kohdeltu, vaan on ensimmäiset 3,5 vuotta asunut kasvattajansa luona kauniissa omakotitalossa, iso piha, maaseutumiljöö. Huolta on pidetty, jopa kaksi kertaa käynyt pentunäyttelyissäkin. Jalostukseen ei ole kelvannut pienen kokonsa sekä patellaluksaation takia. Kasvattaja on ihan parhaasta päästä ja hänen kaikki periaatteensa ovat todella hyviä, mm. se, että pennut luovutetaan aikaisintaan 12 viikkoisina, pienikokoisimmat sitäkin vanhempina.
Kuitenkin aikuisen uroskoiran kohtalo tuotteliaassa kennelissä (pentueaakkoset käyty 3x läpi) on olla poissa narttujen läheltä, ettei vaan tapahdu vahinkoastumista. Ensimmäiset elämänsä puoli vuotta Wuppe on saanut olla perheen (60v aviopari/ 25 vuotta kasvattajana) ja kaikkien koirien kanssa yhdessä. Kun sukupuolikypsyys on saavutettu, niin näitä muutamaa urosta pidetään erillään omassa kammarissaan. Ja tätä "koppihoitoa" oli siis Wupen kohdalla jatkunut noin 3 vuotta. Oletan, että uroksilla on kiva huone, jossa asustavat, mutta se erillään olo ihmisistä...
Kaikki kasvattajan narttukoirat, (6-8 narttua + kulloisetkin pennut) pentuineen asuvat vuorokaudet ympäri kasvattajapariskunnan kanssa, pennut kaikki olohuoneessa ja nartut saivat yöpyä myös makuuhuoneessa, nukkua sängyssä ja elää siis ihan normia perhekoiran elämää vuodesta toiseen.
Wupen sosiaaliset kontaktit ihmisiin jäivät vähäisiksi verrattuna siihen, että olisi pentuna muuttanut tavalliseen perheeseen. Ruokaa sai ja perushoitoa. Kotona asuvia lapsia ei kasvattajaperheellä ollut. Wuppe oppi leikkimään ja nahistelemaan vain urosten kanssa, heitä oli 3-5 tällä kasvattajalla.
He asuivat jatkuvasti kammarissaan keskenään, mitä nyt omalla vuorollaan tai pentujen kanssa pääsivät pihalle asioimaan ja leikkimään, nartuilla sen sijaan oli muuten lähes koko ajan vapaa pääsy pihalle. Ruuasta nahistelivat aivan varmasti, kuten uroksilla on tapana ja jatkuvasti oli juoksunarttuja huushollissa, joka myös aiheutti uroksille paineita. Wuppe oli sen hetkisistä uroksista pienin ja nuorin.
Eli kokonaisuutena katsottuna Wupen menneisyys oli puoli vuotta pentuaikaa perheen keskellä kaikkien narttujen ja pentujen kanssa. Sen jälkeen 3 vuotta "koppihoitoa" peräkammarissa.
Sitten 3v5kk ikäisenä Wuppe muutti meille.
Wuppe on tarvinnut paljon aikaa oppiakseen tavalliseksi perhekoiraksi. Olihan hän tottunut ärähtämään jokaista kosketusta, joka tuli toiselta urokselta. Oli oppinut puolustamaan omaansa, oli se sitten mitä tahansa. Selälleen heittäytyminen ei meillä onnistunut alkuunkaan, olihan se koiran antautumisele. Wuppea ei voinut krapsuttaa mahasta kuin vasta nyt, lähes 3 vuotta kului, ennen kuin Wuppe hiukan salli rapsutuksen ja tarjosi vatsan aluetta.
Nyt on tottunut lapsiin aivan eri tavalla kuin silloin meille tullessaan. Tämä meidän toinen täkäläinen jälkeläinen on ihan jees Wupelle, sen ensimmäisen kanssa oli Wuppe ihan sekaisin, kun ei tiennyt, miten siihen tulisi suhtautua.. Pitikö sitä komentaa, oliko se uhka vai mikä se pieni poika oikein oli miehiään? Ehkä myös Wupen lisääntyvät ikävuodet tuovat tietynlaista mielenrauhaa ja seesteyttä tullessaan?
Myös sylissä olo on lisääntynyt viime vuoden aikana ihan huimaa vauhtia. Alkuun se oli vain aamulla hetki ja nyt tulee syliin aina kun sohvalla istun. Sängyssä ei nuku vieläkään, vaan kömpii aina omaan luolaansa nukkumaan.
Ruokaansakaan ei enää vahdi vainoharhaisin silmin, kuten silloin ihan alussa. Edelleen kuitenkin esimerkiksi äkkinäinen jalan liike voi saada Wupen ärähtämään, kuten automaattisesti tekisi tunkeilevalle koirakaverilleen. Tuollaisen virhe-ärähdyksen jälkeen Wuppe on yleensä hämillään ja tulee "pyytelemään anteeksi".
Jos Wuppe olisi tullut meille pentuna, niin hän olisi oppinut tavalliset perheen tavat, kuten kuka tahansa pentu. Sen ikäisenä koira on vielä kirjoittamaton paperi ja omaksuu kaiken, mitä opetetaan. No, Wuppe oppi sen ikäisenä ihan eri asioita kuin olisi meillä oppinut. Oppi pitämään puolensa urosporukassa, mutta paljon ei muuta oppinutkaan.
Ei oppinut leikkimään ihmisten kanssa eikä tutustunut lapsiin. Ne ovat mielestäni olleet ne suurimmat puutteet. Ihan kuin lapsi lastenkodissa, hoidetaan hyvin, mutta tärkeät kontaktit jäävät vähäisiksi.
Wuppe on kiltti ja viisas koira, lisäksi terve. Oppii nopeasti asiayhteydet.
Antaa sujuvasti tehdä kaikki hoitotoimenpiteet, sen on jo kasvatuskodissaan oppinut.
Wuppe on hyvin itsetietoinen ja valpas. Reipas lenkkeilijä.
Ei tykkää ventovieraista ihmisistä eikä anna vieraiden koskettaa.
Wuppe tulee vuosi vuodelta aina "paremmaksi", jos nyt niin voi sanoa.
Mitä muuta voi koiraltaan vaatiakaan? Kysyn vaan...
 |
| Kuva alkukeväältä, jolloin oli vielä koleaa. |
13 kommenttia:
Hei!
Kiitos taas aivan ihanista Wuppe-kuvista!!! Oli tuttua luettavaa, meidän Uffessa on tosi paljon samaa, tosin hänen ensimmäiseen ikävuoteensa on kuulunut ihan pahoinpitelyä, koska meille tullessaan hän pelkäsi ihan kauheasti kenkiä ja vöitä. Ihan ensimmäisinä päivinä, kun illalla aloin riisumaan vaatteita ja avasin housuista vyön, hän juoksi olohuoneen kauimmaiseen nurkkaan ja tärisi siellä kauhuissaan. Siitä tiesin varmuudella, että hän on saanut vyöstä. Kyllä tuntui tosi pahalta! Hitaasti hän alkoi luottamaan, ensin minuun ja sitten tosi hitaasti mieheeni ja poikaani. Sylissänihän on aina halunnuut olla, samoin nukkunut kaikkein mieluiten vieressäni, mutta vatsansa hän paljasti rapsutettavaksi vasta noin kolme vuotta meillä oltuaan. Vieläkään hän ei sylissä halua olla selällään. Myös äkkinäisten äänien ja liikkeiden kanssa hän on tosi säikky. Nyt hän on kohta 7 vuotta ja toivottavasti saamme pitää hänet ainakin saman aikaan tai enemmänkin. Josko hän vielä jonain päivänä uskaltaisi olla sylissäkin selällään, rauhassa ja luottavaisena, muistamatta niitä pahoja kokemuksia, joita hirveät ihmiset hänelle on tehneet.
Oikein ihanaa alkukesää teille sinne täältä Suomen Naantalista!
terv. Uffen äiti
Mahtavaa miten Wupella kävi tuuri, kun pääsi teidän koiraksenne. Joku ymmärtämätön isäntäperhe olisi voinut pahentaa tilannetta, kun ei olisi ymmärtänyt Wupen tarpeita ja käyttäytymistä. Wuppe on nyt kuronut umpeen sen ajan, jonka menetti kun ei päässyt kehittämään sosiaalisia taitojaan kasvattajansa luona. Nyt teillä on valloittava ihana koira, pieni kooltaan mutta suuri luonteeltaan ja sydämeltään.
Wupella on oma Wupen persoona, nuoruusvuosien muovaama. Mutta nyt Wuppe on ymmärtäväisissä käsissä ja varmasti nauttii olostaan.
Oletko tullut ajatelleeksi, että ehkä Wuppe on sen vuoksi nyt niin rauhallinen ja "seesteinen", että tietää paikkansa laumassa, siis nimenomaan sen, ettei hänen tarvitse ottaa vastuuta asioista. Se yleensä on kaikilla koirilla seurausta siitä, että niillä on turvallinen ja luotettava johtaja/t.
Hei Uffen äiti!
Ei ole ollut Uffella helppoa aikaisemmassa elämässään. Oikein pahaa tekee ajatellakaan sitä. Onneksi on päässyt sinun perheeseesi. ♥
On se varmaan koirilla ihan kuin ihmislapsillakin, lapsuusajan kokemukset ovat niitä kaikkein tärkeimpiä, koska ei oikein muuta kokemusta ole vielä. Ja jos ne ovat negatiivisia tai vaikkapa vain puutteellisia, niin ne vaikuttavat loppuelämäänkin.
Wupella ne ovat sosialistumisen alueen puutteita ja lisäksi Wuppe ei ole lainkaan alistuva eikä pelokas luonteeltaan eli on sellainen itsevarma pomokoira ja siinäpä onkin sitten tasapainoilua niin opitun kuin ei-opitun soveltamisessa. Niin Wupella kuin meillä ihmisilläkin. (hieno lause, eikö?)
Hyviä vuosia niin Uffelle kuin Wupellekin! ♥
Parékin Palvelijatar:
Jos meillä olisi lapsia jatkuvasti kotonamme, niin Wuppe olisi ehkä nopeastikin niiden seuraan oppinut. Ensimmäisinä aikoina oikein haukkui koululaisia ja tarhalaisia (me kun asumme koulun ja tarhan vieressä), kun luokittain liikkuivat, nykyään ei ollenkaan välitä heistä.
Paljoista hellyydenosoituksista Wuppe ei myöskään pidä, ei ole kai sellaisiin tottunut ja kokee ne ehkä muistikuvansa perusteella toisten koirien lähentelyksi. Harjaamisesta pitää, kun näkee konkreettisesti, että kyseessä on harja.
Elvis ja Hugo,
hitaasti hyvää tulee.
Viime vuonna poikamme sai jo pusuja Wupelta ja tänä vuonna Wuppe varovaisesti yrittää päästä "pussaamaan" miniäämme, joka ei kovin ole ihastunut niitä saamaankaan. Ja on sentään kohta jo 3 vuotta asunut meillä. Eli Wupen kohdalla ihan totta tuo sananlasku "hitaasti hyvää...jne"
Arja,
olet varmaan ihan oikeassa.
Meillä on myös oma elämä aika rutinoitua, joka tietenkin helpottaa kaikin puolin Wupenkin elämää. Jos olisi jokainen päivä erilainen ja menoja ja väkeä riittäisi, niin olettaisin Wupen olevan ns pallo hukassa-tilanteessa.
Wuppe on monin tavoin hyvin helppo koira. Ei hauku paitsi ovikellon soidessa, jää hyvin yksi kotiin, jää suljettuun huoneeseenkin ilman että mekkaloi (tottunut siihen jo aikaisemmassa elämässään), ei riko paikkoja, ei syö mitään soveltumatonta, ymmärtää paljon, mitä sanotaan jne.
Mietin sitäkin, että jos Wupella olisi täällä meillä koirakaveri, niin hänen sosialistumisensa meihin ihmisiin olisi vieläkin kesken.
Eli hyvä näin, miten asiat nyt ovat!
Sosiaalistaminen, hellyys ja ihmisen kosketus, niillä on aika paljon merkitystä koiran kehityksen kannalta! Vaan hyvinpä on Wuppe sopeutunut teille ja oppinut kuvienkin perusteella rentoutumaan ja nauttimaan olostaan :)
Kyä kaikesta näkee, että sä oot onnellinen koira, Wuppe.
Jalo + Myrsky ja Tuisku!
Onhan Wuppe kokenut sentään ensimmäiset puoli vuottansa ihmisten lähellä olemiseen, mutta yhtenä monista pennuista. Eli ihan ne alkeet on saanut kokea.
Mutta meillä on ensi kertaa saanut olla se ainoa koira ja se on varmaan ollut Wupelle tärkeä kokemus.
Minusta oli niin liikuttavaa silloin, kun Wuppe tuli meille, niin sen ensimmäisen yönsä pieni mies nukkui olohuoneessa.
Seuraavana iltana huutelin makuuhuoneeseen ja varovaisesti Wuppe sinne hiipi. Oli niin onnessaan, että ei tiennyt, miten olla, jakeli ja haki hyväksyntää vuoronperään meiltä kummaltakin ja sitä jatkui vaikka kuinka kauan. Siitä lähtien on viettänyt kaikki yönsä makuuhuoneessa.
On hän ihan onnellinen koira. Onnenpekka. ♥
Hei!
En olekaan tiennyt Wupen taustoja. Miksiköhän niitä poikia sitten kotona pidettiin? Syy oli varmaankin niin yksinkertainen, että niille pojille ei ollut löytynyt koteja ennen kuin sitten esim Wupelle oma koti löytyi silloin 3 -vuotiaana teiltä?
Ihanaa, että Wuppekin saa nyt tuntea millaista on olla rakastettu ja on saanut oppia, ettei koko ajan tarvitse olla varuillaan.
Terhi,
Wuppe oli ainoa niistä uroskoirista, joka etsi kotia jo kauan. Kauan siksi, koska kasvattaja oli hyvin kriittinen tulevan kodin suhteen. Kun olimme Wuppe hakemassa, niin Wuppe istui sylissäni ja kasvattajarouva odotti, että Wuppe osoittaa itse, hyväksyykö meidät. Iäisyydeltä tuntuvan ajan jälkeen Wuppe vihdoin ryhdistäytyi ja alkoi nuolla naamaani ja heiluttamaan häntäänsä. Samalla nousi kasvattajarouva ja haki paperit esille ja kaupat syntyivät (600e).
Ne muut urokset ovat heillä astujina, suvunjatkajina niin omille nartuille kuin että heitä lainataan muillekin chihuahua-kenneleille eli heille on käyttöä. :) Wupesta toivottiin myös suvunjatkajaa, mutta jäi hieman liian pienikokoiseksi ja lisäksi polviluksaatio ilmeni noin 2 vuotiaana. Joten Wupesta tuli "turha uros". :(
Silti heitä uroksia ei voi pitää samoissa tiloissa narttujen kanssa kuin aniharvoin, ettei tule vahinkoastumisia, ainahan heillä on joku juoksunarttu huushollissa, kun pentueita syntyy jatkuvasti.
Lähetä kommentti