sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Telttakylän pakolaiset - osa II

Viimeksi kerroin "meidän" pakolaisistamme heinäkuussa, jolloin saapuivat tuohon lähipuistoomme (500m) pystytettyyn telttakylään asumaan. Tämä asumismuoto oli kiireellinen hätäratkaisu ja oli tarkoitus saada heille talveksi sopivampi asunto.

Heinäkuinen teksti löytyy tästä linkistä: Telttakylän pakolaiset - osa I




Nyt on vuoden loppukatsauksen aika tullut. Telttakylässä asuu nyt noin 700 pakolaista eri maista. Osa perheellisistä on saanut asunnon, muut eivät. Syksyn tullessa huomattiin, että ei millään ole mahdollista löytää talviasuntoa heille, pakolaisten määrä on sen verran suuri täällä Hampurissa(kin), että tehtävä oli aivan mahdoton.


Tässä laitetaan sadepeittoja

Lokakuussa alkoivat pitkäaikaiset sateet ja syysmyrskyt. Teltat eivät pitäneet sadetta eivätkä osittain kestäneet tuultakaan. Teltoille laitettiin sateenkestävät peitteet katoille ja peitteiden reunoille hiekkasäkkejä estämään tuulen tuohoja, Lämmitys hankittiin myös. Jonkin aikaa joutuivat pakolaiset suorastaan palelemaan teltoissaan.




Nyt marraskuun aikana on telttojen tilalle rakennettu talviasumuksia, parakin tapaisia pikkutaloja. Samalla on telttakylän sohjuisia polkuja tehty sateenkestäviksi soran avulla. Aikaisemmasta nurmikosta ei ole enää mitään jäljellä.
Täällä "meillä" ei ole ollut mitään tietooni tulleita isompia ongelmia pakolaisten massa-asumisen olosuhteissa, kuten monissa muissa Hampurin yhteismajoituksissa. Yksi ainoa tapahtuma oli sentään. Joku pakolaismies vaati muilta pakolaisilta maksua suihkussa käymisestä! Moiselle rahastamiselle tehtiin tietenkin heti loppu.




Jokaisella pakolaisella on "henkilöllisyystodistus" siitä, mihin pakolaiscampiin kuuluu. Alkusyksystä eksyivät usein, kun eivät seutua tunteneet ja silloin kysyivät tietä ja näyttivät korttia. Heitä istuu usein ostoskeskuksen penkeillä ja soittelevat ilmeisesti kaukana oleville omaisilleen.
Nyt tulevan tammikuun alusta lähtien täytyy jokaisen rekisteröidyn pakolaisen ostaa itselleen kuukausikortti bussilla ja maanalaisella liikkumiseen. Siitä veloitetaan automaattisesti 25 euroa heidän taskurahastaan. Tällä halutaan välttää liputta ajelu sekä kannustaa heitä tutustumaan kaupunkiin ja ottamaan osaa mahdollisiin tilaisuuksiin.
Normaali kuukausikortti maksaa 84 euroa. Tämä edullinen pakolaisten kk-kortti muuttuu kalliimmaksi eli maksaa 64e sitten kun ovat asuneet maassa kauemmin eivätkä elä enää taskurahan varassa. Silloin voivat itse päättää, hankkivatko kortin vai ei.


Kirkkoon majoitettuja

Muualla on ollut joukkotappeluita, nälkälakkoja ja mielenosoituksia, jopa joku on menettänyt henkensäkin. Erääseen kirkkoon majoitettujen joukossa oli tapahtuma, jolloin eräs miespakolainen käski nukkuvaa naispakolaista nousemaan lattialta olevalta patjaltaan pois, koska halusi juuri sen nukkumapaikan itselleen. Tieto tästä kiiri ja kyseinen mies poistettiin eri majoituspaikkaan. Sitä ennen häntä valistettiin siitä, että Saksassa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia eikä kenenkään tarvitse makuupaikkaansa toiselle luovuttaa.




Suuri apu on pakolaisillemme ollut puiston reunalla sijaitseva nuorisotalo. Siitä on tullut mieleinen pakopaikka teltassa oleskelun sijaan, hiukan vaihtelua ja rauhallista olemista. 
Nuorisotyöntekijät ovat muuttaneet työtapojaan nuorisotyöstä pakolaistyöhön. He luovuttavat vaatteita, leikkivät lasten kanssa, opettavat pakolaisille perusasioita saksalaisesta elämästä. He kuuntelevat surullisia kertomuksia pakolaisten kokemuksista, ikävästä, epävarmuudesta.




Normaalisti nuorisotalo sulkee ovensa jouluna ja avataan vasta tammikuun lopulla, tänä aikana työntekijät pitävät lomaa. Tänä vuonna on pitkät joulupyhät, kaupat useita päiviä suljettuina ja pimeä kylmä vuodenaika. Vain harva pakolainen viettää itse joulua. Nuorisotalon työntekijät ovat päättäneet tänä vuonna poikkeuksellisesti olla läsnä. Tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole.




Naapuritalomme eli ns. seurojen talo on järjestänyt ilmaisen elokuvatilaisuuden lapsille ja toinen vastaava on joulukuussa. Sinne näytti menevän iso porukka pakolaislapsia aikuistensa kanssa.


Pakolaisongelma on valitettavan suuri, katsoi sitä sitten miltä kantilta tahansa. 
Huoh.


Pikkuisen adventtitunnelmaa tähän synkkään vuodenaikaan. 


6 kommenttia:

Nettimartta kirjoitti...

Lenita Airisto totesi, että kysymyksessä ei ole pakolaisuus vaan kansainvalellus. Suomessa on tullut ilmi 10 raiskaustapausta tai -yritystä. Valistus tasa-arvosta ei ole varmaan mennyt perille tai sitä ei ole ehditty/ymmärretty kertoa. Huoks. Olen osallistunut pakolaistoimintaan viemällä (kälyn kutomia) villasukkia, omia koulureppejani (koulut on osaltani käyty) ja lahjoittamalla SPR:lle rahaa. Elämme mielenkiintoisia aikoja, toivottavasti kaikki päättyy hyvin.

Hanne kirjoitti...

Niinhän se on kansainvaellus, sananvalinta riippunee vaeltajien/pakolaisten määrästä. Ja kansainvaelluksia on ollut kautta vuosituhansien, aikanaan olemme kai me suomalaisetkin eronneet unkarilaisista juuristamme ja vaeltaneet pohjoiseen, vai miten me olemme Suomeen päätyneet.
Tämä nykytilanne on vaativa asia, kaikin puolin! Ei tavallinen kansalainen voi paljonkaan vaikuttaa siihen, miten asiat tulevat etenemään.
Onneksi Hampuri joutuu kansanäänestyksen perusteella kieltäytymään vuoden 2024 olympiaehdokkuudesta, tärkeämpää on satsata tähän nykyiseen tilanteeseen.

Jakke kirjoitti...

Vuoden aikana on ollut 10 raiskausta, jossa on osallisena ollut maahanmuuttaja tai pakolaisstatuksella oleva. Ne 990 muuta ovat sitten kotoperäisten käsialaa. Se, että nykyinen pakolaisuus on muuttunut kansainvaellukseksi laskettavaksi mittakaavaksi johtuu vain väestönkasvusta - ja kertoo myös melkoisen surullista tarinaa mikä on tilanne lähtömaissa.

Airistolla on muitakin hassuja mielipiteitä, kuten käsitys, että sota voi olla vain rintamasotaa, ja että työperäinen maastamuutto on paha asia - paitsi jos olet ekonomi tai muu korkeakoulutettu, silloin se on normaalia paremman palkan etsimistä.

Hanne kirjoitti...

Ihan hyviä näkökulmia esität. Asiat on nähtävä monelta kantilta, jotta voi itse ottaa kantaa.
Minusta tuntuu, että moni ei osaa kuvitellakaan, mitä tarkoittaa paeta omasta maastaan jonnekin tuntemattomaan, jättäen kaiken taakseen. Tätähän on tapahtunut maailmassa paljonkin, mutta sen itse kokenut sukupolvi on lähes jo poissa. Nykymaailma on hyvin minä-keskeinen.

Marja-Leena kirjoitti...

Ihmisiä tulee auttaa, se on aivan selvää. Näistä pakolaismassoista voi jo hyvin käyttää ilmaisua kansainvaellus. Mitä tulee raiskauksiin, niin rikos on rikos, teki sen ihan kuka vain. Kun suhteutetaan nuo rikosluvut pakolaisten määrään ja kantasuomalaisten määrään tulee myös toinen näkökanta. Jos suhteutetaan tuo kymmenen pakolaisstatuksella Suomessa olevan raiskauksen määrä henkilömäärään, niin prosenttiluku on kaksinkertainen kantasuomalaisiin verrattuna. Ikävä luku.

Kirkkonummen Sanomissakin eräs keski-ikäinen nainen kirjoitti joutuneensa epämiellyttävän lähentely-yrityksen kohteeksi, kun hän kyyditti autollaan nuoren miehen Evitskogin keskukseen. Jos tälläinen lisääntyy, niin varmasti lisääntyy suomalaisten ulkomaalais- ja pakolaisuusvastaisuus. Saksaan terveisiä Ossilasta.

Hanne kirjoitti...

Surullinen totuus on, että ihmismassan mukana tulee myös noita mätämunia. On tosiaan sääli, jos noiden rikollisten takia paheksutaan muita eli sitä suurinta osaa. Toivon kovasti, että nuo rikoksia tekevät poistetaan maasta eikä silitellä päätä.
Terveiset teille sinne Pohjolaan!