Näin vuoden lähetessä loppua vielä vuoden viimeinen spesiaali. Ensi vuonna sitten uudet spesiaalit, jos vielä sellaisia tielleni osuu.
Täällä Hampurissa on perinne, en tiedä, kuinka vanha, mutta ihan kiva, että adventtiviikkojen lauantaina kulkee joulupukkijuna. Siihen on valittu vanha, jo liikenteestä poistettu, kunnostettu juna, se kulkee osittain maan alla ja päällä.
Aikataulu |
Junassa on tarjolla kahvia ja kakkua, oletan, että ne pitää maksaa erikseen. Junaan pääsee reissaamaan ihan normaalilla reittilinjamaksulla. Se kulkee linjoja S1, S2 ja S11, mm. lentokentältä, yksi ajelu kestää noin 2 tuntia. Junassa on myytävänä muistoesineitä ja muuta joululahjaksi sopivaa eikä pikkulapsiakaan ole unohdettu.
Itse en ole ollut mukana, kuulin tästä vasta tänä vuonna. Ties vaikka jonain vuonna saan kuin saankin aikaiseksi lähteä joulupukin matkaan, ehkä kun täkäläinen lapsenlapsi kasvaa vähän vanhemmaksi. Saattaa olla muissakin kaupungeissa vastaavaa joulupukkijunailua tai sitten ei.
Sitten ikävämpään asiaan!
Tiesin, että tässä Hampurin ainoassa juutalaisten koulussa on poliisivalvonta, mutta en tiennyt, että kaikkia Saksan juutalaisia rakennuksia vartioidaan yötäpäivää poliisivoimin, valvontakameroin. Lastentarhoja, kouluja, museoita, synagoogia, hautausmaita.
Berliinin juutalainen seurakunta on Saksan suurin. Heillä on oma turvallisuushenkilöstö palkattuna ja se toimii yhteistyössä poliisin kanssa.
Eikä tämä ole edes ihan uusi asia, vaan jo vuosikymmeniä jatkunut suhtautuminen juutalaisuuteen, alkaen 1950-luvulta. Hyökkäyksiä on tehty useasti viime vuosituhannella ja tällä 2000- luvullakin jo noin 30, Eikö ole kauheaa?
Tietämättömyyteni tästä kaikesta sai minut perehtymään hiukan enemmän asiaan.
Vielä 1930-luvulla oli Saksassa noin 200 koulua juutalaislapsille ja koululaisia oli noin 20 000. Nykypäivänä on tässä maassa ainoastaan 10 juutalaista koulua.
Hampurin koulu on alkuperäiseltä nimeltään "Talmud-Tora-Schule". Natsien toimesta kaikki Saksan juutalaiset koulut suljettiin vuonna 1942, jolloin tämän koulun kaikki opettajat ja oppilaat kuljetettiin keskitysleireille, joissa 28 opettajaa ja 343 koululaista murhattiin, ainoastaan 76 oppilasta/opettajaa selvisi hengissä.
linkki Kompastuskivet |
Sodan jälkeen Hampurin kaupunki osti koulun itselleen ja siinä toimi mm. kirjasto. Vuonna 2004 kaupunki luovutti koulun takaisin juutalaiselle seurakunnalle. rakennus remontoitiin ja vuodesta 2007 se toimii taas kouluna juutalaislapsille, alkuun koulussa oli vain kymmenkunta oppilasta. Nyt koulussa on noin 144 oppilasta, puolet heistä juutalaisia,.Hepreaa ja uskontoa joutuvat silti kaikki oppilaat opiskelemaan.
Koulussa on muistettu sen entisiä menehtyneitä opettajia ja oppilaita. Heistä on nimilista aulan seinällä sekä muistona laattoja, joita nimitetään nimellä "Stolpersteine" eli kompastuskivet. Näistä muistolaatoista on osa muissakin juutalaiskohteissa tässä kaupungissa. Yllä olevan kuvan linkistä pääsee suomenkieliseen selostukseen näistä mielenkiintoisista kivistä.
Talmud-Tora-Schule, nyk. Joseph-Carlebach-Schule |
Koululla on erittäin hyvä maine ollut jo perustamisestaan (v.1805) lähtien ja vanhemmat kokevat koulun turvalliseksi. Myös koulun sisätilat on rakennettu turvallisuutta korostaen. Koulun yhteydessä on myös lastentarha, jonka lapset sitten jatkanevat koulunkäyntiään tässä koulussa. Koulun virallinen nimi muutettiin, nyt se on Joseph-Carlebach-Schule. (koulun nimen linkissä voi lukea lisää koulusta, valitettavasti vain saksankielisenä tekstinä)
Ennen sotia oli Saksassa juutalaisia noin 600 000, sotien jälkeen vain 12 000. Venäjän rajojen avautumisen jälkeen luku nousi 100 tuhanteen, joista suurin osa eli 80 000 Venäjältä tullutta. Juutalaisia on toki enemmänkin, mutta moni jättää itsensä rekisteröimättä seurakuntiin ihan oman henkilökohtaisen turvallisuutensa takia.
Sitten lähellä olevaan!
"Meidän" ostoskeskuksemme täytti jokin aika sitten 40 vuotta. Ostoskeskus oli Vilin lempipaikka, siellä sai seurata ihmisiä, joka oli Vilin mielihommaa. Wuppe ei sinne itse pyri, on joskus mukana, mutta useinmiten sylissä, ettei jää jalkoihin.
Vili ostoksilla. |
Kulmakunnan lehdessä oli kansikuva, miltä maisema näytti ennen ostoskeskuksen rakentamista. Ylempi kuva on 1950-luvulta, alakuvassa oleva ostoskeskus rakennettiin vuonna 1975. Vanhempi maisema lie muuttunut jonkin verran 20 vuodessa ennen rakentamista. On silti ihanan maalainen näkymä.
Takana kulkeva tie on nykyään katu ja molemmin puolin täyteen rakennettu. Kuvan taloista on jäljellä ainoastaan oikeassa alakulmassa näkyvä talo. Siinä on nykyään neuvontapiste, eräänlainen sosiaalinen toimisto ja sen naapurina lastentarha.
Tämä ostoskeskus on samalla kaupunginosamme pikkurinen keskusta ja olen tyytyväinen, ettemme asu siellä. Etäisyyttä meille on vain noin 350 metriä, mutta ihan hyvä niin.
ja vielä...
Onneksi hampurilaiset äänestivät Hampurin olympiaehdokkuuden nurin. Tiukka kisa oli, 52% äänesti NO / NEIN / EI. Tällä hetkellä on tärkeämpiäkin asioita kuin olympialaiset. |
*******
Tästä on hyvä lähteä viettämään Suomen itsenäisyyspäivää,
Niilon nimipäivää sekä Nikolauksen juhlapäivää.
Suomi 98v. |
9 kommenttia:
Olipa taas paljon informaatiota, kiitos sinulle näiden keräämisestä ja jakamisesta :)
Tuo "kompastuskivi" on mielenkiintoinen nimitys, juontanee siitä, että erästä, muita suurempaa juutalaista on kutsuttu samalla nimellä. Hyvästä syystä.
Hyvää itsenäisyyspäivää, siellä kaukana yhtä hyvin kuin täällä Suomessa.
Taas tuli viisaammaksi. Aivan ihana tuollainen joulupukkijuna. Minun piti oikein tarkistaa, että luin oikein sen, että kaikkia juutalaisia rakennuksia valvotaan poliisivoimin ja yötä päivää. Kai semmoiseenkin tottuu. Mutta vaikuttaahan se vähän yllättävältä. Mukavaa itsenäisyyspäivää sinne Saksaan Ossilasta.
Karmiva tuo juttu, että juutalaisia kouluja ym. pitää EDELLEEN suojella asein. Pöyristyttävää!
Rauhallista itsenäisyyspäivää sinulle ja perheellesi!
On se vaan niin vinhaa, että aina vaan oppii jotain uutta.
Periaatteessa meistä jokainen on jonkinverran "tyhmä" tai paremminkin tietämätön, koska kukaan ei voi kaikkia asioita maailmassa tietää. Se onkin lohdullista, eikö!
Hyvää itsenäisyyspäivää sinne teille, täällä se hukkuu toisen adventin ja Nikolauksen päivän alle. Oikeastaan ihan hyvä, minua stressasi toisinaan se teeveepakko sieltä linnasta. vaikka ei se mikään pakko ollut, mutta kuului niin kiinteästi suomalaiseen itsenäisyyspäivän viettoon. Katsella tuntitolkulla kättelyjä. :)
Niinpä, minullekin uusi asia. Saksan historian tuntien on pakko valvoa ja vahtia, että mikään samankaltainen ei enää toistu. En usko, että hautausmaalla seisoo poliiseja, kai "vain" kamerat, mutta muualla tosiaan on näin. Tästä löytyy suht huonosti tietoja netistä, ilmeisesti asiaa ei haluta sen enempää paisutella.
Samoin kiitos sinne teille antoisaa iltaa teeveen ääressä. Minä luen sitten huomenna lehdestä, millainen puku kelläkin oli. :)
Kansleri Merkel sanoi kauan sitten jossain haastattelussa, että "on häpeällistä, että edelleenkin juutalaisvihaa ja rasismia löytyy maastamme". Niinhän se on.
Myös Angela Merkel on päätynyt tällaisten rasistien vihan kohteeksi. Mm. YouTubissa on useita vihavideoita juuri häntä kohtaan, en tajua, miksi sellaisia ei poisteta. Juuri tuollaisista pikkuseikoista ja -ryhmistä voi kasvaa tietyille ihmisille suuri ja yhteinen mielipide, joka saa aikaiseksi ties vaikka mitä.
Hyvää Suomen 98.vuosipäivää teille sinne pohjoiseen!
Viha ei maailmasta lopu koskaan. Ikävää, mutta niin vain on. Vihan kohde ja määrä voi vaihdella, mutta hyvän ja pahan keskinäinen taistelu näyttää olevan ikiaikaista. Ei vihaa silti pidä hyväksyä eikä sille saisi antaa valtaa.
Joulupukkijuna on kiva ja hauska traditio. Meidän traditiomme linnanjuhlat valtaa taas television kanavat ja jatkossa sanoma- ja aikakauslehdet. Harmitonta ´hauskaa´, parempaa katsottavaa kuitenkin kuin sairaat väkivaltasarjat ja -filmit.
Hyvää itsenäisyyspäivää ja iloista mieltä!
Kun ajattelen aikaa taaksepäin, niin aina on jossain päin maailmaa ollut vihaa, raakuutta, mielivaltaisuutta, ihmisten tahallista tappamista, nälkää, sotia jne. Ihan aina.
Olen lukenut Maon ajoista, Neuvostoliiton Siperiasta, natsisaksan teoista, Pohjois-Koreasta, monista diktatuureista ympäri maailmaa,Afrikkakin on väkivaltainen ja nämäkin ovat vain osa kauheutta.
Me voimme vielä tavallaan "paeta" kotonamme tätä kaikkea. Onneksemme.
Kaikesta huolimatta tai juuri siksi, rauhaisaa joulun odotusta!
Maailma on nykyäänkin ihan kummallinen. Suomessa perussuomaliset ryhmät äärioikeistossa pitävät aivan järkyttäviä kokouksia, joissa tervehdyskin on käde3n ojennus ja se huuto siihen päälle. lauletaan lauluja kauheuksista joita aiotaan tehdä ja tässä mukana myös ihan kansanedustajina istuvia immeisiä. Hirvittää oikein. En ymmärrä sitä etteivät ihmiset mitään opi aikojen kuluessa.
Oikeassa olet tuosta historiasta ja väkivallasta. Ehkä olisi aivan oikein, että ihminen kuolisi sukupuuttoon, kun emme osaa olla kunnolla. Ja samalla ajattelen, että kunnollisia ja rakastaviakin ihmisiä on. Ja sitäkin ajattelen, että miksi he eivät voita tätä pahaa.
Hyvää Joulua kuitenkin. Jospa ensi vuosi olisi parempi, Järkevämpi ja rauhallisempi. Ehkä se voisi olla, jos pistämme hyvän kiertämään sinnikkäästi. Jospa siitä jossain kohtaa tulisi se hyvän virta, jota ei kukaan enää pystyisi estämään. Ja tulisi valoa.
Haleja ihanalle Wupelle. Ja terkkuja täältä tutusta kaupungista.
Lähetä kommentti