perjantai 13. toukokuuta 2016

Jeff ja muutama chihuahua...


Missä Jeff?
Hampurin eläinsuojeluyhdistys tuo useita kertoja vuodessa Romaniasta eräältä tarhalta kodittomia koiria tänne, isoja ja pieniä, terveitä ja sairaita, nuoria ja vanhoja. Ne löytävät yleensä suhteellisen nopeasti kodin ja ovat kaikin puolin haluttuja lemmikkejä.
Eläinhoitolan väki evästää uuden koiranomistajan aina perusteellisesti. Koiraa ei saa pitkään aikaan päästää vapaaksi, sen pitää olla valjaissa ja varmistuksena myös kaulapanta jne, kunnes se on täysin kotiutunut ja tuntee ympäristön hyvin ja omistajiensa komennot. Tämä vaihe voi kestää useita kuukausia, riippuen koirasta ja myös perheestä.

Tämä Jeff-niminen koira löysi myös perheen, joka asuu omassa talossa omaten ison pihan, jota reunustaa jonkinmoinen pensasaita tms. Suurin toivein Jeff muutti uuden perheensä luo.

Kuinka ollakaan, heti seuraavana aamuna, 26.4. klo 5.30 koiran uusi isäntä päästi koiran  pihalleen, vapaana. Kertomansa mukaan, kuulemma jossain pamahti jotain? ja Jeff oli poissa, hyppäsi aidan yli, joten ei se ole voinut olla kovin korkea edes.

Jeff on nelivuotias, 10-kiloinen kastroitu koira. Ilmeisen älykäs ja entisenä katukoirana kekseliäs. Jeff päätti palata takaisin koirahoitolaan. Sen matka sinne kesti 8 vuorokautta.
Ihmisiä pyydettiin vain soittamaan näköhavainnoista eikä jahtaamaan Jeffiä. Soittojen perusteella jonkin verran tiedettiin, missä Jeff liikkuu. Niille seuduille laitettiin ruokaa esille ja näin maltillisesti yritettiin saada koira jotenkin kiinni.

Toivo oli jo melkein menetetty, kunnes eräänä iltana, 3.5. noin klo 19, koirahoitolan iltavuorossa olleet kaksi hoitajaa näkivät suljetun portin ulkopuolella pienen koiran. He varovaisesti avasivat portin sisältä käsin ja toivoivat, ettei koira juokse pois. Vähän aikaa myöhemmin he näkivät koiran olevan sisäpihalla. He lähettivät omat kaksi koiraansa (myös entisiä koirahoitolan kasvatteja) pihalle.
He uskoivat tunnistaneensa jo kaukaa, että kyseessä oli Jeff. Paikalle soitettiin siis Jeffin oma hoitaja ja voi sitä onnen määrää, kun todettiin, että se oli todellakin Jeff ja vieläpä hyvävointinen ja terve!

Jeffin uusi koti sijaitsi noin 15 kilometrin päässä koirahoitolasta, pohjoisosassa Hampuria. Ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka tämä arka koira osasi löytää takaisin koirahoitolaan. Taisi olla ikioma suojelusenkeli ohjaamassa.

Nyt Jeff saa olla ja levätä, toipua kokemuksestaan. Henkilökunta keskustelee jatkosta Jeffin uusien omistajien kanssa, mikä Jeffin kohtalo on. Ehkä pääsee takaisin heille tai sitten etsitään uusi koti, jossa osataan ottaa annetut ohjeet kirjaimellisesti vastaan. Aika näyttää.

(Wir, der Hamburger Tierschutzverein, suchen unseren Jeff!
Alle Sichtungen bitte telefonisch unseren Mitarbeitern melden: 0172-3191064.
BITTE NICHT JAGEN, NUR BEOBACHTEN!
Wer beim Verteilen von Suchplakaten helfen möchte, schreibt uns bitte eine Mail: presse@hamburger-tierschutzverein.de.
Rasse: Mischling
Geschlecht: männlich, kastriert
Farbe: schwarz mit beigefarbenen Abzeichen
Schulterhöhe: 30 cm
Gewicht: 10,8 kg
Geburtsdatum: ca. 2012
Er ist am 26. April in der Früh um 5:30 Uhr in Fuhlsbüttel, Schlehdornweg (seinem neuen Zuhause), entlaufen. Die letzte Sichtung war um die Mittagszeit am 26. April westlich des Raakmoors, Langenhorn.
Vielen Dank!)


Sininen piste kartan alareunassa on koirahoitolan sijainti,
rengastettu alue ylhäällä on se Jeffin uuden kodin sijaintiseutu.

Koirahoitolan portit auki!
Ensi nuuskaisut turvallisessa tutussa paikassa...



Hauska leikkiä taas vanhan kaverin kanssa.

Onnelliset kaksi, Jeff ja hoitaja.
Jeff takaisin "kotona" ♥

Vihdoin kaikki taas hyvin.

 Tapaus  „Animal Hoarding“ 
eli 45 chihuahuan ja yhden pekingeesimixin pelastaminen huonoista olosuhteista. 
Koirat 1-3 vuotiaita, vain sisätiloissa asustaneet jne.... 
Nyt he etsivät uusia koteja.







6 kommenttia:

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Nämä ovat sydäntä särkeviä juttuja. Miten ajattelematon voi ihminen olla! Tai jopa ymmärtämätön, ei välttämättä pahuuttaan tyhmä kuitenkaan. On hienoa, että vielä nykyisessä kylmässä maailmassakin on ihmisiä, jotka jaksavat tehdä työtä eläinten hyväksi.

Marja-Leena kirjoitti...

Aika hienosti siltä Jeffiltä. Mikä on ollut se vainu, jolla se on palannut hoitolaan. Sitähän me emme saa tietää. Kaipuu on ainakin ollut siihen paikkaan takaisin.

Minusta ne Jeffin "uudet" omistajat eivät todellakaan ansaitse koiraa, jos noin huonosti tottelevat sääntöjä. Autsc Varsinasita ymmärtämättömyyttä ja tyhmyyttä, kun eivät tajunneet mitä varten ne säännöt ovat. Terveiset Ossilasta.

Marja-Leena kirjoitti...

No unohdin sanoa mitään tuosta chihujen kasvattajista. Tuntuu ihan epätodelliselta, mutta maailma on täynnä ihan järkyttäviä ihmisiä, jotka saavat aikaan ihan järkyttäviä ihmis- ja koirakohtaloita. Ikuiset eläinten pito kiellot tuollaisille törkimyksille. Terveisii

Tuisku ja Wiima kirjoitti...

Me eläimet ollaan viksuja! Meijän ihmisveljen kissa seikkaili hoitopaikasta, 15 kilometrin päässä, kotiin kolme kuukautta.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä eläimet voittavat ihmiset varsinkin tunneälyn suhteen, ne vaistoavat tunnetilat paljon herkemmin, ja ovat sananmukaisesti kaikkein uskollisimpia ystäviä. Voi meitä ihmisiä, kuinka kohtelemmekaan noita Luojan luomia ihania yksilöitä monesti aivan liian välinpitämättömästi.... Uffen äiti

Hanne kirjoitti...

Näitä eläinkohtaloita olisi vaikka kuinka paljon kerrottavina, roskiksista löytyy pentuja ja tolppiin sidottuina ja huonoista oloista, mutta en halua sellaisia lukea itsekään. Vaan ei niitä uutisia voi täysin välttääkään. Yritän unohtaa tietyt uutiset.

Mutta tämä Jeff. Ei tunne kaupunkia sen enempää kuin mitä on lenkkeillyt koirahoitolan ympäristössä, mutta ilmeisesti kadulla kasvaneen koiran vaistot ovat terävämmät kuin normikoiran. Ehkä hajuaisti on kertonut suuntaa ja kuulo aistinut jossain vaiheessa koiranhaukuntaa, se on nimittäin todella kauas kuuluvaa. Kaupungin halki Jeff ei ainakaan ole kulkenut, vaan reunustoja pitkin ja onnea on ollut matkalla. Hampuri on sentään aika iso kaupunki... Jeff koki varmaankin koirahoitolan parhaaksi paikaksi, mitä on elämänsä aikana saanut tuta. ♥

Ja noita chihuahua-koiria on huostaanotettu muissakin kaupungeissa, pieninä koirina niitä usein pidetään kymmeniä, jossain oli ollut lähes 100 koiraa. Eikä kyse ole pentutehtailusta, eivät raaskineet myydä ja lisää syntyi koko ajan... Sairasta. Huoh.

Kiitos kommenteista ja terveiset sateisesta, tällä hetkellä koleasta Hampurista!