Voi Wuppe, ei sunkaan se katti ny vaa viäny sun tikrua!!!! Ja vielä leikkii sen kanssa. Ja sinä kun rakastat sitä noin paljon. Meilläkin Essin Aslak-koira on ns. lomalla aina kun Onni ja Tiuku ovat täällä. Ettei sitten tule riitaa siitä. Essille tärkeä kumminkin.
Näppärästi katti kuljettaa Tiikeriä videolla. Hyvä, että sinä Wuppe olet tarkkana ja pidät oman tigrusi lähelläsi. Kissat on arvaamattomia ja erittäin viekkaita.
Oletpa löytänyt rakkaan ystävän tiikeristä, kun se nukkuukin sun kanssa. Mulle noin rakas on äippä! Pelkään aina että se hankkii uuden koiran ja mä jäisin kakkoseksi. Pitäisköhän mun retuuttaa äippää tuolla lailla, ettei se pääsisi mihinkään mun läheltä, pohtii Eka
Ihana kiintymyssuhde Wupella tiikeriinsä! Meillä Uffe 6v. ei ole koskaan oppinut ymmärtämään leluja eikä hän osaa myöskään leikkiä. Olemme yrittäneet, mutta hän katsoo vaan meitä sen näköisenä, että mikä ihme noihin on mennyt? Luultavasti asia johtuu siitä, että saimme Uffen 1-vuotiaana ja meille tullessaan hän oli erittäin traumaattinen,alipainoinen kaikin tavoin huonosti kohdeltu. Vaikka paljon meidän rakkautemme on häntä eheyttänytkin, niin olemme saaneet huomata, että jälkensä se ensimmäisen ikävuoden kaltoinkohtelu on jättänyt häneen näemmä lopullisesti. Hän oli meille takoitettu perheenjäsen ongelmineen kaikkineen ja olen ikionnellinen hänestä. Olemme saaneet Uffen kanssa olla toinen toistemme terapeutteja.... Ihanaa kevättä Wuppelle ja kotiväelle!!! Päivi ja Uffe
Wupelle tuo tiikeri on todella tärkeä. Sen kanssa mennään iltaisin nukkumaan. Aaamulla se tosin saa jäädä, mutta jossain vaiheessa päivää Wuppe noutaa sen makuukammarista. Ehkä tuo kaveruus johtuu siitä, että on kauan asunut ja nukkunut kokoistensa koirien kanssa ja nyt on yksin. On hyvä olla, kun on kaveri, johon päänsä iltaisin laskee ja joskus päivällä voi sen kanssa kinastella.
Ei minunkaan kaikki koirat ole välittäneet pehmoista, tuntuu olevan hyvin yksilöllistä.
Keväiset terveiset teille kaikille kommetoijille, vihdoinkin kevät! T. Wuppe & Tiikeri / kirjasi Hanne
8 kommenttia:
Voi Wuppe, ei sunkaan se katti ny vaa viäny sun tikrua!!!! Ja vielä leikkii sen kanssa.
Ja sinä kun rakastat sitä noin paljon. Meilläkin Essin Aslak-koira on ns. lomalla aina kun Onni ja Tiuku ovat täällä. Ettei sitten tule riitaa siitä. Essille tärkeä kumminkin.
Terkkuja sulle Wuppe.
Parasta on ku piät Wuppe vuan Tiikerin visusti tassuissas! Ee parane heettee minnekkää ku kerta tuommosija kissarronttija on jotka viepi tietimätä....
Näppärästi katti kuljettaa Tiikeriä videolla. Hyvä, että sinä Wuppe olet tarkkana ja pidät oman tigrusi lähelläsi. Kissat on arvaamattomia ja erittäin viekkaita.
Ei noin tarkasti vartioitua Tiikeriä pääse edes kissa viemään :) Hyvä Wuppe!
Oletpa löytänyt rakkaan ystävän tiikeristä, kun se nukkuukin sun kanssa. Mulle noin rakas on äippä! Pelkään aina että se hankkii uuden koiran ja mä jäisin kakkoseksi. Pitäisköhän mun retuuttaa äippää tuolla lailla, ettei se pääsisi mihinkään mun läheltä, pohtii Eka
Ihana kiintymyssuhde Wupella tiikeriinsä!
Meillä Uffe 6v. ei ole koskaan oppinut ymmärtämään leluja eikä hän osaa myöskään leikkiä. Olemme yrittäneet, mutta hän katsoo vaan meitä sen näköisenä, että mikä ihme noihin on mennyt? Luultavasti asia johtuu siitä, että saimme Uffen 1-vuotiaana ja meille tullessaan hän oli erittäin traumaattinen,alipainoinen kaikin tavoin huonosti kohdeltu. Vaikka paljon meidän rakkautemme on häntä eheyttänytkin, niin olemme saaneet huomata, että jälkensä se ensimmäisen ikävuoden kaltoinkohtelu on jättänyt häneen näemmä lopullisesti. Hän oli meille takoitettu perheenjäsen ongelmineen kaikkineen ja olen ikionnellinen hänestä. Olemme saaneet Uffen kanssa olla toinen toistemme terapeutteja.... Ihanaa kevättä Wuppelle ja kotiväelle!!! Päivi ja Uffe
Voi Wuppea :) Tiikeri taitaa olla tosi rakas. Kissalla ei ole kyllä mitään mahdollisuuksia ;)
Wupelle tuo tiikeri on todella tärkeä. Sen kanssa mennään iltaisin nukkumaan. Aaamulla se tosin saa jäädä, mutta jossain vaiheessa päivää Wuppe noutaa sen makuukammarista.
Ehkä tuo kaveruus johtuu siitä, että on kauan asunut ja nukkunut kokoistensa koirien kanssa ja nyt on yksin. On hyvä olla, kun on kaveri, johon päänsä iltaisin laskee ja joskus päivällä voi sen kanssa kinastella.
Ei minunkaan kaikki koirat ole välittäneet pehmoista, tuntuu olevan hyvin yksilöllistä.
Keväiset terveiset teille kaikille kommetoijille, vihdoinkin kevät!
T. Wuppe & Tiikeri / kirjasi Hanne
Lähetä kommentti