sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kuvin ja sanoin



Vappuhumusta on selvitty. Mikä humu, missä? Ei ainakaan täällä. Vappupäivänä hissattiin tuossa melkein meidän pihallamme, kadunkulmassa juhannussalko eli täkäläisittäin vappusalko (Maibaum) ylös korkealle. Oli sen verran kolea päivä, ettei edes viitsitty lähteä sitä katsomaan. Nautittiin vain parvekkeella elävästä musiikista.


Uuden pannan koekäyttö

Siinä samalla Wuppe koekäytti upouutta pantaansa. Se on vallan ihanaa, pehmoisenpehmeää nappanahkaa (Arja`s Art). Se on ihan sisäkäyttöön hankittu, jos menemme naapuriin kylään tai vaikkapa käymme yhdessä postia hakemassa tai sitten eläinlääkärireissulla. Ell:n on helpompi tutkia koira, joka ei ole valjaissa.
Wuppe on tykästynyt parveke-elämään, kunhan on vaan tarpeeksi lämmintä ja aurinkoista. Harvassa ovat olleet, valitettavasti.


Euroopanpyökki (Fagus sylvatica)

Hanhipari poikinensa

Wuppe on ensikosketuksensa vesielementtiin tehnyt pari viikkoa sitten, jolloin hänet piti kantaa veteen. Kahlasi heti mielellään ja lipaisi hiukan vettäkin. Nyt Wupi on tottunut, vesipeto olisi liikaa sanottu, mutta nyt hakeutuu itse järviin, lampiin ja puroihin, on ihan innostunut tästä uudesta aluevaltauksestaan.




Wupen painonhallinta ei edisty. Ei sitten millään. Liikunnan määrä on yhtä suuri kuin tähänkin asti, ruoka-annokset pienentyneet ja teolliset ja muuten turhat välipalat on jätetty pois. Wuppe on raakaruokinnalla, nappuloita ei saa. Onneksi Wuppe ei sentään liho enää, vaan paino on pysynyt näissä huippulukemissa!



Jano yllätti

Olen pohtinut, että voisiko sittenkin olla kyse siitä, että Wupen lihasmassa on kasvanut ja että on muutenkin rotevoitunut? Aikaisemmassa kodissaan on oletettavasti ulkoillut pääasiassa heidän isolla aidatulla pihallaan yhdessä muitten koirien kanssa. Harvemmin lienee lenkkeillyt, olihan kasvattajalla tusinan verran koiria ja pentuaikoihin paljon enemmänkin.


Uskaltaisinko hypätä?

Tuntuu niin turhauttavalta tuo "laihdutus" ilman tulosta. Ruoka-annosta en mielestäni voi nykyisestä enempää pienentää. Wupen nykyiset välipalatkin ovat ihan harmittomia, kurkkusiivuja, kukkakaalia ja joskus muutakin kasvimaalta. Onneksi Wuppe tykkää monista kasviksista, osaa syö raakana, osaa keitettynä.


Hakkuujätekasan päältä se pienikin ponnistaa.

Bloggaajan oma painonhallinta sen sijaan sujuu paremmin. Ihan odotusten mukaisesti on paino pudonnut. Mielenkiinnolla odotan, kuinka alas se meneekään ja mihin painoon se pysähtyy. Kaiken järjen mukaan se paino sitten on se ns ihannepaino. Siinä mielessä on mukavaa tällä kerralla tuo painonpudotus, sillä en pidä mitään ohimenevää dieettiä, vaan muokkasin ruokailutottumuksiani uuteen uskoon. Siis jojo-reaktiota ei pitäisi olla odotettavissa.


Wupi poseeraa valjasfirman sivulla
kategoriassa "Tyytyväiset asiakkaat"



4 kommenttia:

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Kivoja kuvia taas! Wuppe on tosi ihana kaveri. Onhan se ihan mahdollista, että on kasvattanut lihasmassaansa ja siksi vaaka näyttää mitä näyttää. Párekille sanoi ell, että hyvät ovat lihakset eikä ylimääräistä rasvakertymää ole havaittavissa. Vaaka saa näyttää nykyistä lukemaa niin kauan kuin rasvaa ei ala kertyä. Annokset ovat nyt entisen suuruiset, mutta herkut minimissä. Kävelylenkit ovat pitempiä automaattisesti nyt, kun ei ole kuraa eikä loskaa. Palvelijattaren oma painonhallinta on jumitusvaiheessa. Taas kerran.
Kaunista alkavaa viikkoa teille!

Anne kirjoitti...

Wuppe on hyvinkin voinut kerätä lihaksia, meidän kohdalla se taas on juuri päin vastoin. Laihdutus on vaikeaa, meillä Ässän paino sinnikkäästi pysyttelee 14 kilossa, vaikka ruokaa onkin reilusti vähennetty! Eihän se nyt mitenkään järkyttävästi ole ylipainoinen, varmaan tämä olisi nyt sellainen näyttelykunto? Eli hieman pyöreä. Sopivan hoikassa kunnossa olisi 12 - 13 kiloisena, etteivät nivelet rasittuisi. No, ehkä se tästä alkaa kadota, kun päästää takaisin normaalin liikunnan pariin joskus.

Vai on Wuppe ruvennut uimamaisteriksi! Ässän chihukavereista toinen tykkää käydä myös välillä vähän kahlailemassa ja uimassakin, toinen lähinnä suostuu pieneen vilvoittelukylpyyn kesäkuumalla. Ässä on kova poika uimaan, saa nähdä tuleeko Femmasta samanmoinen. Voivat sitten keskenään porskia.

Marja-Leena kirjoitti...

Ihania kuvia. Teillä on niin pitkällä kevät ja näyttää kauniilta. Hmmm. Ehkä Wuppe aikeasti on kerännyt lihaksia, jos on teillä ollessaan liikkunut mahdottoman paljon enemmän entiseen verrattuna. Toisaalta Wuppe on niin älyttömän pienikokoinen koira, että se ihannepaino ylitty jo, jos paino lisääntyy muutaman sata grammaa. Silloinkin on kyse jo helposti 10%sta verrattuna Wupen kokonaispainoon. En osaa sanoa, kun en ole ikinä omistanut noin pientä koiraa. Toivotaan, että Wuppe on ihannepainossaan. Sinun painonhallinta on edennyt todella hienosti. Hatunnosto. Terveisiä Kirkkonummelta M-L ja Ossi.

Iivari kirjoitti...

Lihasta on,lihasta, sanomminä. Vaekken mikkää asijantuntija ookkaa:)
Tos hienoja kuvija teellä tuas. Äet sannoo että hatunnosto paenonpuotukselle. Ja ihhaeloo Wuppee ja hienoja kuvija mykistynneenä. Kerrannii hilijoo :)